All posts filed under: SEMIPALEO

Paleoystävällinen pizza vol. 2 | paleokeittio.fi

Paleoystävän talvipizza

Perjantai on perinteisesti pizzapäivä. Mutta kyllä maanantaikin voi olla! Itse asiassa maanantaipizza piristää päivää kummasti ja antaa siinä samalla kivasti potkua uuteen viikkoon. Etenkin, kun tästä pizzasta riittää vielä keskelle viikkoakin =) Pizzaa ei ole Paleokeittiössä leivottu hetkeen. Melkein vuoteen, jos tarkkoja ollaan. Ja tänään muistin jälleen miksi. Siksi, että pizzan vääntäminen on työlästä. Kun kaiken työstää miltei alkutekijöistä valmiiksi paleopizzaksi, niin se ON työlästä. Voisiko joku ystävällinen taho alkaa valmistamaan kukkakaalipohjia pizzoihin? Pääsisi huomattavasti helpommalla. Tosin tänään homman tavallista työläämmäksi teki myös täytteiden esikäsittely. Mutta oh boy, se oli niin vaivan arvoista! Yllä talvinen pizza ennen uunia, alla juustoraasteen, uunin ja muiden härpäkkäiden jälkeen. Pohjan resepti on vanha tuttu, joten en ala sitä tähän uudelleen rustaamaan. Se kun löytyy vain yhden klikkauksen takaa, täältä. Mutta täytteistä aion kirjoittaa muutaman sanasen. Koska siitä se idea koko pizzan paistoon lähti, villisialla taitetusta hirvimakkarasta, jota viikonloppuna sain äipältä pätkän ja toisenkin. Se toinen taisi olla kuitenkin puhdasta villisikaa. Itse kaadettua. Tai siis perhetuttumme kaatamaa. Niin kuin se hirvikin. Ja siinä ne nyt ovat, sulassa sovussa keskenään pizzan päällä. …

Mausteinen kurpitsakeitto | paleokeittio.fi

Kuuma kurpitsakeitto

Pistetääs tähän väliin kuumaa postausta kurpitsakeitosta. Koska kyseinen keitto on emännän tämän viikon pääruoka ja, koska se on odotellut vuoroaan jo helmikuusta lähtien. Haluan varmistaa, että tämän mainion, mausteisen keiton ei tarvitse odottaa enää päivääkään. Kuuman kurpitsakeiton kuumuus ei välttämättä näy lämpömittarissa. Se tuntuu suussa, sielussa ja selkäytimessä. Kuumuus ei ole lähtöisin liedeltä vaan se tulee tuoreesta inkivääristä ja ripauksesta cayennepippuria. En nyt kuitenkaan suosittele työntämään kattilassa poreilevaa keittoa varomatta kiduksiin. Siinä saattaa palaa jokin muukin kuin sielun sykkyrät, jotka lähinnä hyrisevät onnesta lämpöisen sopan matkatessa mahalaukkuun. Kuuma kurpitsakeitto vaatii hieman vaivaa ja vielä vähän enemmän aikaa. Mutta Loreal`in mainosta mukaillen It`s worth it! Paahteinen keitto palkitsee. Ja kun pyöräyttää yhden isomman kattilallisen kerralla, niin lämpöä riittää moneksi päiväksi. MAUSTEINEN KURPITSASOSEKEITTO 2 keskikokoista myskikurpitsaa 1 isohko sipuli 1 hapan omena (vihreä granny smith toimii!) 1 tosi iso tai pari keskikokoista luomuporkkanaa sopivasti kanalientä tai vettä (ehkä 6-8 dl halutusta koostumuksesta riippuen) 1-2 dl kookosmaitoa tai -kermaa 2-3 rkl vaahterasiirappia pari valkosipulinkynttä pala silputtua tai raastettua inkivääriä ~1 tl kanelia ~1/2 – 1 tl kurkumaa hieman kardemummaa, cayennepippuria …

Porkkanakakkua kahdella tapaa | paleokeittio.fi

Porkkanakakkua kahdella tapaa

”Porkkanakaaaak-ku, se muistoihin jäi; porkkanakaaaak-ku, sinä sydämeeni jäit.”. Näin! Tämä versio J.Karjalaisen Ankkurinapista on tänään täyttänyt pään. Se lienee melko selvä merkki siitä, että on vihdoin aika tuuppasta mehevän porkkanakakun reseptiä ihmisten ilmoille. Mieli teki otsikoida postaus paleoporkkanakakuksi, mutta en tohtinut. Joku ääripaleoisti olisi kuitenkin käynyt kimppuuni ja syyttänyt virheellisen tiedon levittämisestä. Vaikka sikäli tuo otsikointi olisi osunut oikeaan, että itse kakku on kuin onkin ihan täyttä paleota. Kuorrute tällä kertaa ei. Koska halusin pelata varman päälle ja leipoa näin ensimmäisellä kerralla aika aidon porkkanakakun. Ensi kerralla voinee jo säveltää kookoskerman kera kuorrutteessakin. Sillä tuskin onnistuu tätä kakkua pahemmin pilaamaan. Se nimittäin taistelee tiukasti Paleokeittiön parhaimman kakun tittelistä yhdessä bataattibrownieden ja kahden tonnin tuplasuklaakakun kanssa. Itse asiassa porkkanakakusta oli alkuun tulossa kahden tonnin bileiden kruunu, mutta tuplasuklaakakku tuntui lopulta juhlavammalta vaihtoehdolta. Molemmat hyviä kuitenkin! Erilaisia, samanlaisia ja maistuvia! Yhtäläisyyksiä suklaakakkuun löytyy kakun koosta, sillä tämäkin on ”yhden hengen” minikakku. Mutta koska käytin tällä kertaa hieman isompaa vuokaa, niin leipomukset eivät jääneetkään vain yhteen kakkuun vaan yhteen kakkuun ja muutamaan leivokseen. Kuvissa leivoksia näkyy kolme, mutta en …

Kahden tonnin tuplasuklaakakku (G,M,KM) | paleokeittio.fi

Kahden tonnin tuplasuklaakakku (G,M,KM)

Kahden tonnin kakkua, olkaapa hyvät! Tuhtia, mutta muuten melko ”mitätöntä” tuplasuklaakakkua Paleokeittiön kahden tuhannen facebook -tykkääjän kunniaksi! Tämän kakun valmistuttua ja sen tultua tuhotuksi tuli kyllä todettua, että onneksi näitä tonnin rajoja rikotaan vain kerran viidessä kuukaudessa, hah hah! Mutta hienoa, että näin moni on löytänyt polkunsa Paleokeittiöön. Tämä kahville maistuva sukalainen minikakku olkoon kiitos siitä =). Ja hei, tervetuloa mukaan juhlaviikolle, ellet vielä ole ehtinyt klikata joukkoon mukaan! Bileitä pidetään pääasiassa feissarissa ja luvassa on viikon mittaan vielä yhtä, jos toistakin lahjontaa ;) Mutta kakkuasiaan! Itse asiassa tarkoituksena oli leipasta jotain ihan muuta kuin suklaakakkua, mutta jotenkin tästä sellaista syntyi. Eikä ihan helposti. Matkan varrella mentiin vähän metsään, mutta onneksi pääsin metsästä myös pois, vaikka aikaa se vaati hieman enemmän kuin olin osannut odottaa. Mutta siinä puoli yhdentoista aikaan lauantai -iltana oli kuitenkin kasattu kakku kahdella kynttilällä juhlakattaukseen. Eli kuvaukseen =D. Esiin oli kaivettu vähän kauniimpaa kakkulapiota ja isukin Sisun kunnialautanen vuodelta 1964. Hiukan illan mittaan jännitti, jotta jäisikö lautanen kuitenkin tyhjäksi… Mutta ei se jäänyt! =D Ristin tämän(kin) kakun mitättömäksi. Koska siinä ei ole juuri …

Vuohenjuustoinen punajuurikeitto | paleokeittio.fi

Paahteinen punajuurikeitto vuohenjuustolla

Viikon teema on punajuurien myötä tahattomasti ollut punainen ruoka. Punajuurimehua ja punajuurikeittoa vuoron perään. Vähän porkkanaa sekaan.. kotiomenoita ja kotiluumuja. Kauden kasviksia on tullut hyödynnettyä isolla kädellä! Hyvä niin, vaikka ensi viikolla en enää taida kestää yhtä ainutta punaista ruokaa tai mehua. Mittansa kaikella ;) Mutta tässä tätä nyt olisi, aivan järkyttävän kaunista ja makoisaa syvänpunaista punajuurisosekeittoa! Hieman pidemmän kaavan mukaan eli uunin kautta tehoblenderiin (Omega BL632). Pidempi matka palkitsee paitsi täyteläisellä värillä, niin myös tummanpuhuvan paahteisella maulla. Suosittelen. Työtä sinänsä ei ole sen enempää kuin keitettyjä punajuuriakaan hyödyntäessä, vaikka valmistusaika saattaa venyä minuutilla kymmenellä tai parilla. Tein punajuurikeittoa ensimmäistä kertaa ever, joten hiukan tuli maisteltua, poukkoiltua, viilattua ja sävellettyä lisää. Ensimmäinen lautasellinen maistui eriltä kuin toinen. Koska siinä välissä tuli vähän tuunattua. Parempaan suuntaan. Mutta pahoittelen, jos sinänsä yksinkertainen resepti näyttää monimutkaisemmalta kuin todellisuudessa onkaan. Ensi kerralla osaan edetä jo suoraviivaisemmin. Sinä voit tehdä sen jo ensimmäisellä kerralla ;) PAAHTEINEN PUNAJUURISOSEKEITTO VUOHENJUUSTOLLA 3-4 annosta ~1 kg punajuuria 2 punasipulia 2-3 valkosipulinkynttä 1 prk kookosmaitoa (Kara) ~1/2 l kanalientä (Puljonki) 1 prk pehmeää vuohenjuustoa (+ …

Omenapiirakka (G,M) | paleokeittio.fi

Paleokeittiön omppupiirakka (G, M)

Oi omena-aika! Se on nyt! Jo muutama viikko sitten mietiskelin, että mitähän sitä omenasta laittaisi. Omenaa ei vielä silloin ollut, mutta omena-aika oli. Ja niin se vaan ”universumi” (tai ihan vaan äiti ;)) toimitti pussillisen kotiomenoita kotiovelle ja piti ihan tosissaan alkaa miettiä, jotta mihinkäs tämän pussin pistäisi. Kotiomenat ovat hyviä, mutta etenkin maasta poimittuna pilaantuvat melko nopeasti. Niin kuin hyvän omenan kuuluukin pilaantua! Kahdessa päivässä, eikä kahdessa kuukaudessa. Siksi näistä piti kehittää jotain, nopeasti. Päädyin piirakkaan. Aikani googlailin apple pie -reseptejä, mutta mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän, joten lähdin soitellen sotaan kehittelemään Paleokeittiön omaa omppupiirakka. Ja tämä on nyt se opettavainen sotaversio. Jotain kannattanee tehdä ensi kerralla toisin. Mutta ihan vaan sellaista pientä viilausta mittoihin, maustamiseen… ja omenoihin liittyen. Eli tämä piirakka kelpasi kyllä syötäväksi oikein hyvin. Ja sitä on syöty… koko viikko! =D Kotiomenoiden kohdalla kohtasin pikaisen pilaantumisen ohella myös toisen haasteen. Nämä omenat eivät nimittäin olleet mitään piirakkaomenoita vaan parhaiten olisivat pehmeinä, makeina ja hieman jauhoisina toimineen sellaisenaan, syömäomenoina. Eli suosittelen kyllä lämpimästi katsomaan, mitä omenaa piirakan päälle siivuttaa. Otin kuitenkin rohkeasti tietoisen …

Ananas Spritzer | paleokeittio.fi

Aurinkoinen Ananas Spritzer

Ensi viikolle luvattuja hellekelejä silmällä pitäen tarjoilen tänään mukavasti virkistävän ja raikkaan juomareseptin, ananasspritzerin. Olen jo kesän mittaan muutamat spritzerit nauttinut, mutta eilen viimeksi vietimme viilentävän hetken alkuillan lämpöisessä auringonpaisteessa. Kesä ja spritzer <3 <3 <3 !!! Paleoystävällisempänä alkoholittomana versiona tietenkin ;) ALKOHOLITON ANANASSPRITZER 3 annosta 1/2 ananaksen mehu maun mukaan 1-2 limeä kivennäisvettä jääpaloja koristeluun lime- tai sitruunaviipaleita sekä sitruunamelissaa tai mintunlehtiä Rutista ananas ja lime(t) mehuksi mehupuristimella. Laita lasiin jääpaloja sekä ohuita limen viipaleita. Täytä lasi puoliksi tuorepuristetulla ananas-lime -mehulla ja lisää toinen puoli kylmää kivennäisvettä. Koristele sitruunamelissan tai mintunlehdillä ja sitruuna-/limeviipalein. Nauti välittömästi! Eilen meni viimeinen limetti mehun joukkoon, joten koristeluun jäivät sitruunaviipaleet. Ananasspritzer on mielestäni kuitenkin ehdottomasti parhaimmillaan, kun lasiin lisää muutaman ohuen limeviipaleen. Sekoitussuhteena olen käyttänyt jokseenkin 1:1, mutta maun mukaan voi hyvin laittaa enemmän joko kuplavettä tai mehua. Tämä on niin hyvää ja virkistävää, että suosittelen kokeilemaan, vaikka kuplaveden juontiin en noin yleensä ottaen kannustakaan ;). Halutessaan juomasta voi tehdä ihan oikean cocktailin korvaamalla osan kivennäisvedestä ja mehusta rieslingillä tai lisäämällä kuohuviinin joukkoon mehua. Hur som hälst! Ja jos aurinkoinen …

Kesän kirkas perunasalaatti | paleokeittio.fi

Uusintana kesän kirkas perunasalaatti

Keskikesän juhla oli ja meni, mutta kesää ei vain kuulu. Ainakaan ilmojen, ja etenkään lämpömittarin puolesta. On kylmää sisällä ja ulkona. Mutta yritetään olla masentumatta ja nautitaan kesäherkuista ruokapöydässä! Edelleen uskon, että kyllä se sieltä tulee… helteinen heinäkuu. Kesäkuu on jo menetetty. Juhannusviikonlopulta ja viime päiviltä vielä yksi nosto arkistojen kätköistä. Nimittäin kesän kirkas perunasalaatti syystä, että tämä, jos joku on kesäruokaa parhaimmillaan! Uusia perunoita, rapsakoita retiisejä, pikkasen punasipulia ja kesänvihreää ruohosipulia öljyisessä kastikkeessa. Kylmänä. Sopii niin lihojen kuin makkaroidenkin kylkeen, ja on sopivan ruokaisaa myös niille, joille perinteinen salaatti ei vaan riitä. On myös oiva tapa hyödyntää edellispäivän perunat. Ja kun tekee kerralla isomman satsin, niin riittää useammaksi päiväksi. Tämä salaatti kun vaan paranee jääkaapissa vanhetessa. Paleokeittiön alkuperäinen ohje löytyy täältä. Eikä se ole vuodessa miksikään muuttunut, joten se löytyy edelleenkin tuolta. On helppoa ja on hyvää. Tiettyyn pisteeseen saakka ;) Kun olen tässä viimeiset neljä päivää syönyt uutta perunaa ensin sellaisenaan ja sen jälkeen salaatissa, niin sainpa eilen todeta, että kiitos peruna! Kiva kun kävit, mutta ikävä ei ihan heti tule! Potato overload! Palannet …

Paleoystävällinen Nutella | paleokeittio.fi

Luolanaisen Nutella

Käsi ylös, jos ET pidä sellaisesta aikamme vitsauksesta kuin Nutella! Minä pistän ainakin visusti molemmat nyrkit taskuun, koska I looooove Nutella! Siitäkin huolimatta, että sitä ei ole enää vuosiin kaapissa näkynyt. Mutta nyt näkyy taas! Koska ihan ite tein. Jos jollekin markkinanimi Nutella ei vielä avaudu, niin kyseessä on silkinpehmeä suklaa-hasselpähkinätahna, joka on ehdottomasti parasta lettujen päällä, mutta toimii ihan järkyttävän hyvin myös suoraan purkista lusikoituna. Harmillisesti pääraaka-aineena on puhdas sokeri, joten kovin paleoystävällinen se ei valitettavasti ole. Ellei siitä sellaista tee. Niin paljon kuin paleoimista inhoankin, niin hätä ei lue lakia! Parempi paleoystävällinen Nutella silloin harvoin kun sitä mieli tekee kuin purkki hasselpähkinöillä ja kaakaolla maustettua sokeria. Ei edelleenkään mitään terveysruokaa, mutta mukava herkku kun Nutella -hammasta kolottaa. Tällä kertaa ei tosin kolottanut Nutella -hammas, vaan tarvitsin tahnaa johonkin muuhun tarkoitukseen. Ja se tarkoitus selviää tämän postauksen lopusta ;) Kuinka luolanaisen Nutella syntyi? No ensin tsekkasin Nutella -purkin kyljestä valmistusaineet, jotka vaihdoin paremmin paleoon sopiviksi. Sen jälkeen oli jäljellä enää yksi ongelma; kuinka paljon aineksia pitäisi käyttää suhteessa toisiinsa, jotta lopputulos olisi edes jotenkin …