Onko emäntä selättänyt sienikammon?! Kyllä tässä on nyt niin tainut vähän päästä käymään. Ja hyvä niin, sillä parisen vuotta olen asiaa jo aktiivisesti työstänyt. Sen kunniaksi tarjoilen nyt Paleokeittiössä peräti toisen sienireseptin koskaan! Viime kesänähän laittelin jo hunajapiklattuja minikantarelleja. Jotka olivat muuten äärettömän hyviä; eivät maistuneet sienille ollenkaan ;)
Sienissä ehkä makua enemmän ongelma on kohdallani ollut koostumuksessa. Olen kyllä varovasti sieniruokia maistellut, jos sellaisia tarjolla on ollut. Mutta en niitä varta vasten ennen ”selätä sienikammo” -projektia lautaselleni valinnut . Saati sitten itse valmistanut.
Jos siellä nyt sattumalta joku toinenkin sienien kanssa kamppaileva haluaa oppia syömään sieniä, niin kerronpa lyhyesti, kuinka se omalla kohdalla onnistui.
Ensinnäkin täytyy löytyä halu ja motivaatio oppia jotain uutta. Mua auttaa myös aina, kun teen jostain asiasta projektin eli tartun haasteeseen. Sen jälkeen tarvitaan vain tietoisia valintoja. Ja onnistumisia. Positiivisia kokemuksia.
Minä aloitin valitsemalla sieniruokia laadukkaiksi rankkaamissani ravintoloissa. Metsäsienikeitosta taisin aikanaan aloittaa ja siitä sitten risottoon sekä sienillä täydennettyjen salaattien kimppuun. Edelleen vähän ällötti, mutta kun maku oli jokseenkin kohillaan ja huomasin olevani edelleen elossa, niin rohkeus kasvoi sieniä syödessä.
Piklattujen kantarellien kautta pääsin viimein lähikosketukseen sienien kanssa. Tänä vuonna olin niistä jopa hieman innoissani. Tämä on vasta toinen resepti, mutta sienikokkauksia on tältä syksyltä takana kaikkiaan jo kokonaiset kolme. Pari muuta ohjetta odottelevat vielä julkaisua. Ja siellä onkin sellaista comfort foodia tuloillaan, että hohhoijakkaa ja oksat pois! Aika hyvin aloittelijalta.
Mutta siis sieniä ja muita inhokkiruokia syömään ja kokkaamaan oppii syömällä. Ja kokkaamalla. Baby steps lienee myös kaksi avainsanaa. Näillä metodein olen nyt selättänyt paitsi sieni-, niin myös äyriäiskammon. Mihinköhän inhokkiin sitä seuraavaksi tarttuisi? Ehkä etanoihin. Sirkatkin kun tuli jo syötyä. Tosin niiden työstämiseen täytyy vielä löytää jostain lisämotivaatiota. Vielä ei sytytä.
Pari sanaa vielä tästä helposta herkkukeitosta. Näin paleonäkökulmasta kermaisten keittojen ongelma on usein suurustus, johon käytetään jotain viljavaa jauhoa ja/tai maitopohjaisia raaka-aineita.
Muitakin vaihtoehtoja on, mutta ratkaisin ongelman tällä kertaa viime viikkojen suosikkikasviksella eli kesäkurpitsalla sekä vanhalla tutulla kookoskermalla. Kyseessä on siis oikeastaan kesäkurpitsa-kantarellikeitto, jota kesäkurpitsa ei maultaan mietona häiritse. Oikeastaan päinvastoin. Kookoskermaa on vain luraus, enkä itse pitkäaikaisena ja avokätisenä kookostuotteiden käyttäjänä makua keitosta erota. Vain suolaa saa yleensä tuikata hieman enemmän kuin lehmänkermaa, sulatejuustoja yms. käytettäessä. Muista siis tarkistaa suola!
Jos oikein on sienien ystävä, niin keitosta voi helposti tehdä myös rouheampaa surauttamalla vain osan sienistä samettiseksi sosekeitoksi ja jättämällä loput vähemmälle pilkkomiselle. Otin ensikertalaisena varman päälle ja pistin kaikki kantarellit sileäksi. Pari kokonaista jätin sentään koristeeksi. Söinkin ne vielä!
Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.
Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!
Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.
Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.
SYYSETU! Saat reseptivihkosesta 15 % alennuksen koodilla SYKSY25.
Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.
Subscribe to continue reading
Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.
