Nämä kaverit ja hippunen himalajaa pääsivät tänään Jamien hellään huomaan. Tuloksena reilut kuusi desiä punaista parhautta pulloissa.
Kiitos illan punaisesta ”rypälemehusta” ei kuulu Jamielle vaan eräälle rakkaalle valmennettavalle, joka tietää millä valmentajaa kannattaa lahjoa ;)
Ihan pieni vinkki koskien tämän viikon pääruokaani, kalaseljankaa!
Valmiiksi kuutioitu pakastekala on äärimmäisen helppo ja ihan kelpo vaihtoehto, mutta jos haluat keitostasi maukkaampaa, niin kannattaa ehdottomasti suosia tuoretta kalaa. Näin tein tällä kertaa, eikä se kovin paljon vaikeampaa ollut. Fileiden paloittelemiseen ei nimittäin montaa minuuttia mene. Kustannukset saattavat olla muutaman euron enemmän. En muista, paljonko pakastekalakuutiot maksavat, mutta tuoreet fileet kustansivat tällä kertaa noin kymmenisen euroa.
Kokeilepa siis napata ensi kerralla tuorekalatiskiltä ~300 g ruodotonta lohi- ja saman verran turskafilettä! Omat kalani uivat keitossa hippasen turhan kauan hajoten paloista silpuksi. Haittasi ehkä näköä, mutta ei makua.
Ehei, ei tässä Meksikon lämpimän auringon alle olla lehahdettu vaan nautitaan edelleen kotomaan kauniista ja hyytävän kylmästä keväästä. Niin mikä kevät? Missä? Ei sinänsä, jotteiko Meksikon rannoille varpaat kaipaisi… Mutta koska se ei juuri nyt onnistu, niin toin palan lämmintä Meksikoa kylmään Suomeen.
Tässä toinen näistä aiemmin mainitsemistani kesäherkuista. Guacamole meksikolaisittain. Ihan vaan avokadotahna suomeksi. En tiedä miksi, mutta jotenkin yhdistän guacamolen, siinä missä gazpachonkin, kesään. Liekö syynä alkuperäismaiden lempeämpi ilmasto vai mukavasti viilentävät muistot Suomen kuumasta(?) kesästä. Kylmiähän nämä ruokalajit ovat. Molemmat. Viilentäviä, joihin lämpöä saa maun mukaan kivasti cayennesta ja chilistä.
Koska guacamole syntyi äkkipäätöksellä, niin jääkaapin ehdoilla mentiin. Eikä silloin kompromisseilta yleensä vältytä. Avokadoa löytyy jokseenkin aina. Limeäkin useasti (ei tällä kertaa), mutta tomaattia näin talvikaudella vähemmän. Mutta onneksi oli gazpacho! Gazpachosta ylitse jäänyt luomutomaatti pelasti tilanteen. Sipuliksi sai kelvata se ainoa, punainen.
MEKSIKON SOVELLETTU AVOKADOTAHNA
Avokadot haarukalla muusiksi. Tomaatti ja sipuli veitsellä pieniksi. Samoin punainen chili. Sitruunamehut ja silputut persiljat perään. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa. Nauti vehnälettujen sijaan riisikakkujen päällä.
Luomuriisikakkujen päälle sipaisin vielä kirnuvoita ja toiseen siivun pitkään kypsytettyä Manchegoa. Olipa hyvvee! Voimakas juusto sopii mainiosti guacamolen kaveriksi. Kokeile! Viikonloppuherkku vailla vertaa =)
Koska jaksan aina patistaa valmennettavia syömään paleopyramidin mukaan runsaasti ja monipuolisesti etenkin kasviksia ja vihanneksia, niin sainpa eilen idean tsekkailla hieman omaa hevi -repertuaaria. Tsekkaus ei ollut millään tavalla suunniteltu vaan puhtaasti päähänpisto. Ja koska viikko on jo lopuillaan, niin myös jääkaappi on suhteellisen tyhjä eli jämillä mentiin eilinen. Jämillä mennään vielä tämäkin päivä ja yritetään taikoa olemattomasta jotain, jolla vatsa pysyy tyytyväisenä.
Näin hevisti elelin eilen. Huomautettakoon vielä, että kaikki listan ruoka-aineet nautin kypsentämättömänä. Paitsi hapankaali voitanee kai lukea ainakin jollain tapaa kypsytetyksi. Siinä toinen asia, johon pyrin valmennuksessa kannustamaan; vähintään 1/3 pyramidin pohjapalikan ruoka-aineista kypsentämättömänä. Jos vatsa kestää. Alkuun ei välttämättä kestä. Silloin hyvä vaihtoehto on kevyt kypsennys ja pirtelöt. Aina ei pirtelöidenkään kanssa alkuun suju. Mehujen kanssa sujuu silloinkin.
Josko siihen listaan…
Tuore vihreä jäi vain persiljan ja kurkun varaan (+avokado?). Se ehkä pienenä miinuksena, mutta kyllähän listaan melko kattavasti mahtui eri sorttia. Vihreät tulee talvikaudella nautittua ensisijaisesti viherpirtelöissä, jotka ovat nyt toistaiseksi töksäämisen vuoksi tauolla. Keväämmällä alkavat jälleen tuoreet salaatitkin maistua. Viherjauheilla ja chlorellalla olen paikkaillut vihreää, mutta eihän se luonnollisestikaan sama asia ole kuin tuore vihreä.
Muutoin täytyy olla tyytyväinen päivän saldoon. Monien ruokapäiväkirjojen lista näyttää nimittäin päivästä toiseen tältä…
Oma lukunsa ovat yksilöt, jotka eivät kertomansa mukaan pysty syömään kasviksia. Ehkä joskus jotain kypsennettyä ruoan sekaan piilotettuna. Koska hevi on niin pahaa, että oksettaa! Yhtä pahaa siis kuin puhdas vesi, jonka ei pitäisi edes maistua millekään! Noh, siinähän sitä on aikuisiällä opettelemista. Lohdutukseksi voin sanoa, että kaikkeen tottuu, makuaisti muuttuu ja joku kaunis päivä paha maistuu hyvältä =)
Ja kesää odotellessa on Paleokeittiössä maisteltu tällä viikolla jo kesäisiä makuja! Tai en tiedä ovatko maut varsinaisesti niin kesäisiä, mutta muutamat murkinat ovat olleet sellaisia, joista itse nautin enemmän kesäkuumalla(?) kuin talvipakkasella.
Ei se edelleenkään ole kovin kaunista katseltavaa, mutta maku ja ravitsemukselliset hyödyt ajavat helposti estetiikan ohitse. Helppoudesta puhumattakaan.
Ladies and gentlemen, saanko muistutella… kylmä, espanjalainen kasviskeitto eli Gazpacho vol. 2! Avomaankurkkuja en luonnollisesti tähän hätään löytänyt, mutta reilu puolikas isohkosta, pitkästä kurkusta ajaa saman asian. Lämpöä kylmään keittoon toi reilummalla kädellä annosteltu cayennepippuri. Kruunuksi vielä pari rinkulaa lempeää smetanaa ja tuoreet persiljapöheiköt, niin ei keiton ”karuuskaan” (lue ”rumuus”) enää laimenna makunautintoa.
Tällä kertaa tomaatit, paprika, punaviinietikka ja oliiviöljy olivat luomumerkittyjä, muut ainekset peruskamaa. Jos ei muuhun, niin ainakin luomutomaatteihin kannattaa gazpachon kohdalla panostaa.
Puhdas vesi! Ei liene mikään salaisuus, että puhdas vesi on ihmiselle elinehto. Ilman ruokaa selviää sentään muutamia päiviä, ehkä viikkojakin, mutta ilman vettä ei pitkälle pötkitä. Siksi on melko kummallista, kuinka vaikeaa monille veden juonti on. Ja ei, hiilihapotettu makuvesi ei ole puhdasta vettä. Valitettavasti vain harvan kohdalla myös se vesihanasta tuleva vesi on puhdasta, elimistölle käyttökelpoista vettä. Kyllä vain, luit aivan oikein. Siitäkin huolimatta, että elämme Suomessa, tuhansien lätäkköjen maassa, jossa puhdas vesi tuntuu olevan itsestäänselvyys. No ei se ole. Puhdas vesi ei ole itsestäänselvyys edes suomalaiselle.
Vaikka vesi on juomakelpoista, niin se ei automaattisesti tarkoita, että elimistö pystyy sitä optimaalisesti hyödyntämään. Sain jälleen kerran itse muistutuksen asiasta, kun yllättäen tiettyjen testien kautta valkeni, että mun keho tarvitsee muutamien muiden mikroravinteiden ohella vettä. Olin suoraan sanoen äimistynyt. Asiaa oli vaikea uskoa todeksi. Mähän juon sen parisen litraa päivässä puhdasta vettä! Pääsääntöisesti pullotettua, satunnaisesti hanasta laskettua. Hiukan siinä tuli pohdittua, että mistä on kyse. Lisätestien jälkeen olin viisaampi ja ymmärsin helpostikin mistä oli kyse; mun elimistö ei kyennyt käyttämään hyväksi sitä vettä, jota suusta alas kaadoin. Ei se, mikä menee suusta sisään, vaan se, minkä elimistö kykenee hyödyntämään (imeyttämään). Pätee yhtälailla muiden ravintoaineiden kohdalla.
Oma keho ei reagoinut sen enempää vesijohtoveteen kuin pullotettuunkaan. Sen sijaan sitruunalla ja/tai limellä maustettu vesi teki ihmeitä. Myös omenaviinietikka, savi ja ruokasooda toimivat. Pelkällä himalajansuolalla terästettyä vettä en kokeillut, mutta sekin saattaisi toimia. Sitruunan ja suolan kombinaatio lienee kuitenkin varmempi vaihtoehto. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin.
Tämä vesiasia tuli hiljattain ajankohtaiseksi paitsi itseni, niin myös useamman ravintovalmennettavan kohdalla. Vedenjuonti tuntuu olevan monelle äärettömän vaikeaa. Kuvitellaan, että puhtaan veden korvaa yhtälailla mehut, limut, happovedet, kahvi, oluet ja muut ”virkistysjuomat”. Vettä ei juoda, koska vesi on pahaa. Siis mitä?! Miten yksi meidän perustavimmista elinehdoista voi olla pahaa?! Samasta syystä kuin aito, oikea ruoka on pahaa. Kasvikset ovat karmeita! Ei niitä voi syödä. Tai voi, jos niiden luonnollinen maku peitetään jollain vähemmän luonnollisella. Kutsuisin ilmiötä vieraantumiseksi. Olemme niin tottuneita epäaitoihin makuihin, että aidot tuntuvat epäaidoilta. Ja maistuvat pahalta. Onneksi ihminen on oppivainen olento. Yhtälailla kun ollaan totuttu syömään roskaa, niin voidaan opetalla jälleen syömään ja juomaan luonnollisia ruoka-aineita. Tottumiseen menee vain hetki. Tosin se monesti vaatii myös vieroittautumisen niistä ruoankaltaisista valmisteista, joita meidät on erittäin tehokkaalla aivopesulla opetettu, joissain tapauksissa jopa pakotettu syömään.
Lanka katosi, puro hävisi. Piti vaan muistuttaa, että ihminen tarvitsee puhdasta vettä. Sellaista vettä, jonka elimistö kykenee myös hyödyntämään. Jos vesi on pahaa, niin kokeile eri vaihtoehtoja. Ellei kraanavesi maistu, kokeile pullotettua. Ellei pullotettu maistu, mausta sitä. Luonnonantimilla. Jos olet onnekas, käytä parasta vettä ever; käy täyttämässä vesitonkat luonnonlähteellä. Ellei keho tunnu nesteytyvän, niin kiinnitä huomiota veden suoloihin ja happamuuteen.
Oma vesiprotokollani vaihtelee hieman. Peruslähtökohtana on viiden litran tonkissa ostettu pullotettu vesi, johon lisään vaihtelevasti suolaa, savea, omenaviinietikkaa tai mintunlehtiä. Kehon kuivuusongelman paljastuttua mukana on vähintäänkin muutamia sitruunan ja/tai limen viipaleita. Yleensä ilman kuoria. Juon tätä maustettua vettä ~2 litraa päivässä. Määrästä on helppo pysyä kärryillä kun siirrän pullotetun veden sitrusviipaleineen pari kertaa päivässä jääkaappiin litran vetoiseen lasipulloon. Kiireessä lisään matkavesipulloon vain ruokasoodaa.
Juo riittävästi ei riitä. Juo riittävästi puhdasta ja LAADUKASTA vettä. Vettä, jota kehosi kykenee hyödyntämään. Skål vedelle!!!
P.S. Hyvä postaus kuplavesistä ja vähän muustakin RawQueenin blogissa!
…puolukka, mustikka, mustaherukka. Noh, marja kun marja! Ja lempeä vanilja.
Pakastemarjoihin panostaminen on tuottanut tulosta. Kävipä nimittäin niin, että mustikat pääsivät pakastimesta loppumaan. Ensimmäisen kerran vuosiin. Paleokeittiön mustikkavarastot eivät ole isukin marjanpoimintainnostuksen vuoksi ihan pienet, mutta olen kuin olenkin saanut marjapirtelöiden myötä tuhottua tämän talven aikana ainakin 15 kiloa, ellei enemmänkin. Onneksi on vielä hippunen vadelmaa, puolukkaa ja jokunen sata grammaa mustaherukkaakin jäljellä. Niillä elää ehkä viikon tai kaksi. Sen jälkeen joudun lähtemään mustikkavarkaisiin. Äipän pakastimeen.
Kuvissa esiintyy muistaakseni valloittava villivadelma. Ihan varma en voi olla, sillä puolukkainen serkku näyttää jokseenkin samalta. Eikä muisti riitä.
Marjapirtelöiden perusresepti on vähitellen vakiintunut. Vain marjat vaihtuvat tilanteen mukaan.
VANILJAINEN MARJAPIRTELÖ
Vaniljajauheen ja maustamattoman heraproteiinin voi korvata myös vaniljanmakuisella herajauheella. Tosin aidoista raaka-aineista saa aikaiseksi vähintäänkin yhtä maukkaan, ellei maukkaamman proteiinijuoman. Ilman keinotekoisia maku-, väri- ja makeutusaineita. Ja lisänä vielä aimoannos luonnollisia vitamiineja, antioksidantteja, kuitua ja muita aitojen ruoka-aineiden terveyttä vaalivia ainesosia. Eikä valmistaminenkaan niin kovin vaikeaa ole ;)
Aurinkoisia, lokoisia kevätpäiviä kaikille Paleokeittiön vierailijoille!
Mitä syntyy, kun emäntä ei osaa päättää tekeekö jauhelihapihvejä ja kermasipulia vai rekkamiehen paleospydäriä? Siitä syntyy sekamelska, jonka nimesin rekkamiehen paleopadaksi. Harhaanjohtava nimi tämäkin, sillä patojahan tulee hauduttaa huolella ja pitkään. Tein pikapadan. Hauduttamiseen meni jotain viiden ja kymmenen minuutin väliltä. Se riitti ja paleopata maistui. Hyvältä =)
REKKAMIEHEN PALEOPATA (3 kohtuullista annosta)
Ruskista jauheliha pannulla. Siirrä kypsä jauheliha kattilaan odottelemaan kasviksia.
Pilko ja kypsennä paprikat pehmeiksi kookosöljyssä. Lisää loppuvaiheessa hetkeksi pilkottu omena. Kaada paprika-omenaseos jauhelihan kaveriksi kattilaan.
Kuullota punasipulit pannulla. Lisää loppuvaiheessa luraus hunajaa ja hetken päästä vielä balsamiviinietikka. Jatka paistamista kunnes pahimmat viinietikkahöyryt ovat haihtuneet ja kumoa kattilaan.
Lisää kattilaan hieman vettä ja nosta se liedelle porisemaan miedolla lämmöllä. Lisää mausteet ja kookoskerma. Sekoita, tarkista maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Anna muhia kattilassa hetken aikaa, kumoa lautaselle ja kuvittele olevasi rekkamies luolassa.
Siinä se taas on! Viime viikon teemaruoka ja muutenkin vanha, tuttu juttu. Kaaliraastesalaatti! Paljoakaan ei ole simppeli resepti vuosien varrella muuttunut, mutta kyllähän hyvästä kannattaa aina silloin tällöin muistutella ;)
Coleslaw`n kastike vuosimallia 2013
Kastikeainekset sekaisin ja tekeytymään raastinvaiheen ajaksi.
Luomuporkkana raastettuna ~300-400 g.
Mukaan valkokaalia raastettuna vaihtelevasti jotain 600 ja 900 gramman väliltä, ja homma sekaisin.
Kastikkeet messiin, sekaisin, jääkaappiin tekeytymään ja viikon lisukkeet ovat valmiit. Kuvissa neljän litran astia ja reippaasti yli kilon valmista tavaraa, josta riitti yhdelle ihmiselle neljän tai viiden aterian täytteeksi.
Ja niinhän sitä sitten kaaliraastesalaattia nautittiin päivä toisensa jälkeen…
…keitettyjen luomunakkien ja viinietikka-Heinzin kanssa.
…paistettujen kalkkunan rintafileiden kaverina. Jotka ehdin jo pieniä suunmentäviksi ennen kuin muistin kaivaa kameran esiin. Kuvassa puolitoista ohutleikettä suolalla ja sitruunapippurilla maustettuna.
…ja jauhemaksapihvien ja puolukkahillon kylkiäisenä. Sama juttu, mutta uusi ateria joka päivä. Melkein. Oliko tämä syöminen vielä jonkun mielestä vaikeaa? ;)
PALEOKEITTIÖ 