Viimeisimmät artikkelit

Ruokaisa lounas- tai välipalasalaatti – Broiskua currymajoneesissa

Mustikoita on nyt metsät pullollaan, ja kuten Paleokeittiön instagramia seuranneet ovat saattaneet huomata, niin mustikoita on myös emännän elämä täynnä! Niitä on paitsi aamiaiskulhossa ja kesäkakuissa, niin nyt myös salaatissa. Jonne sopivat mun mielestä aika kivasti =)

Tekaisinpa jälleen tällaisen superhelpon ja ruokaisan lounas-/välipalasalaatin jääkaapista löytyneestä broiskurasiasta. Mukaan vähän raikasta omenaa ja rapsakkaa selleriä kera currylla maustetun majoneesin, ja taas oli parin päivän ruokahuolet jääneet unholaan.

Parasta kesäkokkausta! Koska hyvää, nopeaa ja nautitaan kylmänä. Mustikoilla tai ilman. Salaatinlehdellä tai riisikakun päällä. Sopisi hienosti myös kolmioleivän väliin, jos sellaisia harrastaisin.

Lounaaksi täytin kolme salaattivenettä, välipalaksi riitti yksi. Tai kaksi ;)

CURRYLLA MAUSTETTU BROILERI-MAJONEESISALAATTI

3-6 annosta

  • 450 g broilerin rintafilettä
  • 1 hapan omena (Granny Smith)
  • 2-3 varsisellerin vartta
  • ~1-1 ½ dl majoneesia (valmista tai itse valmistettua)
  • 1-2 tl currymaustetta
  • suolaa ja mustapippurirouhetta
  • tarjoiluun esim. Cosmopolitan -salaatinlehtiä, muuta vihreää tai riisikakkuja
  • päälle tuoretta korianteria, persiljaa tai basilikaa ja mustikoita (+ kurkumaa tai currya)
  1. Kypsennä broiskut pannulla, anna jäähtyä ja kuutioi pieniksi paloiksi. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.
  2. Kuori ja kuutioi omena. Viipaloi varsiselleri.
  3. Sekoita majoneesi ja currymauste keskenään.
  4. Laita kaikki ainekset sopivaan kulhoon ja sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa vielä suolalla ja mustapippurilla. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan, parasta yön yli seisotettuna.
  5. Tarjoile kylmänä salaatinlehtiin kietaistuina wrappeina tai salaattiveneinä, viherpediltä tai riisikakun päältä. Lisää tarjoiluvaiheessa päälle sopivaa yrttiä ja tuoreita mustikoita (+ kurkumaa tai curryjauhetta). Toimii hyvin myös ilman mustikoita.

Joko olet käynyt osallistumassa tämän viikon KESÄKISA -ARVONTAAN?! Sunnuntaihin saakka kerkiää, ja maanantaina potkaistaan käyntiin viiden sarjasta viimeinen arvonta.

Ja kannattaa tulla visiitille Paleokeittiöön huomennakin. Koska huomenna yritän vihdoin saada tuupattua tänne  ihan ylihyvän, paleoystävällisen SITRUUNA-MUSTIKKAKAKUN! Viikonlopuksi ystävät, viikonlopuksi… ;)

Mustikkaista loppuviikkoa Sinullekin! Mene metsään! =)

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

LETTUKESTIT – Lettukakkua ja pinkkiä pöytään!

Kesä ON ihanaa aikaa! Etenkin kun sää suosii. Vähän epävakaisesti on tänä kesänä suosinut, mutta sen verran ehti aurinko viime lauantaina pilvien välistä pilkistää, että saimme järkättyä perheen kesken jo perinteeksi muodostuneet lettukestit!

Olemme yleensä nauttineet ison kasan perinteisiä räiskäleitä kera kerma- tai vaniljavaahdon ja itse tehdyn hillon. Tällä kertaa minä halusin LETTUKAKUN. Komean ja maukkaan kakun sainkin!

Äippä paistoi letut ja vatkasi vaahdon. Iskä hoiti mustikat metsästä. Kakun kokosimme äipän kanssa yhdessä. Ja minä toin pullon Pinkiä pöytään. Koska pinkki kuplajuoma vaan kuuluu kesään ja samalla saatiin kesteille vähän enemmän juhlan tuntua.

Pari sanaa Pinkistä. Mitä kuplajuomiin tulee, niin mähän olen pinkkien eli rosèkuohuvien suuri ystävä. Koska #tytöttykkääpinkistä! Mielelläni tilaan ravintolassakin alkuun lasillisen pinkkiä. Jos sellaista on.

Siksipä olin ihan happyhappyjoyjoy, kun sain maahantuojalta pullollisen Parés Baltàn rosè cavaa maisteltavaksi. Olin iloinen tietysti pinkistä, mutta erityisen iloinen olin juurikin Parés Baltàn Pinkistä!

Aloitin alkukeväästä projektin nimeltä ”Matka viinimaailmaan”, jonka myötä oli tarkoitus opiskella laadukkaista viineistä vähän enemmän kuin että tämähän maistuu hyvältä. Ja tämä ei yhtä hyvältä.

Projektin tiimoilta olen tutustunut parhaiten espanjalaisen Parés Baltàn tuotantoon. Vaikka viiniä ei ihan täysiverisen luolaihmisen ruokavalioon voida laskea kuuluvaksi, niin biodynaamisesti viljelty luomuviini on se parempi valinta silloin, kun mieli lasillista halajaa.

Osa biodynaamisista ja etenkin alkuviineistä saa emännän karvat edelleen lievästi nousemaan, koska maku on nykyviineihin tottuneelle hieman… outo ja vaatii totuttelua. Oikeastaan kaikki maistamani Parés Baltà -viinit ovat kuitenkin olleet jollain tapaa miellyttävän pehmeitä. Pari lasillista Pinkiä maistui myös viinejä mua huomattavasti vähemmän nauttineille vanhemmilleni.

Musta Pink on parhaimmillaan ihan sellaisenaan alkumaljana tai seurustelujuomana. Vaikka lettukakku ei kovin makeaa ollutkaan, niin sen kanssa olisi maistunut paremmin joku kuivaa Pinkiä hieman makeampi kuohujuoma. Mutta alkuun sillä oli kiva kilistellä ja pullonpohjat hoituivat illan myötä.

Parés Baltà Pink ei valitettavasti kuulu Alkon valikoimiin, mutta sitä saa kyllä kotiovelle kannettuna viinikellari.comista. Eikä alta 15 €:n pullohintakaan musta mikään kovin paha ole.

Takaisin lettukakkuun! Ajattelin alkuun, että en jaa lettureseptiä. Koska musta tuntuu, että jokaisella on oma tapansa paistaa lättyjä. Ja koska Paleokeittiön kantavana ajatuksena on jakaa ensisijaisesti niitä vähän terveellisempiä reseptejä.

Mutta WHAT THE HELL! Kakku oli hyvää, letut olivat herkullisia ja maidottomia, joten menköön!

ÄIPÄN MAINIOT MAIDOTTOMAT LÄTYT

~15 isoa, ohutta lettua

  • 5 ulkokananmunaa
  • ~7 ½ dl Vichyä
  • ~1 dl vehnäjauhoja
  • hieman suolaa
  • paistamiseen meijerivoita
  1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää jauhot ja noin puolet nesteestä. Vatkaa taikinaksi. Lisää loppu neste ja mausta suolalla. Jätä taikina tekeytymään vähintään puoleksi tunniksi.
  2. Paista rasvassa, kuumalla pannulla molemmin puolin.
  3. Nauti heti lämpimänä. Paitsi, jos teet lettukakun, niin anna jäähtyä kunnolla ennen kakun kokoamista.

Kakkuun laitoimme lettujen väliin tuoreita mustikoita ja maustamatonta kermavaahtoa (ilman makeutusta). Päälle mustikoiden ja kermavaahdon lisäksi vielä viimeisiä oman maan mansikoita ja vähän punaherukoitakin puutarhasta.

Suosittelen myös laittamaan muutamiin kakun väleihin hieman makeutta tuovaa hilloa. Esimerkiksi mansikkahillo oli aika passeli, kun sitä lautaselle jälkeenpäin lisäsin.

Jos haluaa pitää sokerittomuuden lisäksi gluteenittoman ja maidottoman linjan, niin sehän onnistuu helposti korvaamalla vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella ja lykkäämällä kakkuun kermavaahdon sijaan kookoskermavaahtoa.

No niin, tulihan sieltä vielä vinkit terveempään versioon =D. Vaikka eivät äipän letutkaan peruslettutaikinaan verrattuna kovin huono vaihtoehto ole; enemmän munia, vähemmän vehnää!

Paleokeittiön uusi viikon KESÄKISA -arvonta on myös käynnissä!

Löytyy tällä kertaa facebookin puolelta. Käypä tsekkaamassa ja osallistumassa arvontaan!

Kivaa lettukesää Sullekin! Pinkillä tai ilman ;)

Pares Baltan Pink rosè cava saatu näytteenä Norex Spiritsiltä. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Paleokeittiön marjaisat kesän leivonnaisherkut

Herkkujen heinäkuu jatkuu Paleokeittiössä! Ensimmäisessä osassa kaivoin arkistoista viileän pehmeitä kesäherkkuja. Nyt vuorossa ovat marjaisat tortut ja muut helpot kesäkakut.

Herkkujen lisäksi Paleokeittiössä jatkuvat KESÄKISA -arvonnat. Joko olet käynyt kertomassa, mitä KUUMIN KESÄPURILAINEN pitää sisällään?! Kuluvan viikon sunnuntaihin saakka kerkiää. Jos arpaonni suosii, niin ainekset ja välineet herkullisen kesähampurilaisen valmistukseen saattavat olla sun!

Mut nyt kesäleivonnaisten kimppuun!

Supersuklainen viiden aineksen kypsentämätön suklaatorttu

Mitä olisi suklaaholistin kesä ilmaan supersuklaista kakkua? Ainakin hitusen ankeampi. Ankeudelta vältytään käärimällä hihat ylös ja pyöräyttämällä suussasulavan suklainen, uuniton torttu. Kakkuun tarvitaan vain viittä ainesosaa ja päälle iso kasa tuoreita marjoja. Hyvää, helppoa ja terveellistäkin! Koska marjat ;)

Banaanikakku kaakaorouheella

Banaanikakku on ehdottomasti eräs paleoleivonnaisten klassikko! Jos et ole sitä vielä pyöräyttänyt, niin pitäisikö? Ehdottomasti. Parasta kaakaorouheella täydennettynä, joka taittaa aika kivasti ja sopusointuisesti pelkän banaanin makeutta ja antaa vähän enemmän pureskeltavaa. Pehmeää pureskeltavaa.

Nopea kesäkakku tuoreista marjoista

Tuoreista marjoista kannattaa nauttia NYT! Kun niitä taas ja vielä on. Pakastemarja on kuitenkin aina pakastemarja, eikä millään vedä vertoja tuoreiden marjojen makeudelle. Jos marjojen natustaminen sellaisenaan alkaa tympiä, niin pyöräytä pikaseen helppo keksikakku ja tuuppaa makoisat marjat kookoskerman kera kyytipojiksi!

Kuivakakkua kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsaa kakkuun?! Kyllä vain, ystäväiseni. Kaakaolla maustettu kesäkurpitsakakku on jopa banaanikakkua parempaa! Vaikka tähänkin yksi banaani kivasti uppoaa. Syö sellaisenaan tai täydennä kookoskermavaahdolla ja/tai kauden marjoilla.

Tuloaan tekee muuten jo seuraava kesäkurpitsakakku. Ihan lähiaikoina. Siinä ei maistu kaakao, eikä banaani vaan SITRUUNA ja MUSTIKKA! Ehkä Paleokeittiön paras kakku ikinä! Kannattaa pysyä kuulolla ;)

Kahden aineksen Nutella -pähkinäkakku

Kun haluat päästä todella vähällä ja ennen kaikkea vähillä AINEKSILLA, niin vastaus löytyy kahden aineksen Nutella -kakusta! Kuulostaa ihan järettömältä, mutta kyllä pelkistä kananmunista ja Nutellasta vaan kakku syntyy. Sellainen höyhenenkevyt. Kaikilta muilta osin, paitsi kaloreilta ;D

Arinkoista herkkukuun jatkoa Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Tajuton kesäkurpitsavuoka 2.0 – Entistäkin parempi!

Tajuton kesäkurpitsavuoka on noussut vuosien saatossa yhdeksi Paleokeittiön suosituimmaksi reseptiksi. Enkä ihmettele. On helppoa, hyvää ja terveellistäkin, aika pitkälti aidoista raaka-aineista kasattu vuokaruoka. Aidoilla raaka-aineilla tarkoitan lähinnä aineksia, joihin ei ole lisätty tai joista ei ole otettu pois mitään. Sellaisena kuin luonto ne kasvatti. Vielä kun tomaattisoosit keittelisi itse kokoon ;)

Alkuperäinen resepti on jo lähes kolmen vuoden takaa. Se on hyvä perusresepti. Halusin kuitenkin päivittää perusreseptiä heijastamaan enemmän omaa, tämän päivän ruoanlaittoa. On kolmessa vuodessa emäntä kasvanut, kehittynyt ja mennyt eteenpäin! Tai no, fyysinen koko on aikalailla samaa kaliiperia kuin aiemminkin. Suurimmilta osin ;)

On itse asiassa aika hienoa huomata oma kehitys ja ajatusmallien muutos matkan varrella. Pitkälle ollaan tultu vuosista, jolloin pääosassa olivat kalorit ja makroravinteet.

Näiden jälkeen tuli vapauttava paleo, joka on sekin vapautunut vain entisestään. Olen valmis tekemään enemmän kompromisseja kuin ennen. Maukkaan ruoan nimissä.

Paleoviitekehys on ja pysyy, mutta poikkeamat eivät aiheuta pahaa mieltä. Balanssi. Se on asia, jota tänä päivänä kuulutan!

Olen nimittäin vuosien saatossa ymmärtänyt, että ruoka ei ole pelkkää polttoainetta, eikä ravinteitakaan. Myös terveellisestä ruoasta voi ja PITÄÄ nauttia! Ajoittain se vaatii vähän enemmän vaivaa, mutta on vaivan arvoista.

Jahas, taisin eksyä kesäkurpitsavuoasta hieman saarnauksen puolelle. Joskus sitäkin on ikävä. Saarnausta. Valmentajan rooli istuu tiukassa.

Siis lisää kasviksia ja vähän pekonia → enemmän makua! Siinäpä oikeastaan tiivistetysti se, mitä kesäkurpitsavuoalle on tuunatessa tapahtunut. Ja vähän tuoretta yrttiä sekä parmesaania.

Tavanomainen, tomaattipohjainen jauhelihakastike on saanut häivähdyksen lisää Italiaa italialaisen jauhelihakastikkeen, ragu alla bolognesen myötä. Ei enää pelkkää sipulia ja jauhelihaa vaan myös porkkanaa, selleriä ja possua! Vain valkoviini puuttuu. Olisin varmasti sitäkin joukkoon lurauttanut, jos olisin raaskinut pullon korkata. En raaskinut. Hippasen jäi vielä kehitysvaraa ;)

Valmistusprosessi on edelleen yksinkertainen. Valmista bolognese -kastike, viipaloi kesäkurpitsat, lado vuokaan ja pistä uuniin. Syö samantien ja lämmitä seuraavana päivänä pannulla.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Tämä resepti löytyy myös ladattavasta PALEOKEITTIÖN PARHAAT 25 -reseptivihkosesta.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Paleokeittiön KESÄKISA -arvonnat jatkuvat! Kaikilla kanavilla!

EDIT 18.7.16: 

ARVONTA ON SUORITETTU JA SULJETTU! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE JA ONNEA VOITTAJILLE!

  • IDA KOJO facebookista
  • @KATISARITA instagramista
  • SOFIA blogista

Oletteko ystävällisesti yhteydessä, jotta voimme postittaa tuotepakinnot, kiitos!


KAKSI TAKANA, KOLME JÄLJELLÄ!

Kolmas kesäkisa-arvontaviikko korkataan… NYT! Vähän myöhässä olen aloituksen kanssa, mutta kyllä kuudessa päivässä vielä ehtii hyvin kertomaan, että mitä sun mielestä sisältää…

KESÄN KUUMIN HAMPURILAINEN???

Jep, se on asia, jota tällä viikolla metsästän – kesän kuustoista parasta purilaista. Eniten olen kiinnostunut siitä, mitä maukkaan kesähampparin väliin laitetaan. Mutta jos perussämpylöiden tilalla on jotain muuta maittavampaa, niin kerro ihmeessä!

Edelleen unohdamme kaikki mahdolliset ruokarajoitteet ja kokoamme sen ihan oikeasti maistuvimman hampurilaisen. Terveellisyydestä viis! Tällä kertaa ;)

Tämän viikon kisaa käydään jälleen kolmella kanavalla – blogin kommenteissa, facessa ja instassa. Voit osallistua yhdellä, kahdella tai kaikilla kanavilla, ja kolminkertaistaa voittomahdollisuutesi!

Kaikkien vastanneiden kesken arvon KOLME palkintoa, yhden kullakin kanavalla. TYKKÄÄ, VASTAA ja JAA! Mut ei oo pakko =)

Palkintoina hamppariviikolla on luonnollisesti kaikkea ihanaa kesäpurilaisen valmistukseen! Ja muihinkin grilliherkkuihin. Yksi tuotepaketti sisältää herkkuja sellaisilta tunnetuilla tuotemerkeiltä kuin Heinz, Frenchie`s, Sweet baby ray’s, Go-Tan ja HP!

Hampparin valmistukseen tarvitaan tietysti myös asianmukaiset varusteet eli ruokatuotteiden lisäksi palkintopaketista löytyy essu sekä burgeripihviprässi! Kuinka koolia! =)

Osallistumisaikaa on siis melkein viikon verran. Arvonta suoritetaan kaikkien vastanneiden kesken em. kanavilla sunnuntai-iltana 17.7.16 klo 21. Voittajat kerron viimeistään maanantaina.

Kannattaa siis tulla alkuviikosta tsekkaamaan onko ONNI potkinut kavion kuvan takapuoleen! Mut ensin kertomaan kesän lempparihampparia tämän postauksen kommenttiosioon =)

Herkullista heinäkuun jatkoa ja ONNEA KISAAN!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Ota COBBI! Ei pikkunälkä yllätä!

Kokoa Cobb, kun haluat salaattia, joka pitää nälän loitolla – pitkään! Nyt ei enää auta itkut, etteikö salaatilla saa vatsaansa täyteen. Tai kun syö salaattia, niin on heti nälkä. Ei ole. Jos pistää salaattiin riittävästi muutakin kuin salaatinlehteä. Tässä se on – salaatti, joka sisältää muutakin kuin pelkkää pupunruokaa.

Cobb -salaattihan lienee saanut alkunsa jo 1930-luvun Yhdysvalloissa ja on nimetty kehittäjänsä Robert Cobbin mukaan. Mutta tarinoita on muitakin…

Musta viehättävin osa tarinaa on, että se on alkujaan ollut pelkkä jämäsalaatti, josta nousi ensin kalifornialaisen ravintolan nimikkoannos ja sittemmin koko maailman tuntema klassikko.

Olen jämäsalaattien suurkuluttaja ja kokoan niitä tuon tuosta. Nyt vaan odottelen, milloin joku tunnettu ravintola bongaa sellaisen omaksi nimikkoannoksekseen. Just kidding, guys!

Cobb -salaatissa on aikalailla kaikkea, mitä perusraaka-aineista valmistettuun salaattiin tulee mieleen pistää. Ehkä sinihomejuusto on hieman eksoottinen, mutta muuten -peruskauraa!

Kasviksista rapeaa salaattia, tomaattia, avokadoa ja vähän ruohosipulia. Vain kurkku puuttuu.

Proteiinipuolta edustaa puhtaimmillaan broisku. Kananmuna ja pekoni pitävät huolta sekä proteiini-, että rasvapuolesta. Sinihomejuuston lasken itse puhtaasti rasvajoukkoihin, jota myös avokado tukee.

Koko komeuden kruunaa öljyinen viinietikkakastike eli vielä vähän kylläisyyttä lisäävää rasvaa. Ja ruoansulatusta helpottavaa happoa. Aika perfetto kombo. Kyllä jenkit tietää, millä nälkä lähtee! Ymmärtäisivätpä sen vielä itsekin ;)

Käsitykseni mukaan ajatuksena on laittaa pienityt raaka-aineet nätteihin riveihin isolle tarjoilualustalle, josta jokainen voi noukkia mieleisiään tai mielellään kaikkia aineksia omalle lautaselle.

Mun Cobb -salaatti on  rustiikkisempi ja sillä varmasti syöttäisi useammankin ihmisen kuin yhden emännän. Noh, mä syön isosti. Mutta harvoin. Kesällä pärjää mainiosti yhdellä varsinaisella aterialla, jota voi täydentää pirtelöin, riisikakuin, avokadolla tai majoneesin kanssa nautitun kananmunan.

Vähemmän höttöä, enemmän ravinne- ja energiatiheitä ruoka-aineita, niin ei tarvitse olla jatkuvasti jotain suuhun työntämässä. Ja maukasta pitää olla myös! Rasva yleensä on ;)

COBB -SALAATTI EMÄNNÄN TAPAAN

1 iso annos

  • 1 keitetty kananmuna
  • 4 siivua pekonia tai 6 siivua pancettaa rapeaksi paistettuna
  • ~150 g kypsentämätöntä broilerinfilettä
  • 1/2 rooman tai Cosmopolitan -salaatti
  • 1 iso tomaatti
  • 1/2 avokado
  • sinihomejuustoa murustettuna
  • ruohosipulia silputtuna
  • (kookosöljyä paistamiseen)

Salaatinkastike (2 annosta)

  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 2 rkl puna- tai balsamiviinietikkaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl Dijon -sinappia
  • 1 tl Srirachaa (tai Worcestershiren kastiketta jos on, srirachaa on aina ;))
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • (1 pieni valkosipulinkynsi puristettuna)
  1. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Jätä jääkaappiin maustumaan siksi aikaa kun valmistat salaatin ainekset.
  2. Keitä kananmuna(t) samalla kun paistat pekonit rapeaksi kuumalla pannulla. Poista kypsät pekonit pannulta ja lisää broilerinfileet paistumaan pekoninrasvaan. Jos rasvaa on kovin vähän, niin lisää 1-2 rkl kookosöljyä. Mausta kypsät broilerinfileet suolalla ja mustapippurirouheella. Nosta jäähtymään siksi aikaa kun valmistelet loput ainekset.
  3. Pilko salaatti lautaselle salaattipediksi. Kaada salaatin päälle salaattikastike. Kuutioi muut raaka-aineet, paitsi sinihomejuusto ja ruohosipuli riveiksi salaattipedin päälle. Ripotele päälle sinihomejuustoa ja ruohosipulisilppua. Mausta vielä tarvittaessa suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.
  4. Nauti tuoreeltaan!

Kootut selitykset ja muita vinkkejä!

Paista kerralla isompi erä broilerinfileitä,niin riittää tuleviksikin päiviksi. Itse löin pannuun 450 g, jolloin olivat seuraavina päivinä paloittelua vailla valmiit.

Pekonia kannattaa paistaa kerralla vain tarpeellinen määrä. Jos tykkää rapeasta.

Myös kananmunia lienee parasta keittää samalla useampi kuin yksi.

Salaatinkastike säilyy myös jääkaapissa suljetussa astiassa päiviin tuleviin. Sekoittelen yleensä parin päivän satsin kerralla. Pääsen helpommalla.

Salaattikastikkeen paikka on mun mielessä salaatissa SALAATIN päällä, ei esim. pekonin, broiskun, kananmunan tai juuston päällä. Kukin pistää, mihkä tykkää, mutta minä laitan salaattiin. Poikkeuksena majoneesikastikkeet =D

Jos haluat ottaa Cobbisi maidottomana ja täyspaleona, niin skippaa sinihomejuusto!

Sinihomejuuston voi korvata myös fetajuustolla, jos se vuohenmaitoisena istuu ruokafilosofiaasi paremmin. Juuston voi hylätä myös kokonaan, mutta kyllä sillä annoksessa oma paikkansa on. Salaattia ei tarvitse kuitenkaan upottaa homejuustoon. Vähempikin riittää.

Vaikka salaatti varmasti säilyy valmiinakin seuraavaan päivään, niin parasta tuoreeltaan. Pekonin kypsentäminen ja muiden ainesten pilkkominen ei kauan vie.

Aitoon salaatinkastikkeeseen kuuluu Srirachan sijaan Worcestershiren kastike, mutta sovelsin, koska sellaista ei käsillä ollut. Sriracha toimii aina! Ja kaikkialla.

Äijämäisen ruokaisia salaattipäiviä sinunkin viikkoosi!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Helpot mansikkakupit granolasta

Herkkujen heinäkuu jatkuu Paleokeittiössä! Siis näiden vähän terveempien herkkujen kesä. Viime viikolla aloiteltiin vanhoilla, viileillä herkkuresepteillä, mutta tänään tarjolla onkin jotain uutta!

Tai uutta ja uutta, emännän juhannusherkkuhan se tässä.

Meni juhannuksen mansikkakakku pieleen, mutta yhden kakun sijaan sainkin samoista aineksista koottua pari muuta hyvää herkkua; juhannuksen mansikkamaljan ja mansikkatartaletit! Tortut tai kupposet vaan näin kotoisammin. Überhelppoa ja hirmu hyvää!

Paleokeittiön facea ja instaa seuranneet ehkä muistavatkin, että peräänkuulutin alkukesästä ainakin gluteenitonta ja muutenkin vähän terveempää granolaa. Itse olen muromarkkinoista aivan pihalla, mutta sain teiltä hyviä vinkkejä. Kiitos vielä niistä!

Luin aika monen myslipaketin kyljet ennen kuin kelpuutin raaka-aineeksi Lidlistä löytyneen granolan. Pakettien päällä luvataan jos jonkinlaista terveysmuroa, mutta kannattaa tsekata se pienellä painettu präntti. Sieltä saattaa löytyä vaikka mitä ylläreitä.

Viitseliäimmät vääntävät tietysti granolat itse, ja mäkin olen aivan tajuttoman hyvää sellaista tehnyt. Mutta ajattelin päästä kesäkokkailussa vähän helpommalla. Ja pääsin. Todella helpolla =)

Kupposten pääraaka-aineena on siis valmis granola. Sisään ja päälle pilkoin tuoreita mansikoita, koristelin koko komeuden vaniljalle maistuvalla kookoskermavaahdolla ja ripottelin päälle tummasuklaata sekä sokeritonta marenkia. Voilà! Valmis!

Kupposet voi kypsentää tai tarjota raakana, jääkaapissa muotoon jähmettyneinä. Itse paistoin kupit pikaisesti, koska pikkasen paahteinen maku houkutti kypsentämätöntä enemmän.

TUOREILLA MANSIKOILLA JA VANILJAISELLA KOOKOSKERMALLA TÄYTETYT GRANOLAKUPIT

5-6 kuppia (riippuen muottien koosta ja sorminäppäryydestä ;))

Granolakupit

  • 5 dl valmista tai itse tehtyä granolaa
  • ~4 rkl kookosöljyä
  • ~2 rkl hunajaa
  1. Hienonna granola tehosekoittimessa.
  2. Lisää kookosöljy ja hunaja. Sekoita murumaiseksi massaksi käsin esim. sormin tai painelemalla/hiertämällä lusikalla sopivaa kulhoa vasten.
  3. Painele granolamassa mahdollisimman ohuelti silikonisiin muffinssivuokiin. Kypsennä 175 asteisen uunin alatasolla ~10-15 minuuttia. Suosittelen pitämään vähän silmällä, jotta eivät reunat pala.
  4. Anna jäähtyä hyvin (jääkaappikylmiksi) ennen muoteista poistamista ja täyttämistä.

Täytteet ja päälliset

  • 2-3 dl kookoskermaa + ~1/2-1 tl vaniljajauhetta (+ vaahterasiirappia tarvittaessa makeutukseen)
  • tuoreita mansikoita viipaloituna ja pieneksi pilkottuna
  • tummaa suklaata karkeasti rouhittuna tai vuoltuna lastuiksi
  • (sokeritonta marenkia murustettuna)
  1. Valuta jääkaappikylmästä kookoskermasta ylimääräinen vesi. Vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi ja mausta vaniljajauheella (+ vaahterasiirapilla). Säilytä valmis vaahto tarvittaessa jääkaapissa.
  2. Laita kuppien pohjalle pienityt mansikat, pursota päälle kookoskermavaahtoa, koristele viipaloiduin mansikoin ja ripottele lopuksi tummasuklaata (+ marenkia).
  3. Tarjoile heti tai säilytä jääkaapissa.

Mulla oli mansikkaa (koska juhannus), mutta kupposten täyttämisessä on vain mielikuvitus rajana. Mustikkaa, vadelmaa, marjasekoitusta, hedelmiä… tuoreena – kaikki toimii! Päälle suklaan sijasta ehkä rouhittua pähkinää tai kookoslastuja/-hiutaleita.

Muistakaas Paleokeittiön kesäkisa-arvonnat!

Tämän viikon kisaan ehtii osallistua vielä sunnuntaihin saakka! Maanantaina taas uutta arvontaa tulille =)

Herkullista heinäkuun jatkoa Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Kesän gluteeniton tabbouleh mansikasta ja kvinoasta

Kesä ja salaattikausi jatkuvat parhaimmillaan! Ja kun nämä kaksi asiaa pistää yhteen, niin syntyy libanonilainen persiljasalaatti eli tabbouleh. Mainio lounas tai lisuke lämpimiin kesäpäiviin. Raikas ja kevyt, mutta kuitenkin ruokaisa.

Tekaisin tämän kuvien salaatin itselleni jo juhannukseksi. Todistettavasti silloin oli ainakin yksi aurinkoinen päivä, jolloin kelpasi kantaa salaattikulho puutarhaan ja nauttia boheemisti persiljasalaattia sormin, salaatinlehdeltä.

Perinteisesti tabbouleh valmistetaan persiljasta, mintusta, tomaatista ja bulgurista. Joissakin variaatioissa on mukana myös kurkku. Toisissa ei. Mulla oli kyllä kurkkua, mutta tomaatit korvasin makealla mansikalla ja vaihdoin bulgurin gluteenittomaan kvinoaan. Hyvin toimii! Lisäksi ripottelin päälle hieman suolaista eli murustettua fetaa.

Koko komeuden katoin Cosmopolitan -salaattipedille, joka antoi juhannuksen juhla-annokselle tilanteeseen sopivaa näyttävyyttä ja toimi myös ruokailuvälineenä.

Cosmopolitan -salaatti sopii mainiosti ruoan esillepanoon. Se antaa mukavasti raikkautta ja väriä kattauksiin, eikä ihan heti nuupahda eli näyttää hyvältä vielä tarjoilun viime minuuteilla.

Hieman asiasta sivuun, mutta olen useammin kuin kerran esittänyt salaattibaareissa ym. toivomuksen vihreästä salaatista sen yleisemmän ”valkoisen salaatin” sijaan. Tai edes rinnalle. Vastaukseksi olen saanut, että ei ne vihreät salaatit kestä ja ihmiset haluavat nauttia silputut salaatinlehtensä rapeina ja tuoreina.

En voisi olla enemmän samaa mieltä! Mäkin tykkään jäntevästä salaatista enemmän kuin veltosta. Mutta hei, kannattaisiko salaattibaarien kokeilla Cosmoa? Vink vink vaan! On vihreää, makeaa, rapsakkaa ja kestävää – täydellistä! Mitä muuta ihminen voisi salaatilta enää toivoa?!

Takaisin tabboulehiin! Valmistus on helppoa; vaatii vain vähän silppuamista ja pilkkomista, kvinoan keittelyn sekä salaattikastikkeen sekoittelun. Ainesosalistakin on aika simppeli. Perusraaka-aineita.

Parasta tuoreeltaan, mutta sopii myös seuraavaan päivään. Mun kohdalla myös sitä seuraavaan, vaikka mansikan värjäämä salaatti ei enää kaikkein kauneimmalta näyttänytkään. Eivät myöskään ne mansikat =D

LIBANONILAINEN PERSILJASALAATTI MANSIKALLA JA KVINOALLA

3-6 annosta

  • 2 dl kypsentämätöntä kvinoaa + 4 dl vettä + suolaa
  •  1 Cosmopolitan -salaatti
  • 2-3 ruukkua sileälehtistä persiljaa
  • 1 ruukku tuoretta minttua
  • kevät- tai ruohosipulia
  • 1 keskikokoinen kurkku
  • 1/2 l tuoreita mansikoita
  • (fetajuustoa)

Salaatinkastike

  • 0,6 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamiviinietikka (tai punaviinietikkaa)
  • 2 rkl sitruunamehu + kuorta raastettuna ~1 tl
  • 1 valkosipulinkynsi rutistettuna
  • suolaa ja pippuria
  1. Huuhtele kvinoa. Lisää suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Anna kiehua hiljalleen kannen alla ~15 minuuttia tai kunnes siemenet ovat pehmeitä. Vältä sekoittamista kypsennyksen aikana, jotta siemenet eivät ”puuroudu”. Valuta tarvittaessa ylimääräinen vesi pois ja anna kvinoan jäähtyä hyvin. Jääkaappikylmä kvinoa sopii salaattiin parhaiten.
  2. Sekoita kvinoan kypsyessä salaatinkastike. Jätä jääkaappiin maustumaan.
  3. Silppua persilja, minttu ja kevätsipuli isohkoon kulhoon.
  4. Kuutioi kurkku ja pilko mansikat. Lisää yrttien sekaan. Jos salaatti joutuu odottamaan tarjoilua pidempään, niin mansikat kannattaa sekoittaa joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua.
  5. Sekoita salaatinkastike kvinoan joukkoon, lisää kvinoa salaattiin ja sekoita.
  6. Leikkaa Cosmopolitan -salaatista kanta pois. Vuoraa laakea kulho tai iso lautanen isommilla lehdillä. Säästä pienemmät sisälehdet esim. tarjoiluveneiksi.
  7. Kaada tabbouleh Cocmopolitan -pedille. Murusta fetajuustoa ja rouhaise päälle vielä mustapippuria. Koristele salaattivati mansikoin ja persiljanoksin.

VINKKI! Suosi salaateissa isoa kvinoaa! Mulla oli kaapissa vaan pientä, joka tahtoo puuroutua varovastikin keitettäessä isoa enemmän. Isommilla siemenillä tulee nätimpi salaatti!

Persiljan suhteen kävi mieletön mäihä! Löysin marketista ison tukon sileälehtistä luomupersiljaa. Edullisesti.

Mansikan kanssa oli vähän vähemmän onnea. Olin ajatellut poimivani mansikat tuoreeltaan äipän mansikkamaalta, mutta sieltä punaposkia löytyi kokonaiset kolme kappaletta! Onneksi mansikkamyyjät olivat liikenteessä juhannuksenakin ja kotimaista mansikkaa irtosi hymyllä alehintaan.

Miten tätä sit syödään? Syö sellaisenaan, kalan tai kanan kaverina. Itse nautin päivän pääruokana ja hyödynsin puutarhassa jäljelle jääneet, pienemmät Cosmopolitan -lehdet syötävinä tarjoiluastioina.

Seuraavana päivänä katoin salaatin alkuperäisen suunnitelman mukaan lautaselle kattauksessa käyttämieni, isompien Cosmo -lehtien päälle. Kiersin Cosmoa myös tötterölle ja täytin tabboulehilla. Toimii kädessä ilman hammastikkua, lautasella ei yhtä hyvin.

Kolmantena päivänä iski jo laiskuus. Pilkoin loput Cosmot tabboulehin sekaan ja söin suoraan kulhosta. Siinä nyt ainakin muutama vinkki, kuinka hyödyntää salaattipetiä muutenkin kuin koristeena.

Virkistäviä salaattihetkiä Sinullekin!

Kaupallinen yhteistyö Cosmopolitan™ -salaatin kanssa. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Kesäkuun suosituimmat (+ uusi KESÄKISA -arvonta!)

Heinäkuu on jo täydessä vauhdissa, mutta luodaanpa vielä pikainen katsaus kesäkuuhun. Mitkä olivat Paleokeittiön kiinnostavimmat reseptit kesäkuussa? Ainakin voin heti kärkeen ilokseni todeta, että ykköspaikalla on vihdoin uusi tulokas! Arvaatko mikä?!

Ennen kuin käydään Top Femman kimppuun, niin muistutus kesäkisa -arvonnasta!

Viime viikon voittajat on arvottu ja uusi arvonta on käynnissä! Tällä kertaa arvonta suoritetaan facebookissa, jossa etsin HOTEINTA KESÄHERKKUA! Käy kertomassa kesän suosikkiherkkusi ja osallistut samalla Helsinki Wildfoodsin tuotepaketin arvontaan.

Kesäkuun suosituimpien reseptien joukossa keikkuu edelleen pari vanhaa, varmaa hittiä. Mutta uutukaisuuksiakin löytyy – peräti kolme kappaletta! Hieno homma! Ohjeisiin otsaketta klikkaamalla.

5. Tuhti saksalainen perunasalaatti salaatinlehdeltä

Pekonilla ja makkaralla ryyditetty, helposti salaatinlehdeltä nautittava saksalainen perunasalaatti löytyi Paleokeittiön juhannusmenuusta ja löytyy nyt viiden listan viimoiselta sijalta.

Jos viime viikolla etsiskelin kesäkisassa maistuvinta kesäruokaa, niin tämä on mun valintani. Koska siinä on vähän niinkuin kaikki. Mansikoita lukuunottamatta ;). Löytyy uutta perunaa, makkaraa, paleodiggarin pekonia, dijoneesia ja rapsakkaa salaattia. Suosittelen testaamaan! Jos et ole vielä sitä tehnyt. Maistuu kesältä ja tulee masu täyteen! Helposti.

4. Tajuton kesäkurpitsavuoka

Nelosena vanha tuttu ja toukokuun kakkonen eli Tajuton kesäkurpitsavuoka, joka sekin on helppoa ja aika mainiota kesäruokaa. Maistunee myös mukuloille.

3. Kardemummalla maustettu hunajainen raparperikakku

Kardemummalle maistuva hunajainen raparperikakku on myöskin viime kuun uusia reseptejä ja singahti samantien kolmossijalle. Eikä ihme! Raparperi kuuluu alkukesään ja tämä mehevä, gluteeniton kakku syntyy pienellä vaivalla. Vielä ehtii! Leipaista maukasta raparperikakkua! Tätäkin suosittelen testaamaan vielä tänä kesänä =)

2. Aasialainen kookoskanakeitto

Ikisuosikki, aasialainen kookoskanakeitto joutui kesäkuussa taipumaan kakkossijalle! Hyvää on, mutta silti sanoisin, että oli jo aikakin antaa tilaa muille. Jos vaikka kesäkuukaudet huilailisi alemmilla sijoilla, ja palaisi viilenevien syyskelien ja pimenevien päivien myötä takaisin tuomaan häivähdyksen aurinkoa ja pikkasen sisäistä lämmikettä Suomen talvikauteen.

1. Kolmen aineksen suklaaton valkosuklaa

Ykköseksi ylsi kesäkuussa ihan superhelppo ja nautinnollinen nami, jota itse kutsuin suklaattomaksi valkosuklaaksi, mutta joka oikeammin lienee lähempänä vaaleaa raakafudgea. Mainio makea välipala tai pikkujälkkäri, joka toimii ympäri vuoden! Kun vaan vähän vaihtaa makumaailmaa kesäisestä raparperista sopivampaan =)

Sellaisella kattauksella mentiin kesäkuu. Saapi nähdä, mitä lomalaisten heinäkuu tuo tullessaan!


Tsekkaa myös muut kesäkuun upouudet reseptit!

Nautinnollista kesän jatkoa Sinulle! Muista kesäarvonnat! =)

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Mistä sun salaatti tulee?

Tiedätkö, mistä sun salaatti tulee? Tai kiinnostaako sua ylipäätään, mistä ruokasi tulee? Mua kiinnostaa, ja toivoisin tietäväni laajemmaltikin, millaisissa olosuhteissa ja miten syömäni ruoka tuotetaan.

Mä tiedän, missä ravinnoksi käyttämäni lihat ja munat kasvavat. Kesällä tiedän myös, missä mun mansikat ja muutamat muut marjat sekä vihannekset kasvaa. Ne kasvavat vanhempien kasvimaalla. Vatut ja mustikat metsässä. Sieniäkin siellä kasvaisi, mutta olen sienten kanssa huono.

Useimpien ruoka-aineiden kohdalla joudun valitettavasti toteamaan, että ne tulevat marketista. Eikä mulla ole hajuakaan miten, millaisissa olosuhteissa tai edes missä ruoka on maantieteellisesti tuotettu. Ehkä tiedän, että tomaatti tulee talvella Espanjasta, mutta paljonko se loppujen lopuksi kertoo? Ei paljoakaan.

Siksipä olin aika onnessani kun pääsin paikan päälle katsomaan, miten ja missä käyttämääni salaattia viljellään! Ja nyt voin kertoa ja näyttää sullekin, mistä sun salaatti tulee. Ainakin siinä tapauksessa, että salaattisi on näin kotimaisella kasvukaudella Cosmopolitania tai Sydänsalaatti Mixiä.

Ne tulevat Pälkäneeltä! Järvien elävöittämästä maalaismaisemasta. Rödingin tilalta, jossa salaattien lisäksi viljellään mm. porkkanaa, purjoa, puna- ja keräkaalia.

Ja voin kertoa, että kyllä tämän tilavisiitin jälkeen katson entistä tarkemmin, millaista salaattia marketti tarjoaa ja valitsen oikein mielelläni Rödingin tuotantoa, jos sellaista saatavilla vaan on.

Salaateista tilalla viljellään Cosmopolitanin ja roomansalaatin lisäksi jäävuorisalaattia sekä salanovaa.

Salaattien tunnistaminen pellolla ei ollutkaan aivan yksinkertaista. Salanovaa lukuunottamatta. Kovin näyttivät salaatinpäät erilaisilta kuin pussukoissa. Esimerkiksi Cosmopolitan rehotti ”valtavana puskana”, kun kaupassa se on useimmiten hieman pitkulainen, kompakti paketti.

Syy erilaiseen ulkonäköön löytyy sadonkorjuusta. Joka on puhtaasti käsityötä. Kyllä, jokainen Rödingin tilalta tullut salaatti on poimittu pellosta käsin. Ei mikään pieni homma, kun sallaattia lähtee kesässä muutamia miljoonia kappaleita ympäri Suomen.

Respect! Olin täysin siinä uskossa, että korjuu tapahtuu koneellisesti. No mutta, salaateista leikataan myyntiin makeampi sisäosa ja uloimmat lehdet jäävät pellolle, jossa lannoittavat maata hajotessaan.

Jos palaan vielä hetkeen ennen peltoja, niin täytyy myöntää, että en yhtään tiennyt, mikä perillä odotti. Olin jopa valmistautunut marssimaan kostean kuumaan kasvihuoneeseen. Siksipä hihkuin innosta nähdessäni salaattien nököttävän avomaalla, kauniissa riveissä, juuret ihan oikeassa mullassa.

Olin kuin pupujussi porkkanamaassa ja jouduin hieman hillitsemään itseäni, jotta en olisi siltä seisomalta käynyt sateen jäljiltä puhtaana hohtavien, houkuttelevien salaattien kimppuun. Ei huolta, en uskaltanut. Jotta jonkun jääkaappiin ei päätyisi salaattia, josta minä olin nyhtänyt osan omaan suuhuni.

Salaattipellot nähtyäni ja viljelijän kanssa jutusteltuani kehotan ihan joka iikkaa suosimaan näin satokaudella suomalaista avomaan salaattia! Ja tietysti myös muita avomaalla kasvaneita vihanneksia. Ne ovat marketissa niitä isompia ja värikkäämpiä. Koska aitoa maata ja aurinkoa ei vaan korvaa mikään.

Suomen kesä on lyhyt, joten nautitaan aidoista kesän antimista. Tulivat ne sitten metsästä, omalta tai vieraalta maalta. Saamme vuoden mittaan tyytyä ihan riittämiin ulkoimailla tai kasvihuoneissa kasvatettuihin vihanneksiin, joten hyödynnetään nyt tämä hieno aika ja laitetaan salaatin sekaan puhdasta kotimaista.

Pieni vinkki vielä marketin salaattihyllyille. Salaatithan myydään kappaleittain, ja hinta pyörii salaatinpäätä kohden aika samoissa euromäärissä. Mutta entä se kilohinta? Sehän se loppujen lopuksi kertoo kuinka täyteen vatsa yhdellä eurolla tulee.

Jos haluat vähän enemmän vastinetta rahalle, niin suosittelen kiinnittämään huomiota salaattien painoon. Onko yhdessä pussukassa 100 vai 300 grammaa tavaraa? Ja tietysti muistutan vielä väristä; mitä vihreämpää (tai punaisempaa ;)), sitä enemmän kroppa tykkää! Koska ravinteet.

Puhtaudesta tuli mieleeni Puhdas -merkki salaattipussien kyljessä. Rödingin tilan salaatit kasvatetaan ilman kemiallisia torjunta-aineita, joten pussukoista löytyy Suomen lipun lisäksi Puhdas -merkki. Kaikki kotimainen tuotanto ei ole puhdasta, joten silmät auki marketissa tai tilojen tietoja tutkimaan.

Torjunta-aineettomuus näkyi Rödingin pelloilla muutamin rikkaruohoin. Itse salaattirivistöt olivat yllättävänkin puhtaita ja todella kauniita, mutta keskikäytävillä ruohoja näkyi. Ei paljon, mutta jonkin verran.

Salaattipenkit pysyvät puhtaina, koska taimet istutetaan biohajoavan, tumman kalvon läpi. Kalvo pitää maan salaateille mukavan kosteana ja blokkaa samalla mm. rikkakasveillekin välttämätöntä valoa. Rikkaruohot pelloilla eivät siis ole kuluttajan kannalta välttämättä ollenkaan huono juttu. Jos haluaa välttää tai ainakin minimoida kemikaaleja.

Kysäisin viljelijältä myös salaattien huuhtelusta ennen käyttöä. Minä olen tottunut huuhtelemaan vihannekset ja monesti muistutan siitä myös reseptien yhteydessä.

Viljelijän perheessä salaatti syödään huuhtomatta. Jokainen tekee, kuten parhaaksi näkee, mutta aivan välttämätöntä ei huuhtelu ainakaan Rödingin vihannesten kohdalla ole. Kyllä itsekin käyn napostelemassa kasviksia suoraan kasvimaalta. Se tuskin ketään tappaa, mutta toisinaan vihannesten mukana saattaa tulla jokunen hiekanjyvä tai öttiäinen, joka ei tunnu suussa kovin mukavalta.

Kasteluvedet testataan Suomessa säännöllisesti, joten sellaisia mikropöpöjä harvemmin viljelmille eksyy.

Torjunta-aineita sen sijaan on kasviksista turha huuhdella. Kasvi on sitä, mitä se on juonut. Jos maahan tuupataan kemikaaleja, niin siellähän ne ovat kasvissa kiinni. Eivätkä huuhtelemalla pois lähde.

Cosmopolitanista onkin blogissa jo ollut juttua reseptien kera, mutta kerrattakoon vielä, että kotimainen Cosmo on raikasta, tuoretta, makeaa ja rapeaa. Kestävyys tulee roomansalaatista ja makeus periytyy jäävuorisalaatilta. Kestää käsittelyä, säilyy pitkään ja on monikäyttöinen; pilko, kääri, taita, rullaa, käytä koristeena kattauksissa tai korvaamaan viljavalmisteita, esim. taco -kuoria, tortilloja tai riisipaperia.

Salanovasta heitti viljelijä sellaista vinkkiä, josta emäntä oli autuaan tietämätön. Ja kiitollinen.

Tiesitkö, että salanova on valmis salaatti?! Tai siitä saa valmiin salaatin, kun katkaisee kannan ja heittää lehdet salaattikulhoon. Melko näppärää, vai mitä? Menee heti kokeiluun! Nämä salanovat ovat paitsi käytännöllisiä, niin myös ihan superkauniita. Kuin olisi ruusupellossa astellut. Vain tuoksu puuttui ;)

Jos vielä muutama sana tuotantoprosessista. Rödingin tilaa pyörittää vihannesviljelijä Jani Jokinen. Tila vastaa itse tuotteiden pakkaamisesta ja toimituksista keskusliikkeille.

Taimet hankitaan keväällä Hollannista, ja jo huhtikuussa niitä aletaan pistämään maahan. Tarvittaessa suojaharsojen alle viileitä kelejä piiloon.

Kun salaatit ovat riittävän isoja, niin ne tosiaan leikataan pelloilta käsin ja kuljetetaan viileään, hämyisään varastohalliin. Salaatit pussitetaan paikan päällä, eivätkä ne ehdi kovin kauan noin +8 asteisessa hallissa vanhentua. Kuljetukset lähtevät joko jo korjuupäivänä tai viimeistään seuraavana keskusliikkeiden jakelukanavia pitkin eteenpäin markettiin sulle ja mulle.

Voin vain kuvitella sitä työnmäärää ja vihannesrumbaa, joka satokaudella tilalla päivittäin pyörii. Tekemistä riittää ja meidän kuluttajien tehtävänä on omilla valinnoilla tukea tuota tekemistä. Mieti, mitä sinä ruokapöytääsi haluat. Nyt ja jatkossa. Ja mistä sitä haluat! Pälkäneeltä vai Spaniasta.

Tällaisista pussukoista löytyvät Rödingin tilan tuottamat salaatit; Cosmoa, jäävuorisalaattia ja Sydänsalaatti Mixiä vihreästä ja punaisesta roomansalaatista.

Loppuun vielä ISO KIITOS tilavierailun mahdollistaneille tahoille! Ja tietysti Janille, jolta kiireenkin keskellä löytyi aikaa kertoa tilan toiminnasta ja vastailla emännän loputtomiin kysymyksiin. Olisiko sulla vielä jotain kysymyksiä salaatinviljelyyn liittyen? Paas kommentoiden!

Tsekkaa Paleokeittiön Cosmopolitan -reseptit!

#syösalaatti ja #suosisuomalaista! Avomaalta!

Yhteistyössä Rödingin tila. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa