Year: 2011

Vihreä kevätpirtelö

Vihdoinkin on se aika vuodesta, että enää ei tarvitse turvautua vain kaupan tai pakastimen vihannesvalikoimiin. Suoraan luonnosta ja puutarhasta saa oivia aineksia viherpirtelöiden tekoon. Ilmaiseksi! Korkkasin eilen oman luonnoantimien kauden. Pirtelöähän siitä syntyi, voimakkaan vihreää kevätpirtelöä! Tehosekoittimen teriin joutui tällä kertaa… iso nippu tuoretta nokkosta pari vartta raparperia äipän puutarhasta puolitoista kurkkua 1 avokado pari rkl hamppuproteiinia kuorittu sitruuna palanen inkivääriä seesaminsiemeniä Himalajan suolaa lähdevettä Kevään ensimmäinen kokeilu menee usein vähän reisille. Niin tälläkin kertaa; nokkosta tuli tupattua aivan liikaa ja maku oli sen mukainen. Vihreä! Nokkonen on hyvää. Kohtuudella. Into pinkeänä homma vaan luiskahti ahnehtimisen puolelle. Nokkosen makua en osaa muutoin kuvailla kuin vihreäksi. Se tuoksuukin vihreältä. Ja vihreä tekee keholle hyvää! Iso puntti vihreää ja kirpeää raparperia sai kyllä näin äkkisältään vatsan mukavasti sekaisin, joten totutelkaahan varovasti. Ei aloittelijoille! ;) Oletko sinä käynyt jo poimimassa kevään ensimmäiset nokkoset? Mitä niistä syntyi? Miksi raparperia ja nokkosta? Raparperi kuitua C-vitamiinia kalsiumia (jonka vaikutuksia oksaalihappo tosin heikentää) polyfenoleja laksatiivinen lehdet myrkyllisiä ei suositella munuaiskivistä kärsiville Nokkonen rautaa kaliumia ja kalsiumia vitamiineja (C, B, K) amiineja, flavonoideja, …

Kuka sää oot?!

Mä oon utelias. Kuka sä oot? Haluan tietää, millaisia ihmisiä mun nurkissa pyörii ja Paleokeittiössä visiteeraa =) Jokunen on jo huomannutkin jonkun aikaa sivupalkissa roikkuneen linkin kyselyyn. Ja viitsinyt nappia painaa. Sehän ei montaa sekuntia vie, kuten kokemuksesta ehkä tiedätkin. Jos tiedät, niin tämä postaus ei koske sinua. I`m so very sorry. Mutta jos et ole vielä ilmoittanut paleostatustasi, niin kiitollisena toivoisin, että sen tekisit. Se sekunti. Not too much asked.. eihän? Miksi? Siksi, että mää oon utelias ja haluan uteliaisuuttani tietää, että kuka sää oot. Klikkaa sopivaa nappulaa alla. Aktiivisuus palkitaan. Kuten aina. Säkin saat tietää kuka Paleokeittiötä käyttää. Kiitän! Ehkä kumarrankin =)

Suklainen supersmoothie

Kevään juhlakauden  jälkeen teki mieli jotain terveempää herkkua. En ole aiemmin harrastanut suklaisia pirtelöitä, mutta CocoVi Barin Kultaisen helinän innoittamana päätin antaa kaakaopavuille mahdollisuuden. Tuloksena suklainen supersmoothie, johon en vihreitä sotkenut ollenkaan. Ihan kelpo herkku tämäkin. Jälkiolo ainakin huomattavasti parempi kuin sokeri-vehnäjauho -sössöjen jälkeen. Täysinäinen, ei tuskainen. Yhteen annokseen upposi… ~2,5 – 3 dl mantelimaitoa 1 rkl kaakaonibsejä 1 rkl hamppuproteiinia 1 rkl lucumaa (toimii makeuttajana) pieni kourallinen goji -marjoja 1 tl raakakaakaojauhetta hieman Himalajansuolaa mausteeksi vaniljaa tai tuoretta minttua maun mukaan Mantelimaidon olin valmistanut jo aiemmin yön yli liotetuista kuorellisista manteleista suhteella 1 osa manteleita, 4 osaa vettä ja hieman Himalajansuolaa. Ainekset blenderiin, hyvin sekaisin ja sen jälkeen siivilän läpi isoimmat ”roskat” pois. ”Roskat” säästin, mutta käyttöä en ole niille vielä keksinyt. Vinkkejä, kiitos! =) Supersmoothien valmistus sujuu, kuten minkä tahansa pirtelön. Kaikki vaan blenderiin ja antaa masiinan hoitaa rauhassa hommat. Nautitaan hyvillä mielin ja heti tuoreeltaan.

Metsässä

Äitienpäivää tuli tavallaan vietettyä jo lauantaina, joten sunnuntaina oli siivoilujen jälkeen aikaa suunnata korpimaisemiin leikkimään metsäleikkejä ja rentoutumaan paljain varpain keväisen auringon alle. Jep, tämä on sitä paleoelämää parhaimmillaan! Menkää muutkin metsään. Siellä riittää ihmettelemistä. On karua ja kaunista. Uutta ja vanhaa. Hentoa ja herkkää. Turvallista ja jännittävää. Monipuolista liikuntaa ja kokonaisvaltaista kehon kuormitusta. Ilmastointikin kohillaan ja lämpötila säädettävissä henkilökohtaisesti. Kaupan päälle D-vitamiinit veloituksetta ja rauhallinen mieli ilman rauhoittavia. Parhautta. =)

Vuosi viisautta

Lisää ruokaa! Ja juomaa. Juuri kun vapun villityksistä päästiin siunaantui vuosi lisää viisautta. Siinäpä syytä juhlaan. Näin vaihteeksi. Nyt on mun osalta kevään juhlat juhlittu. Seuraava juhlanpaikka on juhannus. Äitienpäivän kakkukestit ilmoitin jo hyvissä ajoin jättäväni väliin. Jossain se raja kulkee. Nyt se kulkee tässä. Juhlat alkoivat lupaavasti Maatilatori Eat&Joysta, josta mukaan olisi tehnyt mieli napata tonkka raakamaitoa, palanen juustoa, kuusenkerkkäkuoharia ja aitoa saaristolaisleipää (tuliaisiksi ;)). Edessä oli pitkä ilta, joten en napannut. Muuta kuin kulauksen luomu omenasiideriä. Matka jatkui yhtä lupaavasti Ruohonjuureen. Drinksulle. Mukeissa Kultaista helinää ja Suklaasydämiä CocoVi Barista. Suosittelen. Maut olivat itselleni hieman outoja, mutta jännä kokemus. Lämmin Suklaasydän yllätti. Samoin juoman tuhtius. Jälkkäriksi pala parasta raakasuklaata paketista; Consciuos. Terveysleikit sikseen ja asian ytimeen! Lasillisella kuoharia Apollon After work cafessa jaksoi taas jatkaa matkaa kohti illan pääkohdetta. Parisen kuukautta sitten tuli lunastettua Citydealin lahjakortti Groteskiin. Tähän päivään saakka oli sitä siitä lähtien pantattu. Kannatti pantata. Diili sisälsi keittiömestarin neljän ruokalajin menun kahdelle, joten valinnan vaikeutta tai varaa ei ollut. Ei ollut tarpeenkaan. Alkuruoksi oli jumalaista sametinpehmeää selleri-omena -keittoa ripauksella tryffeliöljyä ja palalla vasikkaa. …

Vappu pöydässä

Munkkeja ja simaa?! How paleo is that?!!! Munkeissa ja simassa on yhtä paljon paleota kuin luolamiehen vapussa. En pidä selittelystä, mutta antakaahan kun selitän ennen kuin kommenttiboxi ja meililaatikko syyttävät Paleokeittiötä väärennökseksi ja feikiksi. Sama asia, eri sana. Paleokeittiön periaatteisiin voi tutustua ”Periaatteet” -sivulta. Välipalkista. Tosin sitä sivua ei ole kirjoitettu. Mutta se kirjoitetaan vielä. Joku kaunis pilvetön päivä. Kärsivällisyys on hyve! Koska minä emännöin Paleokeittiössä niin Paleokeittiön periaatteet tarkoittavat mun täysin mielivaltaisesti ja muilta lupaa kysymättä määrittelemiäni periaatteita. Näkemykseni mukaan jokainen (paleo)keittiö on kuin emäntänsä. Tai isäntänsä. Erilainen. Mua usein pidetään tiukkapipoisena paleofanaatikkona. Tämä ei ole totta. Mielikuva perustunee paleovouhkaamiseeni. Näin olen kuullut. Totta kai vouhkaan paleosta! Mä elän ja opetan; yritän saada muutkin elämään paleo -elämää! Se on mun missio. Suomi terveeksi, Suomi paleolle! *vitsi* Jos jostain asiasta pitää meteliä, niin ei se automaattisesti tarkoita, etteikö päähän muuta mahtuisi. Tai muuta hyväksyisi. Ymmärtäisi. Se ei siis tarkoita, että tämä on se yksi, ainoa ja oikea tapa olla ja elää, voida hyvin ja terveesti tai päästä ihannemittoihin. Mutta kun kaikkea on tullut reilun 20 vuoden aikana …

Karitsat munakaspannulla

Pääsiäispyhien jälkeen lempeä ja ihana paluu arkeen. Herkuttelu on kivaa kun sitä harvoin tekee. Kivaa on myös herkuttelun jälkeinen muistutus arkisyömisen ihanuudesta. Helppoudesta. Hyvästä olosta. Tai paremmasta vielä tässä vaiheessa. Tällä hetkellä ei ole paljonkaan päivitettävää reseptirintamalla. Kevät on korkannut salaattikauden. Joka vuosi sitä jaksaa vaan ihmetellä kuinka vuodenajat vaikuttavat syömiseen. Mielitekoihin. Talven herkut eivät enää maistu. Lihaa on vaikea niellä ja uunikasvikset kauhistuttavat. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin tulevat kuukaudet ahmitaan yksinkertaisesti ja tuoretta. Sitä keho nyt kaipaa. Sitä sille tarjoiltakoon. Ruoanlaitto ei vaadi paljoa mielikuvitusta. Perussalaattiainekset ja kaveriksi jotain proteiinin tynkää. Siinäkään ei ole paljoa valinnanvaraa. Eikä valinnanvaikeutta. Punainen liha tökkii isosti, siipikarja jonkin verran ja feta saa vatsan surulliseksi. Pelkällä kaninruoalla en edes lähtökohtaisesti elä. Valinnanvaikeudesta eloonjäämistaisteluun. Pääsiäisen jälkeen alkoivat rääppiäiset. Jääkaappi on pullollaan aitoa, oikeaa Tammisaaren ja Kemiön ”elävää vettä” ja mahlaista viherpirtelöä. JA pääsiäisen ”liharuokia”, joista on vaan päästävä eroon, vaikka ei niin maistuisi eikä mieli tekisi. Pääsi kai pyhien vauhtisokeus yllättämään. Ruokaa riittää armeijan tarpeisiin asti. Tuumasta toimeen ja tuhoamaan! Illalla meni kalat. Aamu alkoi karitsan munapaistoksella, jossa… …

Mahlaa mahan täydeltä

Talvi alkaa vihdoin taittumaan ja Suomen luonto tarjoilemaan parastaan. Hyödynnä! Parhaillaan on menossa paras mahlakausi, joka tosin loppunee näillä säillä lyhyeen. Itse olen isukin taitavalla avustuksella kerännyt pääsiäispyhinä tuota lievästi makeaa, parantavaa nestettä ”pihakoivuista”. Mahlaa voi juoda sellaisenaan, jos se vain alas menee. Maku ei ole voimakas, mutta jostain syystä se monia tökkii. Mulle kelpaa tämä ”elämän eliksiiri” ja puiden ruoka ihan sellaisenaan, mutta olen käyttänyt sitä myös nesteenä Emerald Balance -viherjuomassa ja vihreässä pinaattipirtelössä. Mahla ei kovin kauan säily, joten osan olen pakastanut pahan päivän varalle. Ja hyvän =) Oletko maistanut mahlaa? Mitä pidit? Kuinka käytit? Uskotko mahlan parantavaan voimaan?

Pääsiäinen vapaalla

Kuvissa ei näy… rollaattori, mummi 97 vee ja muut rakkaat aurinkoiset automatkat lankalauantain pippuripihvit lounaalla ja illallisella kauniit pikkukauriit pimenevässä Pitkäperjantain illassa (sekä vähemmän kauniit kohmeinen sammakko ja vikkelä vesirotta) täydet lähdevesitonkat vastavalutettu makea koivunmahla tuhti pekoni-munakokkeli-prinssinakki -aamiainen ylikypsät karitsan sisäfileet ja murea palapaisti suttaavat suklaamunat kermakahvit ja banaanikakku, marjakakku, tiramisu, porkkanakakku, pääsiäismuffinssit, äipän pullat… tuoreet karjalanpiirakat ja kilo oltermannia tummat ja vaaleat pääsiäislimput, meijerivoi ja kilo oltermannia iso maha ja kiristävät pöksyt makeuttamattomat viherpirtelöt laiskottelu aurinkoisella laiturilla mansikkainen rahkajälkkäri kissankielellä välipalana luomuomenat Listassa ei lue… asioita, joita en juuri nyt muista ;) Kenen mielestä paleo on kaiken tämän jälkeen rajoitettua ja rajoittunutta elämää?