All posts filed under: SEMIPALEO

Mansikkaa, raparperia ja omenaa | paleokeittio.fi

Pohjaton raparperipiiras

Vuodenaika vaihtuu, pohjaton piirakka pysyy! Ensin tuli pohjaton kuningatarpaistos keittiöön. Nyt saapuivat kesä, raparperi ja mansikat! Tämä oli oikeastaan jälleen tällainen pikaisesta päähänpistosta kasattu jämäjälkkäri, jossa astuin TehoPaleolta™ hetkeksi semi- tai peruspaleon puolelle. Enkä edes vahingossa vaan täysin harkitusti. Makeuttamaton raparperipiirakka kun ei tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka mukana makeat mansikat ja omena olivatkin. Virallisesta kesämehusta jäi yli muutamia raparperinvarsia, joille piti keksiä käyttöä. Jääkaapista löytyi myös jämämansikoita, joten raparperipiirakkahan niistä ensimmäisenä tuli mieleen. Pohjattomaan päädyin, koska piirakka ilman pohjaa syntyy nopeasti ja helposti. Ja poikkeama puhdistuskuuriltakin olisi todennäköisesti pienempi ;). Mansikoita oli jäljellä vain kourallinen, joten poimin yhden luomuomenan täydentämään klassista duoa. Hyvä valinta! Vaikka kahden kauppa olisi todennäköisesti ollut vieläkin maittavampi. POHJATON RAPARPERIPAISTOS 2-3 annosta POHJA = TÄYTE 4 raparperinvartta pari kourallista tuoreita mansikoita (~150 g) makea luomuomena sitruunamehua ~2 rkl raakahunajaa (tai vaahterasiirappia) ~1 rkl kookosjauhoja 1 tl aitovaniljauhetta 1/2 tl ceyloninkanelia hieman himalajansuolaa CocoVin kookosöljyä vuoan voitelemiseen Kuori ja pilko raparperit, putsaa ja puolita mansikat, pese ja paloittele omena. Heitä kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan ja sekoita. Lisää joukkoon sitruunamehu ja hunaja. Sekoita. …

Mansikkainen vuohenjuustosalaatti | paleokeittio.fi

Vielä viimeiset vuohenjuustot

Vielä viimeiset juustot ennen TehoPaleota™! Ne tuli nautittua vuohenjuustosalaatin muodossa sunnuntaina. En käytä kovinkaan paljon juustoja. Jos käytän, niin suosin paleoystävällisiä vaihtoehtoja; vuohen- tai lampaanmaidosta valmistettuja juustoja sekä joskus myös pastöroimattomia lehmänmaitoversioita (Morbier tai Camembert). Eniten pidän ehkä manchego- ja gryuere -tyyppisistä juustoista. Myös pecorino romano on suosikkini tietyissä tilanteissa. Kesällä juustoja tulee syötyä talvea enemmän. Koska juusto tekee salaatin! Tai antaa sille ainakin kivasti hieman suolaista vastapainoa. Kesä ja fetajuustosalaatti! Niin hyvää ja niin kesäistä! Kreikkalaista. Myös Kypros ja halloumi kelpaavat. Salaattiin tai sideriksi ;) Feta saa kuitenkin vielä odottaa kesää. Vuohenjuustosalaattiin inspiraatio löytyi… noh, niistä mansikoista! Tämä viikko meneekin Paleokeittiössä mansikkaisissa merkeissä. Vielä on ainakin yksi mansikkainen resepti luonnoskansiossa. Vuohenjuustolle kaveriksi väsäsin pikaisesti viikunavinaigreten, jonka makeus sopii vuohenjuuston kanssa yksiin melko täydellisesti. Ensin tarkoitus oli mennä hieman pidemmän kautta ihan oikeita kuivattuja viikunoita käyttäen, mutta jotenkin aika kävi taas kerran vähiin ja oikaisin käyttämällä St. Dalfourin viikunahilloa. Oikein maukasta näinkin, mutta jossain vaiheessa täytyy kyllä ehdottomasti testata ”se aidompi” versio. MANSIKKAINEN VUOHENJUUSTOSALAATTI 1 annos kokonainen pieni tai puolikas isosta jääsalaatista vuohenjuustoa kiekkoina nippu rucolaa sopivasti …

Insalata Parma | Parman salaatti | paleokeittio.fi

Uusintana Insalata Parma

Paleokeittiön salaattikausi 2014 on avattu! Viikkoa aiemmin kuin viime vuonna, mutta kahta viikkoa myöhemmin kuin sitä edellisenä ja kolmisen viikkoa aiemmin kuin vuonna 2011. Niin se vaan iskee, kevät toisensa jälkeen. Vihreän lehden himo! Ihan itsestään. Kyllä keho tietää! Milloin on kevät. Se tietää myös milloin on syksy ja talvi, mutta kesää se ei vielä osaa oikein erottaa keväästä. Kesällä tulee kyllä popsittua tuoreita marjoja enemmän kuin talvella… Mutta vain syystä, ettei tuoreita marjoja näillä leveysasteilla montaa talvella poimita. Onhan tietysti jotain muun maan marjoja tarjolla talvellakin, mutta miksi mennä pakastinta kauemmas marjaan? Tänä vuonna salaattikauden korkkasi aina yhtä täyttävä ja maistuva Insalata Parma, kotoisammin salaattia kevyesti paahdetulla parmankinkulla, manchegolla ja munalla. Joka muuten kriiseilee nyt pahemman kerran. En tiedä, pitäisikö tässä ajatella kanaa, munaa vai itseään. Mutta avaudun aiheesta joskus toiste. INSALATA PARMA ELI PARMAN SALAATTI puolikas iso tai yksi kokonainen pienempi ruukkusalaatti 10-15 cm:n pätkä kurkkua puolikas avokado puolikas luomupäärynä siemensekoitusta 3 viipaletta kevyesti paistettua parmankinkkua (lisäaineetonta!) Manchego -lampaanmaitojuustoa (täyspaleoistit jättäköön tämän väliin) keitetty luomumuna mausteeksi tuoretta persiljaa ja rouhittua mustapippuria kastikkeeksi luomuoliiviöljyä ja …

Helpot karamellikeksit | paleokeittio.fi

Helpot karamellikeksit

Leivoin eilen elämäni ensimmäiset keksit! Niistä tuli vähän kovia, mutta muuten oikein hyviä pikku makeanälän selättäjiä =) Reseptirungon kaivoin uusimman ”kokki-idolini”, Daniel Churchillin blogista, jossa juhlistettiin Australian ja Uuden-Seelannin joukkojen juhlapäivää kera asiaankuuluvin anzac -keksein. HELPOT KARAMELLIKEKSIT 12 keksiä 1,25 dl mantelijauhoa 1,25 dl kookoshiutaleita vajaa 1 tl leivinjauhetta hieman himalajansuolaa 1/2-1 tl ceyloninkanelia 0,5 dl CocoVin kookossokeria 0,5 dl vaahterasiirappia 3 rkl CocoVin kookosöljyä (CocoVin raakakaakaojauhetta) Sekoita kuiva-aineet kookossokeria lukuunottamatta kulhossa. Kuumenna kookossokeri, vaahterasiirappi ja kookosöljy pienessä kattilassa tai pannulla keskilämmöllä niin, että kookossokeri on täysin sulanut ja seos kiehahtaa (alkaa vaahdota). Kaada kuuma seos kuiva-aineiden sekaan ja sekoita tasaiseksi massaksi. Seos on kiehuvan kuumaa, joten älä käytä käsiä! ;) Pyörittele taikinasta sormenpäillä pieniä palloja, litistä hieman ja laita leivinpaperilla päällystetylle pellille. Jätä rakoa keksien väliin, sillä ne leviävät uunissa jonkin verran. Törkkää pelti ~175 asteiseen uuniin noin varttitunniksi. Käännä pelti tarvittaessa puolivälissä. Anna jäähtyä ja nauti vaikka kahvin kera! Koska halusin samalla kokeilla suklaisia karamellikeksejä, niin lisäsin osaan taikinasta raakakaakaojauhetta. Toimi muuten oikein hyvin, mutta taikinasta tuli hieman kuiva ja kekseistä astetta peruskeksejä kovempia. Uunissa olisivat voineet olla hieman …

Vihreää ja voita

Voita, paljon voita! Ja vähän vihreää voilla, voin kanssa, voin ohella ja voin mukana. Ehkä sydänkuolemakin. Jossain vaiheessa. Yhdellä sanalla se on KEVÄT! Myös lautasella =) Ei pelkkää sosekeittoa vaan vihdoinkin jotain kunnon kokkailua keittiössä! Emäntä viettää jonkinlaista pääsiäislomaa, joka heijastunee myös Paleokeittiöön ;). Eilen ainakin aloitin mielestäni vahvasti keittelemällä uppomunat ja bearnaisekastikkeen ekaa kertaa ever. Tänään aion vielä jatkaa samalla linjalla. Ja niin sitä taas kolkuteltiin ruokataivaan portteja. Onko mitään sen parempaa kuin kevään ensimmäiset tankoparsat dipattuna bearnaisekastikkeeseen?! Eilen ei ainakaan ollut. Vaikka pääsiäiseksi kehitelty jälkkäri oli hyvää sekin. Siihen palaamme vielä. Ennen pääsiäistä. Eilinen yhden hengen menu, nimeltä ”Vihreää ja voita”, sisälsi cosmopolitan -salaatinlehtiä, savustettua saunapalvikinkkua, valkosipulivoissa haudutettua mustakaalia, voissa paistettua tankoparsaa sekä uppomunaa bearnaisekastikkeessa. Aika monta juttua syntyi käden käänteessä, ehkä kahdessa vartissa. Kuulostanee sekasotkulta, mutta kyllä nämä kaikki olivat oikein hyviä kavereita yhdessä ja keskenään ”korentojen” seassa. VALKOSIPULIVOISSA HAUDUTETTU MUSTAKAALI 5-6 mustakaalin lehteä nokare voita 1 ohueksi siivutettu valkosipulinkynsi maustamiseen ripaus suolaa, rouhittua mustapippuria sekä chilijauhetta Pese mustakaali ja poista keskimmäiset lehtiruodit. Paloittele. Esikeitä ~5 minuuttia kiehuvassa vedessä. Laita samalla pannu lämpenemään ja …

Paleoystävällinen pizza

Pizzan paistosta on jo parisen viikkoa aikaa, mutta yritänpä palautella mieleen ajatuksia ja ohjeita ajan takaa. Miksi paleoemäntä leipoo pizzaa? Todettakoon aivan ensimmäiseksi, että en ole ns. paleoimisen kannalla eli että jokaisesta epäterveellisestä herkusta väännetään paleoversio, joka ei loppupeleissä kuitenkaan yllä alkuperäisversion tasolle. Syön mieluummin ”aitoa kamaa” harvemmin. Välillä täytyy kuitenkin rajoja vähän venyttää ;). Enkä yrityksistä huolimatta kyennyt keksimään tälle tuotokselle mitään muuta yhtä kuvaavaa nimeä kuin pizza. Ehdotuksia? Pizzaa olen viimeksi tehnyt kolme vuotta sitten ja syönyt 2,5 vuotta sitten. Silloin puolikkaan ihan oikeaa turkkilaisen paistamaa pizzaa keskellä yötä jostain hulinoista kotiutuessani. Joku voisi kuvitella, että en pidä pizzasta… wrong! Rrrrrakastan hyvää pizzaa siinä missä useimmat muutkin meistä, mutta en vain pidä siitä olosta ja niistä lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksista, joista saan ”nauttia” seuraavat kaksi viikkoa suolaisen vehnäletun jälkeen. Mutta niin, miksi pizzaa? Samoista syistä kuin silloin kolme vuotta sitten. Joulupöydän savukalkkuna oli aivan älyttömän hyvää, mutta kun sitä viikon verran päivittäin sellaisenaan pupeltaa, niin alkaa vähitellen ilmaantua nielemisvaikeuksia. Pizzaan on kätevä upottaa melkein mitä tahansa, joten sinne savukalkkunat siis. Koska kaikki kalkkunanjämät …

Testissä tiramisu raakana

Tuuppastaan sitten se viimeinenkin joulun resepti ihmisten ilmoille! Tai ei tämä nyt varsinaisesti ole niin jouluinen, vaikka itse sitä jouluksi Johan & Nystömin kahvilan innoittamana valmistinkin. Tiramisu sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. Myös raakana. Vaikkapa hitusen tervempään uuteenvuoteen ;) Aikani googlailin kakkureseptejä ja otin lopulta lähtökohdaksi tämän Helsingin Sanomien reseptin. Koska se tuntui sopivan yksinkertaiselta. Ja koska lähes kaikki ainekset löytyivät jo valmiiksi kaapista. Vain tocon kävin nappaamassa luontaistuotekaupasta. Maksoin sen kyllä. Myös rommin kävin ”lainaamassa” äipältä ;) Kakun valmistuksessa on karkeasti viisi eri vaihetta. Aloita täytteen valmistamisesta, valmista sitten pohja, kokoa kakku, anna jähmettyä ja koristele. RAAKATIRAMISU TÄYTE 4 dl kookoskermaa 1 dl kookospalmusokeria (liikaa!) ~1/2 tl jauhettua vaniljaa tai siemenet tangosta 2 rkl pikakahvijauhetta 2 rkl riisinlesejauhetta eli tocoa 1 1/2 dl kookosöljyä Vatkaa jääkaappikylmä, valutettu kookoskerma vaahdoksi. Lisää vaahdon joukkoon kuiva-aineet. Lisää sulatettu kookosöljy hiljalleen nauhana kermamassan joukkoon. Laita jääkaappiin ”jähmettymään” siksi aikaa kun valmistat pohjan. Sekoita välillä. Näin minä sen tein. Jos haluat päästä helpolla, niin heitä kaikki muut ainekset, paitsi kookosöljy tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi vaahdoksi. Lisää lopuksi nestemäinen kookosöljy nauhana sekaan. Täytteestä …

Paleoliittinen riisipuuro

Paleoliittinen riisipuuro äipän tapaan! Äiti pääsi todellakin yllättämään tarjoilemalla Itsenäisyyspäivän aterialla jälkiruoaksi perinteisen lehmänmaidon sijaan kookosmaitoon keitetyllä riisipuurolla. Ja se oli aivan älyttömän hyvää! Jotenkin kermaisempaa kuin perusriisari… Johtunee kookosmaidon suuremmasta rasvapitoisuudesta. Noniin, nyt moni varmasti miettii paleopipo tiukasti silmille vedettynä, että mikä ihmeen paleoliittinen riisipuuro?! Sehän on täysi mahdottomuus! Pelkkä ajatuskin on täysin absurdi. Sellaista ei vain ole olemassa! Kyllä kyllä, myönnän auliisti, että asiassa on näkökulmasta riippuen pieni tai ISO ristiriita. Tiukka paleototuus nimittäin on, että riisistä ei saa paleota keittämälläkään. Noh, täyspaleoistit viettäkööt edelleen joulunsa ilman älyttömän hyvää riisipuuroa. Me muut voimme kuitenkin valita vähemmän ongelmaisen kookosriisipuuron. Ja koska joulu on vain kerran vuodessa, niin mun paleofilosofiani kestää kyllä lautasellisen ihan perinteistäkin riisipuuroa. Mutta, jos voin valita, niin säästän itseni maidon haittavaikutuksilta ja valitsen ehdottomasti tämän (semi)paleoliittisen puuron. SEMIPALEOLIITTINEN RIISIPUURO ala ÄIPPÄ ~1 l vettä 2 dl puuroriisiä 4 dl kookosmaitoa sopivasti himalajansuolaa vaniljansiemeniä tangosta Kuumenna vesi kiehuvaksi. Mausta suolalla ja lisää riisit. Keitä niin kauan, kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Tarkoittanee myös, että riisi on kypsää. Lisää tarvittaessa vettä, jos neste …