Viimeisimmät artikkelit

TehoPaleo30 – Ruokaa, ruokaa, enemmän ruokaa!

Puuuuuh! Tällä ”kuurilla” ei ole toden totta tarvinnut nälästä kärsiä! Päinvastoin! Olin suunnitellut syöväni enemmän kuin napa pystyy tällä hetkellä vetämään. Sitä se teettää! Monipuolinen, ravinteikas, aito ruoka! Nytkin vatsa on niin täpösellään täysi, että päivän toinen pirtelö jäänee jälleen välistä. Taas.

Kyllä, kyllä! Palaan vielä Äitienpäivän suklaakakkuun, kunhan sivusto, jolta reseptin pöllin on jälleen pystyssä.

Sitä ennen ”pieni” kuvakatsaus menneiden päivien aterioihin. Jos kuvaoksennus ällöttää, niin postauksen selaaminen kannattaa jättää tähän. Luvassa on liikaa kuvia ja liian vähän tekstiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamu alkaa kannullisella viherpirtelöä. Eihän se vihreältä näytä, mutta on se! Sekaan kipattu heraproteiini ja seesaminsiemenet vaan tekevät tepposia. Niin tämä on se ensimmäinen niistä päivän kahdesta pirtelöstä. Iltasella riittää puolisen litraa marjapirtelöä vallan mainiosti. Silloin kun sen kykenee kitaansa kippaamaan.

Tällä viikolla viherpirtelöstä on löytynyt paitsi voikukanlehtiä, niin myös poimulehtiä. Suoraan luonnosta. Tai takin taskusta ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän ruokaisampi savulohisalaatti. Lautanen on syvä. Siihen mahtuu yksi pieni ruukkusalaatti ja puolikas isommasta. Halkaisija muuten skaalaimella mitattuna tasan 23 senttiä. Skaalain on edelleen tallessa arkkitehtiajoilta. Välillä sitä tarvitsee. Lautasten mittaukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vähän tylympää settiä eiliseltä. Keinovalo tekee kuvista tylyjä. Oli maukkaampaa kuin miltä tylyissä kuvissa näyttää. Viimeiset jauhelihapihvit ja kukkakaali-porkkana-varhaiskaalihöystöä. Ylikypsää. Taas =D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pihvi ei ollut ylikypsä. Se oli alikypsää ja sisältä kauniin vaaleanpunaista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välillä on pärjättävä vähemmällä. Silloin kun ei halua lähteä kauppaan ennen kuin jääkaappi on tyhjä. Jämillä meni tämä lounas. Mutta hyvin sillä iltaan saakka eli =)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja sitten taloon tuli varhaiskaali! Ja kaalipata! Ilman riisiä, smetanaa, vaahterasiirappia ja puolukkahilloa. Meiramia ja kookosmaitoa sai sentään sekaan laittaa. Tällä mennään tämä viikko.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alla syyllinen tämän hetken täyteläiseen oloon. Edelleen ruokaisamman puoleinen salaatti. Samalta syvältä 23 sentin lautaselta. Päällä itse tehtyä salaatinkastiketta; kirpakkaa limeä inkiväärillä, cayennella ja persiljalla terästettynä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KATKARAPU-TONNIKALASALAATTI MANGOLLA JA KANANMUNALLA

  • puolikas ruukkusalaatti
  • ~10 cm kurkkua
  • 1/2 avokado
  • syöntikypsää mangoa
  • 100 g katkarapuja
  • puoli purkkia vaaleaa tonnikalaa
  • kotikananmuna
  • salaattisiemensekotusta
  • kapriksia

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suklaakakkua raakana

Suklaakakkua raakana | paleokeittio.fi

Äitienpäivä tuli, meni, oli ja osui tietysti TehoPaleolle jo aika päivää sitten. Tämä postaus on vaan odottanut täydennystä kun tuli ns. mutkia matkaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan pätee edelleen! Ja nyt on se myöhään.

Jos halusin juhlistaa Äitienpäivää perinteisesti oikein kakulla, niin oli se leivottava itse. Olen enemmän poro- kuin jauhopeukalo, joten leipominen jo sinänsä tyrkkää mukavasti pois mukavuusalueelta. Nyt päätin kuitenkin tarttua toimeen. Joskin selvitä mahdollisimman helpolla ja TehoPaleon kannalta mahdollisimman pienillä vaurioilla, joten PaleoKeittiössä valmistui ensimmäinen raakakakku ever(mutta tuskin viimeinen ;))! Ja hyvin valmistuikin. Riittävän helpolla ja yksinkertaisella ohjeella.

Monesti raakakakkujen raaka-ainelista on jo niin pitkä, että tuskin viitsin loppuun asti lukea. Jonnekin muistisopukoihin oli jäänyt mielikuva Eeva Kolun helposta raakasuklaakakusta ja sen kaivoinkin netin uumenista esiin. Juuri passeli ohje mulle! Ja mikä parasta, se sisältää ”suklaata”. Täydellistä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jokseenkin Eevan ohjeen mukaan mentiin, mutta hippasen päädyin matkan varrella tuunaamaan. Myös mansikat vaihtuivat matkalla vadelmiin.

VADELMAINEN SUKLAARAAKAKAKKU

Pohja

  • 2,5 dl saksanpähkinöitä
  • 2,5 dl pehmeitä taateleita
  • 1 dl raakakaakaojauhetta
  • 1 dl manteleita (käytin kuorellisia luomumanteleita)
  • hieman himalajansuolaa

Alkuun murskasin mantelit karkeaksi ”rouheeksi” tehosekoittimessa. Sen jälkeen mantelit ulos ja muut raaka-aineet sisään ja sileäksi. Lopuksi sekoitin ”mantelirouheen” käsin tahmaisen taikinan sekaan ja painelin käsin tasaiseksi 17 cm:n kertakäyttövuoan pohjalle –> peitto päälle ja jääkaappiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuorrutus

  • puolitoista keskikokoista, kypsää avokadoa
  • reilu 1/2 dl raakakaakaojauhetta
  • ~1 tl luomuvaniljajauhetta
  • ~4 rkl vaahterasiirappia (Myös hunaja käy ja olisi raakana ollut parempi valinta TehoPaleolle. Halusin kuitenkin jotain maukkaampaa, joka maistuisi myös muille kuin mulle, joten pikku kompromissi tässä kohtaa ;))
  • hieman himalajansuolaa

Kaikki vaan tehosekoittimeen, josta ei tullut sitten yhtään mitään terien pyöriessä tyhjää. Vaihdoin lennossa sauvasekoittimeen ja johan alkoi tulla tasaista jälkeä. Valmiin kuorrutteen säilytin suljetussa astiassa jääkaapin viileässä.

Päälliset

  • 250 g tuoreita vadelmia
  • kookoshiutaleita
  • 1 Äitienpäivän ruukkuruususta pöllitty ruusu

Tein komponentit valmiiksi jo lauantaina ja kokosin kakun vasta sunnuntaina. Kylmän pohjan päälle suklaalevite veitsellä tasaiseksi viilaten, päälle keko vadelmia, ripaus kookoshiutaleita ja valkoinen ruusu.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siinäpä se. Koko komeudessaan. Ja maistui myös muille kuin terveysintoilijoille! Myös isukille, joka lopulta vetäisi loppukakun viikon alkupäivinä massuunsa. Tämä oli ensimmäinen voitto ”terveysruoalle”! Aika montaa sorttia olen jo pakottanut maistamaan. Heikoin tuloksin =D

Say Yes to No.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä on ehkä paras koskaan tekemäni investointi! Vai mitä sanotte? Eroon huolista, stressistä, unettomuudesta, uteliaista sukulaisista, äänekkäistä naapureista, liukkaista teistä ja vielä hyttysistäkin! Kolmellatoista eurolla! Sanoisin, että melko hyvä kauppa ;)

Ja sitten Äitienpäivä. Joka tietysti osui tiukasti sokerit, jauhot ja kermat eliminoivalle TehoPaleolle. Mutta siitäkin selvittiin. Kutakuinkin kunnialla. Nimittäin… kuka arvaa millä?! Ne, jotka tietävät pitävät tietysti suuren salaisuuden vielä toistaiseksi itsellään =)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huomenissa suuren salaisuuden paljastus mitään salaamatta ja lisää juttua Äitienpäivästä TehoPaleolla.


Loppuun vielä viimeinen kuulutus TehoPaleo30 -siivousryhmästä kiinnostuneille! Muutama päivä on vielä aikaa ilmoittautua mukaan tehokkaaseen ryhmään! Seuraavaa mahdollisuutta ei ehkä tule. Tai jos tulee, niin aikaisintaan syksyllä 2013. Tartu mahdollisuuteen! Perjantaina jatkamme lopullisesti lukittujen ovien takana. Lisätietoja klikkaamalla kuvaa!

UP tehopaleo30

TehoPaleo30 – Viides päivä sucks!

30 päivän matkani TehoPaleon puhdistaviin syövereihin oli edennyt eilen jo viidenteen päivään. Valitettavasti viides päivä ei ollut ihan sitä, mitä ajattelin tai toivoin sen olevan. Se selvisi jo heti aamusta silmät avattuani. Koska ne eivät meinanneet yksinkertaisesti aueta. Syy ei ollut unissa.

Mutta näin tämä homma menee! Yksi päivä yhtä ja toinen toista!

Kolmas ja neljäs päivä toivat mukanaan ihanan keveyden kehoon. Ja duracell -paristot tuli asennettua siinä sivussa; paljon energiaa, terävä ja pirteä mieli. Lääkäri olisi todennäköisesti diagnosoinut maaniseksi ja lyönyt purkin rauhoittavia käteen.

Missä syy? Voisin väittää, että puhtaassa, ravinteikkaassa ruoassa tietysti! En kuitenkaan väitä. Koska en tiedä. Syy saattaa löytyä myös viime päivinä hartaudella tankkaamastani luonnon D-vitamiinista. Tai ihan vaan auringonvalosta. Ehkä maadoittumisesta? Hyvistä ajatuksista? Metsälenkeistä? Kivasta tekemisestä? Ihanista ihmisistä? Parhaista karvanaamoista? Tai josko sittenkin… kaikista näistä ja monesta muusta tekijästä, joita en osaa edes ajatella.

Noh, se oli kolmannen ja neljännen päivän ihanuutta. Viides toi yllätyksen. Ja ei, se ei ollut piristävä yllätys. Se oli väsyttävä yllätys. Sellainen mukava pieni nesteturvotus, että luulin talven palanneen. Ja toppavaatteet pakkasten perässä; michelinmies tässä hei! Turvotus tuo melkeinpä aina mukanaan myös hitauden ja väsymyksen, johon ei auta nukkuminen. Niillä mentiin eilinen. Hitaalla.

Ja hopskeikkaa! Tänään on taas turvotus tiessään, silmät aukenivat kevyesti ja ainakin päivä tähän saakka on sujunut energisissä merkeissä. Kiva! Me likes <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos eilinen alkoi jo heti aamusta tahmeasti, niin eipä loppupäiväkään sujunut ihan niinkuin Strömsössä. Olin suunnitellut meneväni heti aamusta kauppaan, mutta suunnitelmiin tuli äkillinen muutos. Joka tietysti tarkoitti myös melko autiota jääkaappia. Päivän ensimmäinen ateria (kiinteä) tuli siis riivittyä kasaan jämistä, joita sattui löytymään. Lautaselle lappasin köyhän emännän eväät…

  • miniavokado (luomu)
  • kurkkua
  • cantaloupe -melonia
  • valkosipulihapankaalia (luomu)
  • 2 paistettua kotikananmunaa

Hyvin tällä pärjättiin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toiseen ateriaan olin jo ehtinyt käydä hakemassa jääkaappiin täydennystä. Jos ei sitä vielä tässä vaiheessa olisi tehty, niin ei olisi tarvinnut tehdäkään. Nimittäin kun mä alan kokkaamaan illallista, alkavat myös kaupat sulkea ovensa.

Eikä tämäkään sitten loppujen lopuksi sujunut ihan Strömsön tapaan. Kiireessä unohdin jauhelihapihveistä sipulin. Miltä maistuu jauhelihapihvi ilman sipulia?! Ei ainakaan sipulille. Ja kävipä siinä sitten vielä niin, että multitaskatessani unohdin kasvikset liian kauaksi kattilaan. Tuloksena ylikypsää mössöä. Ihan maukasta kylläkin. Itse asiassa liiankin maukasta, sillä ajattelin tästä riittävän kolmeen annokseen. No ei riitä kuin kahteen. Koska santsasin. Puoli kiloa kasviksia päivässä taitaa tarkoittaa kohdallani vähintään puolta kiloa ATERIALLA. Ei se huono ole. Mutta kallista se on.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jauhelihapihvit menivät jokseenkin tällä, tutulla, vanhalla kaavalla ja parsakaali-kukkakaali-porkkanahöystöä palan painikkeeksi. Mukana tällä kertaa ryhmäläisen vinkistä myös valkosipuli. Ja voin tilalla tirisee nyt tämän 30 päivän ajan kookosöljy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Avokadopasta goes paleo

En tiedä, onko mistään reseptistä koskaan ikinä kohkattu yhtä paljon kuin avokadopastasta! Viime viikolla (vai oliko se jo sitä edellisellä?) avokadopasta rantautui jookostakookosta.comin ansiosta viimein myös PaleoKeittiöön. Samoilla raaka-aineilla ja ohjeilla mentiin. Melkein loppuun saakka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AVOKADOTAHNA

  • 2 kypsää avokadoa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1/2-1 chilipaprika
  • 1 limetti (mehu)
  • sopivasti Pecorino romano -juustoa
  • reilu loraus oliiviöljyä
  • yhtä sopivasti tuoretta basilikaa
  • mausteeksi suolaa ja mustapippurirouhetta

Ruuduta avokadon puolikkaat veitsellä kuoriinsa ja kaavi palat lusikalla kippoon. Pilko chilipaprika (poista siemenet!) ja valkosipuli silpuksi. Purista limetistä mehut pihalle ja lisää muiden seuraksi. Silpu joukkoon myös basilika. Lorauta sekaan oliiviöljyä, suolat ja pippurit. Raasta mukaan vielä lampaanmaidosta valmistettu Pecorino romano-juusto. Sekoita ja jätä maustumaan siksi aikaa, kun valmistat ”pastan”.

Uuuuuuh… I hate paleoiminen, joten korvataanpa ”pasta” vaikka kasvisloiroilla. Tai suikaleilla. Tai jollain muulla yhtä kuvaavalla nimityksellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Älä edes kuvittele, että tämä on pastaa. Kun se ei ole. Pasta on vettä ja vehnäjauhoja. Tämä on porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Eroa löytyy kuin yöllä ja päivällä. Auringolla ja kuulla. Maalla ja merellä.

SUIKALOIDUT KASVIKSET

  • 2 kesäkurpitsaa
  • 2-3 porkkanaa
  • paistamiseen voita tai kookosöljyä

Suikaloi kasvikset kuorimaveitsellä tai jollain muulla mukavammalla metodilla. Kokeilin myös vihannesmandolinia, mutta siitä syntyi joko raastetta, viipaleita tai ranskanperunoita. Kypsennä kasvisloirot kevyesti rasvassa. Al dente on hyvä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmis mössö ei ehkä hivele silmiä, mutta kutittaa kyllä kieltä. Tämä ON hyvää! Jos olet samanlainen matti myöhänen kuin minä, niin nyt on aika korkata avokadokasvissuikaleet. Enää ei ihmetytä yhtään, miksi reseptistä on niin kohkattu.

Koska ateria ei ole ateria ilman lihaa, niin tuikkasin joukkoon kalkkunan filepihviä, joka ei valitettavasti maullisesti juurikaan parantanut annosta. Päinvastoin. Kyllä tämä on parasta sellaisenaan, mutta ravitsemuksellisista syistä joutuu joskus tekemään kompromisseja nautinnon nimissä.

Itse olen kai jonkin sortin suursyömäri, joten tästä satsista riitti peräti kahteen annokseen.

Tiukat täyspaleoistit jättänevät voin ja juuston jääkaappiin. Tosin suolainen juusto on mun mielestä aika olennainen osa härdelliä. Olen nähnyt juuston korvattavan myös oluthiivahiutaleilla. How paleo is that?! En tiedä, enkä ole kokeillut. Mutta kuten sanottua, joskus joutuu tekemään kompromisseja! ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juuri nyt

Juuri nyt istun kalliolla kukkulalla. Kasvot kohti aurinkoa, ylävartalo puolipaljaana ja paljaat varpaat vasten ikivanhaa, karheaa kiveä. Tankkaan D-vitamiinia ja kauan kadoksissa ollutta aurinkoenergiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puut poksuvat ympärillä kuin popcornit kattilassa. Miksi? En tiedä. Ehkä ne kasvavat ulos kuorestaan.

Hentoisen harsopilven takaa paistava aurinko tuntuu ajoittain jopa polttavalta paljasta ihoa vasten. Vieno tuuli puhaltaa viilentävästi selkäni takaa. Se tuntuu kerrankin mukavalta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuoden lakastuneet heinät heiluvat hennosti tuulessa. Niiden lomasta pistää esiin pieniä vihreitä piikkejä.

Edessäni kasvaa tukko voikukanlehtiä. Ajattelin kaapata ne lähtiessä mukaani päivän viherpirtelöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muurahaiset purevat paljaita varpaita ja kiipeävät valloitusretkellään pitkin sääriäni. En voi kuin ihailla niiden vakaata itseluottamusta. Joku suriseva sujahtaa korvan ohi. Menee läheltä, mutta ei törmää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mieli ja sielu lepäävät. Kehokin. Täydellinen hetki, jonka halusin kirjata muistiin. Huonompien hetkien varalle.

Ainiin, olen siis lenkillä =D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

TehoPaleo30 – Toisen päivän pääateriat

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näillä eleltiin eilen. Näillä eletään myös tänään. Ja siinä samalla tuli korkattua tämän vuoden salaattikausi. Parisen viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

KALKKUNASALAATTI KANANMUNALLA

  • puolikas ruukkusalaatti
  • ~10 cm kurkkua
  • 1 miniavokado (luomu)
  • puolikas päärynä (luomu)
  • kalkkunan rintafilepihvi
  • kotikananmuna
  • salaattisiemensekotusta
  • mausteeksi luomuoliiviöljyä ja -balsamiviinietikkaa sekä tuoretta persiljaa

Tuli taas kerran todettua, että kyllä itse kokoon raapaistu salaatti vaan on hyvää! Kaiken sen pesemisen ja pilkkomisen arvoista =)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Iltasella jotain lämmintä. ”Avokadopastan” inspiroimana (juu, postaus odottaa ;)), mutta muuten jokseenkin omasta päästä sävellettynä. Kasviksia piti haudutella vielä puoli kymmenen aikaan illalla. Onneksi oli sentään lihat valmiina. Voin kertoa, että nälkäisenä ja väsyneenä teki kyllä mieli tehdä jotain ihan muuta kuin ruokaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

JAUHELIHAA JA THAI -TYYPPISTÄ KESÄKURPITSA-PORKKANAPAISTOSTA

  • sipuli-jauhelihaa (eiliseltä)
  • kesäkurpitsaa
  • luomuporkkanaa
  • kookosmaitoa
  • valkosipulilla ja inkiväärillä maustettua kookosöljyä (paistamiseen)
  • mausteeksi suolaa, mustapippuria, limeä, cayenne -pippuria ja tuoretta persiljaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noooh?! Näyttääkö tämä TehoPaleolla elely näin toisen päivän perusteella sivullisen silmään aivan karmealta? ;)

TehoPaleo30 – Kevätsiivouksen valmistelua

UP tehopaleo30

Moni aloitti koko kehon siivousprojektin jo viime viikolla. Minä aloitin tänään. 30 päivän ajan tankkaan muiden mukana vain aitoa, oikeaa, ravinteikasta ruokaa, joka tekee niin keholle kuin mielellekin hyvää! Putsaa talven pölyt pakaroista! Ja aivosoluista ;)

Mukaan on ilmoittautunut tähän mennessä karvan verran alle 50 tehosiivoojaa. Mukaan mahtuvat kaikki, jotka oikeasti haluavat tehdä palveluksen… itselleen. Ovet pidetään auki 15.5. saakka eli siihen mennessä osallistumismaksun suorittaneet ovat tervetulleita aloittamaan oman projektinsa; 30 päivää kohti paratiisia. Vaikka vasta muutama päivä on takana, niin moni on jo kommentoinut positiivisista muutoksista. Kokeile, niin tiedät! Siinä kaikki, mitä haluan sanoa. Ennen kuin siirryn kertomaan hieman omista matkavalmisteluistani ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tämä pätee moneen asiaan, myös ruokavaliomuutokseen tai tällaiseen pikaprojektiin. Ja etenkin elämäntapamuutokseen. Näin on kokemus vuosien saatossa näyttänyt. Enkä puhu nyt itsestäni ;)

Omia suunnitelmia en saanut aivan valmiiksi ennen kuin projekti alkoi, mutta jotain sentään ehdin tehdä asian hyväksi. Se, että suunnitelmat ja valmistautuminen olivat vielä tänään puolitiessä johti melko köyhään päivään. Syömisten puolesta. Mutta polulla pysyttiin! Se, mikä on päätetty, tehdään. Tai päätetään olla tekemättä. Mitään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tähän mennessä TehoPaleo30:n eteen tehtyä.

  • Tilasin jo muutama viikko sitten tilalta kilokaupalla lihaa. Nyt odottelen, että sonnit pääsevät päiviltä. Melko raakaa…
  • Tilasin lisää luomukasviksia ja -hedelmiä Makumakulta. Perjantaina saapui reippaasti yli 10 kiloa tuoretavaraa, josta osa tosin meni äipälle. Kuvat ovat tästä toimituksesta. Tai osa siitä, koska pöydällä alkoi olla ruuhkaa. Olen ollut Makumakun toimituksiin tyytyväinen. Suosittelen kokeilemaan. Helppoa! Helpompaa kuin kaupassakäynti. Vielä kun valikoimiin saataisiin varsiselleri ja edukkaampi pinaatti. Niitä kun ei täältä syrjäkyliltä tahdo marketeista löytyä.
  • Tilasin lisää söpöjä kotikananmunia, joilla tuskin on luomusertifikaattia. Toivottavasti voin jossain vaiheessa esitellä nämä mun munantuottajat lähemmin =)
  • Tilasin lisäravinnnetäydennystä iHerbistä. En kylläkään suoranaisesti tätä projektia varten. Koska lisäravinteet eivät ole nyt se juttu. Mutta kyllä projektin alkaminen varmaankin vauhditti tilausta.
  • Aloitin kaappien tyhjennyksen jo viime viikolla. Käytännössä söin pois kaiken sen, mitä en tämän kuukauden aikana tule syömään. Voipakettia ja pecorinon jämiä lukuunottamatta. Roskikseen joutui vain puolikas purkki smetanaa.
  • Lingoin tuoremehut valmiiksi eilen; punajuuri-porkkana-selleri-sitruunaa ja verigreippi-appelsiinia.
  • Valmistelin tämän päivän makuvedet valmiiksi jääkaappiin.
  • Suunnittelin ateriarungon, josta lisää postauksen loppupuolella.
  • Tein kauppalistan, vaikka kauppaan en itseäni loppujen lopuksi saanutkaan aivan ajoissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kilo luomumanteleita Makumakulta. Näillä yritetään päästä mahdollisimman pitkälle. Muut pähkinät tahtovat olla vähän turhan hyviä. En halua löytää itseäni seuraavan 30 päivän aikana puputtamassa kilokaupalla pelkkiä pähkinöitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä, tämä on todellakin leipä! Ja hyvä sellainen. Tuore leipä on hyvää. Ei sitä kukaan yritä kieltää. Tämä ei kuitenkaan jäänyt mun kaappeihin kummittelemaan. Viipaleen maistoin kyllä. Perjantaina. Minä tykkäsin, kroppa ei. Vielä vähemmän se tykkäsi Vapun sokerisista homemade reikämunkeista ja simasta by äippä. Minä pidin niistäkin, mutta olen niistä joutunut viime päivinä myös maksamaan. Viimeinen erä on edelleen maksamatta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivän ostokset. Kalakuutioita karvanaamoille ja tonnikalaa hätävaraksi tilanteeseen, jossa jääkaappi taas loistaa pelkkää valoa. Ennakointia. Selviytymistä.

Ja alla päivän ainoa varsinainen ateria. Paistettua sipuli-jauhelihaa, luomuavokadoa ja -parsaa oliiviöljyllä. Ei pahaa. Hyvää =)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun vielä ajattelemani ateriarunko. Josko siitä olisi iloa jollekin muullekin kuin itselleni…

Aamupäivä (klo 8 – 12)

  • aamuvesi
  • pieni aamukahvi
  • iso viher-hedelmäpirtelö proteiinilla (suosikki! + varsiselleri)

Iltapäivä (klo 14 – 16)

  • tuoresalaatti + liha/kala/kana/kananmuna tmv.
  • pieni iltapäiväkahvi

Ilta (klo 19 – 23)

  • välipala hedelmä + mantelit tai trail mix (töissä mukana)
  • lämmin kasvisateria + liha/kala/kana/kananmuna tmv.
  • marjapirtelö proteiinilla (esim. jotain tämäntapaista)

Palautusjuomista tai -aterioista ei tarvitse telakalla murehtia. Kävelylenkit hoituvat ilman sellaisia hössötyksiäkin.

Siinä jonkinlaista runkoa syömisiin. Itseasiassa tämä ei kovin paljoa poikkea mun normisyömisestä. Ateriat ovat vaan yksinkertaisempia ja niistä puuttuvat tietyt makunautintoa parantavat komponentit.

Let`s go kefiiris!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hah hah! Näitä herkkuja menneiltä viikoilta piisaa aina vaan! Jeps, postaukset laahaavat hieman jäljessä, joten eiköhän tällä herkkuteemalla jatketa Paleokeittiössä vielä ensi viikollakin. Vaikka totuus on toinen. Can`t wait! Maanantai ja TehoPaleo30 ovat kohta täällä! Tässä haluaa vähitellen itsekin jo tositoimiin, kun seuraa sivusta ryhmäläisten etenemistä. Siellä on hyvä tsemppi päällä! =)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvissa kuitenkin raakakefiirit. Ja tarvittavat herkutteluun tarvittavat lisukkeet. Tein ensimmäistä kertaa kefiiriä raakamaitoon. Me likes, eikä kehokaan tuntunut pistävän pahaksi. Näistä vähän kyseenalaisista lisukkeista huolimatta.

KARPALOINEN KEFIIRIMYSLI (yllä)

  • raakakefiiriä
  • gluteeniton mysli (Provena)
  • pehmeitä karpaloita (Pirkka)
  • kookoshiutaleita

LET`S GO BANANAS! -KEFIIRIMYSLI (alla)

  • raakakefiiriä
  • gluteeniton mysli
  • banaaniviipaleita (luomusti tuore)
  • vaahterasiirappia
  • kookoshiutaleita

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maistuivat mukavasti leppoisan lenksun jälkeen. Vähän niinku palautusateria, you know! Keinot on monet. Itsehuijarilla! ;D

Vielä parit herkut…

…ennen kuin TehoPaleo30 putsaa pöydän herkuista! Lautaselta löytyy tällä kertaa parit lohiherkut. Tai herkkulohet. Ihan miten vaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämminsavustettua lohta kera keitetyn tankoparsan, kananmunan, avokadon ja smetanakastikkeen. Parsoillekin piti vielä antaa herkullinen voisilmä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ei ole parsakattilaa, ei. Tankoparsa pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa ever Paleokeittiöön. Homma hoitui aivan mainiosti myös paistokasarissa. Ja ei, en kuorinut parsoja. Yritin kyllä, mutta totesin aika nopsaan, että homma oli aivan liian vaivalloista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kermainen uunilohi seuranaan salaattia oliiviöljyllä ja balsamiviinietikalla. Yhtään ei tullut ikävä perunamuusia. Tuhti lohi kun ei tämän kummempaa kaipaa. Sopii hyvin myös laiskalle Emännälle ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA