Viimeisimmät artikkelit

Vierasresepti: Sannin parsakaali-jauhelihakeitto

Hiphei! Tänään meillä onkin Paleokeittiössä vieras! Tervetuloa, Sanni!

Sanni on nuori, ravinnosta ja ravitsemuksesta kiinnostunut neitonen, jonka kanssa istuimme hetkeksi saman pöydän ääreen vaihtamaan ajatuksia emännän ensimmäisen ”fanitapaamisen” tiimoilta ever! Mukavaa seuraa ja hieno kokemus =). Ehdotin Sannille, että jos hän vain haluaa, niin mielelläni julkaisen hänen paleopainotteisia reseptejään Paleokeittiössä ennen kuin neitonen saa oman blogin pystyyn. Ja tässä sitä nyt ollaan! Kera Paleokeittiön ensimmäisen virallisen vierasreseptin! Toinenkin odottelee jo julkaisua, mutta aloitetaan tällä Sannin mausteisella parsakaali-jauhelihakeitolla.

Mutta ennen kuin päästän teidät itse reseptin kimppuun, niin sana vielä Sannille. Pyysin häntä kertomaan hieman itsestään Paleokeittiön lukijoille, joten here we go!

Olen Sanni, 21-vuotias ruokaintoilija ja superfood-kokkailija. Kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta, mutta viimeisimmän vuoden olen viettänyt Itä-Suomessa aloitettuani ravitsemustieteen opinnot Kuopiossa. Ja ei, älkää säikähtäkö, vaikka ravitsemusterapeutiksi tähtäänkin, en aio ”määrätä” ketään syömään sitä päivittäistä 6 palaa leipää ja juomaan rasvatonta maitoa =). Yksi tavoitteeni onkin saada edes pikkuhiljaa muutosta myös viralliselle ravitsemuskentälle ja sen myötä vaikuttaa ihmisten terveyteen laajemmassakin mittakaavassa.

Olen itse noudattanut täysin gluteenitonta ruokavaliota reilun vuoden ajan, ja intohimonani on terveellisten mutta maukkaiden reseptien testailu ja kehittely ilman sokeria tai hiivaa. Alkuun söin pääasiassa vähähiilihydraattisesti, mutta viime syksyn ja tämän kevään aikana olen kiinnostunut myös paleotyyppisestä syömisestä ja esimerkiksi rajoittanut maitotuotteiden käyttöä selvästi. Suosin luonnonmukaisuutta ja luomua ja välttelen lisäaineita niin paljon kuin mahdollista (hyvinkin mahdollista kun kokkaa itse =)).

Minulla on useamman vuoden kilpaurheilutausta SM-tason kestävyysjuoksijana, mutta tällä hetkellä tavoitteellisempi treenaaminen on ainakin tauolla, ja käyn pääasiassa kuntosalilla ja vain ”lenkkeilen”. Taustoistani johtuen olen myös erittäin kiinnostunut kuntoilijoiden/urheilijoiden ravitsemuksen tukemisesta ja kehittämisestä ja harrastan myös jonkin verran ”proteiinikokkailua” (=pyrin lisäämään esim. leivonnaisten proteiinipitoisuutta terveellisten ainesosien avulla).

Paleokeittiö-blogiin tutustuin alkuvuodesta ja kiinnostuin monista resepteistä. Hauskojen sattumien kautta pääsin yllättäen tapaamaan itse Emäntää ja täytynee todeta, että suht samoilla aaltopituuksilla ollaan ravitsemusasioiden suhteen, vaikka ruokavaliopohjamme hieman eriävätkin =).

Sannin mausteinen parsakaali-jauhelihakeitto

2 annosta

  • 1 (n. 400-500g) parsakaali
  • 2-4 dl kuumaa vettä tai höyrytyslientä
  • 2 sipulia
  • 4-6 valkosipulinkynttä
  • 200g luomujauhelihaa (+ suolaa, mustapippuria)
  • luomuvoita tai kookosöljyä
  • 0,5-1 tl ruususuolaa
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl mustapippuria
  • (loraus kookosmaitoa pehmentämään)
  • pinnalle avokadoa
  1. Paloittele ja höyrytä parsakaali.
  2. Paista jauheliha ja toinen sipuleista hienonnettuna. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kuullota toinen sipuli ja valkosipulinkynnet pilkottuna kookosöljyssä. Soseuta parsakaali ja kuullotetut sipulit yhdessä haluamasi nestemäärän kanssa ja lisää mausteet. Kuumenna keitto, sekoita joukkoon jauheliha sekä kookosmaitoa halutessasi.
  4. Tarjoile paloitellun avokadon kera.

Nyt kaikki, emäntä mukaan lukien ;), keittelemään Sannin keittoa!

Sannille kiitos reseptistä! =)

Vihreää ja voita

Voita, paljon voita! Ja vähän vihreää voilla, voin kanssa, voin ohella ja voin mukana. Ehkä sydänkuolemakin. Jossain vaiheessa. Yhdellä sanalla se on KEVÄT! Myös lautasella =)

Ei pelkkää sosekeittoa vaan vihdoinkin jotain kunnon kokkailua keittiössä! Emäntä viettää jonkinlaista pääsiäislomaa, joka heijastunee myös Paleokeittiöön ;). Eilen ainakin aloitin mielestäni vahvasti keittelemällä uppomunat ja bearnaisekastikkeen ekaa kertaa ever. Tänään aion vielä jatkaa samalla linjalla.

Ja niin sitä taas kolkuteltiin ruokataivaan portteja. Onko mitään sen parempaa kuin kevään ensimmäiset tankoparsat dipattuna bearnaisekastikkeeseen?! Eilen ei ainakaan ollut. Vaikka pääsiäiseksi kehitelty jälkkäri oli hyvää sekin. Siihen palaamme vielä. Ennen pääsiäistä.

Eilinen yhden hengen menu, nimeltä ”Vihreää ja voita”, sisälsi cosmopolitan -salaatinlehtiä, savustettua saunapalvikinkkua, valkosipulivoissa haudutettua mustakaalia, voissa paistettua tankoparsaa sekä uppomunaa bearnaisekastikkeessa. Aika monta juttua syntyi käden käänteessä, ehkä kahdessa vartissa. Kuulostanee sekasotkulta, mutta kyllä nämä kaikki olivat oikein hyviä kavereita yhdessä ja keskenään ”korentojen” seassa.

VALKOSIPULIVOISSA HAUDUTETTU MUSTAKAALI

  • 5-6 mustakaalin lehteä
  • nokare voita
  • 1 ohueksi siivutettu valkosipulinkynsi
  • maustamiseen ripaus suolaa, rouhittua mustapippuria sekä chilijauhetta
  1. Pese mustakaali ja poista keskimmäiset lehtiruodit. Paloittele.
  2. Esikeitä ~5 minuuttia kiehuvassa vedessä.
  3. Laita samalla pannu lämpenemään ja lisää pannulle nokare voita sekä ohueksi siivutettu valkosipulinkynsi.
  4. Siivilöi mustakaalit vedestä ja siirrä pannulle. Lisää chilijauhe.
  5. Paista, kunnes mustakaali alkaa painua kevyesti kokoon.
  6. Viimeistele suolalla ja mustapippurirouheella.

VOISSA PAISTETUT TANKOPARSAT

  • tankoparsaa
  • nokare voita
  • hieman suolaa ja mustapippurirouhetta
  1. Poista parsatankojen puumainen tyvi. Leikkaa veitsellä tai napsauta poikki.
  2. Kuori tarvittaessa nupun alapuolelta tyveen päin.
  3. Lisää pannulle nokare voita ja parsat perään, kun pannu on riittävän kuuma.
  4. Paista välillä kääntäen niin, että parsat saavat hieman väriä.
  5. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella.

UPPOMUNAT

  • 1 1/2 l vettä
  • 1/3 dl omenaviinietikkaa
  • kananmunia yksi kerrallaan
  1. Kuumenna vesi isohkossa kattilassa kiehuvaksi.
  2. Lisää joukkoon viinietikka.
  3. Riko kananmunat lasiin tai muuhun kuppiin yksi kerrallaan. Tee kauhalla veteen pyörre ja lisää muna varovasti, läheltä vedenpintaa kattilaan.
  4. Kypsennä hieman munan koosta riippuen 3-4 minuuttia, jonka jälkeen munan voi siirtää kylmään veteen kypsymisen pysäyttämiseksi. Mulla oli aika pieniä munia, jotka sitten menivätkin hieman turhan kypsiksi…

HELPPO BEARNAISEKASTIKE

  • 150 g aitoa voita
  • 3 kananmunan keltuaista
  • 2 rkl valkoviinietikkaa
  • maustamiseen valkopippuria, tuoretta silputtua persiljaa sekä tarvittaessa ripaus suolaa
  1. Sekoita munankeltuaiset ja valkoviinietikka vispilöimiseen soveltuvassa astiassa.
  2. Sulata voi kattilassa. Anna sen kiehahtaa, mutta älä ruskista.
  3. Kaada sula rasva keltuais-etikkaseoksen joukkoon ohuena nauhana samalla jatkuvasti vispaten.
  4. Mausta valkopippurilla, persiljalla ja tarvittaessa suolalla. Tarkista maku ennen suolan lisäämistä, sillä voi sisältää jo suolaa! Toinen enemmän ja toinen vähemmän, laadusta riippuen.

Hirmu helppo ja ihan ylihyvä päivän pääateria! Bearnaise jäi mulla hieman löysäksi. Johtuneeko pienistä munista? Keltuaisia olisi saanut luultavasti olla neljäkin. Myös munat menivät yli, kuten jo mainitsinkin, mutta muuten kokonaisuudessan ihan mahtava, keväinen annos =)

Pssst! Jos parsaa ja bearnaisea jää yli, niin iltapalalla on mukava dipata parsanvartta soosiin ja naksauttaa hampailla poikki. Niin yksinkertaista, niin hyvää!

Parasta parsakevättä, Sinulle!

Paleokeittiö facebookissa

Kun toffeesta tuli suklaata

Kuten Paleokeittiön facebook -seuraajat tietävät, niin olen tässä kevään mittaan yrittänyt kertaan, jos toiseenkin, taikoa jonkinlaista paleoystävällistä toffeeta. Siinä varsinaisesti onnistumatta.

Kokeilujen tuloksena olen kuitenkin onnistunut keittelemään jokseenkin täydellistä kinuskia (joka vielä odottaa sitä kakkua =D) sekä tätä helppoa herkkua, joka mielestäni muistuttaa lähinnä valkoista suklaata. Ja nimenomaan mun mielestä! Pullamössökansalta ei juurikaan herunut tukea ajatukselle =D

Mikä tyypeissä on vikana?! Ehkä vika katsoo peilistä ;)

VALKOINEN PALEOSUKLAA

  • 1 dl kookosvoita (coconut butter, on siis eri asia kuin kookosöljy)
  • 1/2 dl mantelivoita
  • 1/2 tl aitovaniljajauhetta
  • (1-2 rkl raakahunajaa)
  1. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään. Lämmitä tarvittaessa kookosvoi juoksevaksi ennen sekoitusta.
  2. Kaada seos esim. leivinpaperilla vuorattuun, pienehköön astiaan.
  3. Anna jähmettyä jääkaapissa, paloittele ja napostele.
  4. Säilytä jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa.

Jos kotoa olisi löytynyt cashew -voita, niin olisin ehdottomasti käyttänyt sitä. Tällä kertaa tyytyminen oli kuitenkin mantelivoihin. Ihan hyvä näinkin, mutta koostumus olisi todennäköisesti ollut silkkisempää cashew -voilla. Mutta mikä tahansa pähkinä- tai siemenvoi toiminee…

Musta kookosvoi on jo itsessään riittävän makeaa, joten en lisännyt ”suklaamassaan” mitään varsinaista makeuttajaa. Sen sijaan ideana oli päällystää ”suklaapalat” mulperirouheella siinä vaiheessa, kun lähdin kiikuttamaan palasia maailmalle maisteltavaksi. Ihan hyvä idea. Paitsi, että se ei toiminut. ”Suklaapalat” olivat liian kovia jähmeitä, jotta niihin olisi mikään rouhe tarttunut =D. Muutenkin saattoi olla virhe jättää makeutus pois. Ainakin ”kematoffeen” kannalta. Veikkaan, että esim. hunajalla makeutettu valkoinen paleosuklaa olisi saattanut olla pehmeämpää eli toffeemaisempaa. Onneksi on aina ensi kerta. Tai siis seuraava.

Ihan hyviä pikkuherkkuja. Eikä näitä syötykään heti yhdeltä istumalta, sen verran tuhtia tavaraa olivat. Mutta syötiin kuitenkin! Ajan kanssa ja nautiskellen =)


Paleokeittiö facebookissa

Kevään keveä keitto

Kesä tulee! Keho tai ainakin mieli kevenee! Näin keväällä. Lautasellekin tuli vatsataudin jälkimainingeissa lapattua keveämpää keittoa. Syynä yksinkertaisesti se, että pelkkä lihan ajatteleminenkin sai vatsan kouristelemaan. Onneksi eteen osui Juulian kukkakaalikeitto, josta pienellä viilalla syntyi tilanteeseen mitä parhaiten sopiva tämän viikon pääruoka.

Kyllähän sitä hieman alkuun arvelutti lyödä kesäkurpitsaa keittoon, mutta what the heck! Kokeillaan! Ja keksitään jotain muuta, ellei kesäkurpitsa keitossa maistu. Mutta sehän maistui. Oikein hyvältä. Suosittelen! Maistamaan. Oli nimittäin paitsi hyvä, niin myös helppo ja riittoisa soppa.

KEVÄÄN KEVEÄ KUKKAKAALI-KESÄKURPITSAKEITTO

3-4 annosta

  • 1/2 litraa vettä
  • 1/2 litraa valmista lihalientä (sitä aidoista luista keitettyä ;))
  • 1 luomukukkakaali
  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
  • 1 pienehkö purjo
  • 2 valkosipulinkynttä
  • sopivasti kookosmaitoa tai -kermaa (ehkä 1/2 – 1 dl)
  • mausteeksi himalajansuolaa, rouhittua mustapippuria, chilijauhetta ja provencen kuivattuja yrttejä
  • koristeeksi silputtua persiljaa
  • (luraus laadukasta oliiviöljyä tai nokare voita)
  1. Pese ja pilko kukkakaali, kesäkurpitsa, purjo ja valkosipuli. Valkosipulia ei tarvitse pestä ;)
  2. Kiehauta kattilassa vedellä laimennettu lihaliemi. Lihaliemi ei ole välttämätön, mutta koska pakastimesta puoli litraa sattui löytymään, niin tuuppasin tämän ravinteikkaan liemen soppaan.
  3. Lisää kasvikset nesteeseen ja keittele hiljalleen pehmeiksi.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
  5. Lisää joukkoon kookosmaito/-kerma ja mausta omaan makuun sopivaksi.
  6. Viimeistele lurauksella oliiviöljyn hyviä rasvoja ja tuoreella persiljasilpulla.

Loppuun vielä muutama ilmoitusluontoinen asia.

Kevätsiivous 2014 alkaa tulla päätökseen, snif… Viimeistä viikonloppua viedään, jonka jälkeen emäntä kerää lisää virtaa pääsiäisviikon ja jatkaa sen jälkeen hommia uuden ryhmän kanssa kohti keveämpää kesää. Jos mielit mukaan kevennystalkoisiin, niin käy ilmoittamassa aikeistasi Marialle ja tervetuloa! Siellä on 40 henkeä jo aloitellut ruokavalion keventämistä Marian johdolla, mutta mukaan pääsee ja ehtii aina 27.4. saakka. Oman, neljän viikon valmennusosion aloitan maanantaina 21.4. Toivottavasti tapaamme siellä! =)

Lisäksi haluan vinkata muutaman meidän kevätsiivoojan paleohenkisistä blogeista. Käykääs tutustumassa Pikku Taistelija Sarin blogiin sekä Minttumaarian kokkailuihin! Upeita mimmejä nämä! =)

Ihan foodeissa!

Keskustelimme tällä viikolla Kevätsiivous -ryhmässä hieman lisäravinteista ja niihin liittyen myös superfoodeista. Aiheen innoittamana päätin kaivaa omat superfoodini esiin. Kysyin myös ryhmäläisiltä, että osaavatko he kertoa, miksi käyttävät tiettyjä lisäravinteita. Jäin pohtimaan kysymystä omalta osaltani ja tämä postaus tarjotkoon vastauksia.

Mitä ovat superfoodit? Wikipedia osaa kertoa aiheesta seuraavaa…

Superruoka (engl. superfood) on markkinointitermi, jota yleensä käytetään kuvaamaan ruokaa, joka on poikkeuksellisen ravinnetiheää. Superruoat ovat yleensä tavallisen ruoan ja lääkinnällisempien yrttien välimaastoon asettuvia, luonnonmukaisesti tuotettuja ruokia, joilla on vahva kulttuurihistoria ja poikkeuksellisen korkea sekä monipuolinen ravinnepitoisuus. Superruoka sisältää luonnon raaka-aineita, jotka ovat varastoineet itseensä mm. mineraaleja, vitamiineja ja antioksididantteja.

Itse määrittelen superfoodit yksinkertaisesti korkean ravinnepitoisuuden sisältäviksi lisäravinteiksi, joita on jollain tapaa jalostettu helposti käytettävään muotoon. Tuoreet ja pakastetut, kotimaiset marjat ovat superfoodia parhaimmillaan, mutta haluan ajatella niitä ensisijaisesti aitona, oikeana ruokana ja näin rajata hieman superfoodien laajaa kirjoa. Kuten jo nimi ”lisäravinne” kertoo, niin superfoodit tai muut ravintolisät eivät korvaa monipuolista, aitoa ruokaa, mutta niillä on helppo tarvittaessa täydentää omaa ruokavaliota.

En koe olevani mikään superfoodhullu, mutta kun kaivelin omat foodini kaapeista, niin kyllähän siinä kieltämättä mielessä kävi, että ehkä hulluus ei ole kovin kaukana, hah hah! Osaltaan superfoodien runsauden selittää tällä hetkellä edellisviikolla saapunut CocoVin täydennys varastoihini.

Mitä kaikkea kaapista löytyi? Kuvassa ylhäältä vasemmalta lukien kuivatut mulperit, lucuma, trailmix, raakakaakaojauhe, gojimarjat, toco, raakakaakaorouhe, maca ja chia. Alempaa löytyvät vielä spirulinapuristeet ja bee pollen eli mehiläisen siitepöly. Lisäksi kaapissa on aika monta erilaista kookostuotetta, muutama paleoystävällisempi sokeri sekä useampi erilainen suolapurkki.

MIKSI näitä kaikkia löytyy mun kaapeista?! Onko näiden avulla nyt tarkoitus lisätä hyvinvointia ja terveyttä? Joo ja ei. Sikäli on, että monet superfoodeista toimivat mulla ns. parempina vaihtoehtoina, joilla voi korvata kaikenlaisia ”tavanomaisempia” ruoka-aineita ja herkkuja. Aikaa harvaa superfoodia käytän kuitenkaan ensisijaisesti edistämään terveyttä. Let`s take a closer look!

  • mulpereita napostelen satunnaiseen makeannälkään sellaisenaan tai käytän ”makeissa herkuissa” raaka-aineena tai koristeena
  • lucumaa käytän ensisijaisesti luonnollisena makeuttajana ”makeissa herkuissa” ja pirtelöissä
  • trailmix on kätevä välipala kotona tai tien päällä
  • raakakaakaojauheesta teen raakasuklaata, ”makeita herkkuja” ja pirtelöitä
  • gojimarjoja kaapista löytyy harvemmin, mutta niitäkin on mukava napostella makeannälkään ja käyttää värikkäinä koristeina
  • tocoa eli riisinlesejauhetta käytän, jos kaipaan jälkkäreihin ja pirtelöihin kermaisuutta
  • kaakaonibsejä eli raakakaakaorouhetta käytän pirtelöissä ja koristeena, joskus nakerran ihan sellaisenaankin
  • macaa menee nykyään enää harvemmin, mutta aiemmin käytin sitä kausittain treenilaturissa
  • chia -siemenistä syntyy kätevästi pirtelöitä, tuorepuuroja ja vanukkaita, joskus saatan käyttää edistämään vatsan toimintaa, mutta yleensä haluan vain syödä jotain noista edellä mainituista
  • mehiläisen siitepöly on kiva koriste ja tuleepa sitä silloin tällöin syötyä ihan sellaisenaankin
  • spirulina taitaa olla ainoa, jota käytän edistääkseni hyvinvointia erityisesti kehon puhdistuskuurien yhteydessä ja joskus muulloinkin (käytän enemmän chlorellaa, mutta vaihtelu virkistää =))

Myös pikapakuria tulee käytettyä kausittain. Kookostuotteita, erityisesti kookosöljyä, menee päivittäin.

Kyllä, myönnän joskus olleeni lisäravinnejunkie. Nykyään väittäisin käytön olevan kohtuullista. Superfoodeja ei kulu päivittäin vaan lähinnä sopivan tilaisuuden tullen. Tilaisuuksia tulee useampi viikossa ;). Sen sijaan päivittäin tai ainakin kausittain menee seuraavia lisäravinteita…

  • nestemäinen kala-/kalanmaksaöljy
  • glutamiini
  • nestemäinen D-vitamiini
  • maitohappobakteerit
  • magnesium
  • sinkki
  • heraproteiini

Satunnaisesti ja tarpeen mukaan tulee käytettyä myös seleeniä, kelp -valmistetta, raakakalsiumia, vahvaa B-vitamiinikompleksia, mangaania ja glysiiniä. Ihan kohtuullista, eikö vain?! Tai mikä nyt kellekin on kohtuullista, mutta lisäravinteiden hulluihin vuosiini nähden tämä määrä on hyvinkin kohtuullinen, jopa vähäinen ;)

Ja kuinka sopivasti sattuikaan postipoika tuomaan juuri lisäravinneviikolle muutamia uusia tuotteita testattavaksi! Kyseessä on suomalaisen New Organicsin Puhdas+ Caps -tuotesarja, joista sain blogin kautta kokeiltavaksi D-vitamiinin, melatoniinin ja Saccharomyces boulardii -hiivaprobiootin. Kaikki tuotteet ovat orgaanisia ja kuten nimikin jo sanoo, niin 100% puhtaita ilman väri-, pintakäsittely-, säilöntä- tai makuaineita. Tuotteet eivät myöskään sisällä laktoosia, gluteenia, allergeeneja tai muita yliherkkyyksiä aiheuttavia ainesosia. Purkit ovat vielä kiinni, mutta eniten odotan hiivaprobiootin korkkaamista.

Kyllä meillä nyt on puhdasta! Purkissa. Myös villikissat, 12-vee, pitävät itsensä kiitettävästi puhtaana. Vielä kun lopettaisivat mökin sotkemisen. Karvanlähtöaika on parhaimmillaan ja sitä näillä kavereilla riittää. Ihan joka paikkaan asti. Ja se tarkoittaa sitä, että emännän on aika tarttua imurin letkuun ja mopin varteen…jaiks!

CocoVin tuotteet saatu blogiyhteistyön kautta.
Puhdas+ Caps -tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta.
Villikissa on oma. Villikissan lodju saatu lahjoituksena isukilta ;)

Duck plate

Duck plate on Paleokeittiössä vähintäänkin yhtä outo käsite kun duck face. En vieläkään ole oppinut ottamaan itsestäni töröhuulikuvia. Tuskin tulen koskaan oppimaankaan. What a loss! Mutta duck plate on nyt korkattu! Tuttavallisemmin ankkalautanen vaan. Tai ankkaa lautasellakin käy.

Rohkaistun välillä kokkailemaan jotain uutta ja ennenkuulumatonta. Ankan rintafile lennähti lautaselle syystä, että halusin hieman venyttää rajojani ”kevätsiivoilijoiden” mukana. Ankan rintafileet olivat sopivasti tarjouksessa. Olen ehkä joskus saattanut saada ravintolassa ankkaa lautaselleni, mutta sitä on tapahtunut sen verran harvoin, että en todellakaan muista, olenko aiemmin haarukoinut ankkaa suuhuni vai en. Siitä olen kuitenkin aivan varma, että tätä siivekästä ei ole aiemmin paleokeittiössä nähty. No nyt on! Tämäkin nähty.

Valitsin ensikertalaiseksi valmiiksi marinoidun ankan rintafileen. Ei ehkä se paras vaihtoehto, kun alastonta ankkaakin oli tarjolla. Mun mielestä oli kuitenkin jo aivan riittämiin haastetta siinä, että ylipäätään kävin lihatiskiltä yhden ankan pyytämässä, joten kipusin tällä kertaa matalimman aidan yli. Varmistin toki etukäteen, mitä marinadi oli syönyt ja ainoaksi ongelmaksi omassa ravitsemuksen viitekehyksessä totesin rypsiöljyn, jonka senkin kuivasin pois ennen paistamista. Marinadi oli valmistettu marketin omassa keittiössä.

Sitten vaan pähkäilemään, jotta mitä tälle nyt sitten oikein tekisi?! Onneksi sain lihatiskin emännältä hyviä neuvoja ja loput kaivoin kaikkitietävästä googlesta. Ja näin mä sitten paistoin ankan kypsäksi! Ylikypäksi, heh…

ANKAN RINTAFILE

  1. Ota rintafile huoneenlämpöön lämpiämään noin puoli tuntia ennen valmistusta.
  2. Poista ylimääräinen marinadi ja kuivaa ankka.
  3. Tee nahkapuolelle ristiviillot rasvan läpi lihaan saakka.
  4. Laita ankka kylmälle pannulle, pannu hellalle ja liesi kuumenemaan.
  5. Kun ankanrasva alkaa tirisemään kivasti, niin paistaa filettä molemmin puolin noin kolmisen minuuttia.
  6. Suolaa ja mustapippuroi file, kiedo folioon ja tyrkkää ~200 asteiseen uuniin kypsymään 10-15 minuutiksi.
  7. Ota nyytti uunista ja anna vetäytyä toiset 10 minuuttia.
  8. Siivuta ja asettele siivut kauniisti (?) lautaselle.

Eka kerta on aina eka kerta! Kuten jo totesin, niin tämä ankka meni ylikypsäksi eikä kauniin punertavasta sisuksesta ollut tietoakaan. Taisin ihan vaan varmuuden vuoksi pitää filettä uunissa ~13 minuuttia. Kymmenen, ehkä vähempikin olisi riittänyt. Ensi kerralla ankan paistoon astetta viisaampana! Ihan hyvä file oli tämä, vaikka läpikypsää olikin. Ei ollut sen enempää kuivaa kuin sitkeääkään, mutta kyllähän siitä tietty mehevyys uupui.

Ankalle kaveriksi valmistin paahteista parsakaali-pinaattipyrettä, joka valmistui kätevästi tällä ohjeella ja vähemmällä nesteellä (lihaliemi). Olivat oikein sopiva pari. Muutaman parsakaalikukinnon säästin soseuttamiselta ja pyöräyttelin ne nopeasti kypsäksi pannulle jääneessä ankanrasvassa. Hiukan suolaa ja mustapippuria päälle, ja siinä se! Päälle vielä vähän punaista chiliä terävöittämään ja kaunistamaan annosta.

Vaikka kaikki ei aivan nappiin mennytkään, niin olen jälleen kerran ääretömän ylpeä itsestäni. Koska uskalsin astua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja sain siinä samalla aikaiseksi jotain aika hyvää. Aika helposti ja nopeasti!

Pitäiskö sunkin kokkeilla? ;)

Luut liemessä

Tautinen emäntä tässä hei! Kolme kuukautta on tätä vuotta eletty ja kolme vatsatautia sairastettu. Tai kaksi on jo takana, kolmas toivottavasti myös pian. En koe olevani kovin herkkävatsaista tyyppiä, joten mitäköhän pöpöjä tuolla ulkona tänä vuonna vapaana oikein vaeltelee. Varmuudella tiedän myös, että en ole ainoa. Nesteruokinnalla ollaan eletty tämä päivä, joten tämä postaus sopinee hyvin tilanteeseen. Luut liemessä, liemet vatsassa ja… Noh, kukin käyttäköön sopivasti mielikuvitusta lauseen täydentämiseen.

Kuten ehkä tiedätkin, niin nyt kuuluu jokaisen paleodiggarin keitellä kokoon omat luu- tai lihaliemet. Niin tein minäkin joitakin viikkoja sitten. Ihan vaan kokeilun halusta. Ja voin kertoa, että tässä varmasti tovi vierähtää ennen kuin tarvitsee lyödä luita soppakattilaan uudemman kerran. Aikaa paloi ja lopputulos oli mitätön.

Vaikka olo on juuri nyt suhteellisen hyvävointinen (ups `n downs all day long), niin ajatus ei viime yön ujeltamisen jäljiltä toimi aivan toivotulla tavalla. Kuvia kehiin siis!

Tästä se sitten lähti! Kilon kasa ydinluita lihoineen(?). Kaikki eivät mahtuneet kuvaan ;)

Liemeen hain lisää makua niistä, mitä kaapista sattui löytymään. Ja sieltähän löytyi! Parit porkkanat, sipulit ja sellerit. Purjokeitosta jäljelle jääneet purjon jämät sekä valkosipulia.

Luut käytin ensin kolmisen varttia uunin kautta. Koska sopasta piti tulla näin maukkaampaa.

Paahtuneet luut lykkäsin isohkoon kattilaan…

…ja pari ruokalusikallista omenaviinietikkaa päälle irrottelemaan tärkeitä kivennäisaineita luista.

Mukaan vettä sen verran, että luut juuri ja juuri peittyivät. Not too much! Mutta vettä olisi varmasti voinut olla hieman enemmänkin. Viinietikan kannattaa antaa vaikuttaa jonkin aikaa, esim. tunnin verran.

Perään vielä pilkotut kasvikset ja homma tulille. Kuumenna hiljalleen medium -lämmöllä kiehuvaksi ja jätä sen jälkeen kannen alle kaikkein miedoimmalle lämmölle porisemaan. Ja sitten vaan venaillaan tunti toisensa jälkeen, hämmennellään harvakseltaan ja lisätään vähän vettä (kuumaa!) sitä mukaan kun se kattilasta alkaa haihtumaan. 12-72 tuntia on hyvä, itse jaksoin keitellä kokonaiset 16 tuntia. Persiljan ja valkosipulinkynnet lisäsin vasta noin tuntia ennen kuin otin liemen pois liedeltä.

Näistä luista ei irronnut pinnalle vaahtoa, mutta jos irtoaa, niin se on syytä kuoria keitosta pois.

Siinä se sitten on, tilkka valmista, siivilöityä luulientä rasvoineen kaikkineen. Rasvaa voi yrittää poistaa jo tässä vaiheessa, mutta helpoiten homma käy kun rasvan antaa jähmettyä laataksi jääkaapissa ja noukkii sen sitten sieltä pois.

Ja sitä rasvaahan riitti! Varmasti sitäkin olisi voinut johonkin käyttää, mutta minä nakkasin ylimääräiset ”läskit” menemään.

Valmis luuliemi luineen. 16 tuntia ja pari desiä sain kilon luukasasta saaliiksi. Vettä lisäämällä saanee vähän enemmän.

Ja tähän se liemi lopulta päätyi, kasvissosekeiton kaveriksi. En raaskinut heittää hyvin hauduteltuja kasviksia menemään, joten soseutin ne liemen sekaan. Melko tuhtia tavaraa! Lautasellista ei varmasti syö kerralla kukaan. Yksi desilitra riitti aivan mainiosti lounaaksi. Ilmeisesti kasvikset olivat imeneet rasvaa itseensä, sillä sen verran mukava ”teflon -kalvo” jäi kielen pinnalle tämän nauttimisen jälkeen.

Ja niinhän siinä lopulta kävi, että luuliemet tulevat jatkossakin emännän keittiöön suoraan purkista.

Ai miksi luuliemi on niin huippujuttu? Monestakin syystä, mutta ainakin siksi, että sen väitetään…

  • parantavan vuotavan suolen oireyhtymää
  • auttavan maksan puhdistuksessa
  • vähentävät elimistön hiljaista tulehdusta
  • auttavan lihas- ja nivelsärkyihin
  • vahvistavan vastustuskykyä
  • lisäävän elimistön kivennäisaineita
  • edistävän ruoansulatusta
  • siloittavan ihoa
  • vahvistavan luustoa
  • vaikuttavan positiivisesti uneen

Aika monta syytä löytyy nauttia luulientä! Totta vai tarua? En tiedä. Kokeile itse! =)

Pohjaton kuningatarpaistos

Operaatio pakkasmarjat pois pakkasesta jatkuu! Tällä kertaa lähdin hieman yllättäen piirakkalinjalle. Eikä se tietenkään mennyt heti kerralla putkeen vaan pariin otteeseen jouduin harjoittelemaan piirakan paistoa. Newbie, mikä newbie! Ensimmäinen erä kelpasi itselleni vallan mainiosti, mutta se tuskin olisi kelvannut kellekään muulle. Ja siinä asiassa sain huomata olevani harvinaisen oikeassa ;)

Pohjaton piirakka on ihan hitokseen helppo ja melko nopeakin. Salaisuus piilee pohjattomuudessa. Tästä selviää ilman suurempaa taikinan vatkausta. Tosin, jos haluat oikeaa kuningatarpiirakkaa, niin tee taikina tai osta sellainen. Vaikka pohjaton onkin hyvää, niin eihän se aidolle vertoja vetele. En ihan periaatteesta pidä paleoimisesta, koska paleoimisessa on yksi iso ongelma. Ja se ongelma on aitoudessa. Jäljitelmä mikä jäljitelmä, ei siitä mihinkään pääse. Mutta! Joskus jäljitelmä ajaa aidon ohi. Se ei välttämättä mene ohi maussa tai suutuntumassa, mutta terveemmän nimissä olen joskus valmis tinkimään näistä pikkuasioista. Ja silloin, kun en ole valmis tinkimään, niin en tingi ;)

Ensimmäinen yritys kosahtu makeuteen. Tai sen puutteeseen. Kuten jo mainitsin, niin sopi mulle vallan mainiosti, mutta halusin vielä väsätä jotain kaikelle kansalle sopivampaa. Niin tein! Ja se taas toi mukanaan omat ongelmansa. Kun nestettä imevää pohjaa ei ole ja makeutukseen käyttää nestemmäisiä keinoja, niin neste on pinnalla eikä pinnan alla. Eli hippasen juoksevaa oli lämpimänä tämä piirakka, mutta jääkaapista syötynä jo huomattavasti kiinteämpää. Toimii! Ja täyttää paleovaatimukset 100%:sti.

POHJATON KUNINGATARPIIRAKKA

POHJA

  • ~400-500 g pakastemustikoita
  • saman verran tai vähän vähemmän pakastettuja metsävadelmia (ekaan laitoin saman verran, toisen kanssa pihistelin melkein puolella)
  • kookosöljyä vuoan voiteluun
  1. Sudi tarttumaton vuoka juoksevalla kookosöljyllä.
  2. Kaada pakastemustikat alle ja vadelmat päälle.

MAKEUTUSNESTE

  • ~6 kuivattua taatelia
  • ~1/2 – 1 dl kookosmaitoa (tai -kermaa)
  • ~1 dl vettä
  • hippunen himalajansuolaa
  1. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta taatelit nesteen sekaan.
  2. Kaada neste pakastemarjojen joukkoon.

MUROTAIKINA

  • 2 dl mantelijauhoa
  • ~1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
  • mulperirouhetta CocoVin kuivatuista mulpereista (self made by blenderi)
  • hippunen himalajansuolaa
  • tarpeellinen määrä CocoVin kookosöljyä (käytin myös kookosvoita, koska sopivsti sattui olemaan – ei välttis!)
  1. Sekoita kuiva-aineet sopivassa kulhossa.
  2. Lisää sekaan vähitellen kookosöljyä, jotta saat nypittyä jauheet murotaikinaksi.
  3. Ripottele ”murotaikina” makeutettujen pakastemarjojen päälle ja tuikkaa koko komeus uuniin karvan alle 200:n asteen ja anna paistua, kunnes muropäällinen on kivasti kullanruskeaa. Aikaa kuluu noin 20-30 minuuttia.

Syö lämpimänä tai kylmänä. Sellaisenaan tai kera vaniljalla maustetun, vaahdotetun kookoskerman. Vaahdottaminen ei ole must. Maistuu hyvin myös kookosvaniljakastikkeen kera. Ja koristeluun voi käyttää vaikka CocoVin pehmeitä gojimarjoja. Gojimarjat eivät ehkä ole enää kuuminta hottia, mutta ihan hyviä ja värikkäitä ne ovat edelleen.

Helpommalla olisi tietysti päässyt, jos olisi lurauttanut piirakan päälle vaahterasiirappia tai hunajaa. Halusin kuitenkin mennä vaikeamman kautta. Tai itse asiassa halusin käyttää vähemmän teollista makeuttajaa. Kokeilla, onnistuuko. Raakahunaja olisi tietysti ollut yksi hyvä vaihtoehto, mutta arvokkaan raakahunajan hyödyt menevät uunin kuumuudessa hukkaan. Taateli on hyvä, mutta myöskin lucuma -jauhe olisi varmaankin toiminut. Jopa nestemmäistä makeuttajaa paremmin? Mene ja tiedä. Seuraavan pohjattoman jälkeen jo tiedän.

Maistatin pohjatonta myös vanhemman sukupolven ”peruna on parasta” -edustajille. Kelpasi. Yhdelle ihan sellaisenaan, toiselle kera valkoisen sokerin. Että se siitä makeutuksesta. Ensimmäinen, makeuttamaton pohjaton olisi todennäköisesti tarvinnut yhden teelusikallisen sijaan viisi lusikallista sokeria. Mun suussa makeutettu piirakka maistui makealle. Mutta joillekin ei vaan mikään riitä ;)

Pohjattomia piirakkapäiviä Sinulle!

Toscanan auringon alla

Kuluneiden kahden viikon aikana olen viettänyt useita pieniä hetkiä Toscanan auringon alla. Fyysisesti olen kyllä ollut Suomessa, mutta näille pienille mielikuvareissuille olen matkannut lautasen kautta. En tiedä, maistuuko tässä upeassa keitossa ihan oikeasti Italia vai johtuvatko nuo mielikuvat vain siitä, että tiedän keiton juurien olevan saapasmaassa. Jos ihmisen keho on ihmeellinen asia, niin mieli se vasta kummallinen onkin!

Kuinka lautaselleni päätyi tämä ribollitan kaltainen keitto, joksi sitä uskaltanen kutsua ilman, että Toscana -fanit käyvät kimppuuni ja saan syytteen kunnianloukkauksesta. Olen vieraillut Italiassa, useammassakin kylässä tai kaupungissa, mutta siihen aikaan eivät ribollitat jaksaneet kiinnostaa. Italialainen pizza ja pasta maistuivat kyllä.

Mulle ribollita on tietysi telkusta tuttu! Sieltä aussien mestarikokeista, jossa joskus reilu kuukausi sitten oli haasteena valmistaa ribollitaa. Ja sitä oli sitten saatava. Joskus. Mutta joskus tulikin eteen yllättävän nopeasti, kun törmäsin marketissa mustakaaliin. Tuohon tummaan kaunottareen, johon olen tutustunut jenkki- ja aussisivustoilla, ja josta olen uneksinut jo pitkään. Siinä se nökötti nenän alla, joten ei muuta kuin pari pakettia kainaloon ja ribollitan kaltaisen keiton valmistuspuuhiin!

Palatakseni vielä tuohon nimeen, niin jokainenhan tietää, mitä ovat ruoan kaltaiset valmisteet. Ne ovat niitä, joiden vuoksi ruokakauppojen pitää olla nykyään lentokonehallin kokoisia! Teollisia valmisteita, jotka näyttävät ihan oikealta ruoalta (etenkin niissä kauniissa pakkauskuvissa) ja joita meille sellaisina myös myydään. Totuus on kuitenkin toinen. Saattaa niissä olla aitoa pääraaka-ainettakin pari prosenttia (esim. ihan oikeaa, eikä liimattua lihaa ;)), mutta pääasiassa ne koostuvat erilaisista maku-, täyte- ja säilöntäaineista, jotta tuotantokustannukset pysyvät alhaalla ja paketit kauppojen hyllyillä mahdollisimman pitkään. Ruoan kaltaiset valmisteet tulevat ”ruokatehtaista”, joista todennäköisesti löytyy enemmän kemikaalipurnukoita kuin aitoja, maasta ja mullasta ponnistaneita ruoka-aineita.

Ribollitankaltainen keitto ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin ruoan kaltaiset valmisteet. Se on nimittäin tehty ihan oikeista ja aidoista, tuoreista raaka-aineista, mutta muutamassa kohtaa jouduin omaan vakaumukseeni ja markettien köyhään vihannestarjontaan vedoten soveltamaan. Pavut vaihtuivat jauhelihaan, peruna bataattiin ja leipä.. noh, se vaan haihtui savuna ilmaan. Savoijinkaalia ja lehtimangoldia en löytänyt kolmesta marketista, joten nekin sivuutin pelkällä olankohautuksella. Ehkä ribollitan kaltaista keittoa voisi kutsua vaikka italialaistyyppiseksi jauhelihakeitoksi =)

Ai, että mikä tässä keitossa on niin hyvää? Paitsi, että se maistuu Toscanalta maukkaalta, niin yhdessä keitossa lyödään aika monta kasvista yhdellä iskulla. Ja siksipä keitto sopikin Kevätsiivouksen teemaviikolle yhtä hyvin kuin porkkana pupujussille. Kokonaisuudessaan aivan loistava keitto, sillä mukana kaikkien värikkäiden kasvisten lisäksi ovat myös tärkkelys sekä lihaisa proteiini. ”Aitoa” luu- tai lihalientä unohtamatta.

Luu- tai tuttavallisemmin lihaliemihän on kuuminta hottia paleopiireissä. Jokaisen pitäisi keitellä omat luut ja nauttia tätä ravinteikasta lientä lasillinen päivässä. Ajatus on hyvä ja hieno, mutta toteutus ei aina ole yhtä yksinkertainen. Minäkin keittelin omat luuliemet tässä taannoin. Mutta se onkin kokonaan toinen tarina, jonka toivottavasti saan joku päivä kerrottua teillekin. Luuliemen keittelyn seurauksena päädyin valitsemaan valmiin liemen kaupan lihahyllyltä, josta vihdoin pienen vinkin avittamana löysin tämän ”aidon” valmisteen. Maku ei aivan yllä kotikeitetyn tasolle, mutta menettelee. Jokin pieni teollinen sivumaku siinä nimittäin häiritsee. Mutta tällä mennään toistaiseksi!

RIBOLLITAN KALTAINEN JAUHELIHAKEITTO

4-5 annosta

  • ~400-500 g jauhelihaa
  • 2-3 porkkanaa
  • pari sellerinvartta
  • 1/2 – 1 bataattia (egyptiläisiä menee 1, amerikkalaisesta riittää yleensä puolikas)
  • ~150 g cavolo neroa eli mustakaalia
  • pari tomaattia
  • 1 purjo
  • 1-2 punasipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1-2 laakerinlehteä
  • 1 l lihalientä
  • maustamiseen rouhittua mustapippuria, himalajansuolaa ja hieman chilijauhetta
  • paistamiseen kookosöljyä
  • viimeistelyyn oliiviöljyä
  • (tarjoiluun raastettua parmesania tai pecorino romano -juustoa)
  1. Pese ja pilko kasvikset.
  2. Ruskista jauheliha pannulla tai kattilassa ja laita sivuun odottelemaan omaa vuoroa.
  3. Kuumenna ~2-3 isoa ruokalusikallista kookosöljyä isossa kattilassa. Lisää joukkoon chilijauhe sekä kaikki muut kasvikset paitsi tomaatti ja mustakaali.
  4. Kuullota kasviksia ~15-20 minuuttia öljyssä pyöritellen.
  5. Lisää mustakaali ja jatka kuullottamista, kunnes kaali alkaa painua hieman kasaan.
  6. Lisää tomaatti ja jatka kasvisten hämmentämistä muutamia minuutteja.
  7. Lisää lihaliemi ja laakerinlehdet, kiehauta ja jätä kiehumaan miedolla lämmöllä kannen alle.
  8. Lisää joukkoon jauheliha kun kovat kasvikset alkavat hieman pehmenemään.
  9. Keittele kasvikset kypsäksi ja mausta. Keitto on valmista kun kaikki kasvikset ovat pehmeitä.
  10. Viimeistele valmis keitto isolla kädellä oliiviöljyä.
  11. Syö sellaisenaan tai tarjoile esim. paleoystävällisen pecorino -raasteen kanssa.

Viva la paleo! Viva l’Italia!

Kaikissa sateenkaaren väreissä

Muutamia kertoja kesässä voi taivaalta bongata sateenkaaren. Taivaalta… tai pellon, meren, metsän tai tien päältä. Varmempaa on ottaa itse vastuu omasta sateenkaarielämästä. Ei, en tarkoita nyt sellaista elämää. Vaikka ei kai siinäkään mitään vikaa ole. Ei voi tietää, kun ei ole kokeillut ;)

Sateen jälkeen taivahalle katsomaan jos jäät,
nähdä silloin voit sä nauhat oudon värikkäät.
Siellä sateenkaari jälleen aurinkoa lepyttää,
eikä mene kauaa kun taas päivä hymyää.

Kertoo taru vanha: päässä sateenkaaren on,
auringolle tarkoitettu aarre suunnaton.
Sateenkaaren pään ken löytää, aarteen tuon hän myöskin saa.
Etsimässä sitä nytkin moni taivaltaa

Helpoiten sateenkaaren luomaan taianomaiseen tunnelmaan pääsee puristamalla kaikki sateenkaaren kauniit värit lasiin. Ei tarvitse odottaa, että aurinko paistaa ja sataa yhtäaikaa vaan sateenkaaren nauhoista voi nauttia yksi kerrallaan. Vaikka joka päivä! Ja ilta. Värinkin voi valita parhaiten omaan tunnelmaan sopivaksi. Hieno homma! Mutta jos ihan totta puhutaan, niin useimmiten mun päivän päävärin päättää jääkaappi.

Ja se aarre… täältä se löytyy, jos mistä! ”Etsimässä sitä nytkin moni taivaltaa”… ja valitettavasti ihan väärin keinoin ja vääristä paikoista. Aarre on lähempänä kuin arvaatkaan. Se on sun käsissä. Toivottavasti myös sun lasissa.

 kiivi – kurkku – vihreä omena – lime (- minttu)

 punajuuri – porkkana – verigreippi – appelsiini – inkivääri 

ananas – varsiselleri – lime – inkivääri

porkkana – appelsiini – tyrnimarja 

mustikka – granaattiomena – sitruuna

sitruuna – inkivääri – valkosipuli -cayennepippuri