All posts filed under: Makeat herkut

Kirsikka-suklaapirtelö | paleokeittio.fi

Kun kirsikka kohtasi kaakaon

Harry tapasi Sallyn ensi kertaa Chicagossa, mutta oikeasti kaikki tapahtui romanttisesti New Yorkissa. Kirsikka sen sijaan kohtasi kaakaon ensimmäistä kertaa vähintäänkin yhtä romanttisissa puitteissa, supisuomalaisessa, sysikylmässä yöttömän yön juhlassa, jossa ne joutuivat yhdessä pirtelön pyörteisiin. Kirsikka + suklaa = match made in heaven! Kuten kaikki kirsikkasuklaan ystävät varsin hyvin tietävät. Kolmenneksi pyöräksi joukkoon ajautui banaani, joka olisi hyvin voinut pysyä poissa sekoittamasta näiden kahden täydellistä liittoa, joka kuorrutettiin vielä siirappisella kookoskermalla ja sulalla suklaalla. Ja koristeltiin romanttisen vireen vahvistamiseksi tietysti keskikesän kukkasin. Siinä sitä oltiin, villasukat jalassa makeassa pirtelötaivaassa… emäntä, kirsikka ja kaakao! Banaanin yritän aktiivisesti unohtaa ;) Olin joskus alkuviikosta ostanut hetken hurmassa rasiallisen tuoreita kirsikoita, jotka eivät sitten maistuneetkaan vaan jäivät lojumaan jääkaapin perälle. Siitä se ajatus juhannusjälkkäristä lähti! Kirsikalle tarvittiin tietysti kaveri ja kaapista löytyi sopivasti raakakaakaojauhetta. Ei sitä paljoa tarvittu, vaikka kaakao suklaapirtelössä oleellista roolia näytteleekin. KESÄYÖN KIRSIKKA-SUKLAAPIRTELÖ ~2 dl tuoreita, kivettömiä kirsikoita 1 rkl CocoVin kaakaonibsejä 1-2 tl CocoVin raakakaakaojauhetta pieni banaani 1 dl kookosmaitoa ~1 dl vettä (tai jääpaloja, jos haluaa nauttia pirtelön kylmänä) maun mukaan aitovaniljajauhetta hieman himalajansuolaa …

Omenaiset paleoletut | paleokeittio.fi

Omenaiset ohukaiset (G, L, S)

Ensin olivat amerikkalaiset paleopannukakut, sitten tulivat banskupannarit ja eilen, päänsärkyperjantain kunniaksi paleoliittiset omenaohukaiset! Ehdottomasti paremmat kuin banskupannarit! Koska banaanilla läträäminen ei vaan ole mun juttu. Banaani sellaisenaan maistuu kohtuudella kyllä, mutta jotenkin se banskumainen maku puskee usein liiaksi läpi muista keitoksista, kakuista ja pirtelöistä. Käytännössä omenaohukaiset ovat aivan yhtä helppoja ja nopeita väsätä kuin banskupannaritkin. Kunhan jääkaapista löytyy omenasosetta/-hilloa ja kuivakaapista hieman mantelijauhoa. Omenasosetta olen käyttänyt aiemminkin menestyksekkäästi, esimerkiksi raparperihillokkeessa ja paleoliittisessa suklaakakussa. Mukava makeuttaja ilman lisättyä sokeria tai muita kyseenalaisempia aineita.

Nutella pähkinäkakku | paleokeittio.fi

Kahden aineksen Nutella -pähkinäkakku

Niin, tännehän se viime postauksen Nutellanakin tunnettu paleoystävällinen suklaa-hasselpähkinälevite päätyi. Sulatetun suklaan alle ”kevyeksi” kakkupalaksi. Bongasin ”Kiusauksessa” -blogista jo aikaa sitten tämän kahden aineksen nutellakakkuohjeen. Resepti kuulosti niin hullulta ja helpolta, että ihan pakko oli itse päästä kokeilemaan, jotta mitä sotkusta syntyy. Hyvää syntyi. Todella helposti. Ja vieläkin helpommalla pääsee, jos käy poimimassa valmiin Nutella -purkin marketista. Ihan niin suureen kompromissiin en ollut valmis, joten suklaa-hasselpähkinätahna oli tehtävä itse. Täytyy sanoa, että pähkinätahnaan olin oikein tyytyväinen. Kakun leivonnassa ilmeni vain yksi pieni ongelma; tahnaa olisi saanut olla täyteläisemmän lopputuloksen saavuttamiseksi enemmän. Purkissa levitettä on 350 g ja mun resepti tuotti valmista ainetta 100 g vähemmän. Toisaalta itsetehty nutella on ”more rich” tai ”intense”, joten veikkaan, että 300 g kokonaisuudessaan voisi olla passeli määrä. Kakun koostumukseen ei vähäisempi määrä vaikuttanut, ja vaikka maku oli hyvä näinkin, niin olisi se voinut olla voimakkaampikin. Kuten jo viime postauksessa mainitsin, niin edes itsetehty nutella ei ole mitään terveysruokaa. Vaikka laadullisesti raaka-aineet ovat kohdallaan ja ainoaa paleoihmisen kannalta hieman kyseenalaista ainesosaa, makeutukseen käytettyä vaahterasiirappiakin on kokonaisuuteen nähden kohtuullisesti, niin kakussa on …

Paleoystävällinen Nutella | paleokeittio.fi

Luolanaisen Nutella

Käsi ylös, jos ET pidä sellaisesta aikamme vitsauksesta kuin Nutella! Minä pistän ainakin visusti molemmat nyrkit taskuun, koska I looooove Nutella! Siitäkin huolimatta, että sitä ei ole enää vuosiin kaapissa näkynyt. Mutta nyt näkyy taas! Koska ihan ite tein. Jos jollekin markkinanimi Nutella ei vielä avaudu, niin kyseessä on silkinpehmeä suklaa-hasselpähkinätahna, joka on ehdottomasti parasta lettujen päällä, mutta toimii ihan järkyttävän hyvin myös suoraan purkista lusikoituna. Harmillisesti pääraaka-aineena on puhdas sokeri, joten kovin paleoystävällinen se ei valitettavasti ole. Ellei siitä sellaista tee. Niin paljon kuin paleoimista inhoankin, niin hätä ei lue lakia! Parempi paleoystävällinen Nutella silloin harvoin kun sitä mieli tekee kuin purkki hasselpähkinöillä ja kaakaolla maustettua sokeria. Ei edelleenkään mitään terveysruokaa, mutta mukava herkku kun Nutella -hammasta kolottaa. Tällä kertaa ei tosin kolottanut Nutella -hammas, vaan tarvitsin tahnaa johonkin muuhun tarkoitukseen. Ja se tarkoitus selviää tämän postauksen lopusta ;) Kuinka luolanaisen Nutella syntyi? No ensin tsekkasin Nutella -purkin kyljestä valmistusaineet, jotka vaihdoin paremmin paleoon sopiviksi. Sen jälkeen oli jäljellä enää yksi ongelma; kuinka paljon aineksia pitäisi käyttää suhteessa toisiinsa, jotta lopputulos olisi edes jotenkin …

Mansikkaa, raparperia ja omenaa | paleokeittio.fi

Pohjaton raparperipiiras

Vuodenaika vaihtuu, pohjaton piirakka pysyy! Ensin tuli pohjaton kuningatarpaistos keittiöön. Nyt saapuivat kesä, raparperi ja mansikat! Tämä oli oikeastaan jälleen tällainen pikaisesta päähänpistosta kasattu jämäjälkkäri, jossa astuin TehoPaleolta™ hetkeksi semi- tai peruspaleon puolelle. Enkä edes vahingossa vaan täysin harkitusti. Makeuttamaton raparperipiirakka kun ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka mukana makeat mansikat ja omena olivatkin. Virallisesta kesämehusta jäi yli muutamia raparperinvarsia, joille piti keksiä käyttöä. Jääkaapista löytyi myös jämämansikoita, joten raparperipiirakkahan niistä ensimmäisenä tuli mieleen. Pohjattomaan päädyin, koska piirakka ilman pohjaa syntyy nopeasti ja helposti. Ja poikkeama puhdistuskuuriltakin olisi todennäköisesti pienempi ;). Mansikoita oli jäljellä vain kourallinen, joten poimin yhden luomuomenan täydentämään klassista duoa. Hyvä valinta! Vaikka kahden kauppa olisi todennäköisesti ollut vieläkin maittavampi. POHJATON RAPARPERIPAISTOS 2-3 annosta POHJA = TÄYTE 4 raparperinvartta pari kourallista tuoreita mansikoita (~150 g) makea luomuomena sitruunamehua ~2 rkl raakahunajaa (tai vaahterasiirappia) ~1 rkl kookosjauhoja 1 tl aitovaniljauhetta 1/2 tl ceyloninkanelia hieman himalajansuolaa CocoVin kookosöljyä vuoan voitelemiseen Kuori ja pilko raparperit, putsaa ja puolita mansikat, pese ja paloittele omena. Heitä kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan ja sekoita. Lisää joukkoon sitruunamehu ja hunaja. Sekoita. …

Hedelmäiset kakkukupit | paleokeittio.fi

Hedelmäiset kakkukupit

Suolaiseen ja kalaisaan paleopiirakkaan tuli veivattua hippasen liian iso taikina. Jämistä syntyivät ihan vahingossa nämä kakkukupit eli kuppikakut väärinpäin. Taisin niitä alkuun kutsua hienosti tartaleteiksi, mutta olivat niin ronskin näköisiä, että eivät taida kaikki tartalettien vaatimukset täyttyä. Mutta kakkukuppi on hyvä! Siinä on taikinasta paistettu kuppi, hedelmäistä täytettä, ”kermavaahtoa” ja koristeet päällä eli ihan selvä kuppiin rakennettu täytekakku on kyseessä. Emännän logiikalla. No mutta, sama kai se miksi näitä kutsuu. Nimeä oleellisempaa on itse asia; mistä on kakkukupit tehty? ;) Siinä vaiheessa kun painelin jämäjälkkärin taikinat silikonisen muffinssivuoan pohjalle en vielä tiennyt, mitä niistä lopulta syntyisi. Ajatuksena oli tehdä pienempiä, suolaisia piiraita jollain sopivalla täytteellä. Mutta sitten mentiinkin sillä, mitä jääkaapista löytyi. Ja sieltähän löytyi ainekset hedelmäisiin kakkukuppeihin; mangoa, kookoskermaa ja viinirypäleitä. Taikina itsessään on maultaan aika neutraali, ellei siihen törkkää kiloa suolaa. Tietysti kiva olisi ollut, jos pohjassakin olisi ollut hieman makeutta, mutta ei nyt ollut. Toimi silti. Mulla taitaa toimia kaikki… ;D HEDELMÄISET KAKKUKUPIT PALEOTYYLIIN POHJA Pohjan resepti löytyy täältä. Määriä voi skaalata oman tarpeen mukaan, ja jos tarkoituksena on tehdä vain makeita …

Mansikoita vaniljakookoskermalla | paleokeittio.fi

Yksinkertaisesti hyvää

Joskus täytyy mennä pakastinta kauemmas marjaan, mutta aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Yksinkertainen voi olla monimutkaista parempaa, usein onkin. Sitä vaan jotenkin välillä hukkaa itsensä monimutkaisuuden maailmaan. Silloin on hyvä palata perusasioiden äärelle. Sen tein, puolivahingossa, myönnetään. Mutta tulevan kuukauden ajan aion siellä yksinkertaisuuden helpossa, nautinnollisessa ja vapauttavassa maailmassa elää. Yhtä mutkaisempaa lukuunottamatta. Sen mutkaisuuden nimi on äitienpäiväkakku. Aiheesta lisää jäljempänä ;) Aloitetaan yksinkertaisemmasta päästä. Eihän se muuta tarvinnut kuin kupillisen muun maan mansikkaa ja nokareen vaniljakookoskermaa. Koristeeksi ripaus chia -siemeniä ja matka kohti puhtaiden makujen maailmaa saattoi alkaa. Mintun- tai sitruunamelissanlehti olisi tuonut piristystä ja vihreää, mutta unohtui huumassa suuressa tällä kertaa. Makunautinto oli täydellinen ilman sitäkin. Muun maan mansikoista huolimatta ;) Kookoskermavaahdon valmistusohjeet olen postannut joskus aiemminkin, mutta muistin virkistäminen ei ole koskaan huono juttu. Laita purkki kookoskermaa jääkaappiin mielellään puolta vuorokautta ennen vatkausta. Avaa purkki, mutta älä ravista vaan valuta erottunut vesi pois purkista. Kaada sopivaan kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes koostumus on mielestäsi sopiva. Kyllä se vaahtoutuu! Jos haluat jäykempää kermaa esim. pursotukseen, niin lisää vatkatun kerman joukkoon ruokalusikallinen kookosöljyä …

Mango-banaani-kurkuma -pirtelö | paleokeittio.fi

Sunny side of life

Aurinkoinen aamu ja auringonkeltainen aamupuuro… tai itse asiassa pirtelö, josta halusin nauttia vähän pidempään lusikoimalla sen suuhun kulauttamisen sijaan. Vanhat vappukukat, kaakaopavun palasia ja mehiläisen siitepölyä. How does it get any better than this?! SUNNY SIDE OF LIFE – AURINKOAAMUN MANGO-BANAANI-KURKUMAPIRTELÖ puolet pienestä, kypsästä mangosta pieni banaani siivu tuoretta inkivääriä viipale sitruuna 1 rkl CocoVin kookosöljyä 1/2 dl kookosmaitoa 1/2 – 1 rkl CocoVin chia -siemeniä 1/2-1 tl luomukurkumaa 1/2 tl luomu ceyloninkanelia hieman tai vähän enemmän himalajansuolaa 2 – 2,5 dl vettä (maustamatonta heraproteiinia) tunnelmaa tuomaan CocoVin kaakaonibsejä ja mehiläisen siitepölyä Kaikki ainekset kuorittuna kerralla blenderiin ja pirtelöksi/puuroksi. Jos haluat puuromaisemman koostumuksen, niin laita hieman enemmän chia -siemeniä. Ja pirtelöön vastaavasti vähemmän. Banaanin ja mangon voi myös pakastaa ennalta, jos haluaa nauttia aamupuuron kylmänä. Tämänkin puuron puolessa minuutissa, kolmen hevosen voimalla samettisen sileäksi surautti Omega BL632 -tehoblenderi. Melko mahtava laite, joka irtoaa kampanjahintaan vielä ensi viikon ajan! Suosittelen! Tehoblenderin käyttöön toimitti SSJ-import ja osan raaka-aineista tarjosi CocoVi.