Viikko TehoPaleolla
Olen ollut nyt viikon TehoPaleolla. Ei ole ollut helppoa. Eikä vaikeaa. Fiilistä on hieman vaikea kuvailla. Asiaan ei liity mitään suuria tunteita. Olo ja ajatukset ruoan suhteen ovat neutraalit. Kohdallani ei ole kyse mistään suurista muutoksista. Vain pientä siistimistä. Sitä paitsi, olen tehnyt tämän ennenkin. Ja pidempään kuin kuukauden verran. Harjoitus tekee mestarin ;) Käytännössä olen jättänyt ruokavaliosta pois satunnaisesti käyttämäni maitotuotteet (pastöroimattomat juustot, kahvikerma, voi, smetana, turkkilainen jogurtti), treenin jälkeiset riisikakut ja kaupan tumman suklaan. En ole myöskään käyttänyt mitään makeuttajia, edes luonnollisia. Muutama ”vahinko” on käynyt. Joko vahingossa tai tarkoituksella. Söin pois jääkaapissa majailleen pekonin. Ei paras valinta, mutta ei huonoinkaan (teollinen lihavalmiste, joka sisältää mm. glukoosia). Maanantai -aamuna nautin aamukahvin kahvilassa. Joukkoon lurahti vanhasta tottumuksesta kermaa. Olin kipeästi kahvin tarpeessa, enkä viitsinyt jättää 3 euron kahvia juomatta. Ja eilen oli aivan pakko maistaa teelusikan kärjellinen iHerbistä saapunutta Roayl Jelly -raakahunajaa (sis. myös siitepölyä, propolista, ginsengiä) =) Lauantaina teki mieli jotain ”pientä”. Tein pienen erän raakasuklaata. Pähkinöin, vaniljalla ja kaakaorouheella maustettua. Mukana myös lusikallinen lucumaa, joka ei varsinaisesti ole ei-sallittujen listalla, mutta jonka …
