All posts filed under: Pirtelöt

Mansikka-verigreippipirtelö | paleokeittio.fi

Parit punaiset pirtelöt

Long time, no posts! Syynä se, että olen viimeiset pari viikkoa ollut ehkä elämäni tuskallisimman influenssan kourissa. Joku puhui hevosinfluenssasta, mutta minä nimesin sen dinoinfluenssaksi. Toipuminen etenee hyvää vauhtia, mutta silti aivan liian hitaasti. Pää olisi valmis vaikka mihin, mutta fysiikka ei. Voimat loppuvat kesken päivää yht`äkkiä yllättäen kuin virtakatkaisijaa kääntäisi off -asentoon. Kolmatta viikkoa jatkuva limainen yskä lienee tällä hetkellä pienin murhe tässä näkö- ja kuulo-ongelmien keskellä. En kuule mitään! Korvat sanovat vain riks, raks ja poks! Vaikka riisimuroja ei ole tainut kaapissa lojua sitten teinivuosien. Noh, sairaana en ole luonnollisesti uhrannut montaakaan ajatusta Paleokeittiölle. Olen säästänyt voimat ensisijaisesti tehopaleolaisille, joiden kanssa puuhastellaan jo viimeistä viikkoa. Time flies! Vaikka viime viikkoina koko elämä tuntuu pysähtyneen kaiken epäolennaisen karsiuduttua arjesta automaattisesti. Olen todennut, että ihmiselämässä olennaista on vain lepo ja nestemäinen ravinto. Ilman kaikkea muuta selviää oikein mainiosti. Pysyy ainakin hengissä. Ruokaa ei ole näillä nurkilla juurikaan näkynyt. Kokkaamiseen ei ole riittänyt voimia ja jo ruoan näkeminenkin aiheutti tuossa pahimmassa vaiheessa yökkäysreaktion. Kuuluu kuulemma taudin kuvaan, ja oli aivan uusi kokemus mulle. Koska yksinkertaisesti tykkään hyvästä …

Fruity persimmon smoothie | paleokeittio.fi

Makea pirtelö persimonista

Tähän väliin pikainen postaus makean ystäville. Tämä on taas tällainen hauska päivä. Puuhaan kaikkea muuta kuin mitä pitäisi, joten päivän kakku odottelee edelleen leipojaansa! Marketista tarttui eilen mukaan kaksi tällaista kaunokaista, pehmeää ja makeaa persimonia. Tänään sitten pohdin, jotta mitähän näille oikein tekisi… Pirtelö on helppo ja yleensä aika varma ratkaisu, joten sitä siis. Kaveriksi appelsiinia, vähän raikastavaa sitruunaa ja ajankohtaan sopivaa kanelia. Intialainen voikana on parhaillaan jogurttimarinadissa tekeytymässä, joten kookosmaidon sijaan päätin hyödyntään jäljelle jäänyttä luomuluonnonjogurttia, jotta sitä ei tarvitsisi tällä kertaa heittää viikon päästä menemään. Sitä tavallista, turkkilaista notkeampaa. Koska kaunis voikana vaatii sitä. Hiukan vielä suolaa korostamaan makuja ja tasapainottamaan makeaa. Ja vähän vettä notkistukseen. Heraproteiiniakin tuuppasin mukaan, jotta nälkä pysyisi loitolla kauemmin. Siinäpä se! Makean makoisa pirtelö, josta riittää hyvin pariinkin annokseen. HEDELMÄISEN MAKEA PERSIMON -PIRTELÖ 1-2 annosta 1 kypsä (pehmeä) persimon 1 appelsiini sentin siivu sitruunaa (ilman kuoria) 1 dl maustamaton jogurttia (tai kookosmaitoa) ripaus kanelia ja suolaa hieman vettä notkistamiseen (pari rkl maustamatonta heraproteiinia) Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sileäksi. Koristele kanelilla ja mehiläisen siitepölyllä. Nauti lasipillillä!

Kirsikka-suklaapirtelö | paleokeittio.fi

Kun kirsikka kohtasi kaakaon

Harry tapasi Sallyn ensi kertaa Chicagossa, mutta oikeasti kaikki tapahtui romanttisesti New Yorkissa. Kirsikka sen sijaan kohtasi kaakaon ensimmäistä kertaa vähintäänkin yhtä romanttisissa puitteissa, supisuomalaisessa, sysikylmässä yöttömän yön juhlassa, jossa ne joutuivat yhdessä pirtelön pyörteisiin. Kirsikka + suklaa = match made in heaven! Kuten kaikki kirsikkasuklaan ystävät varsin hyvin tietävät. Kolmenneksi pyöräksi joukkoon ajautui banaani, joka olisi hyvin voinut pysyä poissa sekoittamasta näiden kahden täydellistä liittoa, joka kuorrutettiin vielä siirappisella kookoskermalla ja sulalla suklaalla. Ja koristeltiin romanttisen vireen vahvistamiseksi tietysti keskikesän kukkasin. Siinä sitä oltiin, villasukat jalassa makeassa pirtelötaivaassa… emäntä, kirsikka ja kaakao! Banaanin yritän aktiivisesti unohtaa ;) Olin joskus alkuviikosta ostanut hetken hurmassa rasiallisen tuoreita kirsikoita, jotka eivät sitten maistuneetkaan vaan jäivät lojumaan jääkaapin perälle. Siitä se ajatus juhannusjälkkäristä lähti! Kirsikalle tarvittiin tietysti kaveri ja kaapista löytyi sopivasti raakakaakaojauhetta. Ei sitä paljoa tarvittu, vaikka kaakao suklaapirtelössä oleellista roolia näytteleekin. KESÄYÖN KIRSIKKA-SUKLAAPIRTELÖ ~2 dl tuoreita, kivettömiä kirsikoita 1 rkl CocoVin kaakaonibsejä 1-2 tl CocoVin raakakaakaojauhetta pieni banaani 1 dl kookosmaitoa ~1 dl vettä (tai jääpaloja, jos haluaa nauttia pirtelön kylmänä) maun mukaan aitovaniljajauhetta hieman himalajansuolaa …

Kuningatarpuuro | paleokeittio.fi

Kuningattarella päivään

Päivän ensimmäinen ateria on tärkeä, mutta onko se tärkein? On ja ei ole. Tärkeys riippuu TÄYSIN yksilöstä ja hänen tilanteestaan. Mitään yleisiä lakeja ei ole asiasta säädetty, mutta saattaa olla, että sinä hyödyt enemmän kuin minä panostamalla päivän ekaan lasilliseen tai lautaselliseen. Mulle päivän ensimmäinen ateria ON tärkeä, mutta ei tärkein. Päivän pääateria on tärkein, ja se ei ole se ensimmäinen. Ei myöskään viimeinen ;) Vielä yksi juttu ennen kuin käydään tämän kuninkaallisen puuron kimppuun. Lupasin tämän postauksen jo eiliseksi, mutta kas vaan, hukkasin taas kerran itseni työstämään joitain ihan muita juttuja. Kuten esimerkiksi uusinta uutiskirjettä, joka tupsahtaa postilaatikoihin heti, kun toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. Mukana on monenmoista juttua, mm. Paleokeittiön virallinen alkukesän mehuresepti ja tuloksia jo reilu viikko sitten päättyneestä Fire Food Challenge 2014:sta. Olethan jo tilannut omasi? Muistuttaisin vielä, että kyseessä on siis eri uutiskirje kuin wordpressin blogipostausten tilaus meiliin. Huomaa myös, että jos valitset tekstimuotoisen uutiskirjeen html-muotoisen sijaan, niin esim. kuvat näkyvät pelkkinä tekstilinkkeinä ja muutkin muotoilut jäävät pois. Voit halutessasi vaihtaa muodon koska vaan uutiskirjeen alalaidassa näkyvästä ”Päivitä tilauksen tiedot” -linkistä tai lukea sen …

Vierasresepti: Sannin vihreä proteiinipirtelö

Muistattekos vielä Sannin, 21-vuotiaan urheilullisen ja kokkaamisesta innostuneen ravitsemustieteiden opiskelijan Kuopiosta? Nyt Sannilla olisi tarjota teille ruokaisaa pirtelöreseptiä! Olkaapa hyvät! Lisää Sannista ja Sannin parsakaali-jauhelihakeitosta voit lukea täältä =) Vihreä proteiinipirtelö 1 annos 1/2 avokado 1/2 luomubanaani 0,5-1,5 dl kermaista kookosmaitoa (lisäaineeton) 1-2 rkl chia-siemeniä kourallinen tuoretta pinaattia 1-2 rkl (luomu)kurpitsansiemeniä (2-3 rkl proteiinijauhetta) (1 dl luomuraejuustoa) (limemehua) Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella. Jos haluaa, chia-siementen voi antaa turvota pienen hetken kookosmaidossa ennen muiden ainesten lisäämistä. Kookosmaidon määrään vaikuttaa chian määrä sekä se, käytätkö raejuustoa. Jos haluat smoothieen sattumia, lisää kurpitsansiemenet vasta sekoituksen jälkeen ja pyöräytä blenderiä vielä pari kertaa. Koristele pinaatinlehdillä ja siemenillä.

Mango-banaani-kurkuma -pirtelö | paleokeittio.fi

Sunny side of life

Aurinkoinen aamu ja auringonkeltainen aamupuuro… tai itse asiassa pirtelö, josta halusin nauttia vähän pidempään lusikoimalla sen suuhun kulauttamisen sijaan. Vanhat vappukukat, kaakaopavun palasia ja mehiläisen siitepölyä. How does it get any better than this?! SUNNY SIDE OF LIFE – AURINKOAAMUN MANGO-BANAANI-KURKUMAPIRTELÖ puolet pienestä, kypsästä mangosta pieni banaani siivu tuoretta inkivääriä viipale sitruuna 1 rkl CocoVin kookosöljyä 1/2 dl kookosmaitoa 1/2 – 1 rkl CocoVin chia -siemeniä 1/2-1 tl luomukurkumaa 1/2 tl luomu ceyloninkanelia hieman tai vähän enemmän himalajansuolaa 2 – 2,5 dl vettä (maustamatonta heraproteiinia) tunnelmaa tuomaan CocoVin kaakaonibsejä ja mehiläisen siitepölyä Kaikki ainekset kuorittuna kerralla blenderiin ja pirtelöksi/puuroksi. Jos haluat puuromaisemman koostumuksen, niin laita hieman enemmän chia -siemeniä. Ja pirtelöön vastaavasti vähemmän. Banaanin ja mangon voi myös pakastaa ennalta, jos haluaa nauttia aamupuuron kylmänä. Tämänkin puuron puolessa minuutissa, kolmen hevosen voimalla samettisen sileäksi surautti Omega BL632 -tehoblenderi. Melko mahtava laite, joka irtoaa kampanjahintaan vielä ensi viikon ajan! Suosittelen! Tehoblenderin käyttöön toimitti SSJ-import ja osan raaka-aineista tarjosi CocoVi.

Yönkuningatar is back!

Yönkuningatar on palannut linjoille sekä lasiin! Pieni irtiotto internetin ihmeellisestä maailmasta näyttäisi olevan tällä erää ohitse. Konetohtori sai puhallettua pitkäaikaisen kumppanini vielä kerran henkiin. Aivan samoissa voimissa ei kuitenkaan reissusta kotiin tultu vaan joudun vielä itse antamaan hieman jälkihoitoa. Osa muistista ei enää palannut korjaamolta ja toimintojakin hukkui jonnekin matkan varrelle. Jos koneen hajottua olo itsellä oli kuin osa aivolohkosta olisi poistettu, niin tällä hetkellä tuntuu, että olen saanut aivot takaisin. Jonkun toisen aivot oman puuttuneen lohkon sijaan. Yhteiseloa tässä hiljalleen opetellaan puolin ja toisin. Mutta olen iloinen! Sillä paljon pahemminkin olisi voinut käydä! Lisäksi opintomatka oli äärettömän antoisa. Muistui taas mieliin, jotta miksi niitä varmuuskopioita kannattaa ottaa ihan joka päivä =D Yönkuningatar on siis palannut! Yönkuningattarella viittaan sekä itseeni, että tähän marjaisaan pirtelöön. Edessä lienee jälleen muutamia työteliäitä öitä. Hiiri toisessa ja pirtelölasi toisessa kädessä. Vaikka yritänkin nyt tsempata itseni ajoissa vällyjen väliin. Vuorokausirytmi ehti tässä viikon aikana vierähtää ihan kivasti useamman tunnin taaksepäin. Nukkumaan pääsee yllättävän aikaisin ilman konekaveria ;). Ja naapuritkin lienevät tyytyväisiä kun ei Wilfuska laula enää yökahden aikaan. Päivän päätähti …

Just another smooth Choco

Huom! Postaus sisältää tuotesijoittelua. Kehotan jatkamaan lukemista silmät suljettuina, jos haluat välttyä tuotesijoittelun salakavalilta vaikutuksilta. Oisko se jälleen yhden pehmeääkin pehmeämmän suklaapirtelön vuoro? Saanko esitellä, äänestyksen tiukka kakkonen ja ihan vaan yksi suklaasmoothie lisää. Näitä on nimittäin tämän syksyn aikana nähty Paleokeittiössä enemmän kuin monta. Hieman yllättävää, koska aiemmin en ole ollut suklaisista pirtelöistä mitenkään erityisen into pinkeänä. Nyt on kroppa, tai ainakin mieli ;), kaivannut kiloittain kaakaota. Sitä saa, mitä haluaa, joten kaakaota on emännälle muodossa, jos toisessakin avokätisesti tarjoiltu! Jollekin jo lupasin, että luvassa on kerrankin yksinkertainen suklaapirtelöresepti ilman kovin eksoottisia raaka-aineita. Tästä onkin tullut eräänlainen helppo ja nopea lounaspirtelö, joka pitää nälkää pitkään. Kun aina ei jaksa väkertää mantelimaitoa tai odotella chian hyytelöitymistä. Tai laittaa ruokaa ;) Tosin aika usein heitän myös chian mukaan. Etenkin, jos tiedän, että ruokaa ei ihan hetkeen ole saatavilla tai haluan muuten vaan ruokaisamman version. Mutta siis aivan yhtä mainiosti, ja ehkä paremminkin, toimii tämä pirtelö ilman chiaa. SUKLAINEN LOUNASPIRTELÖ (1 annos) ~1 1/2 dl maustamatonta heraproteiinijauhetta ~3 dl vettä 1 pieni tai puolikas iso banaani 1/4 avokado 1 …

Lusikoitava brownie | paleokeittio.fi

Lusikoitava brownie

Tällainen kiva, pieni ja pikainen brownie -resepti löytyi joskus jostain amerikkalaisesta (paleo?)blogista. Enkä nyt kuollaksenikaan muista mistä, koska löydön ja toteutuksen väliin jäi jonnin verran aikaa. Ei ihan vuosia, eikä välttämättä kuukausiakaan, mutta viikkoja kyllä. Enemmän kuin neljä. Saamattomuutta. Mutta onneksi koitti sekin päivä, jolloin kaivoin lusikoitavan brownie -reseptin naftaliinista ja ryhdyin tuumasta toimeen! En tiedä maistuuko tämä juuri brownielle, mutta hyvältä maistuu. Melko täydellinen syysillan aamupala, välipala tai jälkkäri. Choco lovers! Tämä on must try! LUSIKOITAVA BROWNIE ~3 dl mantelimaitoa 1 rkl chia -siemeniä pieni kourallinen saksanpähkinöitä ~1 rkl kaakaonibsejä ~1 rkl raakakaakaojauhetta 1/4 avokado hieman himalajansuolaa 1/2 tl vaniljajauhetta hieman kanelia (ehkä 1/4 tl..) makeutukseen kookos-/palmusokeria tai vaahterasiiappia (b-grade) Sekoita chia -siemenet mantelimaitoon ja anna geeliytyä yön yli jääkaapissa tai noin puolisen tuntia huoneenlämmössä. Sitten kaikki ainekset tehosekoittimeen. Tarvittaessa voi lisätä vähän nestettä. Joko lisää mantelimaitoa tai vettä. Koristeitakin saa käyttää. Ne antavat behmeälle brownie -unelmalle siivet! No ei sentään siipiä, mutta lisää lusikoitavaa ja mukavasti crunchya.

Pirtelö Peach melba

Kuinka käsintehty balilainen raakasuklaa ja persikkainen kefiiripirtelö liittyvät toisiinsa? Eivät oikeastaan mitenkään… paitsi pienen mutkan kautta ;) TehoPaleo30 -ryhmässä vedellään viimeistä viikkoa, jonka kunniaksi asetin itselleni henkilökohtaisen haasteen. Viime viikkoina erilaiset suklaiset viritelmät ovat vallanneet huolestuttavissa määrin Paleokeittiön. Tarjolla on ollut jos jonkinlaista kaakaopohjaista herkkua aina paleoliittisista suklaamuffinsseista erilaisiin suklaapirtelöihin ja raakapuuroihin. Tämä tavallista suurempi mieltymys suklaisiin makuihin alkoi kalvaa mieltä siinä määrin, että päätin pistää homman hetkeksi seis kieltäytymällä viimeisen TP30 viikon ajan kaikista suklaisista viettelyksistä. Kuinka sitten kävikään? Samana päivänä kun olin lupaukseni julkistanut tipahti postilaatikkoon iHerbin toimitus, josta paljastui myös tämä, balilainen 250 gramman suklaakimpale, jonka tilaamisen olin autuaasti unohtanut. Siellä se nyt kaapissa kovasti huhuilee perääni. Haastetta herui astetta enemmän kuin olin ajatellut, ja saan käyttää koko tahdonvoimani, jotta en käy kauniiseen rasiaan käsiksi. Noh, ehtiihän sitä ensi viikollakin. Nyt on vielä muutaman päivän ajan tyytyminen kauniin rasian katseluun. Ja haaveiluun =) Eikö vielä selvinnyt, mitä tekemistä Peach melballa ja rasiallisella raakasuklaata on keskenään? Taisin vetää mutkan pitkäksi =D Koska suklaisiin pirtelöihin ei nyt ole koskemista, on ne luonnollisesti korvattava jollakin …