Nyt on kuulkaas sellainen juttu, että unohtakaa perinteinen puolukkavispipuuro, vaihtakaa puolukat punaviinimarjaan ja kokeilkaa tätä parasta marjapuuroa ikinä! Jos ette ole vielä kokeilleet ja koukkuun jääneet.

Punaherukka, tuo viinimarjapensaiden rubiininpunaisena hehkuva pieni terveyspommi, saattaa kirpakkana olla hieman haastava marja. Tai mulle se on… ollut. Jokainen tietää, mitä tapahtuu kun heittää yhdenkin tuoreen marjan sellaisenaan suuhuun – leukaperistä kiskoo niin, että silmät menevät ruttuun, koko naamaa vääntyy vähemmän viehättävään irvistykseen ja saa pelätä leukanivelten pompsahtavan pois paikoiltaan, hah hah!

Meillä joku ystävällinen ihminen, jota myös isukiksi kutsutaan, oli viikonlopun kynnyksellä ahkeroinut ensimmäisen erän punaviinimarjoja ämpäriin. Ne oli ehdottomasti valjastettava pikimmiten hyötykäyttöön. Koska tuoreet marjat ovat parhaita. Parempia kuin pakastetut. Äippä taisi keitellä suurimman osan mehuksi ja minä yritin taikoa herukoista vielä viimeisten oman maan mansikoiden kera jotain elämää suurempaa pirtelöä. Reseptin ja lopputuloksen voi lukea alta.

Kun siinä sitten ääneen pohdin äipälle, että mihinkähän nämä marjat tuuppaisi, niin äippä heitti ilmoille ajatuksen vispipuurosta. Whaaat?! Really? En tiedä, missä pimeässä boxissa olen viimeiset 43 vuotta elämästäni elänyt, mutta punaherukkavispis menee heittämällä luokkaan ”nevö hööd”. Kummitäti oli sellaista kuulemma keitellyt ja oli taas nii-maa-piru-hyvät. Joten testiin. Paleotyyliin tietysti, gluteenittomana kvinoan kera.

Kummitäti oli oikeassa, nii-maa-piru-hyvät oli ja koostumuskin oli tällä kertaa enemmän kohdallaan kuin ikinä (vähensin kvinoaa ja ehkä herukoiden nestepitoisuudella on myös oma osansa kokonaisuudessa).

Punaherukkavispiksestä tuli kerrasta mun ehdoton suosikkipuuro, jota täytyy saada lisää. Näitä vispipuurojahan on Paleokeittiössä keitelty aiemminkin. Hyviä ovat olleet… jos ei paremmasta ole tiennyt ;). Tsekkaa vaikka seuraavat…