Viimeisimmät artikkelit

Kolmen kerroksen vappuvanukas – Helppo ja raikas vappujälkiruoka (G, V)

PÄIVITYS 30.4.14: Muutama rivi ja uusi kuva vielä tähän postaukseen =)

Eilinen meni sellaisessa kiireessä, että päivän pääateria tuli nautittua vasta puoli kymmeneltä illalla ja vappuvanukkaan maistaminenkin jäi tähän päivään. Mulla ei siis ollut hajuakaan tuliko tästä hyvää vai tosi pahaa kun laitoin reseptiä esiin, hah hah! Nyt voin kuitenkin jo ilokseni todeta, että oikein hyvää ja vappuun sopivaa, raikasta vanukasta tuli =)

Idea vappuvanukkaaseen lähti Paleokeittiön vappumenusta, johon sain inspiraation meneillään olevan Fire Food Challenge 2014 -valmennuksen Mintulta. Kiitos, Minttu!

Halusin vappumenuseen mukaan jotain uutta ja raikasta, täyspaleota sekä nopeaa ja helppoa. Koska aika oli kortilla. Pohjaksi sopi hyvin pääsiäisen kerrosvanukas, jota hieman muokkaamalla päästiinkiin kivasti pääsiäisestä värikkääseen vappuun. Vaniljakookospohja sai jäädä, mangon korvasi appelsiini, väriä ja kirpakkuutta toi mustaherukka. Appelsiiniin lisäsin hieman porkkanaa, jotta sain väriin lisää syvyyttä. Porkkana sinänsä ei appelsiinikerroksessa maistu. Sitä voi käyttää tai jättää käyttämättä.

Muutama juttu lähinnä itselle, mutta tarvittaessa myös muille muistiin.

Osta valkoisia chia -siemeniä! Tummat sopivat hyvin vaaleaan pohjakerrokseen, mutta appelsiinikerroksen väri olisi ollut kirkkaampi valkoisilla.

Kokeile appelsiini- ja mustaherukkakerrosten valmistukseen mehupuristinta! Veikkaan, että maku olisi mehupuristimella valmistettuna selkeämpi ja raikkaampi. En tiedä, mutta kokeilemisen arvoinen juttu joka tapauksessa.

Ei mulla muuta kuin oikein hyvää vappua vaan kaikille! Laittakaahan palautetta, jos vappuunne kuului vappuvanukas tai muita ruokalajeja Paleokeittiön vappumenusta!


Nyt ihan pikapikaa Paleokeittiön vappumenun toisen jälkkärivaihtoehdon reseptiä esiin. Jos haluat koko vappumenun, niin tilaa uutiskirje!

VAPPUMENUN KOLMEN KERROKSEN CHIAVANUKAS

2 – 4 annosta

Pohjakerroksen vaniljainen chia-kookosvanukas

  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1/2 banaani
  • 3 rkl eli ~1/2 dl CocoVin chia -siemeniä
  • 1/2 tl aitovaniljajauhetta
  • hieman himalajansuolaa
  1. Blendaa kuorittu banaani, kookosmaito, vaniljajauhe sekä himalajansuola tasaiseksi ”massaksi” tehosekoittimessa.
  2. Lisää banaani-kookospirtelöön chia -siemenet ja anna geeliytyä välillä sekoittaen. Tähän menee aikaa huoneenlämmössä ~15-20 minuuttia.
  3. Siirrä kookosvanukas tarjoiluastioihin ja jääkaappiin jähmettymään kun seos on geeliytynyt niin, etteivät chia ja pirtelö enää erotu omiksi kerroksikseen.

Keskikerroksen appelsiinivanukas

  • 2 appelsiinia
  • puolikas porkkana (antamaan lisää väriä)
  • 3 rkl chia -siemeniä
  • hieman himalajansuolaa
  1. Soseuta kuorittu appelsiini, porkkana ja suola tehosekoittimessa.
  2. Lisää appelsiini-porkkanasoseeseen chia -siemenet ja anna geeliytyä välillä sekoittaen.
  3. Lisää geeliytynyt kerros jääkaapissa jähmettyneen kookoskerroksen päälle ja laita takaisin jääkaappiin.

Päälikerroksen mustaherukkasose

  • 200 g mustaherukoita
  • hieman sitruunamehua
  • (tarvittaessa esim. raakahunajaa makeutukseen)
  1. Soseuta mustaherukka ja sitruunamehu blenderissä. Lisää tarvittaessa hieman vettä.
  2. Lisää mustaherukkasose appelsiinikerroksen päälle.
  3. Koristele tuoreilla mintunlehdillä ja raastetulla appelsiininkuorella (tai  CocoVin mehiläisen siitepölyrakeilla).
  4. Anna tekeytyä tovi tai toinenkin jääkaapissa ja lusikoi vappuvanukas suuhun!

Jos vanukas joutuu odottelemaan tarjoilua kauemmin, niin koristele vasta tarjoiluvaiheessa. Tuore minttu lakastuu melko nopsaan ja appelsiininkuori imee ikävästi itseensä väriä mustaherukkasoseesta.

Kamppis – Yhteistyössä SSJ-import

Oletko harkinnut laadukasta tehoblenderiä, mehupuristinta tai kasvikuivuria? Tämä postaus on juuri sinulle! Ja myös sinulle, jolle maistuu mintun säväyttämä mustaherukka =)

Paleokeittiön vakituiset vierailijat ovat varmaankin huomanneet ihastukseni Hurmuriin ja tuorepuristettuihin täysmehuihin. Huromin mehupuristin on ollut emännän käytössä nyt nelisen kuukautta ja siitä on tullut ehdottomasti käytetyin kodinkoneeni. Heti sähköhammasharjan jälkeen ;). Tuoretta mehua tulee nautittua päivittäin, parhaina päivinä parikin kertaa. Koska se on hyvää, terveellistä ja Hurmurin kanssa vielä nopeaa ja helppoakin.

Ja nyt mulla on ilouutisia sulle!

Olemme nimittäin tässä hiljattain sopineet blogiyhteistyöstä mm. Huromin mehupuristimia maahantuovan SSJ-importin kanssa. Ja se tarkoittaa sitä, että nyt sullakin on mahdollisuus hankkia oma Hurmuri alennettuun hintaan! Eikä vain Hurmuria vaan myös itsellenikin viime viikolla koeajoon tullut Iso O eli Omegan kolmeheppainen tehosekoitin. Näiden lisäksi kaikki muutkin SSJ-importin edustamat laatulaitteet lähtevät koodilla paleokeittio seuraavien kahden viikon aikana 10% edullisemmin myös sun kotiin!

Kerrataas vielä lyhyesti…

  • SSJ-importin edustamat laatulaitteet kampanjahintaan -10%
  • tutustu tuotteisiin ja tee tilaus kätevästi SSJ-importin verkkokaupassa
  • käytä tilauksen yhteydessä koodia paleokeittio(jos koodi ei heti toimi, niin kirjaudu ensin sivustolle)
  • kampanja on voimassa 11.5.14 saakka, joten toimi ennen sitä!

Huomaathan, että Omegan tehoblenderin saat tällä hetkellä sellaiseen hintaan, että vastaavaa tarjousta ei taida tehoblenderien osalta tulla ihan heti vastaan. Hyödynnä tarjous ja Paleokeittiön alekoodi!

Pistetääs uuden yhteistyöjulkkarin kunniaksi vielä uutta Hurmuri -reseptiä kehiin =)

MINTTUINEN MUSTAHERUKKA

1 annos

  • ~100 g mustaherukoita sulatettuna
  • 1 luomuomena
  • viipale kuorittua sitruuna
  • 2-3 oksaa vahvaa, tuoretta minttua
  • hippunen himalajansuolaa

Pese, pilko ja pistä puristimeen! Kuori tarvittaessa. Itse en ole kuorinut luomuomenia, mutta tavalliset teho-omenat kylläkin.

Lisää Paleokeittiön Hurmuri -reseptejä löydät täältä.

Kattavampaa katsausta Hurmurin saloihin on kyllä tulossa tässä kevään mittaan, mutta sen verran voin kertoa jo nyt, että Huromilla onnistuvat myös terveemmät jäätelöt ja soseet sekä ainakin pähkinämaidot. Siemenmaidoista en tiedä, mutta mantelimaitoa olen valmistanut menestyksekkäästi. Myöskin ohranorasmehu pääsiäisruohosta onnistui nikottelematta.

Myös Omegan tehoblenderistä on tulossa lisää juttua, kunhan ensin tulemme tutuiksi. Toistaiseksi olen pyöräyttänyt sillä silkkiset pirtelöt mm. porkkanasta ja mustakaalista ruotineen, paleoliittisten falafelien taikinan sekä parhaimman aamupuuroni ikinä! Kannattaa siis pysyä kuulolla ja tilata Paleokeittiön uutiskirje, josta voit lukea tulevista kampanjoista ensimmäisenä =)

Nyt hopihopi terveemmän elämän välineostoksille!

Paleokeittiön uutiskirje Paleokeittiö facebookissa
Yhteistyössä SSJ-import.

Helpot karamellikeksit

Leivoin eilen elämäni ensimmäiset keksit! Niistä tuli vähän kovia, mutta muuten oikein hyviä pikku makeanälän selättäjiä =)

Reseptirungon kaivoin uusimman ”kokki-idolini”, Daniel Churchillin blogista, jossa juhlistettiin Australian ja Uuden-Seelannin joukkojen juhlapäivää kera asiaankuuluvin anzac -keksein.

Karamellikeksit | paleokeittio.fi

HELPOT KARAMELLIKEKSIT

12 keksiä

  1. Sekoita kuiva-aineet kookossokeria lukuunottamatta kulhossa.
  2. Kuumenna kookossokeri, vaahterasiirappi ja kookosöljy pienessä kattilassa tai pannulla keskilämmöllä niin, että kookossokeri on täysin sulanut ja seos kiehahtaa (alkaa vaahdota).
  3. Kaada kuuma seos kuiva-aineiden sekaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Seos on kiehuvan kuumaa, joten älä käytä käsiä! ;)
  4. Pyörittele taikinasta sormenpäillä pieniä palloja, litistä hieman ja laita leivinpaperilla päällystetylle pellille. Jätä rakoa keksien väliin, sillä ne leviävät uunissa jonkin verran.
  5. Törkkää pelti ~175 asteiseen uuniin noin varttitunniksi. Käännä pelti tarvittaessa puolivälissä.
  6. Anna jäähtyä ja nauti vaikka kahvin kera!

Koska halusin samalla kokeilla suklaisia karamellikeksejä, niin lisäsin osaan taikinasta raakakaakaojauhetta. Toimi muuten oikein hyvin, mutta taikinasta tuli hieman kuiva ja kekseistä astetta peruskeksejä kovempia. Uunissa olisivat voineet olla hieman vähemmän aikaa, jotta olisivat jääneet keskeltä hieman pehmeiksi. Lämpiminä homma toimikin näin, mutta jäähtyessä keksit muuttuivat kauttaaltaan koviksi. Mutta niinhän keksien pitääkin! Olla kovia ;)

Karamellikeksit | paleokeittio.fi

Ai miksi Dan on mun suosikkikokki? No eihän kaveria tarvitse kuin katsoa; rento, fitness -orientoitunut australialainen surffitukka, joka ymmärtää terveellisen ruoan ja paleon päälle. Eikä tietysti sovi unohtaa tyypin Masterchef Australia taustaa! Iso plussa! Multa. Viidettä kautta Suomen telkkaan odotellessa… ;)

For example I myself use what I like to call a palaeolithic base of food. In other words I work around eating Paleo however I do not by any means follow it religiously, I am still trying to find the phrase to call this sometimes Paleo sometimes not lifestyle.. maybe ill just leave it at “life is a balance”. ~Dan ”The healthy cook” Churchill

Paleokeittiön uutiskirje Paleokeittiö facebookissa
Osa valmistusaineista saatu CocoVilta.

Raaka puolukka-kinuskikakku (G, M, V opt.) – Kevään juhliin!

Hyvää päivää maailma, synnyinmaa Suomi sekä Paleokeittiön vakituiset ja satunnaiset vierailijat! Emäntä on elossa, vaikka ei postaustahdista niin uskoisi. Valmennukset, Fire Food Challenge 2014 (mukaan ehtii vielä sunnuntaihin saakka!) ja blogin taustatyöt ovat vaatineet oman aikansa. Harmittavasti se aika on pois Paleokeittiöstä, yhtälailla hellan äärestä kuin blogistakin. Elävän elämän prioriteetteja.

Puolukkaraakakakku | paleokeittio.fi

Pääsiäinenkin tuli, oli ja meni. Melko jouluisissa tunnelmissa mentiin tänä vuonna. Pääsiäisen pääruokana äipän pääsiäispöytien lisäksi talvisen mausteista kurpitsasosekeittoa. Koska flunssasta toipuva keho niin tahtoi. Jälkkärinä aika raakaa puolukka-kinuskikakkua, jota on ollut vakaa aikomus valmistaa koko talven, mutta johon vasta nyt kevään korvalla löytyi oikea aika.

Puolukkaraakakakku | paleokeittio.fi

Olisihan kakkuun voinut törkätä jotain keväisempää tai kesäisempääkin marjaa tai hedelmää puolukan sijaan, mutta ahkerasta puolukkapuuroilusta huolimatta puolukoita vielä lepää pakastimessa. Mutta kyllä ne tässä koko ajan kesää kohti vähenevät =)

Lisäksi piti tietysti hyödyntää koko talven kehitteillä ollut ”paleoystävällisempi toffee”, josta useista yrityksistä huolimatta tuli aina vaan kinuskisoosia. Ja minkäs kanssa se kinuski paremmin passaa kuin puolukan?! Kevättä oli nyt haettava kakkuun muualta kuin raaka-aineista. Ja sitähän löytyi! Äipän kukkapenkistä ;)

Sinivuokko

Ensin pistin kakkuun kevään siniset vuokot. Ihan kivaa ja herkkää, mutta halusin vielä vähän enemmän.

Puolukkaraakakakku | paleokeittio.fi

Joten seuraavaksi suunta krookuspenkkiin, josta löytyi tyydyttävä lopputulos. Sinivuokoista sen verran, että interwebin mukaan ne saattavat aiheuttaa ”paikallista ärsytystä”. Kukaan ei onneksi tähän kakkuun kuollut, vaikka sinivuokot päällä hetken lepäillivätkin. Krookukset sen sijaan ovat sahramien sukua ja tietämykseni mukaan paitsi kauniita kevään kukkasia, niin myös myrkyttömiä.

Krookus

Puolukkaraakakakku | paleokeittio.fi

Tästä puolukka-kinuskikakusta tuli vain aika raaka, koska kinuskia on keitetty tovi, jos toinenkin. Jos haluat 100% raakakakkua ja/tai täyttä paleota, niin jätä kinuski pois tai korvaa se jollain muulla sopivalla, esim. lucuma -pohjaisella kerroksella.

AIKA RAAKA PUOLUKKA-KINUSKIKAKKU

~25 cm:n vuokaan

Pohja

  • ~3 dl liotettuja, kuorellisia manteleita
  • ~4 dl rusinoita (tai taateleita)
  • 1 tl ceyloninkanelia
  • ½ tl himalajansuolaa
  1. Liota manteleita yön yli tai ainakin useampi tunti. Kaada liotusvesi pois ja huuhtele ennen käyttöä.
  2. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja taikinaksi.
  3. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
  4. Laita jääkaappiin odottelemaan kinuskikerrosta.

Kinuskitäyte

  • 2 dl kookoskermaa
  • reilu 1 dl CocoVin kookossokeria (tai raakaruokosokeria)
  • hieman himalajansuolaa
  • (pari siivua tuoretta inkivääriä)
  1. Mittaa kookossokeri ja -kerma pieneen kattilaan.
  2. Kuumenna ja anna kiehua ehkä puolisen tuntia miedolla lämmöllä välillä hämmentäen niin, että kastike pulpahtelee hieman. Lisää joukkoon muutama, ohut siivu tuoretta inkivääriä (ei välttämätön, mutta antaa kivan maun). Kinuski on valmista kun se tummuu ja koostumus muuttuu. Tee tarvittaessa vesilasitesti eli tipauta pisara kinuskia kylmään vesilasiin. Jos pisara pysyy kasassa, niin kinuski on valmista.
  3. Kaada valmis kinuski jääkaapissa kylmettyneen pohjan päälle, tasoita ja pistä takaisin jääkaappiin jähmettymään.
  4. Valmista seuraavaksi puolukkatäyte.

Puolukkatäyte

  • ~400-500 g sulatettuja puolukoita
  • 2 kypsää banaania
  • reilu 100 g liotettuja cashewpähkinöitä
  • 2 ½ dl CocoVin kookosöljyä
  • 2 rkl tocoa eli riisinlesejauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  1. Liota cashewpähkinöitä yön yli tai ainakin useampi tunti, kaada lioutusvesi pois ja huuhtele.
  2. Aja banaanit ja puolukat tehosekoittimessa sileäksi.
  3. Lisää joukkoon cashewpähkinät ja juokseva kookosöljy. Jatka sekoittamista.
  4. Lisää vielä toco ja suola. Tehosekoita joukkoon.
  5. Kaada puolukkatäyte kinuskikerroksen päälle, tasoita ja palauta kakku jääkaappiin (tai pakastimeen) valmistumaan.
  6. Irrota vuoan reunat, siirrä leivinpaperia apuna käyttäen tarjoiluvadilla je koristele puolukoin sekä kukkasin. Parasta seuraavana päivänä, mutta säilyy hyvin jääkaapissa peitettynä viitisenkin päivää.
  7. Syö ja tarjoa pullanpupeltajillekin!

Puolukkaraakakakku | paleokeittio.fi

Tarjosin kakkua kaikkiaan neljälle pullanpupeltajalle. Kolmelle maistui, yhdelle ei maistunut. Kuin kookokselle. Kyseinen pullanpupeltaja tultanee jatkossa ennakkoasenteiden vuoksi eliminoimaan testiryhmästä. Sori, iskä ;)


Mitä muuta kevätuutta Paleokeittiössä?

No ainakin uutiskirje, joka on vihdoin kuukausien aikomisen jälkeen nähnyt päivänvalon! Yhtään kirjettä en ole vielä lähettänyt, mutta mukaan postituslistalle saa liittyä jo! Jos haluaa emännältä jatkossa muutakin kuin pelkkää blogipostia.

Uutiskirje | paleokeittio.fi

 

Koska ensimmäinen uutiskirje ilmestyy? God only knows, mutta kyllä se ilmestyy. Silloin, kun sitä vähiten osaat odottaa ;). Uutiskirje ei tipahda meiliboxiin mitenkään säännöllisesti vaan ainoastaan silloin, kun aihetta ja asiaa on. Kannattaa ainakin katsoa, mistä on kyse! Ei maksa mitään ja jos ei tykkääkään, niin peruuttaminen onnistuu yhdellä klikkauksella.

Iiris

Mini-iiristen myötä värikästä kevään jatkoa, Sinulle!

Osa valmistusaineista saatu CocoVilta.
Kukat ja pöytäliinan tarjosi äiti.
Inspis löytyi Laura Kaapron "Kiusauksessa" -blogin "Helppo puolukka-raakakakusta".

Banskubroisku intialaisittain

Oikein rattoisaa pääsiäistä, ihmiset! Aurinko paistaa päivän alkajaisiksi ja pääsiäisfiiliksen pitäisi olla kohillaan. Mutta kun ei ole. Olo on samanlainen kuin kuvan viikko sitten lakastuneella neilikkakimpulla. Urheasti sekin jaksoi maljakossa kolmisen viikkoa tönöttää ennen kuin tapahtui väistämätön. Se lakastui. Niinkuin leikkokukkakimpun kuuluukin lakastua. Minä sain viime viikonloppuna lomaviikon kunniaksi pöpön keuhkoputkeeni, josta lima nousi viime yönä päähään. Hienoa, ettei tarvitse enää yskiä keuhkoja pellolle, mutta se tunne… kun pää on täynnä räkää, you know? I`m fading like a flower… mutta bileet jatkuu! =)

Tilastani johtuen ruoka ei ole hirveästi viime viikkoina maistunut. Ensin vatsapöpö ja flunssapöpö päälle. Miten musta tuntuu, että olen elänyt tämän ennenkin

Paleokeittiössä ei siis tulla näkemään mitään erityisiä pääsiäisen ruokakarkeloita. Työstämistä odottavat pari myskikurpitsaa ja pähkinät on laitettu kakkua varten likoamaan. Näillä pärjätään. Vetämätön emäntä käy perinteiseen tapaan täyttämässä pääsiäiskupunsa vanhempien ruokapöydässä.

Jos joku muukin haluaa viettää arkisempaa ruokapääsiäistä, niin tässäpä oiva vaihtoehto! Alkuviikosta tuli pistettyä banskut pannareiden sijaan broiskun sekaan. Toimii! Yllättävän hyvin. Banskubroisku on myös hyvä vaihtoehto niille, jotka syystä tai toisesta panikoivat hiilareista paleolla. Sopii tipumaisen koostumuksensa ja värinsä puolesta hyvin myös pääsiäiseen ;)

Intialainen banaanibroileri | paleokeittio.fi

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Tonnin bileet!

Meillä on Paleokeittiössä bileet! Tule mukaan! Party party!

Tänään, tässä ja nyt, mutta myös läpi pitkän perjantain sekä muut pääsiäisen pyhät päivät. Kivaa! Kuohujuomat auki ennen Vappua ja tervetuloa sekaan!

Kävi nimittäin niin, että eilen napsahti tuhannen tykkääjän raja rikki Paleokeittiön facebookissa. Sitä tässä juhlistamme läpi pääsiäisen. Kovasti kiitoksia vaan kaikille Paleokeittiön menosta kiinnostuneille ja tykkääville <3 <3 <3

Paleokeittiö facebookissa

Eihän juhlissa sovi aivan kuivin suin istuskella! Siksipä bileitä sponsoroi kotimainen lisäravinneasiantuntija Northforce Oy, joka tarjoaa arvonnan kautta jollekin onnekkaalle paleohenkisen paketin kunnon kuusamolaista proteiinia. Ja välineet päälle. Se onnekas voit olla juuri SINÄ! Tsekkaa ohjeet ja osallistu bileisiin täällä. Arvontan suoritetaan tiistaina 22.4. klo 12 Paleokeittiön fb-tykkääjien kesken, jotka ovat jättäneet puumerkkinsä em. postausketjuun.

Good luck! Have fun ja party party!

Kissakuvat on etsitty ja pöllitty täysin omavaltaisesti Googlen kuvahausta. Party cat löytyy ainakin täältä.

Yhteistyössä Northforce.

Pääsiäinen on tervettä herkkua

Myös pääsiäisenä voi pysyä paleolla ja nauttia terveempiä herkkuja. Tai sitten voi tehdä niinkuin minä teen; terveemmät herkut voi syödä jo ennen pääsiäistä ja nauttia kohtuudella perinteisemmistä herkuista pääsiäispöydässä ;). Vaihtoehtoja löytyy ja valinta on sinun! Myös seurauksista vastaa jokainen ihan itse. Pääsiäisen jälkeen on turha kitistä, jos vatsaa (tai päätä ;)) pakottaa ja puntari näyttää plus kolme kiloa.

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

En ollut erityisesti suunnitellut tekeväni jotain pääsiäiseen sopivaa herkkua. Tämä herkku syntyi ihan itsekseen, mutta sopii mielestäni pääsiäiseen paremmin kuin tipu rairuohoon. Inspiraatio löytyi meidän ihanasta Kevätsiivous -valmennusryhmästä, jossa kaimani Johanna G laittoi jakon tämän reseptin. Porukka tuntui olevan reseptistä innoissaan, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Pientä tuunausta oman maun mukaan ja mahtava mango-kookoskerrosvanukas näki päivänvalon! Näitä kuppeja on nyt kumottu hyvällä omallatunnolla viime viikkoina muutamat ;)

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

En vieläkään oikein innostu banaanin jollain tapaa tunkkaisesta mausta jälkkäreissä ja pirtelöissä. Pyrin siis parhaani mukaan peittämään banaanin läpitunkevan maun. Mielestäni onnistuin tavoitteessani hyvin! Kookosvanukkaaseen lisäsin vaniljaa ja viimeistään sitruunalla raikastettu mangokerros siirsi banaanin sivummalle. Banaanin maku myöskin haalenee vanukkaan vanhetessa eli tämäkin herkku on parasta vasta seuraavana päivänä.

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

PÄÄSIÄISEN MANGON JA VANILJAKOOKOKSEN MAKUINEN KERROSVANUKAS

2 annosta

Chia-kookosvanukas

  • 2 dl kookosmaitoa
  • 1/2 banaani
  • 3 rkl eli ~1/2 dl CocoVin chia -siemeniä
  • 1/2 tl aitovaniljajauhetta
  • hieman himalajansuolaa
  1. Blendaa kuorittu banaani, kookosmaito, vaniljajauhe sekä himalajansuola tasaiseksi ”massaksi” tehosekoittimessa.
  2. Lisää banaani-kookospirtelöön chia -siemenet ja anna geeliytyä välillä sekoittaen. Tähän menee aikaa huoneenlämmössä ~15-20 minuuttia.
  3. Siirrä kookosvanukas tarjoiluastioihin ja jääkaappiin jähmettymään kun seos on geeliytynyt niin, etteivät chia ja pirtelö enää erotu omiksi kerroksikseen.

Sitruunainen mangosose

  • 1 kypsä, kuorittu mango
  • tuoretta sitruunamehua maun mukaan (ehkä puolikkaan sitruunan mehu tai hieman vähemmän, maista ja lisää tarvittaessa!)
  • hippu himalajansuolaa
  1. Kuori ja soseuta mango tehosekoittimessa tai hommaan soveltuvalla mehupuristimella.
  2. Sekoita mangososeen joukkoon hieman himalajansuolaa sekä sitruunanmehu.
  3. Kaada sose tarjoiluastiaan napakoituneen kookosvanukkaan päälle. Anna ”maustua” jääkaapissa esim. foliolla peitettynä mielellään seuraavaan päivään.
  4. Koristele ennen tarjoilua CocoVin mehiläisten siitepölyrakeilla, kookoslastuilla sekä tuoreilla mintunlehdillä.

Olen tehnyt mangososetta sekä blenderillä, että mehupuristimella. Molemmat soveltuvat hommaan oikein hyvin, mutta mehupuristimella soseesta tulee hieman juoksevampaa. Mehupuristin vaan on niin helppo, koska sekaan voi heittää myös sitruunat ja masiina hämmentää soseen sekaisin =)

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

Mangon ja vaniljakookoksen makuinen kerrosvanukas | paleokeittio.fi

Parempaa pääsiäistä, Sinulle!

Paleokeittiö facebookissa

Kevätsiivouksen satoa ja FFC 2014

Neljän viikon, huikeat 271 osallistujaa kerännyt Kevätsiivous on saatu ja saatettu päätökseen. Mukavan, toisiaan tsemppaavan ja aktiivisen ryhmän kanssa on kiva ollut siivota!

Palautteen mukaan Kevätsiivous oli oikein onnistunut projekti. Minun osaltani satoihin kysymyksiin tuli vastattua ja aika monta liuskaa tekstiä siivoukseen liittyen matkan varrella kirjoitettua Hyvä niin. Aihetta kohtaan löytyi kiinnostusta! =)

Kiitos vielä kaikille osallistujille huippuhetkistä! Kiitän myöskin huippukollegaani Kukka Laaksoa upeasta yhteistyöstä =). Kiitokset myös yhteistyökumppaneilleni SSJ-importille ja Wilfalle heidän siivoojille tarjoamista eduista.

Kevätsiivous 2014

Mitä kevään 2014 siivoojat saavuttivat?

Keräsin hieman osallistujien antamaa palautetta. He kertoivat kokeneensa ainakin seuraavia positiivisia muutoksia tämän, vain kuukauden päivät kestäneen tehorutistuksen aikana…

  • enemmän energiaa ja positiivisempi mieli
  • litteämpi vatsa, joka voi paremmin; vähemmän kipua ja/tai turvotusta
  • sokerin-/makeanhimo vähentynyt tai kadonnut
  • kehon turvotukset hävinneet
  • positiiviset muutokset ajattelutavoissa sekä suhtautumisessa ruokaan
  • pudonnut paino ja väljemmät vaatteet
  • parempi unen laatu
  • parantunut ihon kunto
  • positiivisempi oma-/minäkuva
  • helpotusta allergiaoireisiin
  • uudet ruokailutavat sekä uusia ruoka-aineita ruokavalioon
  • uusia vinkkejä ja reseptejä (näistä kiitos erityisesti aktiivisille ryhmäläisille, jotka avoimesti kertoivat syömisistään =))
  • uusi elämäntapa tai ainakin avaimia uuteen elämäntapaan

Don`t get me wrong… kyllä siellä niitä vaikeitakin hetkiä koettiin ;)

Vaikka meillä ei varsinaisesti ollut tavoitteena siivota kiloja, niin vaakaa saivat käyttää mittarina ne, jotka halusivat myös näin seurata Kevätsiivouksen mukanaan tuomia muutoksia. Vaakalukemista olen toistaiseksi saanut tiedot 24 siivoojan osalta ja niiden mukaan keskimääräinen pudotus oli himpun päälle 3 kiloa. Neljässä viikossa. Ilman nälkää tai vippaskonsteja.

Suurimmat pudottajat ylsivät peräti viiteen kropasta pois siivottuun kiloon! Joillakin ei vaa`an viisari siivoustoimista huolimatta värähtänyt ja olipa siellä jokunen saanut kiloja lisääkin. Näistä en minä, eivätkä osallistuneetkaan olleet huolissaan. Kevätsiivouksen suurin anti kun on ihan jossain muualla kuin vaakalukemissa =)


FFC 2014

Tämän viikon minä keskityn ainakin pääsääntöisesti ihan muihin kuin valmennusjuttuihin. Tosin hieman täytyy vielä valmistella ensi viikolla alkavaa uutta neljän viikon rutistusta. Ensi maanantaina starttaa nimittäin mun osalta Fire fitness arenan kanssa yhteistyössä toteutettu Fire Food Challenge 2014. Fire fitness arenan päävalmentaja Maria onkin jo reilun viikon ajan johdatellut ryhmää kohti tehorutistusta. Siellä kuulemma on pientä malttamattomuutta ilmassa, hah hah!

Kiinnostaako Sinua neljän viikon paleopohjainen tehorutistus kohti kesää?

Jos kiinnostaa, niin mukaan mahtuu ja ehtii vielä! Ensi viikon alusta pääset hyvin mukaan kärryille. Jos et vielä ensi viikoksi ehdi, niin ei hätää, uusia haasteen vastaanottavia otetaan mukaan aina 27.4. saakka. Olet lämpimästi tervetullut kokeilemaan, kuinka paleopipon kiristäminen vaikuttaa sinuun =).

Lue lisää infoa ja ilmoittautumisohjeet täältä.


Loppuun vielä muutama poiminta Kevätsiivouksen palautteista…

Tyytytyväinen siivooja täällä  Suosittelen kyllä kaikille, jotka haluavat kokeilla OIKEASTI miten puhtaampi, ravintorikkaampi ruoka vaikuttaa suoliston hyvinvointiin ja sitä kautta koko kroppaan, sekä henkiseen ja fyysiseen hyvivointiin. Ainoa asia joka ”harmittaa” on, että olisinpa kokeillut tätä jo aikaa sitten =)

En oikein tiedä mistä johtui, että tämä oli nyt niiiiin helppoa! Varmaan oli tähtien asennot kohdallaan, sopiva hetki omassa elämässä, ryhmän tuki ja loistava vetäjä! Aiemmin paleon kokeileminen on tuntunut niin vaikealta ja nyt se olikin todella helppoa! Minulle tämä ruokavalio sopii todella hyvin! Jatkan tällä soveltaen jatkossakin! Kiitos! 

Kävi tosi hyvä tuuri, kun sattumalta törmäsin netissä kevätsiivousryhmän olemassaoloon siivouksen ekana päivänä ja heti ilmoittauduin mukaan. Asiat olivat paljolti tuttuja jo aiemmin, mutta käytännön toteutus niissä ontui. Nyt Johannan ja ryhmän tuella ”siivous” sujui helposti ja uusia ideoita ja reseptejä sekä nämä kuvan konkreettiset hankkinat tarttuivat mukaan…

Paleokeittiö facebookissa