All posts filed under: Salaatit

Vadelma taipuu salaattiin

Vadelmia löytyy tänä vuonna hurjasti! Niistä on riittänyt paitsi naposteluun, pakastimeen ja jälkkäreihin, niin myös salaattiin suolaisen halloumin kaveriksi. Halloumi-vadelmasalaatti jääsalaattia kurkkua basilikaa vesimelonia grillattua halloumia tuoreita metsävadelmia Salaatinkostukkeena tällä kertaa vaalea balsamico kera oliiviöljyn.

Kultainen kala

Arvaa mikä kala?! Tällainen kaveri tarttui kalatiskiltä mukaan. Jotain kivan kesäistä siitä oli väännettävä, joten vaihteeksi ihan tuttua ja turvallista perussalaattia tuli. Uudella eväkkäällä. Useimmitenhän se tahtoo olla tämän kaverin punaisempi serkku, joka lautaselle ui. Tällä kertaa kuitenkin rohkeasti kultaisen kalan kimppuun! Savusiikaa tuli viimeksi syötyä vuosi sitten Kalajoella. Silloin ravintolassa, nyt ensi kertaa omaan kotiin ostettuna. Siika sinänsä on herkullista ja söisin sitä varmasti useamminkin, jos joku muu tekisi perkuuhommat. Kyllähän siinä pikkasen alkoi lomalaisenkin hermoa kiristää miljoonaa kalanluuta lihasta nyppiessä. Mutta josko tästä sellainen kerran kesässä perinteen taikoisi =) P.S. Jos et vielä arvannut mikä kala salaatin sekaan ui, niin kokeile maalata kaveri esiin! ;)

Ohut ja aito savukalkkunasalaatti

Salaattiteema saakoon jatkoa! Kyllä, kyllä, pupunkorvat kasvavat jo kovaa vauhtia! ;) Tällä kertaa laiskiaisen päivän salaatiksi valikoitui helppo savukalkkunasalaatti. Leikkeleitä en ole ostanut niiden vähintäänkin arveluttavan sisällön vuoksi ehkä pariin vuoteen. En muista. Mutta kauan siitä ainakin on ja leikkeletiskin valikoiman edessä sujahti sormi suuhun. Ehkä sitä vähemmälläkin valikoimalla ihminen pärjäisi…? En oikeastaan tiedä teinkö hyvän vai hyvin huonon valinnan, mutta ”Liha korvasi lisäaineet” Snellun Ohuen ohut Aito saunapalvikalkkunanfilee lopulta lähti mukaan. Sen mukana viisi E:tä, glukoosi ja rypsiöljy. Näköjään.. Hengissä olen vielä =) Snellun Aitoon savukalkkunasalaattiin sujahti… puolikas jääsalaatti pätkä kuutioitua kurkkua pari slaissia paloiteltua hunajamelonia silputtua keltaista paprikaa 15 kpl siemenettömiä, pieniä ja tummia viinirypäleitä (Pirkka) puoli pakettia Snellmanin Ohutta ja Aitoa savupalvikalkkunanfileetä luomupersiljaa parvekkeelta kastikkeena tuttu duo luomuoliiviöljy ja Ortallin luomubalsamiviinietikka

Suolaista ja makeaa – Kalkkunasalaatti Auralla

Saako olla salaatti? Näin vaihteeksi? ;D Salaatti päivässä pitää veden kielellä ja kesämielellä! Hippasen jo vaihtelua kuitenkin kaipasin perus tomaatti-kurkku-salaatti -comboon, joten sitä sitten Aura -juustosta ja viinirypäleistä hakemaan. puolikas Vihreä Keiju -salaattimix pätkä kurkkua kuutioiksi paistetut naturel kalkkunafileet paloiksi (mausteena paistamisen yhteydessä himalajansuola ja sitruunapippuri, pannulla kookosöljyä) sopivasti siemenettömiä, tummia viinirypäleitä makeaksi palanen Auraa suolaisiksi murusiksi salaatinkastikkeena toimi luottopari luomuneitsytoliiviöljy ja luomubalsamico -viinietikka (suosittelen Ortallin balsamicoa! On mahottoman hyvää =))

Eksoottinen katkarapucocktail

Parisen kertaa olen kevään mittaan kokkaillut pilkkonut tällaista herkkua! Ohjeen bongasin jostain Halv åtta hos mig -jaksosta, jossa eksoottinen katkarapucocktail toimi alkupalana. Tuplasin ainekset ja niin alkupalasta syntyi ateria. En itse ole mikään suuri korianterin ystävä, joten korianterin virkaa sai toimittaa luomupersilja. Katkaravutkin olisivat maukkaampia tuoreena, mutta sieltä mennään mistä aita on matalin, valmiiksi kuorituilla pakastekatkaravuilla. Isoilla =) Eksoottinen katkarapucocktail (2 annosta) 1 mango (hippasen epäkypsä toimii paremmin) 1 avokado ~10 cm:n pätkä kurkkua puoli pussia isoja pakastekatkarapuja Kastike tuoretta inkivääriä maun mukaan 2-3 limen mehu puolikas chili tai chilimaustetta (matalalla aidalla ;)) tuoretta persiljaa (tai korianteria) Valmistus Pilko mango, avokado ja kurkku sopiviksi paloiksi. Sekoita varovasti, jotta eivät mene aivan muussiksi. Tee kastike puristamalla limet mehuksi, johon lisäät hienoksi hakatun inkiväärin, chilin ja persiljan. Lisää kastike ”salaattiin”, sekoita taas varovasti ja anna maustua hetki jääkaapissa. Parasta seuraavana päivänä =) Lisää sulatetut katkaravut tarjoiluhetkellä. Hyvää ja helppoa! Jotta sain annoksesta hieman ruokaisamman, niin lisäsin pohjalle kerroksen jääsalaattia (ks. ylin kuva). Ihanaa! Paljon ruoka-aineita ja makuja, joista pidän erityisesti; lime (sitruuna), inkivääri, avokado, persilja… Mangokin on …

Open!

Tulin vain pikaisesti ilmoittamaan, että ”It`s open!”. Salaattikausi on avattu ja näillä mentänee seuraavat kolmisen kuukautta ennen kuin tursuaa salaatit korvista ja kasvaa ruoho jalkapohjissa. Joka kevät saan todistaa tätä samaa, ihanaa ilmiötä, kun talven kypsennetyt juures- ja pakastekasvisruoat saavat väistyä tuoreiden vihannesten tieltä. On se ihmeellistä! Salaatit maustan luomuoliiviöljyllä, balsamicoviinietikalla (luomua myös) sekä vastarouhitulla mustapippurilla. Mites muilla? Alkaako veri jo vetää intuitiivisesti vihreän puolelle? Vai olenko mä taas joku luonnonoikku ;D

Same old same

Samaa settiä, eri vivahteella. Tonnikala ja katkarapu maistuvat edelleen. So damn easy! Mutta salaatti sen kun paranee. Lisää laatua, enemmän makua! Kaupan lollorossot ja tammenlehvät ovat vaihtuneet äipän salaattimaan antimiin. Montaa eri sorttia ja takuuvarmaa luomua. Salaattilajikkeiden nimistä ei ole hajuakaan, mutta jotain muuta ovat kuin perinteistä. Kolmea eri sorttia sekaisin ja sinappikaalit päälle. Samasta osoitteesta. Itse, avomaalla kasvatettu rucola on tuhtia tavaraa. Maullisesti. Ainakin. Myös perinteinen pitkä kurkku on vaihtunut avomaan serkkuun. Toistaiseksi vielä kaupasta. Kohta jo omasta maasta. Kuvan versiossa perinteistä pitkää luomukurkkua ”naapurin” kasvihuoneesta. Väriä ja makua riittää. Tosin kaupassakin pyrin valitsemaan rasisminvastaisesti ne tummimmat yksilöt. Vielä tuoreet tillit mausteeksi ja katkisten alle ruokalusikallinen luomumajoneesia, niin täysipainoinen illallinen on katettu! Käypää kesäevästä nyt kun ei helteillä viitsi liedellä enää kämppää lisää lämmittää. 31 astetta päivin ja öin riittää. Vilukissallekin ;)

Kapris kruunaa tunasalaatin

Tästä helppo lounassalaatti tonnikalasta kolmeksi päiväksi! Maku sen kun paranee, kun salaatti vanhenee. Kannattaa muutenkin valmistaa pari tuntia etukäteen jääkaappiin, jotta maut ehtivät tasoittua harmoniseksi kokonaisuudeksi. Hyvä esimerkki, kuinka pahasta tehdään hyvää. Ainekset sellaisinaan eivät ole välttämättä kovin nautittavia, mutta yhdessä vievät kielen ja mielen mennessään. Kokeile, vaikka et varsiselleristä tai punasipulista pitäisikään! Tonnikalastahan pitävät kaikki. Kehoilijat ;) Tonnikala-sellerisalaatti (3 annosta) 2 purkkia valutettua vaaleaa tonnikalaa 1 punasipuli silputtuna 3-4 isoa varsisellerin vartta pilkottuna 1/2 pikkupurkkia kapriksia tuoretta tilliä, paljon =) Dijon -kastike salaatille 2 teelusikallista Dijon -sinappia 1 dl sitruunamehua 1 dl neitsytoliiviöljyä ~1/2 tl suolaa rouhittua mustapippuria Valmista kastike joko käsin vispaamalla tai blenderissä. Ainekset vaan sekaisin niin, että kastikkeesta tulee tasaista. Jos teet tehosekoittimessa, niin sekoita ensin muut ainekset ja lisää näihin oliiviöljy nauhana valuttaen. Möyhennä valutetut tonnikalat keskikokoiseen kulhoon. Silppua sekaan sipulit kuutioina ja sellerit siivuina. Lisää kaprikset ja sekoita. Lisää kastike ja sekoita. Lisää tillisilppu ja sekoita. Anna vetäytyä parisen tuntia. Tarjoile ruokavaliosi mukaan sellaisenaan, keitetyn kananmunan ja/tai smetanan tai ranskankerman kera.

Merellisiin tunnelmiin

Salaattikausi jatkuu Paleokeittiössä! Viime viikolla olen tosin siirtynyt merellisiin tunnelmiin. Loimulohesta tonnikalaan. Vaihtelu pitää virkeänä! Vaikka vannoin, etten enää purkkitunaan bisfenoli-A:n pelossa koske. Enkä ole koskenutkaan! Hetkeen. Kohtuudella tästä eteenkinpäin. Tämä merellinen salaatti on mielenkiintoinen muutaman muunkin seikan kuin tonnikalaboikotin päättymisen vuoksi. Lautaselta löytyy nimittäin pari päivän suurta herkkua, joita en vielä muutama vuosi sitten suostunut suuhuni laittamaan. Se toinen on… avokado. Ja se toinen… on katkarapu. Kummastakaan en tahdo saada tarpeekseni. Avokadoa kuluukin melkeinpä pari kappaletta päivässä. Ihan sellaisenaan suuhun lusikoiden, viherpirtelössä tai salaatin seassa. Katkarapuja hieman hillitymmin. On se keho vaan ihmeellinen! Ei lakkaa yllättämästä, vaikka vuosia takana jo tarpeeksi. Päivän hittisalaatti koostui tällä kertaa… lollorosso -salaatista kurkusta kirsikkatomaateista puolikkaasta avokadosta keitetystä luomumunasta veteen säilötystä vaaleasta tonnikalasta kasasta isoja katkiksia Felixin mango-chili -kastikkeesta (tiukkapipopaleolistin on syytä jättää tämä pois tai korvata vaikka home-made majoneesilla tai sitruunaisella oliiviöljyllä) Yksinkertaisesti. Hyvää ja täyttävää!