All posts filed under: Makeat herkut

Kuningatar aamupalalla

Kyllä meitä metsä taas hemmottelee! Ja ihana isukki, joka on kerännyt kymmeniä litroja näitä metsän pieniä ravinnepommeja. Superfoodia! Sisällöltään ja maultaan. Suurin osa on päätynyt luonnollisesti pakkaseen, mutta jotain olen jättänyt myös aamupalalle. Ja välipalalle. Ja iltapalalle. Tuoreet metsämarjat ovat parhautta! Arjen luksusta, jotka kannattaa hyödyntää. NYT! Kohta tämä ihana aika on ohitse ja takaisin vasta vuoden kuluttua. Syökää marjoja! Metsästä. Tuoreena! Kuningattaren aamupala syntyy helposti. Ensin kuppiin mustikat, päälle vadelmat. Kelpaa ”kuningattarelle” sellaisenaankin, mutta usein kupin kruunaa kookosmaito. Tai kerma. Jos oikein haluaa itseään hemmotella, niin vatkattu kookoskerma. Tämä jäi jäätelön valmistuksesta yli. Hyödynsin vaahterasiirapilla makeutettua vaniljaista kookoskermaa niin marjojen kanssa kuin luksuskahvissakin, jonka pohjana reishikahvia ja i:n pisteenä ”vaniljakermaa”. Melko passeli yhdistelmä! Hakkaa hienommatkin cafeteria -kahvit tullen mennen. Ihan pelkillä marjoilla ei emäntä elä. Alkupalaksi kahden tai kolmen luomumunan munakokkeli, jossa rutkasti ruohosipulia ja hieman fetajuustoa. Kyljessä valkosipulilla maustettua hapankaalia. Salaisuus piilee kokkelin kosteudessa. Kokkelimassana toimii tavanomainen munakasmassa; munat, luraus kookosmaitoa tai -kermaa, hiukan himalajansuolaa ja ripaus valkopippuria. Kyllä ”kuningattaren” kelpaa! Voisko tää kesä jatkua ikuisesti?

Tiedätkö, mitä söin tänä kesänä? – Osa 5/5

Tänä kesänä olen myös nauttinut hyvällä omallatunnolla jäätelöä. Pääasiassa paleojäätelöä, mutta pitihän myös kovasti ylistetty Kismetti korkata. Hyvää oli Kismettikin, mutta pitkä valmistusainelista kaikkine ihmehömpötyksineen ei houkuta. Valmisjäätelöistä suosikiksi on noussut luomulaatuinen Peter`s is -purkkijäätelö, jonka vaniljaisesta versiosta ei löydy mitään turhaa. Vain hinta hieman kirpaisee… Mitä näihin kaunottariin tulee, niin ne syntyivät vähän niinkuin pakon edessä. Tuoreet mansikat olivat väsähtäneet, joten niille piti keksiä pikaisesti jotain käyttöä. Ei muuta kuin mansikat tehosekoittimeen ja soseeksi kera himalajansuolan ja limettimehun. Siitä jatkojalostus mansikka-vaniljapuikoiksi. MANSIKKAISET VANILJAPUIKOT (4 kpl) Mansikkasoseen ohje tulikin jo yllä. Määriä en enää muista, mutta jokainen varmasti selviää tästä osuudesta säveltämällä. Jos käytössä on vain pakastemansikoita, niin jokin sopiva makeutus lienee paikallaan. Vaniljakerma 200 ml kookoskermaa (Kara) reilu 1/2 tl aitovaniljajauhetta (tai siemenet vaniljapalosta) ~2-3 rkl raakahunajaa Vatkaa jääkaappiKYLMÄ kookoskerma sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää vanilja ja hunaja, ja vatkaa vielä tasaiseksi. Seos saa maistua makealta. Kylmyys vie ison osan makeutta. Laita jäätelöpuikkomuotteihin vuorotellen 1-2 rkl mansikkapyrettä ja vaniljakermaa. Sitten vaan pakastimeen odottamaan jäätelön jähmettymistä. Elleivät muotit tahdo irrota, niin huljuttele puikkoja hetki lämpimän veden alla. …

Tiedätkö, mitä söin tänä kesänä? – Osa 4/5

Kylmää ja kirkasta perunasalaattia, mums! Äärimmäisen hyvä, mutta hieman harvinaisempi kesäherkku. Perunaa kun on hiukan pidettävä silmällä, vaikka en totaalikieltäytyjä olekaan. Voi nauttia sellaisenaan tai fetalla ryyditettynä. Toimii hyvin ihan itsekseen, mutta myös jauhelihapihvien ja raakamakkaroiden sivullisena. KESÄN KIRKAS PERUNASALAATTI (3 annosta) ~0,5 kg uusia perunoita keitettynä ja kylmänä nippu tuoreita retiisejä (kevään TehoPaleo30 -osallistujille tiedoksi, että tämä oli se mun haastekasvis, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)) 1/2 – 1 punasipuli 1 rkl pieniä kapriksia ruohosipulia (fetajuustoa) Kastike ~1 dl oliiviöljyä 1 tl Dijon -sinappia 1 rkl vaaleaa viinietikkaa (valkoviini- tai vaalea balsamiviinietikka) sopivasti raakahunajaa ~1 tl himalajansuolaa mustapippurirouhetta Pilko perunat, viipaloi retiisit ja punasipuli. Kaikki kippoon, kaprikset ja valmiiksi vatkattu kastike sekaan. Kääntele kastike varovasti joka kolkkaan tekemättä perunoista muusia. Pilko mukaan ruohosipuli (tai kevätsipulin varret) ja kääntele vielä kerran. Anna maustua kylmässä. Tämä on niitä salaatteja, jotka vain paranevat vanhetessaan. Ennen tarjoilua kuutioi mukaan tarvittaessa fetajuusto. Toimii ilmankin. Tarvittaessa voi myös ripotella päälle sormisuolaa. Ja mitä olisi kesä ilman vohveleita?! Paleoliittisia tuplasuklaavohveleita ja vaniljanmakuista vatkattua kookoskermaa? Viipaloidut banaanitkin pääsivät sivuosaan. TUPLASUKLAAVOHVELIT (3,5 vohvelia) …

Tiedätkö, mitä söin tänä kesänä? – Osa 1/5

Hirveästi herkkuja! Tämä on operaatio kameran tyhjennys. Kelpo hommaa tuuliselle ja kylmälle kesäpäivälle. Kauheasti ei ole linssi kohti ruoka-annoksia osoitellut, mutta jotain sentään. Peruskesäsyöminen kun on kohdallani jokseenkin tylsää; salaattia, salaattia ja… salaattia! Okei, vähän viherpirtelöä väliin. Ajastan tälle viikolle muutamia postauksia tämän otsakkeen alla, jotka hieman valottavat niin suolaisten kuin makeidenkin herkkujen kirjoa kesältä 2013. Pääpaino makeassa. Kuten tulette huomaamaan ;) Tästä se lähti! Loman alkajaisiksi lounasta ala Bistro O mat lounaslista. Siikaa siinä taisi olla lautasella kera lämpimän perunasalaatin ja vaahtopäiden. Hyvin merellistä, sopivasti ja hyvää. Toisin kuin seuralaisen ”kukkakaalivesi”. Juhannuksen kunniaksi kuplivaa kuohujuomaa. Makeaa, mutta varma valinta tottumattomillekin kuohujuoman kumoajille; Tostin Butterfly. Kerrottakoon tässä yhteydessä samointein, että valkoviini ei ole yhtään mun juttu. Kesällä kuluu muutamat lasilliset kuohuvaa tai lambruscoa, ei valkkaria. Ei edes kalan kanssa. Mutta mutta… sattumoisin sain kreikkalaisessa ravintolassa eteeni lasillisen Santorinia. Siitä se rakkaus sitten syttyi. Harmillisesti Santorini on tilauskamaa, mutta olen nyt yrittänyt metsästää samasta rypäleestä valmistettua Assyrtikoa (luomu!!!) korvikkeeksi paikallisesta Alkosta. Toistaiseksi tuloksetta. Juhannus jatkui paitsi kuohujuomalla, grillimakkaroilla ja uusilla perunoilla, niin myös häivähdyksellä aina yhtä …

Paistetut, makeat banaanit

Jos makeahammasta kolottaa oikein olan takaa, niin helppoa helpotusta vaivaan löytyy makeaksi paistetuista banaaneista. Myös ananas, persikka ja nektariini toimivat hyvin. Varmaan päärynäkin? Täydellisen nautinnosta tekevät mantelirouhe ja pallo paleoliittista vaniljajäätelöä kylkeen. Niitä ei nyt tähän hätään kaapista löytynyt, joten kookoshiutaleet korvasivat mantelin ja mielikuvitus vaniljajätskin. Myös kanelia kannattaa harkita ;) MAKEAT BANAANIVIIPALEET banaania kirnuvoita (kookosöljyä täyspaleoon) vaahterasiirappia (B grade) kookoshiutaleita Viipaloi banaanit. Pitkittäin tai poikittain. Sulata pannulla nätti nokare oikeaa voita. Lisää banskuviipaleet pannulle ja paista muutamia minuutteja keskilämmöllä molemmin puolin. Sammuta levy ja lisää pannulle banaanien päälle lopuksi vaahterasiirappia. Huljuttele viipaleet kattavasti siirapissa. Nosta lautasella, ripottele päälle kookoshiutaleita ja nauti lämpimänä. Hippasen kannattaa mieltä malttaa, sillä juuri pannulta nostetut, siirappiset banskut ovat melko hot, hot, hot!

Keskiviikon suklaiset lettuorgiat

    Keskiviikko oli pannukakkupäivä. Ja suklaapäivä. Suomeksi pieni paleoliittinen hemmotteluhetki siis. Tai lettuorgiat. Pääosissa banskupannarit ja kaakaokastike. Vähän niinkuin lettuja suklaakastikkeella. Tai nutellalla, you know… Sinä, joka olet maistanut, tiedät aivan varmasti ;)     Ja sitten se kaatui! Ennen kuin ehdin haarukkaa hakea! Nämä ovat näitä ruokakuvauksen nurjia puolia. Syöt ruokasi kylmänä tai kaatuneena. Tai kylmänä JA kaatuneena! Kuten tässä tapauksessa. Noh, eipä tuo juuri makunautintoa latistanut ;) Banskupannareiden ohje löytyy aiemman linkin takaa ja kaakaokastikkeen ohje tulee tässä. Mitat ovat melko summittaisia, koska maistellen ja lisäten on lopputuleman kannalta parhaaksi todettu metodi. KAAKAOKASTIKE, jota suklaakastikkeeksikin saa kutsua… 1 kypsä avokado ~3 isoa rkl raakakaakaojauhetta ~1 tl luomuvaniljajauhetta ~2-4 rkl vaahterasiirappia (luomu B grade) tai raakahunajaa tarpeellinen määrä kookosmaitoa tai -kermaa notkistamiseen hieman himalajansuolaa (hasselpähkinätahnaa –> nutellaa ;)) Ainekset blenderiin tai sauvasekoittimella sileäksi. Olen todennut sauvasekoittimeni sopivan tähän tarkoitukseen paremmin kuin tehosekoittimeni, joka nostaa herkästi tahnat reunoille jättäen terän pyörimään hulluna tyhjää. Ja koska kaakaokastiketta oli enemmän kuin riittävästi, niin siitä jäi mukavasti naposteltavaa myös seuraavaan päivään. Toimii erittäin hyvin viipaloidun luomupäärynän kyytipoikana! …

Rumaa ja kaunista

Vietimme toissa viikonloppuna perheen kesken pienimuotoisia kesän avajaisia. Hieman yllättäen tarjoiluista vastasin minä. Puolikuntoisena kerkiää tehdä vaikka mitä! TehoPaleon viimeisiä päiviä vietiin, joten yritin pysyä mahdollisimman puhtaalla polulla, vaikka hiukan pientareen puolelle tehopaleoliittisesta näkökulmasta katsoen tulikin astuttua. Täyspaleota? Kyllä. TehoPaleota? Melkein. Hyvää? Kyllä! Kaunista? Ei ;) ~ KESÄN AVAJAISET MENU ~ paleoliittista suklaakakkua ja vaniljaista raparperihilloketta vaniljaista raparperimehua avointa mieltä ja ilta-aurinkoa    Tarpeita tarjoiluun kävin poimimassa äipän puutarhasta. Kukkivia unikkoja ja mansikoita kelpasi ihailla siinä samalla. Nyt vaan odotellaan, että kukat kantavat hedelmää. Lupaavalta näyttää! Mukaan lähti nippu raparperinvarsia. Ajatuksena oli keitellä raparperit mehuksi. Niin tein ja raparperihilloke syntyi siinä samalla. Vähän vahingossa. En nimittäin raaskinut heittää mehun keiton ylijäämää pois. Hyvä niin. Nyt siitä on ollut iloa koko viime viikoksi. Mikäs sen parempi kesämaku pirtelölle kuin raparperilla maustettu mansikka. Palataan siihen myöhemmin. VANILJAINEN RAPARPERIMEHUTIIVISTE ~1 1/2 litraa vettä ~1 kg raparperia 1 vaniljatanko yhden sitruunan mehu makeutukseen raakahunajaa maun mukaan (puristin suoraan putkilosta, mutta ehkä sitä puolisen desiä meni?) Pese ja pilko raparperit. Keitä ~15 minuuttia kiehuvassa vedessä. Mukaan keitokseen heitin yhden vaniljatangon, …

Banskupannarit

Paleopannukakut ovat jo niin out! Nyt pitää olla banaanipannareita. Tai lettuja. Pienet pannarit ovat helpommin käsiteltäviä (eivät hajoa yhtä helposti), joten päädyin niihin. Pakkohan näitä oli kokeilla, kun jo ainakin kolme ihmistä TehoPaleo -siivousryhmästä näitä trendilettuja hehkuttivat. Ja jos vähänkään surffailee blogimaailmassa, niin ovathan nämä tulleet vastaan sivustolla jos toisellakin. Banskupannarit on uusi avokadopasta! Pannukakkujen kylkeen sopii tietysti kerma ja marjat. Lehmänkerma on toistaiseksi poissa pelistä, joten korvasin sen vanhalla tutulla cashewkermalla. CASHEWKERMA ~100 g liotettuja cashew -pähkinöitä vettä tarpeen mukaan (1-2 dl?) 1-2 rkl kookosöljyä mausteeksi himalajansuolaa ja vaniljajauhetta Valmistusohje löytyy täältä. Kookosöljyä lisäsin jämäköittämään rakennetta. Toimii viileässä. Makeutusta ei cashewkerma mielestäni välttämättä tarvitse, koska itse pähkylät ovat jo hieman makeita. Tarvittaessa makeutukseen voitanee käyttää vaahterasiirappia, hunajaa tai taatelia. BANAANIPANNUKAKUT (~12 kpl) 1 isohko banaani (kypsä) 2 kananmunaa 1/4 tl leivinjauhetta maustamiseen suolaa, ceyloninkanelia ja vaniljajauhetta paistamiseen kookos- tai macadamiaöljyä (kookosöljy toimi mulla paremmin) Banaani ja kananmunat sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Mukaan leivinjauhe ja mausteet. Lettupannulle öljyt ja lettumassa perään. Paistetaan molemmin puolin kullanruskeaksi. Tarjoillaan välittömästi paistamisen jälkeen cashewkerman ja tuoreiden tai pakastemarjojen kera. Mielellään myös vaahterasiirappia. …

Suklaakakkua raakana | paleokeittio.fi

Suklaakakkua raakana

Äitienpäivä tuli, meni, oli ja osui tietysti TehoPaleolle jo aika päivää sitten. Tämä postaus on vaan odottanut täydennystä kun tuli ns. mutkia matkaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan pätee edelleen! Ja nyt on se myöhään. Jos halusin juhlistaa Äitienpäivää perinteisesti oikein kakulla, niin oli se leivottava itse. Olen enemmän poro- kuin jauhopeukalo, joten leipominen jo sinänsä tyrkkää mukavasti pois mukavuusalueelta. Nyt päätin kuitenkin tarttua toimeen. Joskin selvitä mahdollisimman helpolla ja TehoPaleon kannalta mahdollisimman pienillä vaurioilla, joten PaleoKeittiössä valmistui ensimmäinen raakakakku ever(mutta tuskin viimeinen ;))! Ja hyvin valmistuikin. Riittävän helpolla ja yksinkertaisella ohjeella. Monesti raakakakkujen raaka-ainelista on jo niin pitkä, että tuskin viitsin loppuun asti lukea. Jonnekin muistisopukoihin oli jäänyt mielikuva Eeva Kolun helposta raakasuklaakakusta ja sen kaivoinkin netin uumenista esiin. Juuri passeli ohje mulle! Ja mikä parasta, se sisältää ”suklaata”. Täydellistä! Jokseenkin Eevan ohjeen mukaan mentiin, mutta hippasen päädyin matkan varrella tuunaamaan. Myös mansikat vaihtuivat matkalla vadelmiin. VADELMAINEN SUKLAARAAKAKAKKU Pohja 2,5 dl saksanpähkinöitä 2,5 dl pehmeitä taateleita 1 dl raakakaakaojauhetta 1 dl manteleita (käytin kuorellisia luomumanteleita) hieman himalajansuolaa Alkuun murskasin mantelit karkeaksi ”rouheeksi” tehosekoittimessa. Sen jälkeen …