Viimeisimmät artikkelit

Paleokeittiön helpot blinit (G, M, hiivaton) – Kuohkeat ja herkulliset!

Blinit! Ensimmäistä kertaa Paleokeittiössä ja emännän edessä. Ei ihan perinteiseen tapaan valmistettuna, vaikka innostus blinejä kohtaan Suomen ruokaperinteistä lähtikin. Ja lähestyvästä laskiaisesta.

Perinteisesti laskiaisena nautitaan hernesoppaa ja kermatäytteisiä laskiaispullia. Hillolla tai marsipaanilla, molemmilla lienee omat kannattajansa.

Minä kuulun ehdottomasti hilloporukkaan. Ja laskiaisena aion noudattaa meidän perheen perinteitä nauttimalla ihan oikean, äipän leipoman laskiaispullan. Tai muutaman. Se vaan on sellainen juttu, josta en suostu tinkimään. Koska tinkimiseen ei ole mitään perusteltua syytä ja äipän laskiaispullat ovat maailman parhaita!

Terveempää versiota laskiaispullasta ei ole Paleokeittiössä nähty ja tuskin tullaan näkemäänkään. Mutta blineistä väänsin paleoystävällekin sopivan version.

Blinejä on hehkutettu ja pupellettu jo tammikuun alusta saakka. Bliniviikko on venynyt bliniviikoiksi, joita monissa ravintoloissa vietetään vielä pitkälle maaliskuuhun. Jos perinteitä haluaa noudattaa, niin bliniviikko rajoittuu laskiaisviikkoon.

Siinä, missä laskiaispullat ovat rantautuneet Suomeen länsinaapurista, niin bliniperinne on peräisin itärajan toiselta puolelta. Siellä blinejä on nautittu, ja nautitaan edelleen, ennen pääsiäistä edeltävän paaston alkua Maslenitsan eli auringon juhlan yhteydessä. Viimeiset ruokajuhlat siis! Ja keeeevät!

On jokseenkin perusteltua pitää blinejä perinteisenä laskiaisruokana myös meillä. Blinejä on popsitttu Suomessa jo satoja vuosia, vaikkakin aiemmin ensisijaisesti venäläisten ja paremman väen keskuudessa Helsingissä ja itäisellä Uudellamaalla. Siellä Porvoon ja Sipoon suunnalla, jossa emäntä kävikin pienellä tourneella jokunen viikko sitten (kuvia ja juttua instassa).

Korkkasin hiljattain KotiGourmet -teeman. Jonkin aikaa pohdin, jotta mahtuvatko blinit tähän kategoriaan vai ei, mutta kyllä ne mahtuvat. Vaikka paleoblinit syntyvät vaivattomasti, niin mukana on myös aineksia, jotka harvemmin kuuluvat ainakaan emännän arkipöytään. Viittaan nyt lähinnä täytteinä käytettyihin muikunmätiin ja savuporoon.

Blinien ympärille on myös kiva kerätä kaveriporukkaa ja juhlistaa joko emännän tapaan laskiaista tai tavallista talvista viikonloppua. Joten onhan blineissä ripaus gourmeeta, eiköh? Viinivinkkiä unohtamatta! ;)

Blinit olivat mulle tosiaan aivan uusi tuttavuus. En ole ennen tuntenut niitä kohtaan minkäänlaista himoa tai edes vetoa. Johtunee aiemmin vallinneesta, tiukasti viljattomasta paleolinjasta. Myöskään perinteisesti blinien kanssa nautittu mäti ei ole kuulunut suosikkeihini.

Siksi olikin hieman hassua lähteä paistamaan paleoblinejä ilman minkäänlaista kokemusta edes aidoista. Tiesin, että blinit tehdään tattarista ja että niiden kanssa nautitaan smetanaa ja kaviaaria. Mutta siinäpä se!

Tutkailin aikani erilaisia blinireseptejä ja kuuntelin kokeneempia. Kyllähän siinä viisastui, mutta lopulta päätin vain lähteä soitellen sotaan ja kokeilla omaa blinireseptiä. Täytyy myöntää, etteivät odotukset onnistumisesta olleet kovin korkealla ja ilo olikin suuri, kun pannussa paistui kuohkeita ja keveitä pikkulättysiä, jotka maistuivat itseni lisäksi kokeneemmillekin blinien purijoille.

Oli alusta asti selvää, että blineistä tehtäisiin gluteenittomia, maidottomia ja hiivattomia. Ja niin tehtiin! Vehnäjauhon korvasi riisijauho, maidon tuttuun tapaan kookoskerma ja hiivan leivinjauhe sekä vichyvesi.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Banaani-suklaahippumuffinssit – Täydellinen tapa käyttää ylikypsät banaanit!

Pöydällä pari mustaksi muuttunutta banaania. Mitähän niille tekisi? Söisikö ylikypsät JA ylimakeat mössöbanskut vai heittäisikö jo menemään…? Vai keksisikö niille vielä jotain muuta, maistuvampaa käyttöä?

Vaihtoehtoja banskujen saattamisesta maistuvampaan muotoon on monia. Niistä voi vaikka pyöräyttää banskupannareita, paistaa kookoksisia keksejä tai piilottaa banaanikakkuun. Tai sitten voi kokeille jotain uutta; pistää banaanit taikinaksi, heittää sekaan tummasuklaahippuja ja paistaa kakun sijasta maistuviksi muffinsseiksi!

Kuten kuvista arvata saattaa, niin päädyin viimeiseen vaihtoehtoon. Mustuneista banaaneista syntyi hetkessä suklaasattumin piristettyjä, maukkaita muffinsseja, joita myös perinteisen pullan purijat mutustelivat tyytyväisinä. Sopivat yhtälailla välipalaksi kuin aamukahvinkin kaveriksi, yllättävään makeanhimoon tai jopa siihen kuuluisaan pikkunälkään.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Päärynästä pyöreyttä hedelmäiselle sellerisoseelle

Paleokeittiön KotiGourmet

Juurekset ovat pop! Ainakin näin talvikaudella tuoreempien kasvisten odotellessa kasvukauden alkamista. Olikin siis jokseenkin päivänselvää, että meheville hirvipullille tekaistaisiin kaveriksi jotain juurespohjaista. Sopivat muutenkin mukavasti riistalihan kylkeen. Mutta minkähän mukulan sitä valitsisi?!

Kyllähän siinä useampiakin vaihtoehtoja tuli mietittyä. Valinta osui lopulta varsin vähälle käytölle jääneeseen juuri- eli mukulaselleriin.

Juurisellerin maku on melko voimakas, vaikka kypsennettäessä pehmeneekin ja muuttuu makeammaksi. Vielä piti siis keksiä sellerille jotain kaveriksi makua miedontamaan. Kun perunaa en kauheasti suosi, niin ensimmäisenä maun pehmentäjäksi mieleen nousi mieto palsternakka. Kukkakaaliakin pohdin, mutta seikkaillessani internetin ihmeellisessä maailmassa kiinnittyi huomio amerikkalaisen julkkiskokki Emeril Lagassen selleri-päärynäpyreeseen.

Hiukan piti ajatusta makustella. En oikein saanut mielikuvissani minkäänlaista hedelmää sopimaan selleriin.

Mutta uteliaisuus vei voiton! Testaa, niin tiedät mentaliteetilla mentiin. Kun nyt muutenkin tykkään kokeilla kaikenlaisia kummallisia kombinaatiota (joista monet ovat muuten osoittautuneet hyviksi, jopa loistaviksi yhdistelmiksi), niin eipä siinä muuta kuin sellerit kattilaan ja päärynät pannuun herukkaisen punasipulikastikkeen viereen kypsymään.

Ei haittaa, vaikka päärynät ovat kovia ja hieman raakoja. Kuten ne tähän aikaan vuodesta marketissa tuppaavat olemaan. Pehmenevät ja makeutuvat pannulla mukavasti.

Lopputulos yllätti! Päärynä passasi selleriin oikein mukavasti. Samettisen sileä sose maistui hedelmäisen makealle antaen kivan vastapainon pekonisille hirvipullille.

Tosin myös makean punasipulikastikkeen kanssa kokonaisuus meni vähän imeläksi, joten seuraavalle kerralle itselle muistiin ja muille vinkiksi, että kastikkeeseen lisää hapokkuutta esim. pakasteherukoista (tai vähemmän sokeria sisältävästä herukkahyytelöstä) ja/tai soseeseen pikkasen enemmän selleriä ja vähemmän päärynää. Veikkaisin, että jo 600 g juuriselleriä ja 400 g päärynää tasapainoittaisi sosetta kivasti päärynää kuitenkaan hävittämättä.

JUURISELLERI-PÄÄRYNÄPYREE

  • ½ kg juuriselleriä kuorittuna ja paloiteltuna
  • ½ kg päärynöitä kuorittuna, kodat poistettuina ja paloiteltuna
  • 4 rkl suolatonta voita
  • 1 ¼ dl kuivaa valkoviiniä
  • reilu ½ dl smetanaa (tai kuohu-/kookoskermaa)
  • ripaus muskottipähkinää
  • maustamiseen suolaa ja mustapippurirouhetta
  1. Laita sellerit kattilaan. Keitä suolalla maustetussa vedessä ~20 min tai kunnes selleri on kypsynyt pehmeäksi. Kaada vesi pois ja valuta sellerit huolellisesti.
  2. Valmistele päärynät sellerin kypsyessä. Sulata voi isohkolla pannulla. Lisää pannulle päärynät. Kypsennä sekoittaen kunnes päärynät ovat hieman pehmenneet.
  3. Lisää pannulle viini. Jatka kypsennystä edelleen sekoittaen kunnes päärynät ovat läpikotaisin pehmeitä (haarukkatesti!) ja niiden pinta alkaa soseutumaan.
  4. Laita sellerit, karamellisoidut päärynät sekä smetana tehosekoittimeen. Sekoita sileäksi. Mausta lopuksi muskottipähkinällä, suolalla ja ruohitulla mustapippurilla.

Kaiken kaikkiaan oikein maittava KotiGourmet -ateria ja hieman erilainen, kivan eksoottinen pyree. Helppokin kaiken muun positiivisen lisäksi.

Pistäkäähän kokeillen! Olisi ihan jättekiva kuulla muidenkin ajatuksia päärynäisestä selleripyreestä, joten kommenttia rohkeasti boxiin tai muihin Paleokeittiön kanaviin.

Eksoottisia sosehetkiä Sinullekin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Pekoniset hirvenlihapullat herukkakastikkeella – Täydellinen riista-ateria!

Vihdoin jo parisen viikkoa sitten päivänvalon nähneiden, mehevien hirvipullien kimppuun. Kuten instassa ehdin jo mainostamaan, niin näistä tuli kyllä parhaimmat paleopullat ikinä! Samalla pääsi myös pakastimessa pitkään lojunut hirvenjauheliha hyötykäyttöön. Emäntä happy!

Hirvipullat herukkaisella punasipulikastikkeella ja selleri-päärynäpyreellä saavat kunnian aloittaa uuden suuntauksen Paleokeittiön taipaleella. Oikeastaan uusi osasto starttasi jo joulun riistapöydästä riekonrintoineen ja hirvipaisteineen. Tosin ajatus on kypsynyt vasta jouluaterian jälkeen, joten ensimmäinen postaus toimikoon reseptien puuttuessa lähinnä inspiraation lähteenä.

Paleokeittiön KotiGourmet

Suuntaus näkyy KotiGourmet -kategoriana, jonka alle tulen keräilemään näitä astetta fiinimpiä reseptejä ja ateriakokonaisuuksia. Paleokeittiön pääasiallinen tarjonta painottuu edelleen nopeisiin ja helppoihin arkiruokiin, joita satunnaisesti piristävät terveellisemmät herkut.

Vaikka maku on ehdottomasti mukana myös arkiresepteissä, niin KotiGourmet -osastolla makuun, raaka-aineisiin ja valmistustapoihin olisi tarkoitus panostaa vielä hippasen enemmän. KotiGourmet -reseptit sopivat toki myös arkeen, esim. nämä mehevät hirvipullat valmistuvat ihan siinä missä perinteisemmätkin.

Ateriakokonaisuudet sopivat mainiosti vähän isompaan ruokapanostukseen, viikonloppuruoaksi tai jopa juhlatarjottavaksi. Läsnä maukkaan ruoan lisäksi tulevat olemaan myös emännän uusin villitys ja perehtymisen kohde, ruokailukokemusta mukavasti täydentävät, laadukkaat viinit, joita sopii laittaa yhtälailla lasiin kuin lurauttaa ruoan sekaakin. Pakko ei ole, mutta saa ;)

Kyse on paitsi reseptitarjonnan monipuolistamisesta, niin myös paleopohjaisen ruoan jalostamisesta nautinnollisempaan suuntaan. Samalla pääsen haastamaan  itseäni, oppimaan uutta ja tuomaan uutta sisältöä omaan ruoanlaittooni.

Kun takana on jo 10 vuotta tuttua, turvallista ja toimivaksi todettua paleotaivalta, niin kaipaan uudistumista ja kokkailun sovittamista paremmin nykyisiin ajatusmalleihini. Haluan myös haastaa itseäni raaka-ainerintamalla. Kokeilla sekä käsittelyltään, että makumaailmaltaan hieman pelottaviltakin tuntuvia ja aiemmin ohittamiani aineksia. Näihin kuuluvat ainakin riista, sisäelimet sekä sienet.

Pitkä alustus, joten eiköhän siirrytä pikaisesti hirvipullien pariin!

Riistahan on parasta paleota, mutta vaikka mulla on ollut aika mukavasti mahdollisuus hirvieläinten lihaa käyttää, niin olen sitä vierastanut. Syynä lähinnä nauttimieni hirviruokien kuivakkuus ja hirvenlihan vieraaksi jäänyt, voimakas maku.

Mutta nämä pullatpa eivät ole kuivia! Vaan ihanan meheviä, jopa hajoilevuuteen saakka. Mehevyyttä hirvipulliin tuo rasvainen pekoni, joka myös pehmentää makumaailmaa. Oman oleellisen tehtävänsä kokonaisuudessa täyttävät perinteiset riistamausteet; katajanmarjat, timjami ja sinappi. Näitä et halua ohittaa!

Mainitsin hajoilevuudesta, joka teki pullien paistamisesta hieman haasteellista. Hippasen vähemmän smetanaa sekä paremmin pienitty sipuli ja pekoni auttanevat hellän käsittelyn ohella asiaa.

Nämä pullat paistuivat pannulla, mutta kypsennys onnistuu myös uunissa. Tosin silloin ainakin itse hakisin kivan paistopinnan ensin pannulta ja hoitaisin jälkikypsennyksen uunissa.

Hirvipullien kaveriksi lautaselle päätyivät mielenkiintoinen selleri-päärynäpyree sekä herukkainen punasipulikastike.

Kastikkeet ovat mulle myös uusi juttu. En ole aiemmin kotikokkailussa juurikaan niihin panostanut, enkä niitä oikeastaan kaivannutkaan. Olen kokenut kunnon kastikkeet hieman työläiksi, vaikka eivät sinänsä vaikeita olekaan. Valmistus vaatii vaan aikaa ja huolenpitoa. Mutta kyllähän kastikkeella paikkansa lautasella on. Paitsi suunkostukkeena, niin etenkin lisämaun antajana ja aterian täydentäjänä.

Makea, herukkainen punasipulikastike kyllä kruunasi hirvipullat! Eli oli todellakin vaivan odottamisen arvoinen. Suosittelen testaamaan!

Joskin kanalientä kannattanee käyttää huomattavasti, jopa puolet vähemmän. Tutkiskelin punasipulikastikkeen perusohjeita netistä, ja vaikka kastikkeesta tuli oikein hyvä ja maukas, niin sen kokoon keittäminen vei aikaa aivan tolkuttomasti. Taisi siinä peräti pari tuntia vierähtää ennen kuin liemi alkoi muistuttaa kastiketta.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Vaaleanpunainen vadelmamousse leivos (raw)

Ensi viikolla muistetaan ystäviä! Ihan virallisesti ystävänpäivän muodossa. Ja kerrankin emäntä on ajoissa liikkeellä. Nämä vadelmaiset ystävänpäivän leivokset kun on jo syöty.

Ennen herkullisiin leivoksiin paneutumista pieni ilouutinen.

Paleokeittiö on sopivasti näin ystävänpäivän kynnyksellä saanut uuden ystävän! Ja yhteistyökumppanin. Enää ei tarvitse poimia maljakosta kuihtuneita neilikoita kuviin vaan paikallinen kukkakauppias Kirkkonummen Kukasta tarjoaa tarvittaessa flower poweria emännän kattauksiin. Iso kiitos vuoden yrittäjäksikin kunnassamme valitulle Anne Kataikolle yhteistyöstä sekä tämän postauksen kuvien kauniista kukista!

Ystävänpäivänä hemmotellaan ystäviä ja herkutellaan yhdessä. Mun mielestä päivään kuuluvat helppojen ja terveempien herkkujen lisäksi ruusut, suklaa ja vadelmat. Tytöt tykkää myös pinkistä. Ja kuohujuomasta. Ehkä sydämistäkin, mutta näin keski-ikäisenä tyttöporukan edustajana sydämet alkavat olemaan jo hieman liikaa. Ainakin jos pinkki, ruusut, vadelmat ja suklaa ovat jo edustettuina.

Tänä vuonna kehittelin ystävien makuhermojen hemmotteluun vaaleanpunaisen unelman vadelmamoussesta kaakaopohjalla. Helppo raakaleivos syntyy kädenkäänteessä eikä uuniakaan tarvitse lämmitellä. Jääkaappi ja pakastin on hyvä olla toiminnassa. Tällä viikolla ei tosin olisi tarvinnut niitäkään kun pakkanen on paukkunut täällä etelässäkin 10 asteen paremmalla puolella. Vai huonommalla?

Leivokset tosiaan katosivat jo ja kelpasivat mainiosti myös pullanpurijoille. Myös heille, joilla on edelleen hieman ennakkoluuloja emännän kokkauksia kohtaan =D

Joten rohkeasti vaan lusikat heilumaan ja blenderit pyörimään! Sunkin kaverit varmasti arvostavat sitä, että tarjoat heille omin kätösin väännettyjä ja ainakin vehnäjauho-sokeriseosta terveellisempiä leivoksia.

Näissä raikkaasti vadelmalle maistuvissa mousseleivoksissa on myös maku enemmän kuin kohillaan, joten senkään tekosyyn varjolla ei nyt voi pientä ystävänpäivän keittiöproggista sivuuttaa ;)

VADELMAMOUSSERAAKALEIVOKSET KAAKAOPOHJALLA

6 muffinssivuokaan koottua leivosta

Kaakaopohja

  • 1 ½ dl mantelijauhetta
  • 1 dl mantelirouhetta (tai veitsellä rouhittuja kokonaisia manteleita)
  • reilu ½ dl raakakaakaojauhetta
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 2 rkl vaahterasiirappia
  • ripaus suolaa
  1. Mittaa kuiva-aineet sopivaan astiaan. Sekoita hyvin. Lisää kookosöljy ja vaahterasiirappi. Sekoita tasaiseksi esim. painelemalla seosta lusikalla kulhon reunoja vasten.
  2. Annostele sopiviin vuokiin. Painele käsin tiiviisti vuokien pohjaan noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa kun valmistat täytteen.

Vadelmamoussetäyte

  • reilu 3 dl liotettuja cashewpähkinöitä (liota mieluiten yön yli, etenkin jos blenderi ei ole tehokkaimmasta päästä)
  • ½ dl hunajaa
  • ½ dl kookosöljyä sulatettuna
  • yhden ison sitruunan mehu
  • 1 rkl vaniljajauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 2 ½ – 3 dl pakastevadelmia sulatettuna
  • punajuurimehua värjäämiseen
  1. Mittaa kaikki muut ainekset paitsi vadelmat ja punajuurimehu tehosekoittimeen. Sekoita mahdollisimman sileäksi, moussemaiseksi tahnaksi.
  2. Lisää vadelmat. Jatka sekoittamista, kunnes massa on tasaista. Tarkista maku.
  3. Lisää tarpeen mukaan punajuurimehua halutun värin aikaansaamiseksi. Blandaa tasaiseksi.
  4. Annostele mousse kaakaopohjan päälle vuokiin. Anna jähmettyä jääkaapissa. Jos leivokset eivät irtoa vuoista nätisti, niin pakasta noin tunnin verran ja kokeile uudelleen. Anna vuokien lämmetä tarvittaessa vielä hetken huoneenlämmössä ennen irroitusta.
  5. Koristele valmiit tortut esim. sulatetulla tummasuklaalla, vadelmilla ja mintunlehdillä. Säilytä tarvittaessa jääkaapissa. Tarjoile noin puolisen tuntia huoneenlämmössä tekeytyneenä (pohja pehmenee hieman mukavammaksi lusikoida ja moussen maut maistuvat paremmin).

Jos vadelmainen mousseleivos ei tällä kertaa innosta, niin tsekkaa lisää inspistä Paleokeittiön aiempien vuosien ystävänpäiväherkuista!

Ihanaa ystävänpäivän odotusta kaikille Paleokeittiön upeille ystäville!

Kukat tarjosi Kirkkonummen Kukka ja Hautauspalvelu.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Paleokeittiön suosituimmat reseptit tammikuussa

Uuden vuoden ensimmäinen kuukausi on jo elettyä elämää. Paitsi kiinalaisilla, joiden Tulikukon vuotta on takana vasta päiviä muutamia. Olisin veikannut, että Paleokeittiön tammikuun parhaat -lista olisi täyttynyt kevyistä ja superterveellisistä syötävistä, mutta toisin kävi! Konkarit valloittivat parhaat paikat myös viime kuussa.

Ruokaohjeisiin otsikkoja klikkaamalla!

5Paleoliittinen aamiaispannu

Ihan mahtavaa ja ihanaa, että Paleoliittinen aamiaispannu eli shakshuka muistutti olemassa olostaan ja teki taas paluun listalle! Ei tarvitse lähteä kotikeittiötä kauemmas brunssille kun pistää sunnuntaina shakshukat pannuun. Emännänkin pitäisi… Pitkästä aikaa.

4. Fudgemainen suklaakakku

Kakkua kansalle! Joo, kyllä listalla vähintään yksi hyvä herkku pitää olla. Tammikuussa se oli syntisen hyvä Fudgemainen suklaakakku, jonka salaisuus piilee niinkin yllättävässä ainesosassa kuin avokadossa. Ja suklaassa tietty!

3. Vuokamunakas chorizolla

Olen viime aikoina kunnostautunut munaruokien kanssa. Helpoiten munat popsii sellaisenaan, mutta eipä munaruokien valmistaminenkaan kovin työlästä ole. Palkaksi vaivasta munat maukkaammassa muodossa ja iso kasa kasviksia.

Hienoa, että chorizolla täydennetty vuokamunakas kipusi näinkin lyhyellä varoitusajalla peräti kolmannelle sijalle! Suosio on ansaittu ja täysin ymmärrettävää =)

Jos munaruoat ovat sunkin juttu, niin kannattaa tsekata myös tämä toinen viime kuun uutukainen – Espanjalainen munakas bataatista!

2. Intialainen voikana

Kärki on ja pysyy tammikuussakin! Aasialaiset maut rokkaavat edelleen. Jo marraskuussa nökötti murea Intialainen voikana kakkospallilla. Ja sieltä se löytyy edelleen, eikä edes yllätä. Kyllä intialaiset ovat maistuvan herkun kehittäneet!

1. Aasialainen kookos-kanakeitto

Kas, Aasialaista kookos-kanakeittoa tarjoillaan taas tammikuunkin korkeimmalla pallilla! Ei kai tähän muuta kuin, että good things last forever =)

Jos loppuun vielä pieni katsaus helmikuun tulevaan tarjontaan, niin ainakin KotiGourmeta on lupa odottaa mehevien hirvipullien, herukkaisen punasipulikastikkeen ja makean selleri-päärynäpyreen muodossa. Kaapissa odottaa myös muutama ylikypsä banaani, jotka olisi tarkoitus johonkin makeaan herkkuun hyödyntää.

Ystävänpäivääkin vietellään jo reilun viikon päästä. Suunnitteilla on jotain vadelmaista viime vuoden tapaan, mutta ans kattoo ny, kuinka ne suunnitelmat konkretisoituu. Ja konkretisoituessaan onnistuu ;)

Herkullista helmikuuta Sinullekin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Espanjalainen bataattimunakas chorizolla

Sopivan tulinen vuokamunakas innosti kokkailemaan lisää mainioita munaruokia. Tai oikeastaan siihen innosti viime viikon kokkailuista kaappiin jääneet jämäpalat. Kuten jo aikaa sitten on todettu, niin kaikenlaisista jämistä kehittää kelpo ruokaa, kun mukaan nakkaa kananmunaa.

Jauhelihagulassista jäi puolikas bataatti lojumaan, ja pohdin, jotta mihin sen tuikkaisi kun ei roskiinkaan viitsisi elämänsä kunnossa olevaa kasvista niiden muutaman muun ohella laittaa. Käänsin katseen Espanjan suuntaan, josta löytyykin varsinainen munaruokien klassikko – espanjalainen tortilla, jota perunamunakkaaksikin kutsutaan.

Olen aiemmin vähän vierastanut perunaa tai bataattia munan seassa. Muut, ”keveämmät” kasvikset ovat kelvanneet kasvismunakkaan muodossa kyllä. Bataattinen uunimunakas sai mielen muuttumaan; makea potaattihan maistuu munaruoassa mainiosti!

Yksinkertaisimmillaan perunamunakas syntyy kananmunasta, sipulista ja perunasta (+ suola ja pippuri). Vähän taas viilasin, kuten Paleokeittiössä tahtoo tapana olla.

Jämäbataatin lisäksi pannulle päätyivät jämäpaprika ja vuokamunakkaasta jäljelle jääneet chorizo -makkarat. Mutta muutenhan tuo oli aika perusmunakasta ilman savua ja tulta. Toki chorizosta vähän tultakin löytyy, mutta eipä näillä määrillä lieskat juurikaan läpi lyöneet. Lämpöä ja kaikkea muutakin voi kukin säätää resurssien ja mielensä mukaan.

TORTILLA de BATATAS con CHORIZO

3-4 annosta

  • 1 pieni tai ½ isompi bataatti paloiteltuna tai siivutettuna (~300-350 g)
  • 1 sipuli silputtuna
  • 1 suippopaprika suikaloituna tai kuutioituna
  • 2 chorizo -makkaraa (Snellman) siivutettuna
  • 6 ulkokananmunaa rakenne rikottuna
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • tarjoiluun tuoretta persiljaa
  1. Paista chorizoa kasarissa niin, että rasva alkaa irtoamaan. Lisää pannulle sipuli. Kuullota.
  2. Lisää bataatti. Sekoita niin, että bataatti öljyyntyy. Vähennä lieden lämpöä ja peitä kasari kannella bataatin kypsymisen nopeuttamiseksi. Sekoittele välillä. Lisää joukkoon lopuksi paprika. Sekoita ja jätä seos kannen alle kypsymään kunnes bataatit ovat pehmenneet (testaa haarukalla).
  3. Poista kansi ja kaada suolalla ja pippurilla maustettu munamassa kasvis-chorizo -seoksen päälle. Kaavi alkuun munamassaa reunoilta keskelle ja jätä sen jälkeen jähmettymään. Voit tarvittaessa laittaa vielä kannen päälle helpottamaan pääliosan hyytymistä.
  4. Kumoa tortilla isolle lautaselle tai vastaavalle alustalle, kun munamassa on lähes läpeensä hyytynyt. Liuta takaisin pannulle ja anna kääntöpuolen ruskistua vielä hetken aikaa.
  5. Liuta valmis tortilla tarjoilulautaselle tai paloittele pannuun. Tarjoa tuoreen persiljan kera.

Espanjalaiseksi voitanee kutsua munakasta, josta nuo aiemmin luettelemani tai niihin rinnastettavat perusraaka-aineet löytyvät ja valmistus sujuu kutakuinkin perinteisellä metodilla. Metodi ei tosin ollut ensikertalaisella aivan hanskassa ja kääntövaiheessa pääsi munakas reunasta vähän repeilemään.

Seuraavaa kertaa varten kirjaisin ylös sellaiset vinkit, että vähempikin bataatti riittää ja mitä pienemmät palaset, sitä kauniimpi ehjempi munakas. Myös bataatin siivuttaminen ohuiksi viipaleiksi saattaa auttaa. Minä pistin bataatin palasiksi aika hövelisti, jolloin lopputuloksena oli tällainen rustiikkisempi (ja hajoilevampi) tortilla.

Täyttäviä tortillahetkiä Sinullekin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Jauhelihagulassi bataatilla – Helppo ja täyttävä arkiruoka!

Uusi viikko, uudet reseptit! Emäntä ehtikin viime viikolla ruokamatkailla kivasti Euroopan kolkasta kolmanteen. Unkarista aloittelin, ja sieltä pyyhälsin Espanjan kautta takaisin kotikontujen metsäisiin tunnelmiin.

Viikkoon mahtui niin helppoa arkiruokaa kuin pikaista jämäruokaakin, viikonlopun aivan loistavaa kotigourmeeta unohtamatta. Mutta korkataanpa Paleokeittiön viikko maanantaihin mainiosti sopivalla, arkisella keitolla ja jatketaan siitä sitten eteenpäin.

Talvella maistuu lihaisa soppa. Pohjan poimin Unkarin keittiöstä ja ei kun viilailemaan keittoa Paleokeittiöön paremmin sopivaksi.

Jostain kummasta onnistuin kehittämään pakkomielteen gulassiin. Hieman yllättävää sinänsä, koska gulassisoppa on taas yksi näitä perinteisesti emännän inhokkilistalle kuuluneista ruoista.

Jäin oikein miettimään, jotta mistä inhotukseni on oikein kotoisin. Eipä se miettimällä juurikaan selvinnyt. Itse asiassa en ole edes varma, olenko koskaan aiemmin gulassikeittoa suuhuni pistänytkään! Kyse saattaa hyvinkin olla vain mielikuvista, ja siitä, että lienen mielessäni yhdistänyt gulassin stroganoffiin. Stroganoffin kammosta olen päässyt jo aikapäiviä sitten. Nyt oli gulassin vuoro.

Perinteinen unkarilainen gulassi valmistetaan kokolihasta. Oikaisin siinä hieman vaihtamalla kokolihan jauhettuun. Koska sitä pakastimesta valmiina löytyy, ja jauhelihan kanssa kokkailu etenee arkena pikaisemmin.

Jauhelihalla voidaan myös eliminoida epäilyttävien lihanosien joutuminen suuhun. Mennee tässä muodossa helpommin alas myös mukeloilta.

Potaatin korvasin tuttuun tapaan bataatilla. Ja muutenkin heittelin sekaan isomman kirjon kasviksia. Perusporkkanan lisäksi keittoon pääsivät tällä kertaa myös juuriselleri ja palsternakka.

Lopputulemana oli periaatteessa aika tavallinen jauhelihakeitto, jolle tavanomaisesta poikkeavaa ja ehdottomasti enemmän makua (+väriä!) antoivat tomaatti ja paprika sekä kuminansiemenet. Eli jos kaipaat jauhelihakeittoosi hieman uutta säväystä, niin koita gulassia!

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Sopivan tulinen vuokamunakas chorizolla

Munasta on moneksi! Sopii syötäväksi sellaisenaan tai pistettäväksi suolaisiin ruokiin ja leivonnaisiin. Aamulla, päivällä tai välipalana. Sisältää proteiinia, rasvaa ja tarpeellisia mikroravinteita.

Munaruoat ovat usein myös helppoja ja nopeita valmistaa; voi keittää, paistaa tai kypsentää uunissa. Melko monipuolinen ja monella tapaa ihan loistava, kompakti pakkaus! Kuten tiedättekin. Onneksi kolesterolikammo on vähitellen väistymässä ja kananmunan maine jälleen nousussa.

Syön kananmunia melkein päivittäin. Jossain muodossa. Jos ei mitään muuta kaapista löydy, niin munia löytyy aina. Niistä taikoo vähemmilläkin aineksilla vatsantäytettä, joka pitää myös pikkunälän, ja vähän isommankin, loitolla.

Munien valmistustapa vaihtelee mulla kausittain. Välillä paistetaan ”sunny side up” tai väännetään munakasta pelkiltään tai ryyditettynä. Tai sekoitellaan silkkiseksi munakokkeliksi. Viime kuukausina olen lähinnä keitellyt munia. Keitettyjä munia on helppo säilyttää ja napsia hengen pitimiksi sellaisenaan kera majoneesin tai riisikakun päälle viipaloituna.

Vähitellen alkavat keitetyt munat riittämään. Uuden ulkomunasatsin saapuessa teki mieli testata jotain uutta ja ”oikeampaa” munaruokaa. Päädyin lopulta valmistamaan munavuokaa.

Oikein näppärä ja ruokaisa vaihtoehto pääateriallekin, kun mukaan lykkää muutakin kuin suolalla ja pippurilla maustettua munamassaa. Mikäs sen parempaa kuin piilottaa munakkaan sekaan iso kasa kasviksia. Ja vähän mausteista chorizo -makkaraa mukaan.

Vuokamunakas toimii mainiosti myös jämäruokana; nahistumaan päin tai muuten käyttämättä jääneet kasvikset menevät mukavasti munakkaan sekaan. Minä menin tällä kertaa sipulilla, bataatilla, paprikalla, tomaatilla ja chilillä, joka tukikin kivasti chorizon mausteisuutta ja antoi vastapainoa makealle potulle.

Tässä vuoassa on nyt vähän niin kuin kaikki; protskua, rasvaa, ravinteita kasviksista ja tärkkelyspitoista hiilua bataatista. Makua unohtamatta! Ei ole yltiötulista, mutta kyllä jälkimakuun pieni polte jää. Ja tätähän voi aina säätää =)

VUOKAMUNAKAS KASVIKSILLA JA CHORIZOLLA

3-4 annosta

  • 1 pieni bataatti (~150-200 g kuorittuna)
  • 1 sipuli
  • 1 pienehkö punainen paprika
  • 1 chilipalko (tai pari jalopenoa)
  • 2-3 pientä chorizomakkaraa (Snellman)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • ~½ tl savupaprikajauhetta (+ ripaus juustokuminaa)
  • ~10 kirsikka- tai kirsikkaluumutomaattia
  • 6 ulkokananmunaa
  • ~½ dl kookosmaitoa
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
  • paistamiseen ja vuoan voiteluun kookosöljyä
  • tarjoiluun tuoretta korianteria
  1. Esivalmistele kasvikset. Kuori ja pilko bataatti noin sentin kuutioiksi, silppua sipuli, siivuta paprika ja pilko chilipalko. Puolita kirsikkatomaatit.
  2. Kuullota kasviksia pannulla, kookosöljyssä noin 10 minuuttia tai kunnes sipuli on kuullottunut ja bataattien pinta hieman pehmentynyt.
  3. Lisää kasvisten joukkoon siivutettu chorizo -makkara. Jatka kypsentämistä viitisen minuuttia ja pistä sekaan pilkottu valkosipulinkynsi sekä jauhettu savupaprika (+juustokumina). Jatka kypsentämistä vielä hetken aikaa.
  4. Kaada kasvikset voideltuun vuokaan (~21 x 16 cm). Sekoita joukkoon tomaatit.
  5. Valmista munakasmassa rikkomalla kananmunien rakenne ja sekoittamalla joukkoon kookosmaito sekä suolaa ja mustapippurirouhetta. Kaada munakasmassa vuokaan kasvisten päälle.
  6. Kypsennä munavuoka 175 asteisessa uunissa ~30 minuuttia tai kunnes munakas on hyytynyt.
  7. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi ja tarjoile tuoreen korianterin kera.

Maukkaita munakashetkiä Sinullekin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Sinihomejuustoinen kaali-jauhelihapaistos – Helppo ja maukas arkiruoka!

Hyviä ja huonoja uutisia pastan ystäville! Etenkin sinulle, joka et syystä tai toisesta voi tai halua vehnäistä pastaa pupeltaa. Otetaanko hyvät uutiset ensin?

Tämä kermainen, sinihomejuustolla maustettu kaali-jauhelihapaistos muistuttaa erehdyttävästi pasta-annosta. Al dente. Tosin siitä on jo useampi vuosi vierähtänyt kun emäntä on viimeksi pastaa suuhunsa pistänyt, joten mielleyhtymä saattaa olla vahvasti harhainen. Mutta sellainen yllättävä mielikuva nousi ensimmäisen haarukallisen myötä tajuntaan. Tarkoituksena ei ollut taikoa kaalista pastaa, eikä oikeastaan ole vieläkään, mutta kyllä kermaisen kaalipaistoksen voi hyvin pistää samaan kategoriaan muiden, aidosti kasvispohjaisten pastakorvikkeiden kanssa. Jos ”pastaksi” voidaan tätä nykyä kutsua sopivasti käsiteltyä kesäkurpitsaa, porkkanaa, spagettikurpitsaa ja jopa punajuurta, niin miksi ei kaaliakin?!

Sitten huonot uutiset. Kermainen kaalipaistos EI OLE pastaa. Se on kaalipaistosta kermaisella jauhelihakastikkeella. Jos ihan tarkkoja ollaan. Joskus olen. Tarkempi kuin toisinaan. Mutta sanotaanko, että periaatetasolla musta on hölmöä huijausta syödä porkkanaa ja kuvitella syövänsä lohta. WTF?! Porkkana ei ole porkkalaa. Porkkala on ihan huippu, merellinen ulkoilualue meillä täällä Kirkkonummella. Suosittelen visiteeraamaan =)

No mutta, olen itsekin syyllistynyt viime vuosina ruokahuijauksiin. Vaikka joka kerta rehellisen ihmisen sydäntä vähän kirpaiseekin, niin tarkoitus pyhittänee keinot. Jos aidoista raaka-aineista valmistetut ruoat uppoavat paremmin feikkinimikkeellä, niin mäkin olen valmis osallistumaan huijaukseen. Kansanterveyden puolesta. Jos sinihomejuustoinen kaalipasta maistuu paremmalta kuin kaalipaistos, niin what the hell, pistetään pipo hetkeksi piiloon päätä puristamasta.

Se siitä. Paleokeittiössä sen sijaan jatkuvat lohturuokaviikot terveysruokaviikkojen sijaan! Jos jonain sinihomejuustoista kaalipaistosta pitäisi mainostaa, niin juurikin lohturuokana minä sitä myisin. Suosittelen myös sinulle, joka et ole kaikkein paras kaalin kaveri. Setti saattaa yllättää positiivisesti. Perheen nuoremmatkin.

Poimin ainekset rajallisen valikoiman omaavasta lähikaupasta, joten ainesten kanssa ei kauheasti kikkailtu. Sitä otetaan, mitä tarjolla on. Jos olisin suunnannut isoon markettiin, niin homejuustoksi olisi sen perinteisen suomalaisen brändin sijaan todennäköisesti valikoitunut paleoystävällisempi, pastöroimattomasta lampaan raakamaidosta valmistettu Roquefort.

Mutta mitäpä tässä yhdestä Roquefortista nipottamaan kun tartuin kookoskermapurkin sijaan kuohukermaan. Lohturuoan nimissä. Yritin vain ilmaista, että vaihtoehtojakin löytyy. Maidoton sinihomejuusto saattaa olla hieman haastellinen, mutta ehkä sellaisellekin jokin korvike jo olemassa on. Homejuusto on kuitenkin niin oleellinen osa tämän reseptin makumaailmaa, että ihan heti en sitä lähtisi poistamaan tai juustonkorvikkeella paikkaamaan. Mutta jauhelihan voinee jättää pois. Jos juusto maistuu, mutta liha ei.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.