Month: heinäkuu 2015

Nopea kesäkakku tuoreista marjoista (G,M) | paleokeittio.fi

Nopea kesäkakku tuoreista marjoista (G, M)

Kas vaan, näin vaihtui eilisen päähänpiston ansiosta päivän kesäkurpitsakakku gluteenittomaan, maidottomaan, kermaisaan ja marjaisaan kesäkakkuun! Kesäkakku ei oikeastaan ole kakku vaan ennemminkin kookoskermavaahdolla ja marjoilla kuorrutettu kesäkeksi. Mulla oli vino pino vastapoimittuja mustikoita ja oman maan mansikoita, tukko äipän kasvimaalta varastettua minttua ja sitruunamelissaa, ja pieni pussukka kirsikoita. Mietin, että mihinköhän kaikkialle näitä nyt alkaisin lykkäämään. No kakkuun tietysti. Koska kesä ilman marjakakkua ei ole kesä!

Mansikka | paleokeittio.fi

Kesän kolmas gazpacho – mansikasta!

Oman maan mansikat! Näitä on odotettu ja vihdoin viime viikonloppuna sato alkoi kypsyä siihen tahtiin, että pääsin toteuttamaan aiemmin haaveilemani mansikkaisen gazpachon. Mansikka gazpachoon otin avuksi brittikokki Thomasina Miersin reseptin, jota hieman muokkasin käsillä olevien raaka-aineiden mukaan. Oikein hyvä ja hieman erilainen gazpacho tämäkin! Kannattaa kokeilla.

Pinaattikokkelista luksusta aamiaispöytään | paleokeittio.fi

Pinaattikokkelista luksusta arjen aamiaispöytään

Tänään oli suunnitelmissa postailla sellaista kesäistä ja ajankohtaista arkiruokaa kuin kesäkurpitsapaistosta, mutta se saa nyt odottaa, koska olen niin intopinkeänä tästä uusimmasta suosikkiaamiaisestani! Lautasen päätähtenä loistaa ehdottomasti tuoreesta pinaatista valmistettu pinaattimunakokkeli, jota voi täydentää mielensä mukaan jämäkasviksilla. Myös pekoni on päivän ensimmäisellä aterialla aina hyvä juttu.

Makean raikas gazpacho ananaksesta ja kurkusta | paleokeittio.fi

Makean raikas gazpacho ananaksesta ja kurkusta

Espanjalainen, kylmä kasviskeitto on kuulunut Paleokeittiön kesään vuodesta 2011. Sitä ennen oli kylmä kasviskeitto ehdoton EI. Mutta onpa tämä helppo, kesäinen keitto päässyt ihan vaivihkaan myös kehittymään vuosien varrella. Sellaista pientä hiomista on ollut ilmassa aiemmin, mutta nyt päätin repäistä oikein kunnolla ja korvata hapokkaan tomaatin makealla ananaksella!