Viimeisimmät artikkelit

Paleopannarit Elviksen tapaan

Kehitys kehittyy ja pannukakut siinä sivussa! Ensin oli paleopannarit. Sitten meni banskupannarit 1 ja 2, jonka jälkeen tulivat omenaiset ohukaiset. Ja NYT, nyt on Elvis -pannukakkujen vuoro!

Mutta ennen kuin aletaan elvistelemään, niin muistuttaisin vielä ihan huikeista Paleokeittiön kahden tonnin bileistä. Ne nimittäin jatkuvat edelleen facebookin puolella. Tänään lähti upea kirjapaketti uuteen osoitteeseen ja maanantaina pistetään bileet pakettiin arpomalla laadukasta Northforcen heraproteiinia ja tyylikkäät sheikkerit peräti kuudelle onnekkaalle. Oletko Sinä kenties yksi heistä? Voit olla, jos käyt vastaamassa arvontapostauksen kysymyksiin =)

Elvis -pannukakkuja löytyy maailmalta yhden, jos toisenlaista. Pääosassa ovat yleensä banaani, peanut butteri ja… PEKONI! Luit aivan oikein, pannukakut pekonilla.

Paleokeittiön Elvis-panareista löytyy kyllä pekonia. Ja banaania. Mutta maapähkinävoin korvasin kirkastetulla voilla eli gheellä. Melkein sama asia; rasva kuin rasva. Ja koska eläinperäinen rasva on jälleen kovasti huudossa, niin voilla sopii elvistellä. Maapähkinävoin tai gheen tilalla voinee kokeilla myös esim. manteli- tai muita pähkinöistä veivattua voita.

Mulla ei kaapissa tähän hätään ollut muuta kuin ”voi venäjää” ja gheetä. Gheellä mentiin, koska kirkastetussa voissa on sellainen mukava, hieman karamellinen, jopa toffeemainen maku. ”Voi venäjä” ei taas maistu yhtään miltään. Kokeilepa voidella sitä riisikakun päälle ja kerro, kuinka huikean makuelämyksen koit. Been there, done that.

Elvis -panarit syntyvät kädenkäänteessä. Kaikki ainekset vaan sekaisin, isosti kookosöljyä pannuun ja paistamaan! Ainiin, se pekoni. Se täytyy toki paistaa ensin sormissa murenevan rapeaksi.

  1. Paista pekoni rapeaksi pannulla. Anna jäähtyä! Vastapaistetussa pekonissa palavat sormet.
  2. Muussaa banaani ja kananmunat sauvasekoittimella tasaiseksi taikinaksi.
  3. Lisää sekaan kaikki muut ainekset, paitsi pekoni, ja viimeistele taikina edelleen sauvasekoittimella. Jos taikina tuntuu liian paksulta, niin ohenna pienellä lurauksella kookosmaitoa.
  4. Murenna taikinan joukkoon paistettu pekoni pieniksi biiteiksi ja sekoita kauhalla.
  5. Paista halkaisijaltaan ~10 sentin pannukakkuja molemmin puolin kookosöljyllä (tai gheellä) reippaasti voidellulla pannulla. Koostumus on melko ”lohkeileva”, joten onnea vaan siihen kääntämisvaiheeseen ;)
  6. Lurauta päälle vienosti vaahterasiirappia ja syö heti!

Entä se maku? Noh, se oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen. Eivät ne pekonibiitit juurikaan silmille hyppineet, mutta antoivat kivasti lisää nakerrettavaa. Kokeile, niin tiedät! Kyllähän tämä vähän sellainen ”edes kerran elämässä” -juttu on. Ja ainakin tiedät, mistä paleopiireissäkin puhutaan!


P.S. Elvis -pannukakut ovat hyvä herkku myös Tehodetoxilla! Kai olet jo mukana?! Jos et, niin klik klik, banneria klikkaamalla pääset mukaan!

Tehodetoxia persiljakiisselillä

Tästä postauksesta piti tulla jotain ihan muuta kuin siitä nyt tulee. Mutta who cares?! Olen jo oppinut , että kaikki ei elämässä aina mene suunnitelmien mukaan. Enkä enää saa itkupotkuraivareita, kun hommat eivät luista toivotusti. Paitsi ehkä joskus. Mutta tällä kertaa jätän raivarit ja murjotuksen välistä, ja muutan vain hieman suunnitelmia. Helppoa ja kas, elämä hymyilee taas!

Tämän postauksen päätähtenä PITI loistaa tämä persiljakeitto, mutta se jääköön nyt epäonnistumisen myötä sivuosaan. Vaikka olisikin aivan pienenpienin viilauksin sopinut vallan mainiosti detoxlautaselle. Persiljahan on ravinteidensa puolesta oikea kasvikunnan voimapesä, ja sopii mitä parhaiten hyvinvoinnistaan huolehtivan lautaselle ja lasiin. Mutta tästä keitosta ei nyt tullut keittoa. Siitä tuli kiisseliä =D

Inspiraation persiljakeittoon tarjosi jälleen kerran Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirja (linkki kirja-arvosteluun ja alennuskamppikseen sivupalkissa!). Olen suurensuuri persiljafani ja olenkin kuolannut keittoa siitä lähtien kun sain kirjan käsiini. Toissapäivänä päätin vihdoin alkaa tuumasta toimeen eli persiljakeiton tekoon, hops!

Tapani mukaan hiukan viilailin ohjetta sinne sun tänne mm. korvaamalla ranskankerman kookoskermalla. No eihän se keitto kookoskermalla mihkään suurustunut vaan jäi auttamatta litkuksi. Noh, ei itkupotkuraivareita tähänkään paikkaan vaan paikkaamaan tilannetta parhain päin!

Viikonlopun juhlakakun jäljiltä kaapista löytyi tapiocatärkkelystä, joten survaisin sitä mukaan. Ja se toimi! Keitto ei ollutkaan enää litkua. Se oli kiisseliä, hah hah! Mutta todella hyvää kiisseliä! Maku oli enemmän kuin kohillaan, mutta rakenne ei ihan.

Keiton kylkiäisinä tarjoilin pannulla rapeaksi paistettua pekonia ja pekonirasvassa pikaisesti paahdettua palsternakkaa. Koko komeuden kruunasi vielä hippunen Aura -juustoa. Jota muuten tuli myös itse keittoon sitruunamehun ja sinapin rinnalle makua antamaan. Mutta jos haluat kokata maukasta persiljakeittoa, niin poimi ohje suoraan Paleokeittokirjasta! Ja tee, kuten ohjeessa sanotaan ;)

Epäonnisen aasinsillan kautta persiljakiisselin päälle hieman Tehodetox -asiaa… 14 päivän Uniq LW Tehodetox -valmennuspaketti on nyt myynnissä! Tällä kertaa kaikille avoimena, joten tervetuloa mukaan puhdistelemaan.

Tässä on nyt aivan loistava tilaisuus kokeilla, miltä paleoruokavalio kehossa tuntuu ja tutustua samalla akupisteitä stimuloivien laastareiden vaikutuksiin! Tarkemmat tiedot valmennuksesta löytyvät täältä. Jos sinua kiinnostavat monipuoliset akulaastarit enemmänkin, niin käypä tsekkaamassa ja tykkäämässä uusista Uniq LW facebook -sivuistani. Siellä juttua paitsi akulaastareista ja niiden käyttömahdollisuuksista elämänlaatua parantavana, uudenajan lääkkeettömänä terveystuotteena, niin myös hyvinvoinnista yleensä.

Huom! Tehodetox -valmennus alkaa 20.10., mutta valmennuspaketin myynti loppuu jo 15.10.14!

Eli tässä on parisen viikkoa aikaa käydä lunastamassa oma paikkansa valmennusryhmään. Mutta why wait? Älä mieti, vaan TOIMI! Nyt. HETI!

Tarjoan myös kahden tonnin juhlaviikon kunniaksi yhdelle onnekkaalle mahdollisuuden lunastaa itselleen vapaalipun Tehodetoxiin! Aikaa on huomisaamuun saakka ja tarkemmat ohjeet löydät täältä.

 

Joo, kauheasti on nyt kaikkea uutta ja kivaa emännän elämässä. Myöskin UNIQ WebShop on nyt melkein vuoden virittelemisen jälkeen auki asiakkaille! Työ on vielä tuotetietojen päivittämisen osalta kesken, mutta valmistuu vähitellen. Käy kurkkaamassa millaisia paleopalveluita kauppa tarjoaa!

Detoxin ohella erityisen innoissani olen ”Rakasta itseäsi ensin!” -konseptista. Ajatukset ovat aika pitkälti ryhmän toiminnan osalta valmiit, vain toteutus puuttuu. Tositoimiin päästänee kuitenkin ihan kohta, joten kannattaa pysyä kaikilla kanavilla ;)

Puhtaampia viikkoja odotellessa toivotan lempeitä syyspäiviä, Sinulle!

Kahden tonnin tuplasuklaakakku (G,M,KM)

Kahden tonnin kakkua, olkaapa hyvät! Tuhtia, mutta muuten melko ”mitätöntä” tuplasuklaakakkua Paleokeittiön kahden tuhannen facebook -tykkääjän kunniaksi!

Tämän kakun valmistuttua ja sen tultua tuhotuksi tuli kyllä todettua, että onneksi näitä tonnin rajoja rikotaan vain kerran viidessä kuukaudessa, hah hah! Mutta hienoa, että näin moni on löytänyt polkunsa Paleokeittiöön. Tämä kahville maistuva sukalainen minikakku olkoon kiitos siitä =). Ja hei, tervetuloa mukaan juhlaviikolle, ellet vielä ole ehtinyt klikata joukkoon mukaan! Bileitä pidetään pääasiassa feissarissa ja luvassa on viikon mittaan vielä yhtä, jos toistakin lahjontaa ;)

Mutta kakkuasiaan! Itse asiassa tarkoituksena oli leipasta jotain ihan muuta kuin suklaakakkua, mutta jotenkin tästä sellaista syntyi. Eikä ihan helposti. Matkan varrella mentiin vähän metsään, mutta onneksi pääsin metsästä myös pois, vaikka aikaa se vaati hieman enemmän kuin olin osannut odottaa. Mutta siinä puoli yhdentoista aikaan lauantai -iltana oli kuitenkin kasattu kakku kahdella kynttilällä juhlakattaukseen. Eli kuvaukseen =D. Esiin oli kaivettu vähän kauniimpaa kakkulapiota ja isukin Sisun kunnialautanen vuodelta 1964. Hiukan illan mittaan jännitti, jotta jäisikö lautanen kuitenkin tyhjäksi… Mutta ei se jäänyt! =D

Ristin tämän(kin) kakun mitättömäksi. Koska siinä ei ole juuri mitään. Vaikka on kuitenkin. Paljonkin. Paljon suklaata! Niinkuin suklaakakussa mun mielestä pitääkin olla. Vaikka Parhaimmat paleobrowniet ovat kaikessa keveydessään omaa luokkaansa, niin suklaakakulta kaipaan täyteläisyyttä. En pidä valjusta suklaakakusta vaan suklaakakussa on hyvä olla suklaata, tuplasti, ja fiilis mahdollisimman ”rich”! Ja tässä mielessä tämä ”mitätön” minikakku täyttää odotukset viimeistä piirtoa myöten – ilman gluteenia, maitoa ja kananmunaa. Sopinee siis ronskimminkin ruokarajoittuneelle, vaikka ei kaikessa makeudessaan kaikkia paleokriteerejä täytäkään. Mutta paleoystävällisiä ollaan sentään!

Vaikka kyseessä on vain kymmenisen senttiä halkaisijaltaan oleva ”yhden hengen” minikakku, niin älä anna minikoon häiritä. Sillä koolla ei ole tällä kertaa väliä. Kakusta riittää hyvin tyydyttämään ainakin neljän, ellei jopa kuuden hengen suklaakakkutarpeet.

Niin, se mutka matkaan, missä vaiheessa se tuli? Se tuli siinä vaiheessa kun vatkasin kuorrutteen/täytteen aivan liian löysäksi, jotta olisin saanut sen millään ilveellä pysymään kakun päällä, saatikka välissä. Onneksi korjausliikkeeksi riitti tunnin odottelu jääkaapissa, jossa kuorrute kiinteytyi sen verran, että sitä pystyi jälleen käsittelemään. Vältä sinä tämä mun virhe. Kuorrutteesta ei tule kuohkeaa, vaikka kuinka antaisi sähkövatkaimella kyytiä. Päinvastoin. Siitä tulee löysää. Ja entistä löysempää. Vatkaaminen on siis hyvä lopettaa siinä vaiheessa, kun kuorrutteen rakenne on ”voimainen”. Ja ehkä vähempikin kuin täydet vatkaintehot riittävät.

KAHVINMAKUINEN MINITÄYTEKAKKU TUPLASUKLAALLA (G, M, KM)

4 – 6 annosta

Kakun valmistaminen kannattaa aloittaa täytteestä, koska täytteen täytyy antaa kylmettyä jääkaapissa noin parin tunnin verran ennen työstämistä. Siinä välissä syntyy mukavasti kakkupohja. Huomaa, että kakkupohjan tulee olla täysin jäähtynyt ja mielellään jääkaappikylmä ennen kuin aloitat kakun kokoamisen! Muutoin täyte ”sulaa” lämmintä kakkua vasten.

Täyte / kuorrute

  • 2,5 dl valutettua kookoskermaa
  • 100 g kahvinmakuista tummaa suklaata sulatettuna (korvaa tarvittaessa osa makusuklaasta tavallisella tummalla tai käytä jotain muuta makusuklaata)
  1. Pilko suklaat sopivan astiaan ja valuta jääkaappikylmästä kookoskermasta erottunut vesi pois.
  2. Kiehauta kookoskerma kattilassa ja kaada kuuma kerma kerralla paloitellun suklaan joukkoon.
  3. Sekoita massa tasaiseksi. Onnistuu käsin, esim. nuolijalla tai lusikalla. Toimi kuitenkin ripeästi.
  4. Laita täyte jääkaappiin kohmettumaan noin pariksi tunniksi, jonka jälkeen vatkaa massa sähkövatkaimella voimaiseksi.
  5. Säilytä tarvittaessa viileässä.

Pohja

  1. Laita uuni lämpeämään 180 asteeseen.
  2. Sekoita kaikki kuiva-aineet keskenään.
  3. Sulata tummasuklaa sekä tarvittaessa myös kookosöljy. Voi sulattaa samassa astiassa.
  4. Lisää märkäaineet kuiva-aineiden joukkoon ja vatkaa taikina tasaiseksi sähkövatkaimella. Taikina jää suhteellisen paksuksi.
  5. Vuoraa ~20 cm:n irtovuokapohja leivinpaperilla ja voitele ainakin reunat kookosöljyllä.
  6. Kaada taikina vuokaan ja tasoita.
  7. Paista kypsäksi noin puolisen tuntia.
  8. Anna jäähtyä ja ”leikkaa” pohjasta 3, ~10 cm halkaisijaltaan olevaa pyöreää levyä. Käytin itse tähän tarkoitukseen sheikkeriä. Koska se oli soivan kokoinen ;)
  9. Laita tarvittaessa pohjapalat vielä jääkaappiin jäähtymään ennen kakun kokoamista.

Kokoa kakku latomalla täytettä minikakkupohjien väliin. Kakkurengas olisi ollut ihan kiva, mutta sellaista ei nyt ollut. Jos pohjat eivät tahdo pysyä päällekäin, niin voit tukea ne täytön ja koristelun ajaksi esim. grillitikuilla. Levitä täytettä lopuksi myös kakun päälle ja reunoille veistä apuna käyttäen. Viimeistele kakun koristelu esim. CocoVin kaakaonibsein. Nauti heti tai säilytä seuraavaan päivään jääkaapissa.

En enää yömyöhällä lähtenyt kakkua pupeltamaan vaan annoin sen odottaa aamuun. Sunnuntai -aamu olikin mukava aloittaa palalla kakkua kahvikupposen kera. Ja veikkaanpa, että kun kakun antaa tekeytyä yön ylitse, niin se on entistäkin maukkaampaa. Ja kylmänä myöskin helposti leikattavissa, vaikka tiivistä tavaraa onkin.

Loppuun vielä muutama kuva aamukakusta öisten tunnelmavalojen sijaan kalmeassa syysaamun valossa ja vähemmän ”jouluisissa” tunnelmissa ;). Mutta kyllä kelpaa tällä kakulla juhlistaa! Maistui todistettavasti myös perus pullanpupeltajille. Kaikki leivonnaiset eivät ole maistuneet, hah hah!

Täyteläisen suklaista juhlaviikkoa meille!

Osan valmistusaineista tarjosi CocoVi.

Paahteinen punajuurikeitto vuohenjuustolla

Viikon teema on punajuurien myötä tahattomasti ollut punainen ruoka. Punajuurimehua ja punajuurikeittoa vuoron perään. Vähän porkkanaa sekaan.. kotiomenoita ja kotiluumuja. Kauden kasviksia on tullut hyödynnettyä isolla kädellä! Hyvä niin, vaikka ensi viikolla en enää taida kestää yhtä ainutta punaista ruokaa tai mehua. Mittansa kaikella ;)

Mutta tässä tätä nyt olisi, aivan järkyttävän kaunista ja makoisaa syvänpunaista punajuurisosekeittoa! Hieman pidemmän kaavan mukaan eli uunin kautta tehoblenderiin (Omega BL632). Pidempi matka palkitsee paitsi täyteläisellä värillä, niin myös tummanpuhuvan paahteisella maulla. Suosittelen. Työtä sinänsä ei ole sen enempää kuin keitettyjä punajuuriakaan hyödyntäessä, vaikka valmistusaika saattaa venyä minuutilla kymmenellä tai parilla.

Tein punajuurikeittoa ensimmäistä kertaa ever, joten hiukan tuli maisteltua, poukkoiltua, viilattua ja sävellettyä lisää. Ensimmäinen lautasellinen maistui eriltä kuin toinen. Koska siinä välissä tuli vähän tuunattua. Parempaan suuntaan. Mutta pahoittelen, jos sinänsä yksinkertainen resepti näyttää monimutkaisemmalta kuin todellisuudessa onkaan. Ensi kerralla osaan edetä jo suoraviivaisemmin. Sinä voit tehdä sen jo ensimmäisellä kerralla ;)

PAAHTEINEN PUNAJUURISOSEKEITTO VUOHENJUUSTOLLA

3-4 annosta

  • ~1 kg punajuuria
  • 2 punasipulia
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 prk kookosmaitoa (Kara)
  • ~1/2 l kanalientä (Puljonki)
  • 1 prk pehmeää vuohenjuustoa (+ ~1/4 pötkövuohenjuustoa)
  • oliiviöljyä
  • maustamiseen tuoretta basilikaa, kuivattua timjamia, suolaa ja mustapippurirouhetta
  1. Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
  2. Kuori ja paloittele punajuuret, punasipulit ja valkosipulinkynnet uunivuokaan.
  3. Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä ja mausta suolalla, mustapippurilla ja ripauksella timjamia. Laita uuniin kypsymään ~45-60 min tai kunnes punajuuret tuntuvat pehmeiltä. Välillä kannatta käydä vähän kääntelemässä kasviksia.
  4. Kaada uunissa kypsyneet kasvikset öljyineen tehosekoittimeen. Lisää joukkoon kanaliemi ja surauta suhteellisen sileäksi.
  5. Lisää soseen joukkoon purkki pehmeää vuohenjuustoa sekä kookosmaito. Tässä vaiheessa voi hieman tarkkailla nesteen määrää ja käyttää joko enemmän tai vähemmän kanalientä ja kookosmaitoa halutun koostumuksen mukaan. Itse pidän paksummasta keitosta, kuten kuvista ehkä näkyy. Surauta tasaiseksi ja tarkista suolan määrä.
  6. Lisää halutessasi maun mukaan tavallista vuohenjuustoa ja/tai tuoretta basilikaa, ja anna tehosekoittimen tehdä keitosta silkkisen samettista. Suosittelen poistamaan vuohenjuustosta valkoisen kuoren ennen tehosekoittimeen menoa. Tämä oli se mun tuunausvaihe, koska keitossa ei mielestäni ensimmäisen lautasellisen jälkeen olleet maut tasapainossa vaan kaatuivat aika vahvasti makean puoleen. Jatkossa saatan korvata pehmeän tuorejuuston kokonaan tavallisella. Koska täydessä tavarassa on enemmän makua!
  7. Koristele annos vuohenjuustolla ja silputulla basilikalla sekä parilla mustapippurimyllyn rouhaisulla.

Kyllä kuulkaas hiveli kaikkia aisteja tämä helppo keitto! Makea punajuuri, suolainen vuohenjuusto ja raikas basilika – match made in heaven! Tarjolla oli silmänruoan lisäksi mahtavasti makua sekä suussa sulavan silkkistä aistumusta kielennystyröille. Basilikaista tuoksua unohtamatta. Puhumaan se ei sentään ryhtynyt, mutta muuten puhutteli kyllä ;)

Pehmeän punaisia keittohetkiä, Sinulle!

Äijämäinen punakaalisalaatti

Syksy! Punakaali! Dude food! Ja kauden kasvikset. Näistä on tämä kattaus koottu =)

Fyysisesti kattaus tuli koottua jo elokuun puolella, mutta nyt vihdoin sille löytyi myös aika ja paikka blogissa. Veikkaanpa, että tällä kattauksella elellään myös ensi viikko. Niin herahti vesi kielelle näitä kuvia arkistoista penkoessa. Aika mainio ajatus nyt, kun syksykin on sateineen virallisesti täällä. Äijäruoka on syksyllä parhaimmillaan! Siitä saa mukavasti energiaa päivän puuhiin. Kohtuullisen vähällä vaivalla ;)

Yritin penkoa mun ympäri ämpäri lojuvia reseptilippulappusia. Tiedättehän, niitä keltaisia, joihin on kelvottomalla käsialalla kerätty ainekset johonkin muistiin. Ja jos ette tiedä, niin lupaan laittaa feissariin havainnekuvan aiheesta ajankohtaisine lippulappusineen (lupaus lunastattu!).

Noh, punakaalisalaatin lippulappusta ei pöydiltä, eikä muistikirjojen välistä tai lattioilta löytynyt, joten kopion ohjeen suoraan, tai ainakin melkein, alkulähteestä eli Paleokeittiössä jo kovin tutuksi käyneestä Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirjasta. Sitä muuten saa vielä – paleoalehintaan. Kiinnostuneet kipinkapin klik klik tänne! Sieltä löytyvät alekirjan tilausohjeet. Saattaa olla, että hiukan sovelsin ainesten määriä, mutta muuten noudatin jokseenkin ohjeita. Tämän kerran. Sherryviinietikka ei emännän kaapissa juurikaan majaile, mutta punaviinietikka olkoon uusi sherryviinietikka.

Mikä tästä salaatista tekee äijämäisen? No pekoni tietenkin! Jep, luit aivan oikein – PEKONI! Punakaalisalaatissa! Ehkä yllättävä, mutta aivan supersairaan loistavasti toimiva ainesosa tuomaan salaattiin paitsi hitusen suolasta, niin myös ruokasta. Siis ruokaisuutta. Suomeksi sanottuna. Saksanpähkinöistä vielä hyvät lisärasvat päälle ja äijäsalaatti on syntynyt!

ÄIJÄMÄINEN PUNAKAALISALAATTI

3-4 annosta

  • puoli pakettia luomupekonia
  • puolikas punakaali tai pienempää koko pää
  • 1-2 punasipulia (muistaakseni menin yhdellä isommalla)
  • 1-2 hapanta omenaa (Granny Smith toimii aina – kuorittuna!)
  • 1 appelsiinin mehu
  • 1 sitruunan mehu
  • granaattiomenan siemenet
  • kourallinen saksanpähkinöitä
  • 1/2 dl punaviinietikkaa
  • mausteeksi suolaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Siivuta punakaali ja sipuli ohuiksi siivuiksi. Käytin vihannesmandolinia, jolla homma hoitui nopsaan ja näpsäkästi.
  2. Kuori omena, kuutioi tai viipaloi.
  3. Perkaa granaattiomena. Perkaaminen onnistuu parhaiten astiassa, jossa on riittävästi vettä, jotta siemenet voidaan irroitella hellästi veden alla. Ei ole granaattimehua ympäri keittiötä ja ylimääräiset roskat saa helposti erotettua siemenistä niiden noustessa veden pintaan
  4. Purista appelsiinista ja sitruunasta mehut.
  5. Sekoita kasvikset, kaada päälle sitrusmehut ja sekoita kaikki keskenään sopivassa kulhossa. Säästä hieman granaattiomenan siemeniä koristeluun.
  6. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  7. Tikuta tai ”neliöi” pekoni sopivan rouheiksi paloiksi. Paista rasvattomalla pannulla ja kaada rasvoineen kaikkineen salaatin sekaan.
  8. Kiehauta pekonirasvaisessa pannussa punaviinietikka ja kaada sekin kursailematta salaattiin.
  9. Kääntele nesteet salaatin joukkoon ja anna maustua vähintään puoli tuntia huoneenlämmössä.
  10. Sekoita vielä ennen tarjoilua (ehkä pariin otteeseen siinä välissäkin) ja heitä salaatin päälle loput granaattiomenan siemenet sekä kourallinen käsin murskattuja saksanpähkinöitä.

Jotain vihreää tuo olisi vielä kaivannut. Silputtu persilja lienee aika varma valinta.

Punasalaatin kylkeen sopii mainiosti jokin äijämäinen liharuoka. Kuten possupaisti Thomas Roden tapaan. Tai emännän eväät; pekonilla ja sipulilla ryyditetty, savuiselle paprikalle maistuva paistettu jauheliha, jota voi tarvittaessa vielä täydentää äijämäisin ottein majoneesilla. Sillä rasva se on, joka kunnon miehen tiellä pitää! Rasvatonta äijäruokaa ei vaan ole olemassa, eihän?

Äijämäisen nautinnollisia hetkiä punakaalin parissa!


Äijäsalaatin päälle vielä pari ilmoitusluontoista asiaa. Kahden tonnin bileet starttaavat Paleokeittiön facebook -sivulla lähipäivinä! Be there! Ajattelin juhlia niitä koko viikon. Luvassa arvontaa ja lahjontaa. Kakkuakin taisin luvata ;)

Kovasti on kulisseissa kuhinaa – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain kuopattavaa. Verkkokauppa auennee yleisölle ensi viikolla. Ja sieltä kannattaa ehdottomasti käydä poimimassa pois paketti tehokasta detoxia, joka näillä näkymin startannee 20.10. Mistä uudessa Uniq LW Tehodetoxissa on kyse? Siitä voi poimia vinkkiä kuvasta (alla) tai Fit -lehden uusimmasta numerosta =)

 

2000 täyteen! Tänään!

Paleokeittiön facebook -sivu ylitti tänään vähän yhtäkkiä ja yllättäen 2000:n tykkääjän rajan! Ehkä pieni saavutus yhteiskunnalle, mutta sitä suurempi on merkitys emännälle.

Tämä ei ole mikään virallinen kiitospuhe, mutta haluan siitä huolimatta kiittää kaikkia Paleokeittiön puolesta peukuttaneita sekä ihan kaikkia – lukijoita, vierailijoita, yhteistyökumppaneita ja keitä kaikkia täällä nyt käykään.2000_fb likes

 KIITOS! Sinulle <3

Juhlapuheiden ja muiden kiitosten aika on muista kiireistä johtuen myöhemmin. Joutuneepa tässä kai viikonloppuna juhlakakkuakin leipasemaan. Helppoon, yksinkertaiseen ja nopeaan paleotyyliin kauden kasviksia hyödyntäen ;)

Ennen kakkua jonossa on vielä pari syksyistä postausta. Josko aloiteltaisiin vaikka punakaalista ja siirryttäisiin siitä samaa väriteemaa noudattaen aivan yltiöhyvän, maanmakean punajuurikeiton pariin. Kaikki kunnia siis kauden kasviksille! Koska ne ovat nyt parhaimmillaan =)

I`ll be back! Joten pysy edelleen Paleokeittiössä!

Paleokeittiön omppupiirakka (G, M)

Oi omena-aika! Se on nyt!

Jo muutama viikko sitten mietiskelin, että mitähän sitä omenasta laittaisi. Omenaa ei vielä silloin ollut, mutta omena-aika oli. Ja niin se vaan ”universumi” (tai ihan vaan äiti ;)) toimitti pussillisen kotiomenoita kotiovelle ja piti ihan tosissaan alkaa miettiä, jotta mihinkäs tämän pussin pistäisi.

Kotiomenat ovat hyviä, mutta etenkin maasta poimittuna pilaantuvat melko nopeasti. Niin kuin hyvän omenan kuuluukin pilaantua! Kahdessa päivässä, eikä kahdessa kuukaudessa. Siksi näistä piti kehittää jotain, nopeasti.

Päädyin piirakkaan. Aikani googlailin apple pie -reseptejä, mutta mitään sopivaa ei tuntunut löytyvän, joten lähdin soitellen sotaan kehittelemään Paleokeittiön omaa omppupiirakka. Ja tämä on nyt se opettavainen sotaversio. Jotain kannattanee tehdä ensi kerralla toisin. Mutta ihan vaan sellaista pientä viilausta mittoihin, maustamiseen… ja omenoihin liittyen. Eli tämä piirakka kelpasi kyllä syötäväksi oikein hyvin. Ja sitä on syöty… koko viikko! =D

Kotiomenoiden kohdalla kohtasin pikaisen pilaantumisen ohella myös toisen haasteen. Nämä omenat eivät nimittäin olleet mitään piirakkaomenoita vaan parhaiten olisivat pehmeinä, makeina ja hieman jauhoisina toimineen sellaisenaan, syömäomenoina. Eli suosittelen kyllä lämpimästi katsomaan, mitä omenaa piirakan päälle siivuttaa. Otin kuitenkin rohkeasti tietoisen riskin. Koska mitään hävittävää ei oikeastaan ollut; omenat oli saatava nopeasti johonkin hyötykäyttöön. Mutta siis happamat ja kiinteät omenat toimivat paremmin antaen enemmän makua ja mukavamman rakenteen.

PALEOKEITTIÖN VANILJANMAKUINEN OMENAPIIRAKKA

12 palaa

POHJA

  • reilu 5 dl pekaanipähkinöitä
  • 1 kananmuna
  • reilu 1 rkl CocoVin kookosjauhoa (kukkurallinen lusikka)
  • ~1 tl himalajansuolaa
  • mausteeksi ceyloninkanelia ja tarvittaessa maun mukaan kookossokeria (itse en käyttänyt pohjassa sokeria, mutta ehkä olisi voinut käyttää ;))
  1. Jauha pekaanipähkinät tehoblenderissä jauhoksi. Esim. Omegan kolmiheppainen BL632 blenderi toimii taikinan valmistuksessa mainiosti, vaikka jokusen kerran aineksia saikin raapia ”seiniltä” takaisin terän ulottuville.
  2. Lisää joukkoon muut ainekset ja jatka sekoittamista tarvittaessa pulse -toimintoa hyväksi käyttäen, kunnes jauhoista muodostuu taikinainen koostumus. Lisää tarvittaessa kookosjauhoja tai tilkka vettä, jos taikina on liian löysää tai kuivaa.
  3. Painele taikina lusikalla ja/tai sormin ohuelti ~26 cm:n piirakkavuokaan. Vuokaa ei tarvitse rasvata, sillä pähkinöistä irtoaa sitä ihtiään ihan mukavasti.

TÄYTE

  • riittävästi hyviä omenoita
  • ~1,5 purkkia kookoskermaa
  • 2 kananmunaa (voi olla, että yhdelläkin pärjää…?)
  • maun mukaan reilusti aitovaniljajauhetta
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • 0,5 dl CocoVin kookossokeria
  • hieman himalajansuolaa
  • lisäksi omenoiden päälle vähän ceyloninkanelia ja kookossokeria
  1. Poista omenoista siemenkota. Puolita ja siivuta omenat ohuiksi siivuiksi. Lado piirakkavuokaan taikinan päälle limittäin reunoilta keskustaan päin.
  2. Valmista vaniljatäyte vatkaamalla valutettu kookoskerma ja kananmunat tasaiseksi massaksi.
  3. Vatkaa joukkoon muut ainekset. Käytin sähkövatkainta. Huom! Täyte on löysää, mutta jähmettyy kyllä uunissa. Saattaa olla, että jääkaappikylmä kookoskerma olisi pitänyt seoksen tuhdimpana (jolloin omenat olisi voinut latoa täytteen päälle), mutta huoneenlämpöinen tuntui lopputuloksessa toimivan ihan yhtä hyvin.
  4. Ripottele omenien päälle hieman kanelia ja kookossokeria.
  5. Kaada omenoiden päälle varovasti täyte ja tuikkaa koko komeus 175 asteiseen uuniin noin puoleksi tunniksi tai kunnes täyte on hyytynyt. Peitä piirakka tarvittaessa foliolla, jos näyttää, että pinta lähtee ruskistumaan liikaa.

Parasta lämpimänä, mutta toimii myös kylmänä. Eikä kaipaa vaniljakastiketta kyytipojaksi. Mutta saa laittaa, jos haluaa =)

Ai niin, Tehodetoxin testiryhmä lopetti tehokkaan, sisäelimiä myöten puhdistavan 14 päivän kuurin jo viikko sitten. En ole vielä(kään) laskenut kuinka paljon porukalta lähti painoa siinä sivussa, mutta muistaakseni parhaimmillaan jopa 2,8 kiloa. Kahdessa viikossa! Huippuryhmä, joka sukelsi rohkeasti vesiin tuntemattomiin! Heillä ei nimittäin mukaan ilmoittautuessa ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea tuleman piti ;D

Seuraava detox -valmennusryhmä on suunnitteilla alkavaksi joskus parin kolmen viikon päästä. Aiheesta kiinnostuneille lähettivät testiryhmäläiset mm. seuraavia terveisiä..

Et tule katumaan Jos tähän lähtee tosissaan ja toimii ohjeiden mukaan niin ihan varmasti huomaa positiiviset vaikutukset jo parin päivän sisällä. ~Susanna

Se on vain kaksi viikkoa! Ja sen arvoista! ~Pia

2 viikossa voi saavuttaa huomattavia parannuksia omaan hyvinvointiin. Plussana painonpudotus. Ehdottomasti helpoin dieetti, jota olen kokeillut, kunnon ruokaa saa syödä tarpeeksi. Helppoa ja yksinkertaista =). ~Annette

Muitakin uusia juttuja on kovasti työn alla. Jatkossa sinulla on mahdollisuus ostaa henkilökohtaisia paleovalmennuksia aina ruokavalioanalyysistä kattavimpiin ravintovalmennuksiin suoraan UNIQ WebShopista. Verkkokaupan päivitys on käynnissä ja saanen hommat valmiiksi jossain vaiheessa ensi tai seuraavaa viikkoa. Kannattaa siis pysyä Paleokeittiössä! Ja käydä peukuttamassa erityisesti Paleokeittiön facebook -sivua! Sillä siellä se info ensimmäisenä on ;)

Lämpöisiä piirakkahetkiä kylmeneviin syyspäiviin!

Paleokeittiö facebookissa Paleokeittiön uutiskirje Paleokeittiö pinterestissä

Ruokaisa frittata

Tiedän, tiedän! Että moni odotti ja odottaa tämän reseptiä. Mutta jotta ei menisi ihan vaan herkutteluksi, niin otetaan tähän väliin vähän jotain kunnon ruokaa, joka on odotellut julkaisemista jo kutakuinkin kuukauden päivät. Eli ensin pääruoaksi ruokaisaa frittataa ja sen jälkeen jälkkäriksi Paleokeittiön omppupiirakkaa! Jos enää tämän jälkeen jaksaa ja maistuu ;) Ruokaisa frittata on ensimmäinen ruoka, jota kokkailin Thomas Rode Andersenin mainiosta Paleokeittokirjasta. Emännän pedanttisuudesta kertonee jotain se, että tämä on myös koko keittokirjan ensimmäinen resepti, hah hah! Ai missäkö vaiheessa kirjaa olen juuri nyt? Nooooh, sittemmin pedanttisuus on kokenut pienen kolauksen, mutta myös toinen resepti kyseisestä kirjasta odottaa julkaisua. Muistathan, että Thomas Roden Paleokeittokirjaa voi edelleen tilata Atena kustannuksen verkkokaupasta edulliseen 26,50 €:n hintaan (norm. 34 €) koodilla PALEOKEITTIO! Siis paleokeittio o:lla, eikä ö:llä. Käytin pohjana Paleokeittokirjan reseptiä, mutta tapani mukaan muokkailin sitä hieman paremmin omiin tarpeisiini sopivaksi. Ensinnäkin 10 munan munakas olisi ollut HUGE yhden emännän tarpeisiin, joten kuudella munalla mentiin. Tästäkin riitti lounasta kolmeksi päiväksi. Uskokaa tai älkää, niin tämä ”munakas” kätkee sisäänsä paljon enemmän kuin päältä päin katsottuna uskoisikaan! Se ON ruokaisa! Ja aivan mainio aamiainen btw, niille, jotka aamiaista syövät. Minä aloitan päiväni tavallisesti lounaalla, jota aika usein päivälliseksikin voisi kutsua. Frittatan puolittamisen lisäksi pyöristin munamassaa lurauksella kookosmaitoa ja korvasin tietysti oliiviöljyn paistamiseen paremmin sopivalla kookosöljyllä (sorry, Thomas Rode!).

PALEOKEITTOKIRJAN RUOKAISA FRITTATA EMÄNNÄN TAPAAN

3 annosta

  • 6 Friida -kananmunaa
  • ~30-40 g Manchego -lampaanmaitojuustoa
  • 1 tl Dijon -sinappia
  • luraus kookosmaitoa
  • 1 sipuli
  • 1 punainen paprika
  • 2 chorizo -makkaraa (se lisäaineeton suomalainen ;))
  • kourallinen baby -pinaattia
  • 1 iso tomaatti
  • 1 valkosipulinkynsi
  • sopivasti mustia luomuoliiveja
  • mausteeksi suolaa, rouhittua mustapippuria ja kuivattua persiljaa, koska tuoretta ei ollut
  • paistamiseen reilusti CocoVin kookosöljyä
  1. Sekoita munamassa vatkaamalla tasaiseksi munat, sinappi ja kookosmaito suolan sekä mustapippurin kanssa.
  2. Raasta munamassan joukkoon manchego -juusto.
  3. Kuori ja siivuta sipuli sekä valkosipulinkynsi.
  4. Suikaloi paprika.
  5. Viipaloi kuoritut chorizot.
  6. Huuhtele pinaatti valmiiksi.
  7. Paista makkaraa, sipulia, paprikaa ja valkosipulia pannulla kookosöljyssä muutamia minuutteja niin, että kasvikset alkavat pehmenemään.
  8. Lisää joukkoon pinaatti ja jatka paistamista, kunnes pinaatti pehmenee ja muuttuu tummanvihreäksi.
  9. Kaada munamassa pannulle kasvisten joukkoon ja asettele päälle tomaattiviipaleet.
  10. Laita pannu 180 asteiseen uuniin ~25 minuutiksi tai niin kauaksi aikaa, kunnes munamassa on kokonaan hyytynyt.
  11. Poista oliiveistä kivet ja pilko ne pienemmiksi. Ripottele oliivit ja tuore persilja valmiin frittatan päälle.
  12. Syö! Lämpimänä tai kylmänä.

Ja joo, tältä se näytti ammattikokin valmistamana Paleokeittokirjassa (kuva yllä) ja vähän eriltä amatööriemännän pannussa (kuva alla). Mutta ihan varmasti oli yhtä hyvää! ;)

Vatsantäyteisiä frittata -hetkiä, Sinulle!

Toivottavat Paleokeittiön emäntä Johanna sekä huippukokki Thomas Rode Andersen, jonka Paleokeittokirjasta voit lukea lisää täällä =)

Paleokeittokirjan lahjoitti Atena Kustannus ja kookosöljyn tarjosi CocoVi.

Paleopehmis – Mango-lakritsi sipauksella sitrusta

Hellurei ja hervottomat herkut! Pikainen, makea tervehdys täältä projektiviidakon uumenista.

Jaoin jo eilen tämän hemmetin hyvän herkkureseptin Paleokeittiön facebookissa. Sitruunainen mango-lakritsipehmis saavutti siellä suuren suosion, joten laitetaanpa hyvä herkku jakoon ja talteen myös tänne blogin puolelle. Tälle tulee nimittäin olemaan vielä käyttöä emännän keittiössäkin. Ja tietysti haluan ilahduttaa hyvällä herkulla myös kaikkia teitä, jotka ette hengaile päivät pitkät facebookin puolella ;)

Tämä oli sellainen todella extempore -herkkuhetki pieneen perjantai -illan makeanälkään. Tavallisesti kuittaisin tällaisen yllättävän herkkuhimon parilla palalla tummaa suklaata, mutta kun suklaata ei kaapista yllättäen löytynytkään (koska ”joku” oli jo ehtinyt tuhoamaan levyn), niin oli kaivettava jostain esiin plan-B. Ja tämä plan-B oli kyllä yllättäen huomattavasti herkullisempi kuin se tavallinen suklainen arkiherkku.

Inspiraation lakritsinmakuiseen mangojätskiin antoi meidän viimeiset pari viikkoa kovasti ahkeroinut Tehodetoxin testiryhmä, jossa jo aiemmin viikolla huudeltiin jonkin lakritsiherkun perään. Jouduin valitettavasti nostamaan omat kädet ylös lakritsiherkkureseptin puuttuessa, mutta nythän tuli tämäkin asia kätevästi korjattua. Tosin jäätelö tuskin oli tehodetoxlaisilla mielessä. Lakupalleroiden perään siellä huhuiltiin. Mutta eiköhän tämäkin kelpaa ;)

Olen saanut muutamia kyselyitä seuraavan Tehodetox -valmennuksen tiimoilta. Näillä näkymin sellaista pukkaa jo heti lokakuussa! Mutta palaan aiheeseen kattavammin myöhemmin. Kyse on kuitenkin sellaisesta 14 päivän pikapaketista, jota en usko Suomessa ja ehkä edes maailmalla vielä nähdyn. Pääosassa on tietysti paleo, mutta paleon lisäksi luvassa on pieniä, mielenkiintoisia apuvälineitä detoxia tukemaan ;). Ja mikä ehkä parasta, niin näitä pieniä, helppokäyttöisiä apuvälineitä voidaan käyttää myös monin muin (kuulostaa kiinalta) eri tavoin hyvinvointia tukemaan ja elämänlaatua parantamaan =)

Ja hei! Thomas Rode Andersenin Paleokeittokirjaa saa vielä! Täältä! Hyvään 26,50 €:n (norm. 34 €) hintaan koodilla PALEOKEITTIO. Olen kirjasta muutamia reseptejä kokannut. Hyvää on ollut ja reseptit tullaan vielä näkemään myös blogissa, kunhan emäntä muilta töiltä kerkiää kirjoittelemaan. Jos ei jaksa odotella, niin kirjatilausta vaan menemään! Tutustu kirjaan tarvittaessa tarkemmin lukemalla aiemmin kirjoittamani kirjakatsaus.

Paleokeittokirja_672

Ihan mahti-ihanaa syksyn jatkoa teille, Paleokeittiön ystävät hyvät!

Kokatkaa hyvää syysruokaa Thomas Roden Paleokeittokirjasta (sekä Paleokeittiöstä ;)) ja herkutelkaa välillä kera kivojen kesämuistojen ja pehmeän mango-lakritsipehmiksen! Toivotan Sinulle valoa alati pimeneviin syysiltoihin!