Arvonta, Kampanjat, Tuotekatsaukset, Uutiset
Comments 14

Seed and Bean -luomusuklaat, osa 2 + ARVONTA

Jatketaan käsintehtyjen, reilun kaupan Seed and Bean -luomusuklaiden maistelua, mutta aloitetaan pienellä, iloisella ilmoitusasialla. Paleokeittiö täytti nimittäin tuossa jo viime kuun puolella kokonaiset neljä vuotta!

Näihin neljään vuoteen mahtuu aika huikea henkilökohtainen sekä blogin kehityskaari, mutta säästän teidät tällä kertaa nostalgisilta muisteloilta, ja kerron vain, että tämä synttäripostaus kannattaa lukea loppuun saakka. Sillä lopussa kiitos seisoo! Ja tällä kertaa kiitos seisoo ARVONNAN muodossa! Jos meidän kolmihenkinen maisteluryhmä sai suun täydeltä suklaata, niin nyt sinullakin on mahdollisuus voittaa mahan täydeltä magiaa =)

Ensimmäisessä osassa aloitimme Seed and Bean -suklaiden ”lempeämmistä”, alle 70% kaakaota sisältävistä suklaalevyistä. Seuraavaksi siirryimme ”tuhdimpien” suklaiden pariin. Joskin kaikki ei aina maistu siltä, miltä etiketin perusteella kuvittelisi maistuvan ;)

There’s no good reason for chocolate. What I’ve learned is that there are two types of people. Those with receptors in the brain open to the cocoa and the serotonin, get a small hit from that. Then there are the people who like it because of the sugar and fat hit. You’re born with it or you’re not(Steve Rudkin, Seed and Bean -yrityksen omistaja ja perustaja)

72 %:nen hamppuöljyllä ja kurpitsansiemenillä täydennetty suklaa maistui lempeämmältä kuin kukaan meistä osasi odottaa. En tiedä, johtuuko hamppuöljystä vai Dominikaanisessa tasavallassa tuotetusta kaakaosta. Kannattaa tosiaan huomata, että Seed and Bean -suklaissa on käytetty eri puolilla maailmaa kasvatettua kaakaota. En ole niin suuri suklaa- tai kaakaotuntija (vielä ;)), että kykenisin kertomaan aiheesta tarkemmin, mutta oletan, että eri valmistajien kaakaot maistuvat eriltä. Samoin kuin eri kahvilajikkeet. Toiset ovat helpompia ja toiset kitkerämpiä. Seed and Beanin kaakaot tulevat siis Dominikaanieista, Equadorista sekä Länsi-Afrikasta.

Noh, tämä kurpitsansiemen + hamppuöljy yhdistelmä oli yllättävän helppo. Maultaan. Siis syötävyydeltä. Kuivatut kurpitsansiemenet rouskuivat kivasti hampaissa, ja ne oli tietysti helppo tunnistaa suklaan seasta. Hamppuöljy olikin hankalampi. Hamppu sinänsä oli vanhemmilleni täysin uusi tuttavuus. ”Jollekin ruoholle tämä maistuu”, arvuutteli iskä, hahhhahhh! Itselleni maku on tuttu hamppuproteiinista ja hampunsiemenistä, vaikka hamppusuklaata maistoin vain pienen, supermakean palan Lähiruoka- ja luomumessuilla.

Sinänsä tämä oli hauska levy, että en alkuun kauheasti maulle lämmennyt, mutta mitä useamman palan päivien mittaa suuhuni pistin, niin sitä paremmalta se maistui. Mun mielestä tämäkin on hyvä vaihtoehto sellaiselle, joka aloittelee tummien suklaiden kanssa. Ei yhtä makea kuin vadelma, mutta lempeä.

72 %:nen minttusuklaa ja selvä peli! Kellekään ei jäänyt epäselväksi, mitä tämä suklaa oli saanut kaverikseen, hah hah! Jo pelkkä tuoksu oli niin minttuinen, että jokainen tiesi, mitä tuleman pitää ennen kuin pala ehti edes suuhun saakka. Minttusuklaa on aina hyvä ja varma valinta! Sellainen turvallinen.

Suklaa oli nyt selkeästi tummaa, mutta mintun raikkaus taannee sen, että maistuu tottumattomammallekin. Näistä kolmesta kaakaoisemmasta vaihtoehdosta oli minttu kaikkien suosikkisuklaa =)

70 % savustettua, cornwallilaista merisuolaa sisältävä suklaa oli ehkä maullisesti kaikista haastavin. Itselleni suolainen suklaa oli toki jo tuttu, mutta vanhukset sitä pyörittelivät suussa tovin, jos toisenkin makua etsien. Suolaisen maun tunnistaa helpoiten, jos palaan sattuu joku sopivan suuri kide osumaan. Selkeimmin ehkä kutenkin vasta siinä vaiheessa kun suklaa on sulanut pienten suolakiteiden ympäriltä pois. Savuisuutta emme sinänsä suklaasta tai suolasta löytäneet. Ehkä sen olisi tunnistanut, jos olisi ollut savustamaton vaihtoehto selkeänä vertailukohtana.

Haasteellisuudella en tarkoita, että suolasuklaa olisi ollut pahaa. Mutta mun mielestä tämä vaihtoehto sopinee parhaiten jo tummasuklaaseen tottuneelle, sekä sellaiselle, joka hakee suklaasta jotain vähän enemmän. Sitä maullista haastavuutta. Kicksejä! Esimerkiksi itselleni oikein oiva vaihtoehto pieneen, arkiseen hemmotteluhetkeen =)

Loppuun vielä lyhyt yhteenveto meidän perheen suosikeista! Ja sen jälkeen te pääsette kertomaan facebookissa omanne! =)

Alle 70 %:sta mun ja äipän suosikki oli sitruuna-kardemumma. Isukki päätyi odotetusti kookos-vadelmaan, vaikka ei mikään kookoksen ystävä olekaan. Mutta kookostahan olikin tuosta levystä maullisesti vaikea löytää.

Yli 70 %:n osalta lopputulos oli yksimielinen. Kaikki valitsivat näistä kolmesta vaihtoehdosta suosikiksi tutun ja turvallisen mintun, hah hah!

Kaikkien seitsemän maistellun eri maun osalta iskän suosikiksi nousi… noh, se kookos-vadelma ;). Äipälle maistui parhaiten tumma minttu ja mulle sitruuna-kardemummaa, kiitos! Tosin aiemmin maistamani 72 %:nen chili-lime on kyllä aika kova vastus kardemummalle ;)

SYNTTÄRIARVONTA powered by Seed & Beans!

Kerro tämän artikkelin facebook -postauksessa, mikä on Suomessa saatavista Seed and Bean -suklaista sun suosikkisi! Siis se yksi yli muiden. Jos et ole vielä maistanut Seed and Bean -luomusuklaita, niin kerro vaihtoehtoisesti, mitä makua mieluiten haluaisit maistaa =)

Arvonta-aika alkaa NYT ja jatkuu viikonlopun yli aina maanantain loppuun saakka. Jos suklaa yhtään sytyttää, niin kannattaa käydä osallistumassa. Kaikkien kommenteissa suosikkimakunsa paljastaneiden kesken arvotaan nimittäin suklainen Seed and Bean -yllätyspaketti! Mums!

Loppuun vielä pitkä lista, josta valita. Eli listattuna kaikki toistaiseksi Suomen markkinoilla myynnissä olevat Seed and Bean -suklaalevyt tummimmasta vaaleimpaan.

  • Seed & Bean 72% Auringonkukansiemen & Hamppuöljy
  • Seed & Bean 72% Laventeli
  • Seed & Bean 72% Mandariini & Inkivääri
  • Seed & Bean 72% Minttu
  • Seed & Bean 72% Chili & Lime
  • Seed & Bean 70% Cornishin merisuola
  • Seed & Bean 66% Kookos & Vadelma
  • Seed & Bean 58% Espresso
  • Seed & Bean 58% Sitruuna & Kardemumma
  • Seed & Bean 58% Sisilian hasselpähkinä
  • Seed & Bean 58% Inkivääri
  • Seed & Bean 30% Valkosuklaa Sitruuna & Unikonsiemen
Suklaat saatu makutestiä varten maahantuojalta. Kiitos Green Room =)

Seuraa facebookissa!   Seuraa Twitterissä!   Seuraa Instagramissa!   Seuraa Pinterestissä!   Tilaa uutiskirje!

14 Comments

  1. Noora says

    En ole noita maistanut, yritin paikallisesta P&S:stä etsiä eilen mutta ei löytynyt..
    Haluaisin kuitenkin eniten maistaa chili&limeä, chilisuklaat usein tosiaan olleet aikamoinen pettymys, joten sinun arvioinnin perusteella tämä lupaisi hyvää :) Myös all-time-favourite suklaamakuni minttu olisi varmasti maistamisen arvoinen!

  2. Auli Vuorio says

    Sitruuna – kardemumma kuulostaa houkuttelevalta :)

  3. Janina maria says

    Merisuola on lempparini! Et arvaakkaan kuinka monesti olen yrittänyt jäljitellä sen makua. Voin myöntää että välillä laitan merisuolaa tavallisen tummansuklaan päälle..heh. Kardemumma sitruuna voisi olla maistamisen arvoinen. Mukavaa kevättä!

  4. Nina says

    Tähän mennessä maistamistani suosikkina on Chili & Lime. Tuota valkosuklaata en ole vielä mistään bongannut, se on ehdottomasti seuraavana maistamislistalla!

  5. yvonne says

    kookos ja vadelma on suosikki ja espressoa haluaisin maistaa :)

  6. Olen uutuushaukka. Ikävä kyllä näihin en vielä ole tutustunut. Mutta jos olisin nähnyt oliin taatusti ostanut koe erän koska tykkään näiden ”kääreistä” Sitruuna-Kaardemumma kuulostaa vähintäänkin miun suun makkuiselta :)) Ehdottomasti siis mukana!

  7. kookos&vadelmaa tai sitruuna&kaardemummaa olisi kiva maistaa :) tosin kaikki vaikuttaa hyviltä, ehkä maistan siis kaikkia :D

Vastaa käyttäjälle Siiri Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.