Gluteeniton, Maidoton, Makeat herkut, Paleokeittiön Parhaat, Pääsiäinen, Reseptit, Sokeriton, TÄYSPALEO, Viljaton

Gluteenittomat sitruuna-mustikkamuffinssit – Terveellinen herkku!

Leppoisaa lankalauantaita! Kovasti uhkailin, että Välimerellinen kvinoasalaatti olisi ainoa asia, jonka tänä vuonna pääsiäispöytään kokkailisin. Noh, toisin kävi ;)

Vaikka en pääsiäisenä, sen enempää kuin muinakaan juhlapyhinä pidä kiinni paleo- tai mistään muustakaan ruokalinjasta, niin salaatin päälle teki mieli leipaista pikaisesti jotain ”hyvää herkkua”.

Niinpä hetken inspiraatiosta syntyivät kivasti pyhien teemaan istuvat sitruuna-mustikkamuffinssit sitruunaisella kuorrutteella. Sitruunoita kun oli vielä kvinoasalaatin jäljiltä jäljellä ja pakastin pursuaa edelleen mustikkaa. Sitä paitsi sitruuna on inkiväärin ohella yksi mun lemppareista, jota hammaslääkärini kauhuksi tuleekin käytettyä oikeastaan joka päivä. Jos ei muuten, niin juomavettä maustamaan ja raikastamaan.

Muffinssit syntyivät superhelposti ja pikaisesti. Ainakin aktiivisen tekovaiheen osalta. Hieman mittausta, vatkausta ja taikina muotteihin. Loppuaika odotteluun.

Puolivälissä paistoaikaa aloin kuitenkin olla hieman huolissani. Muffinssit olivat kohonneet kivasti, mutta alkoivat olla jo päältä aika tummia verrattuna taikinan kypsyysasteeseen. Ajattelinkin, että saan pistää koko satsin roskikseen tai sitten meillä syötäisiin pääsiäisenä lusikoitavaa muffinssia suoraan vuoasta. Näin ei onneksi käynyt. Loppu hyvin, muffinssit hyviä! Sen verran jouduin paikkailemaan paistovaiheessa, että vähensin uunin lämpötilaa puolivälin paikkeilla 150 asteeseen.

Mikä ihana raikkaan sitruunan tuoksu leijailikaan kämpässä! Siinä pääsi mukavasti virittymään pääsiäistunnelmaan. Muffinssien kannattaa kuitenkin antaa levätä ja jäähtyä huolella ennen kimppuun käymistä. Etenkin, jos aikoo taikoa päälle sitruunaisen kuorrutteen.

Itse leipaisin muffinssit valmiiksi jo keskiviikkona ja jätin yön yli jääkaappiin asettumaan. Koristelut vasta torstaina, ja pitkäperjantaina olivat mukana äipän ensimmäisessä pääsiäiskattauksessa. Siis ne, mitä jäljellä siinä vaiheessa oli.

Onneksi mantelijauho tekee muffinsseista tuhdimman puoleisia, joten kerta-annokseksi riittää hyvin isosta kakkusesta puolikas. On myös ruokaisana aika hyvä herkkuvälipala pääsiäisen jälkeenkin. Mulle riittäisi jopa aamiais- tai lounasmuffinssiksi.

Sitruunasta vielä sen verran, että maistellessani taikinaa oli sitruuna läsnä melko voimakkaasti. Vielä tuoreeltaan testailtuna sitruuna maistui yli mustikan, mutta muffinssien asettuessa ja kylmetessä sitruunainen maku jäi hieman taka-alalle. Ensi kerralla laittanen taikinaan vielä hitusen enemmän sitruunmehua ja kuoriraastetta. Seisottaessa muffinssien rakenne myös tiivistyy, joka oli mun mielestä vaan positiivinen seikka.

Ehkä parasta näissä muffinsseissa oli kuitenkin kuorrute, jossa sitruuna maistui vahvana vielä seisottamisen jälkeenkin. Kuorrutetta olisi hyvin voinut lykätä päälle vähän enemmänkin, mutta toisaalta muffinssien pinta näytti kivalta, enkä halunnut pistää sitä kokonaan piiloon.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.