Sutjakkaa sunnuntaita! Piti postailla näitä nättejä kotimarmeladeja jo eilen. Koska lauantai on karkki- tai herkkupäivä! Monella.

Mutta nou hätä, sillä näitä pirteälle omenalle maistuvia ”nallekarkkeja” voi huoletta pistää poskeen pitkin viikkoa. Tekisi mieli sanoa, että näitä PITÄISI pupeltaa ainakin pari päivässä. Mutta en sano. Koska inhoan sanaa pitäisi.

Tarina marmeladimakeisten taustalla on pitkä. Se sai alkunsa joskus syyskuun alussa, kun poimin marketista kolmisen kiloa luomuomppua pussiin. Ensimmäinen kilo upposi helposti sellaisenaan ja pirtelöihin, mutta kaksi viimeistä jäivät kaappiin roikkumaan. Kunnes tässä eräänä päivänä heräsin äimistelemään, että hitsi vie, tuollahan noi omenat vielä on!

Olivat siinä vaiheessa olleet jo puolisentoista kuukautta. Otin omenan käteen, eikä tyyppi ollut millänsäkään. Tai oli, yhtä kauniina, siloposkisena ja kiinteänä kuin ostohetkellä.

Teho-omenat (ja -tomaatit) tuntuvat säilyvän kyllä pienen ikuisuuden, mutta luomutuotetun ainakin odottaisi kadottavan kauneutensa ennen maailmantappia. Tämä tietysti pistää vähän ihmetyttämään… Jos poimin ompun suoraan puutarhan puusta, niin hyvä jos viikon verran säilyy syöntikelpoisena. Ehkä nämä olivatkin superluomuomppuja! Mene ja tiedä. Jos joku tietää jotain, niin saa mieluusti kertoa mullekin.

Olivat superia tai ei, mutta kyllästyin katselemaan omppupinoa ja päätin hankkiutua koko sadosta kerralla eroon. Kahta kiloa ei noin vain syödä, mutta mehussa menee helposti. Mukaan vähän sitruunaa taittamaan omenamehun järkkyä makeutta ja parantamaan samalla säilyvyyttä.

Ei muuten mennyt mehu viidessä päivässä miksikään. Oli ihan yhtä heleänkellertävää kuin vastapuristettuna. Mukaan tuuppasin vielä pienen palan inkivääriä, jotta jotain ekstraa. Ja vähän suolaa myös.

Tulipa hyvää tuoremehua! Ehkä paras puristamani omenamehu koskaan! Sattuivat ainesten maut ja suhteet harvinaisen hyvin kohilleen.

Mehua syntyi parista omenakilosta reippaasti yli litran. Litra mahtui mukavasti lasipulloon, mutta vielä ensimmäisen maistelulasin jälkeen yli jäi sen verran, että mietin mitähän tälle tekisi. Pistäisikö pikkupulloon vai kehittäisikö jotain muuta mukavaa? Päätin kehittää jotain muuta mukavaa ja helppoa eli omenat mehusta käteviksi marmeladeiksi. Hyvä päätös!

Näitä nallekarkkejahan olen tehtaillut ennenkin, mm. appelsiini-tyrnin, granaattiomenan ja glögin makuisina. Nyt vähän viilasin reseptiä, jotta nameista tuli enemmän marmeladimaisia ja vähemmän ”nallekarkkimaisia” tai kumimaisia. Pidän enemmän pehmeämmästä.

Ihan haasteetta en viilauksesta kuitenkaan selvinnyt; marmeladit jumahtivat sen verran tiukasti muotteihin, että hajosivat käsiin niitä sieltä pois painellessa kaivellessa.

Pikkasen pohdintaa ja muotti marmeladeineen pakastimeen. Olisivatkohan siellä tunteroisen viettäneet, jonka jälkeen sydämet popsahtelivat muoteista kuin jääpalat konsanaan. Suljetussa astiassa jääkaappiin ja viikon arkinamit olivat valmiit!

PEHMEÄT OMENAMARMELADIT SITRUUNALLA MAUSTETUSTA OMENA-INKIVÄÄRIMEHUSTA

Makoisaa namiviikkoa Sinulle!