Tällä viikolla tilaajien postilaatikoihin kolahti Paleokeittiön uudistunut uutiskirje. Olen asiasta superinnoissani! Koska olen saanut pitkin viikkoa lukea teidän ajatuksianne Paleokeittiöstä!

Olen pyörittänyt Paleokeittiötä nyt viisi ja puoli vuotta. Postauksia on kohta tuhat, joista suurin osa reseptejä.

Jokainen pidempään blogia ylläpitänyt tietää, että aika ajoin täytyy vähän tarkistaa suuntaa; miettiä, kuka minä olen, mitä teen ja miksi teen, mitä teen? Mistä olen tullut, mihin minä ja blogi siinä sivussa olemme menossa; onko annettavaa? Mitä? Reseptien kirjaaminen itselle muistiin kun onnistuu huomattavasti vähemmälläkin työllä.

Olen käynyt tätä prosessia itsekseni läpi jo joitakin kuukausia miettien homman suuntaa ja mielekkyyttä. Ihminen kasvaa, maailma muuttuu ja tekeminen jalostuu siinä sivussa. Toivottavasti.

Mutta saako blogi muuttua muiden muutosten mukana? Mun mielestä saa ja pitääkin; parhaimmillaan blogi heijastaa ihmistä postausten takana. Muutos ei vaan ole aina aivan helppoa. Rooliin on helppo jumittua.

Blogimaailma on muuttunut. Se on muuttunut ihan huikeasti siitä kun pistin ensimmäisen blogini pystyyn reilut 13 vuotta sitten. Parempaan vai huonompaan suuntaan? Sanoisin, että molempiin – yhtäällä yhteen ja toisaalla toiseen suuntaan.

Tärkeintä on olla itselleen ja omille arvoilleen uskollinen. Ei yleisölle tai yhteistyökumppaneille. Ja tämä yhtälö voi ajoittain olla hyvinkin haasteellinen.

Emäntä taisi taas eksyä taas omiin ajatuksiin. Kirjoittaminen kun on hyvä tapa ajatella ja jäsentää ajatuksia. Pointti taisi kuitenkin hukkua jo alkumetreillä.

Pointtina siis se, että palaute on hirmuisen tärkeää. Mun tarkoitus ei ole tehdä asioita muiden miellyttämiseksi, mutta palaute avaa monesti uusia näkökulmia ja vahvistaa omia ajatuksia, jotta sieltä jostain löytyy taas se sopiva polku eteenpäin. Siksi todella ISO KIITOS kaikille paleutekyselyyn vastanneille! Panoksenne on tärkeämpi kuin ehkä uskottekaan.

Jos Paleokeittiön uudet uutiset eivät ole vielä tavoittaneet sinua, niin käypä kurkkaamassa ekan rivin linkistä. Toivottavasti mulle on kohta postia… SULTA! Ja tosiaan laittelen ensi viikonloppuna kaikille palautetta pistäneille Soppa&Salaatti -reseptivihkosen. Kiitokseksi ajasta ja ajatuksistanne.

Sit postauksen varsinaiseen aiheeseen eli kotikeittoiseen KANALIEMEEN, jota voitanee trendikkäämmin myös luuliemeksi kutsua. Vai menikö se trendi jo? Meni tai ei, niin omatekoiset liemet ovat aina hyvä juttu.

Aidoin luuliemi taitaa syntyä ydinluista, mutta luita pistetään kattilaan kanaliemenkin tapauksessa ja hyödynnetään samalla kaikki muukin kanasta irti saatava.

Minähän keittelin ensimmäiset luuliemet kohta kolme vuotta sitten. Siitä tuli niin karmea soppa, että suurin piirtein käsi sydämmellä vannoin, ettei koskaan enää. Koska marketistakin löytyy ihan kelpo liemi. Enkä puhu nyt jauheista, kuutioista tai tiivisteistä vaan valmiista liemestä.

Kävipä tässä toissa viikolla niin, että ArkiGourmet™ -dieettini (jonka olen muuten saanut jo kokonaisen kilon kevyempänä päätökseen) toi lautaselleni puolikkaan niittybroilerin. Savustettuna. Palaan tähän maukkaaseen Niittylintuun tarkemmin ensi viikolla, mutta kun lihat oli järsitty luiden ympäriltä, niin jäljelle jäi vielä iso siivu kanaa.

En edelleenkään pidä ruoan nakkaamisesta roskiin. En edes silloin kun kyseessä on syystä tai toisesta ”syötäväksi kelpaamatonta” ruokaa. Joten mitäpä muuta luista, rustoista, nahasta ja nivelistä tekemään kuin lientä keittelemään.

Emäntä lienee viisastunut vuosien varrella, koska lopputulos oli tällä kertaa todella maukasta ja ihan jotain muuta kuin ensimmäisellä yrityksellä. Yritys ja erehdys se elämässä parhaiten opettaa! Hiukan jännitti, jotta olisiko lopputulema pelkkää vettä vaan vai sitä jäähtyessä hyytelöksi muuttuvaa liemiherkkua. Ja se oli! Just sitä mitä pitikin! Emäntä happy.

Koska ”eliittikanasta” valmistettu liemi vaatii luonnollisesti eliittimäisen tarjoilun, niin ei muuta kuin kanaliemicocktailia kuvausta varten kokoamaan. Jep, tämä oli kannanotto Helsingin Sanomissa viime viikolla nähtyyn pääkirjoitukseen, johon löytyy linkki tuolta.

En vielä jokunen vuosi sitten osannut arvostaa lihaliemiä, mutta asia on muuttunut kun tässä vanhemmiten olen tiedostanut kollageenin positiiviset vaikutukset hyvinvointiin. Ja ulkonäköön. Vaikka en hiljalleen rypistyvistä silmänalusista huolissani olekaan. Sopat voi hyvin perustaa pelkkään veteen, mutta nykyään suosin liemiä aina kun niille sopiva paikka löytyy. Koska se kollageeni. Ja se MAKU!

Jos miettii aihetta paleonäkökulmasta, niin esi-isämme nauttivat kollageenia moninkertaiset määrät meihin moderneihin ihmisiin verrattuna. Suurella vaivalla saalistetusta eläimestä käytettiin hyväksi kaikki mahdollinen sisäelimistä nahkoihin ja luihin saakka.

Nykyään suosimme parhaita paloja, joista syntyy syötävää helposti ja nopeasti. Myönnän itse kuuluvani samaan sakkiin. Poimin tiskiltä mieluummin rintafileen kuin kokonaisen kanan. Siksi olinkin äärettömän ylpeä kotitekoisesta kanaliemestäni.

Pari sanaa kollageenista. Kollageeni on proteiini, jota esiintyy erityisesti ihossa (nahassa), luissa ja sidekudoksissa. Kollageeni hajoaa gelatiiniksi kun näitä ikävästi järsittäviä ruhonosia keittää. Gelatiini on siis yksinkertaisesti ”kypsennettyä” kollageenia, josta voidaan väsätä vaikka hyviä ja helppoja marmeladeja.

Gelatiinia voidaan edelleen jalostaa ns. kollageenihydrolysaatiksi (pilkottu kollageeni), jota löytyy useimmista kollageenivalmisteista. Sama asia, mutta ei kuitenkaan. Luonnollinen on aina eri asia kuin prosessoitu. Vaikka aminohapot ovat samoja, niin pilkkominen muuttaa niiden kemiallista koostumusta.

Noh, sekin on tyhjää parempi ja itsekin käytän kollageenivalmisteita ja glysiiniä lisäravinteena silloin, kun ruokailu on kasvispainoitteista. Hydrolysaatit imeytyvät nopeammin ja helpommin, joten niillä on myös etunsa. Kyse lienee enemmän arvomaailmasta kuin parempi-huonompi -vastakkainasettelusta.

Kollageenilla on positiivisia vaikutuksia jo edellä mainittujen ulkoisten seikkojen (iho, hiukset, kynnet) lisäksi myös sisäisesti mm. luustoon (saattaa ehkäistä osteoporoosia), niveliin ja suolistoon. Luulientä suositellaankin monesti suolistosairauksista kärsiville.

Kotitekoisen kanaliemen (tai lihaliemen) valmistaminen ei ole nopeaa, mutta helppoa se on. Käytännössä tarvitset vain kasan kananrääppeitä, jotka voi kaikki heittää kattilaan veden, kasvisten ja mieleisten mausteiden (yrttien) kanssa. Lisää mukaan myös hieman viinietikkaa, joka auttaa liuottamaan tuikitärkeitä mineraaleja luista, mm. kalsiumia, magnesiumia, fosforia ja glukosamiinia. Sit vaan odotellaan ja haudutellaan. Tunti, toinen ja neljäskin.

Liemiohjeita löytyy netistä pilvin pimein, mutta näin mä sen tein. Aineksista, joita sillä hetkellä sattui ulottuvilla olemaan. Loppu pyllytuntumalla.

KOTITEKOINEN KANALIEMI

Kanalientä tosiaan sopii nauttia ihan sellaisenaankin, mutta pakastin omani myöhemmin johonkin maukkaaseen soppaan sekoitettavaksi. Pinnalta kuorittua rasvaa ei kannata heittää pois. Sitä sopii käyttää vaikka paistamiseen.