Viimeisimmät artikkelit

Toukokuun suosituimmat

Niin se vaan kääntyi taas kevät kesään. Lovely! Mutta ennen kuin käännetään katseet täysillä kohti kesää, niin vilkaistaanpa vielä viimeisen kevätkuukauden suosikkireseptejä.

Muutama ajankohtainen uutinen ennen toukokuun Top Femmaa. Ensinnäkin Soppa&Salaatti -reseptivihkosta saa vielä Paleokaupasta. Mukana myös 10 päivän ateriasuunnitelma, jos vaikka haluaa vielä ennen juhannusta tempaista pienellä kasviskuurilla ;)

Kesäkuun uutiskirje on parhaillaan työn alla ja ilmestynee ihan lähipäivinä. Uutiskirjeen tilaajille on myös pientä etua tuloillaan. Joko olet liittynyt postituslistalle?! Ja huom huom! Kyseessä on siis eri uutiskirje kuin wordpressin toiminto, joka lähettää blogissa julkaistut reseptit sähköpostiin.

Siinäpä ne tärkeimmät! Lisää uutisia uutiskirjeessä ;)

Toukokuussa ihmisiä kiinnosti moni vanha tuttu resepti, mutta muutama viime kuun uutukainenkin pääsi listoille. Top Femman ulkoasu on kokenut pienen päivityksen, jonka myötä linkit resepteihin löytyvät nyt kuvien sijaan otsikoista. Klik klik!

5. Murea intialainen voikana

Intialainen voikana pysyi vielä toukokuun listoilla, vaikka sijoitus tipahti parilla pykälällä alaspäin. Taattua tavaraa, mutta joko kesäkuun kevyemmät vaihtoehdot onnistuvat pudottamaan tämän kestoherkun pois listoilta?

4. Lakritsaiset suklaakakkuset

Lakritsaisia suklaakakkusia leipaisin pikapikaa Raw Chef Viktorin innoittamana äitienpäiväksi. Ja olivat kyllä hyviä nämä raakasuklaiset herkut! Ovat myös äärettömän helppoja tehdä! Sopivat mun mielestä mainiosti myös terveemmäksi kesäherkuksi. Kunhan ei jätä aurinkoon lojumaan ;)

3. Kolmen aineksen hetivalmis kotijäätelö

Helpolla ja nopella herkulla jatketaan! Sijalla kolme toinen toukokuun uutukainen – hetivalmis, maidoton vadelmajäätelö, jossa pohjana cashewkerma. Raaka-aineitakaan ei tarvita kolmea kummoisempaa. Eiks oo helppoa?! Ja tämä, jos jokin on ehdoton kesäherkku! Jäätelöt on! Mukavan viileitä. Makuakin on helppo vaihtaa omien mieltymysten ja varastojen mukaan.

2. Tajuton kesäkurpitsavuoka

Toisella sijalla viime kuun nelonen eli aivan tajuttoman maukas kesäkurpitsavuoka! Maistuu myös kesällä. Vaikka lasagnen korvikkeena ;) Tätä taidan itsekin pyöräyttää pitkästä aikaa, kunhan juhannuksen lihalasti saapuu Paleokeittiöön.

1. Aasialainen koooooookos-kanakeitto

Kerran ykkönen, aina ykkönen?! Aasialaisen kookos-kanakeiton voittokulku sen kun jatkuu. Ei ole väliä, onko kesä tai talvi, niin kookoksinen kanakeitto tuntuu maistuvan aina vaan. Edelleen suosittelen kesäisemmäksi vaihtoehdoksi mukavan hedelmäistä mango-kanacurrya. Kannattaa ainakin kokeilla! Siitä nimittäin saattaa helposti tulla sunkin uusi suosikkisoppa ;)


Tsekkaa myös muut toukokuun uudet, värikkäät reseptit!

Ihan superherkullista ja aurinkoista kesäkuuta Sinulle! Pysy Paleokeittiössä – kesälläkin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Kesän välimerelliset varrassalaatit

Kesä on grillauksen kulta-aikaa! Mä olen grillitouhuissa aika huono kokematon ja jätän mielelläni ne hommat osaavimpiin käsiin. Makkaran saan kyllä tarvittaessa käristettyä grillissä tai avotulella. Ja apupoikana olen todistettavasti myös joskus grillauspuuhissa hääräillyt. Ehkä tänä kesänä yritän tarttua tätäkin härkää taas sarvista.

Onneksi kesä on myös parasta salaattisesonkia! Salaatit väitän tuntevani ja osaavani. Ovat hyvää ja helppoa kesäherkkua. Kesä, grilli ja salaatti. Siitä se ajatus salattivartaista lähti! Jos salaattiainesten kasaaminen cocktail -tikkuihin onnistuu, niin miksi ei myös grillitikkuihin. Ja onnistuihan se! Vartaista saa vähän enemmän vatsantäytettäkin kuin cocktail -tikuista ;)

Ainahan salaatin voi väsätä vanhaan hyvään malliin salaattikulhoon tai lautaselle. Toimii! Mutta miksi ei kokeilisi joskus jotain muuta. Mun mielestä salaattivartaat ovat aika kiva lisä grillibileisiin tai muihin illanistujaisiin. Hiukan enemmän on väkerrystä, mutta aika nopsaan valmiiksi paloitellut kasvikset ja muut tarpeet pujottaa tikkuihin.

Salaattivartaita voi kukin koota mielensä mukaan, mutta minä pysyin edelleen Välimeren tunnelmissa ja aika klassisissa sellaisissa. Toiseen vartaaseen pistin vähän Italiaa ja toiseen pujotin kesäistä Kreikkaa.

Salaatinlehdykkeiksi sopii ihan oikeasti vihreä ja raikkaan rapea, jäävuorisalaatin sekä roomansalaatin sukujuurista kotoisin oleva Cosmopolitan -salaatti. Koska se kestää! Ei siis hajoa käsiin tikkuihin pujotettaessa, vaikka vähän rapsahteleekin.

Näin kesäkaudella Cosmopolitan -salaatti on myös PUHTAASTI suomalaista. Siis ihan kirjaimellisesti – PUHDAS! Sillä kaikki Suomessa kasvatetut Cosmopolitanit kantavat Puhdas -merkkiä, joka takaa, että salaatit on viljelty ilman kemiallisia torjunta-aineita.

Katso lisää infoa ja inspiraatiota Cosmopolitan -salaatin nettisivuiltaSivuilla on myös käynnissä kiva kilpailu, jossa voit voittaa peräti 4 hengen makumatkan NewYorkiin! Kelpais muuten emännällekin…

Mulla ei juuri nyt ollut grillibileitä, joten nautiskelin vartaat lounassalaatiksi. Kolmesta vartaasta tuli juuri sopivan kokoinen annos ja kolme jäljelle jäänyttä säilyivät jääkaapissa tuorekelmun alla mainiosti seuraavaan päivään.

KREIKKALAINEN VARRASSALAATTI

3 vartaaseen tarvitset grillitikkujen lisäksi noin…

  • 2-3 Cosmopolitan -salaatin lehteä
  • 3 cocktail- tai kirsikkatomaattia puolitettuina
  • ~3 sentin pala kurkkua paloiteltuna ja puolitettuna sentin paksuiksi viipaleiksi
  • 1/2 vihreä paprika paloiteltuna
  • ~1/3 pakettia fetajuustoa paloiteltuna isohkoiksi neliöiksi (pienemmät saattavat hajota tikkuun pistettäessä ja isompienkin kanssa saa olla varovainen)
  • lohko punasipulia siivuina
  • 6-9 kalamata -oliivia
  • mausteeksi laadukasta oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, mustapippurirouhetta ja kuivattua oreganoa
  1. Poista salaatinlehdistä keskiruoti. Leikkaa lehdet veitsellä pituussuunnassa 4-6 suikaleeksi. Taita haitariksi ja pujota vuorotellen muiden ainesten kanssa varrastikkuun.
  2. Laita valmiit varrastikut tarjoilulautaselle. Lisää päälle reippaasti oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, mustapippurirouhetta sekä kuivattua oreganoa.
  3. Nauti heti tai säilytä peitettynä jääkaapissa. Mausta tarvittaessa vasta tarjoiluvaiheessa.

ITALIALAINEN VARRASSALAATTI

3 vartaaseen tarvitset noin…

  • 2-3 lehteä Cosmopolitan -salaatin lehteä
  • 3 cocktail- tai kirsikkatomaattia puolitettuina
  • tuoreita basilikanlehtiä
  • 1/2 mozzarella -pallo paloiksi revittynä
  • 3 viipaletta parmankinkkua puolitettuna
  • mausteeksi laadukasta oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Poista salaatinlehdistä keskiruoti. Leikkaa lehdet veitsellä pituussuunnassa 4-6 suikaleeksi. Taita haitariksi ja pujota vuorotellen muiden ainesten kanssa varrastikkuihin. Taittele myös parmankinkku salaatin tavoin haitariksi ennen tikkuun pujottamista.
  2. Laita valmiit varrastikut tarjoilulautaselle. Lisää päälle reippaasti oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa sekä rouhittua mustapippuria.
  3. Nauti heti tai säilytä peitettynä jääkaapissa. Mausta tarvittaessa vasta tarjoiluvaiheessa.

Miten näitä syödään?! Kukin syököön parhaaksi katsomallaan tavalla, joko suoraan vartaasta nakertaen tai tyhjentäen vartaat perinteisemmäksi lautasmalliksi. Itse tyhjensin ja tykkäsin erityisesti siitä, että vuorokauden seissyt salaatti ei ollut vettynyt. Vaikka päällä oli jo oliiviöljyt ja viinietikat valmiiksi.

Maukasta varrassalaattikesää Sinulle!

Kaupallinen yhteistyö Cosmopolitan™ -salaatin kanssa. Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Maistuva mango-vadelmamalja -KESÄLLE!

Mitä syntyy, kun risteytetään Helppo hedelmälautanen ja Kolmen raaka-aineen vadelmajäätelö? No maistuva ja vähän messy mango-vadelmamaljahan siitä syntyy!

Tekaisin jokusen viikon takaperin samaan syssyyn ja jokseenkin samoista raaka-aineista, en vain yhtä vaan peräti kolme vähän samanlaista, mutta eri henkistä herkkua. Löin niin sanotusti kolme jälkkäriä yhdellä iskulla! Melko tehokasta ;)

MAISTUVA MANGO-VADELMAKERROSMALJA RIPAUKSELLA SALMIAKKIA

Mango-vadelmamaljaan tarvitset Kolmen aineksen vadelmajäätelöä ja Helpon hedelmälautasen aineksia eli…

Kun ainekset ovat koossa, niin loppu onkin helpompaa kuin heinänteko. Eli ei muuta kuin kasaamaan aineksia kerroksittain, mieleisessä järjestyksessä sopivaan tai useampiin tarjoiluastioihin. Ja lopuksi hiukan koristetta päälle kaunistukseksi =)

Samalla periaatteella on helppo koota näyttäviä jäkiruokamaljoja omaan makuun. Tarvitset vain kivan tarjoilumaljan, tuoreita kauden hedelmiä ja/tai marjoja, vähän jotain vaahdotettua, kokonaisuuteen sopivaa kastiketta ja pientä pähkinää purtavaksi ;). Ehkä Kolmen aineksen kotijäätelöäkin, jos sellaista olet jo valmiiksi pyöräyttänyt!

Kerrosmaljojen kilinää Sinunkin kesääsi!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Paleokeittiön parhaat raparperireseptit

Raparperiaika on parhaimmillaan! Jotta tästä perinteikkäästä kotipihojen kasvista tulisi otettua sen satokautena kaikki ilo irti, niin olen koonnut yhden otsakkeen alle kaikki Paleokeittiön parhaimmat raparperireseptit. Löytyy niin suolaista kuin makeaa ja vähän juotavaakin.

Yksi uusi raparperikarkkiherkkukin on suunnitelmissa ja toivottavasti saan sen työn alle jo lähipäivinä. Vai säästelläänkö vielä juhannukseen? ;) Näillä päässee kuitenkin kivasti raparperikokkailuissa alkuun. Resepteihin otsikkoa tai kuvaa klikkaamalla!

Kesän kupliva raparperi Spritzer

Tekaise raikas ja vilvoittava kesäjuoma kuplajuomalla virkistetystä raparperimehusta. Tuore raparperimehu on aika kirpakkaa sellaisenaan, joten jotain luonnollista makeuttajaa piti mukaan keksiä. Raparperi ja mansikka ovat klassinen, mutta toimiva yhdistelmä. Mansikan lisäksi mukaan vielä vähän makeaa omenaa, eikä sen kummoisempia makeutusaineita loppujen lopuksi tarvita.

Vivahteikas vuohenjuusto-raparperisalaatti

Oletko kokeillut raparperia salaatissa? Hienostuneen ja vivahteikkaan salaatin päätähtenä raparperin rinnalla loistaa vuohenjuusto, fenkolin ja tuoreen rakuunan kuiskaillessa taustalla. Perustana luonnollisesti kesänvihreä peti ja hampaatkin saavat hieman töitä rouskuvasta saksanpähkinästä.

Gluteeniton vispipuuro raparperista

Mun kaikkien aikojen ehdoton suosikkiresepti raparperista! Gluteeniton raparperivispipuuro syntyy helposti kvinoasta. Makeutta puuroon antavat hunaja tai mansikka. Tai molemmat. Hunajaista raparperivispistä joutunee pyöräyttämään tänäkin kesänä. Koska niin hyvää!

Vaniljainen mansikka-raparperikerrosvanukas

Kuten jo aiemmin todettua, niin raparperi ja mansikka ne yhteen soppii. Ja kun tätä taivaallista yhdistelmää täydennetään vielä vaniljaisella vanukkaalla, niin päästään jo seitsemänteen taivaaseen! Jälleen kerran ihan superhelppo ja maistuva resepti, jossa chiasiemenillä ”hyydytetyille” vanilja- ja mansikkakerroksille kivaa kirpakkuutta tuo hunajainen raparperihilloke.

Rapsakka kana-raparperi -majoneesisalaatti

Tuhdimpaa ja täyttävämpää raparperilla piristettyä salaattia tai lisuketta saa helposti lykkäämällä raparperin ja varsisellerin kaveriksi kypsää kanaan ja aina yhtä herkullista majoneesia. Tarjoile rapsakka kanasalaatti salaattipedillä, riisikakun päällä tai kääräise koko hoito trendikkäästi salaatinlehteen.

Pohjaton raparperipiirakka/-paistos

Aina ei jaksa leipaista sitä tavallista raparperipiirakkaa. Jos haluat päästä hieman helpommalla tai jauhopeukalo on yhtä ruosteessa kuin mun, niin paista raparperipiirakka pohjattomana. Pääosassa kauden kasvikset ja kruununa mantelijauhoista valmistettu pähkinäinen paleomuru. Helposti hyvää! Ja terveempää ;)

Maistuvia raparperiko(k)keiluja Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Mansikka-mozzarella salaatti – Kesän herkullisin yhdistelmä!

Summer, summer, summer…! Joo, olen pahoillani, mutta päässäni soi tällä hetkellä vain ja ainoastaan tämä yksi virsi. Ja sen virren nimi on K E S Ä !!! Koska sitä olen odottanut ja kaivannut. Kaikkine lieveilmiöineen, kuten auringonpolttamineen, itikoineen, unettomine öineen, siitepölyineen…

Mutta ehkä edellä mainittuja enemmän olen kuitenkin kaivannut superhelppoja, simppeleitä ja maistuvia kesäruokia. Vaikka talvella väsäät kokoon saman salaatin, niin eihän se sama asia ole. Koska aineksista puuttuu auringonvalo ja -lämpö.

No nyt sitä aurinkoa, valoa ja lämpöä on jo riittänyt ihan mukavasti, ja se jos jokin inspiroi kesäisen salaatin kasaamiseen.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä mun mieli alkaa kesäaikaan vaeltamaan Aasiasta välimerellisiin makuihin. Niistä on tehty tämäkin salaatti, jonka olisin mieluusti nimennyt Paleokeittiön viralliseksi kesäsalaatiksi. Jos olisin uskaltanut. Mutta en uskaltanut. Koska mukana myös mozzarella! Vaikkakin sen kaikkein paleoystävällisimmässä muodossa.

Juusto on sellainen juttu, että kesäisin sitä alkaa emännän lautasellakin näkymään enemmän, vaikka sinänsä säästän juustot mieluiten harvoihin herkutteluhetkiin. Vuohenmaidosta valmistettu feta tai ehta vuohenjuustokin lienevät useimmin nähdyt salaattikaverit mun lautasella, mutta ajoittain tulee haettua voimakkaampiin, suolaisiin juustoihin vaihtelua lempeän pehmeästä mozzarellasta.

Olen oman juustonkulutukseni kanssa suhteellisen sinut. Kun leipää ei puputa ja riisikakkujen päällekin laitan juuston sijaan mieluummin majoneesia, niin edamit ja oltermannitkin jäävät marketin hyllylle. Mutta aivan ongelmatonta ei kohtuullinenkaan juustonkulutus ole. Se nimittäin näkyy. Naamassa. Tälläkin hetkellä. Mutta kyllä tämä salaatti on ollut jokaisen näppylän arvoinen!

Pari samaa, mutta hieman erilaista kesäsalaattia olen viime päivinä rouskinut; toinen vähän punaisempaa ja toinen vihreämpää. Suurin ero lienee eri ainesosien suhteessa ja vihreässä salaatissa. Koska ensin sitä kaapissa oli ja sitten ei enää ollut. Molemmat yhtä hyviä. Salaatinlehdet vain antoivat salaatille hippasen enemmän rapeutta.

En nyt reseptiin kirjaillut sen tarkemmin ainesten määriä, koska menin puhtaasti fiiliksellä. Suosittelen samaa sinullekin! Kesällä voi ottaa ruoanlaitonkin vähän rennommin ;).

Ja jos juusto ei ole sun juttu, niin jätä pois. Korvaa tai laita vähemmän. Itse annostelin aika ronskisti puolikkaan mozzarella -pallon annosta kohden.

Etkö näe reseptiä? Tämä resepti on osa Paleokeittiön Parhaat -kokoelmaa.

Saat pääsyn yli 100 suosituimpaan reseptiin tilaamalla katseluoikeuden – vain 3,90 €/kk tai 29 €/vuosi.
Tilaa ja saat käyttöösi kaikki Paleokeittiön reseptit!

Voit lopettaa tilauksen milloin tahansa – ei sitoutumista.
Huom! Sivustolla on edelleen myös ilmaisia reseptejä. Uusia reseptejä lisätään Paleokeittiön Parhaisiin säännöllisesti.

Oletko jo tilaaja etkä näe reseptiä? Kirjaudu sisään klikkaamalla ”Already a paid subscriber?” -linkkiä alla.

Subscribe to continue reading

Become a paid subscriber to get access to the rest of this post and other exclusive content.

Kolmen aineksen kotijäätelö – heti valmis!

K E S Ä ! On melkein täällä! Joillakin kesä alkaa jo kevään ensimmäisistä auringon lämmittämistä päivistä, mutta mun mielestä kesä alkaa kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja jatkuu elokuun loppuun saakka. Kesä tai ei, mutta kesäiset herkut ovat jo rantautuneet emännänkin lautaselle. Näitä on niiiiiiiin kaivattu!

Jäätelö on takuuvarma kesän merkki. Vaikka jätski maistuu, etenkin kesäkuumalla, niin miksikään jäätelön suurkuluttajaksi en tunnustaudu. Mutta tilaisuus tekee varkaan! Siksipä tarjolla ihan superhelppo, ja vähintäänkin yhtä nopea ja maistuva kolmen ainesosan, maidoton, mutta ei pähkinätön vadelmajäätelö.

Pyöräytin Helppoon hedelmälautaseen pitkästä aikaa cashewkermaa. Ja koska pähkinäkermoja on helpompi työstää hieman isommissa määrissä, niin syntyipä herkullisen hedelmälautasen myötä samalla pari muutakin hyvää herkkua.

Toinen (tai olikohan se jo kolmas ;)) näistä oli tämä vadelmajäätelö, johon sain mukavasti tuupattua paitsi jämiksi jääneet pähkinäkermat, niin myös viime kesän viimeiset vadelmat. Eikä hommaan tarvittu kuin cashewkermaa, jäisiä vadelmia ja vähän vaahterasiirappia. Aika helppoo, hei! Tietysti tehokas tehosekoitin helpottaa myös työstöä.

HETIVALMIS VADELMAJÄÄTELÖ

1-2 annosta

  1. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta pehmeäksi jäätelöksi. Jos jätski sulaa prosessoidessa liikaa, niin laita massa hetkeksi pakastimeen jähmettymään ja sekoittele lusikalla tasaiseksi.
  2. Tarjoile vaikka murustettujen pakastevadelmien ja salmiakkihunajan kera.
  3. Koristeluun esim. syötäviä orvokkeja ja mukavan kirpsakoita ketunleipiä (käenkaali) suoraan metsästä.

Koska tosiaan pyöräytin samaan aikaan pari muutakin jälkkäriä, niin säilöin vattujätskin myöhempää herkkuhetkeä silmällä pitäen pakastimeen. Siellä se jäätyy kivikovaksi, mutta syötävä jätski syntyy helposti, kun ottaa ”tiiliskiven” joksikin aikaa huoneenlämpöön sulamaan (sen verran, että sitä saa hieman pienittyä veitsellä) ja heittää uudemman kerran tehosekoittimeen. Kerralla voi siis hyvin valmistaa isompiakin määriä ja säilöä sopivina annoksina pakastimeen.

Jos vadelmajätski ei nappaa tai pakastevadelmia ei pakkasesta löydy, niin samalla metodilla syntyy helppoa herkkua yhtälailla muista pakastemarjoista tai pakastetuista hedelmäpaloista. Ei muuta kuin luovuus valloille ja kesän testikeittiö pystyyn!

Ja hei, jos kesäkauden helpot kasvisruokareseptit kiinnostavat, niin Paleokauppa on taas auki! Käyhän poimimassa Paleokeittiön uusin reseptivihkonen, jossa mukana myös Soppa&Salaatti -valmennuksen ateriarunko. Myynnissä rajoitetun ajan, joten suosittelen toimimaan NYT!

Tsekkaa samalla myös emännän muut jätskireseptit!

Terveempää jäätelökesää Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Nokkossoppa – Villivihreää voimaa kevääseen (G, V)

Villivihanneskausi on parhaimmillaan! NYT, jos koskaan kannattaa hyödyntää vapaan luonnon antimia. Tosin tällä hetkellä luonnossa tapahtuu kaikki kovin nopeasti, ja esimerkiksi saniaisen sykeröt ehtivät kääriytyä auki ennen kuin ehdin niille saksenkärkiä näyttää.

Mutta nokkosta piisaa! Vielä keskemmälläkin kesää. Nuoret pikkunokkoset ovat parhaita, mutta kyllä isommistakin kelpaa latvukset napsia syötäväksi.

Olen aiemmin käyttänyt nokkosta tuoreena pirtelöön ja toiseenkin, sekä tuorepuristettuun mehuun. Tällä kertaa oli sopan vuoro, jonkinlaisen nokkossopan. Jääkaapista löytyi nimittäin nahjuuntuneita juureksia ja lötköjä luomusellerinvarsia, jotka päätin pistää ”lihoiksi” siinä samassa.

Lähdin ensisijaisesti nokkossoppaa keittelemään, mutta se saikin sopassa vain sivuroolin. Enemmänkin olisi voinut vihreää voimaa keittoon lykätä, mutta ensikertalaisena pelasin varman päälle ja aloittelin varovasti. Sekä maun, että vuoden ensimmäisten tuoreiden nokkosten kantilta katsottuna. Aina ei ole keho kevään villityksistä tykännyt ;)

Ja ei, en aio sen enempää mennä aiheeseen ”Pitääkö nokkoset ryöpätä?”. Ryöppää, jos siltä tuntuu. Minä en. Nitriittimakkaroita ja -leikkeleitä kelpaa hyvin syödä vaikka päivittäin, mutta jos muutaman kerran vuodessa pistää tuoretta pikkunokkosta kitusiin, niin henkihän siinä menee!

NOKKOSILLA TERÄSTETTY KERMAINEN KASVISSOSEKEITTO

4 annosta

  • 1 sipuli
  • 2 porkkanaa (~200 g)
  • 2 palsternakkaa (~200 g)
  • 2-3 sellerinvartta (~100 g)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pienehkö juuripersilja (~75 g)
  • 1 litra kana- tai kasvislientä (korvaa tarvittaessa osa vedellä)
  • ~100 g cashewpähkinöitä (liotettuna)
  • nippu tuoreita nokkosia (~50 g)
  • 2-3 rkl sitruunamehua
  • kuullottamiseen 2-3 rkl kookosöljyä
  • maustamiseen suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • koristeluun esim. chia -siemeniä
  1. Esivalmistele; kuori ja paloittele sipuli, porkkanat, palsternakka, valkosipulinkynnet ja juuripersilja. Pese ja paloittele sellerinvarret. Huuhtele nokkoset.
  2. Kuullota silputtua sipulia isohkossa kattilassa kookosöljyssä. Lisää valkosipulinkynnet ja jatka kuullottamista. Lisää loput kasvikset. Pyöräyttele jonkin aikaa öljyisiksi.
  3. Lisää liemi. Kiehauta ja jätä kannen alle hiljalleen kiehumaan, kunnes kaikki kasvikset ovat kypsyneet pehmeiksi (~20-25 min).
  4. Lisää nokkoset kattilaan. Anna kiehua muutamia minuutteja.
  5. Kaada keitto tehosekoittimeen. Surauta sileäksi.
  6. Lisää cashewpähkinät sekä sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi, kermaiseksi keitoksi. Lisää tarvittaessa nestettä ja suolaa.
  7. Kaada valmis keitto takaisin kattilaan. Lisää mustapippurirouhetta ja kiehauta. Koristele chia -siemenillä.

Vaikka ripottelin chia -siemeniä keiton päälle lähinnä koristelutarkoituksesssa, niin ne antoivat kivasti myös pientä purtavaa samettisen sileään keittoon. Suosittelen! Kulhon laidalla nököttävää koristenokkosta en syönyt. Enkä suosittele syömään ;)

Villiä vihanneskautta ja kermaisia nokkosnautintoja Sinullekin!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Helppo hedelmälautanen ripauksella savuista salmiakkia

Postausvuorossa olisi ollut jonkinlainen nokkossoppa, mutta ehkä näin viikonloppuna on mukavampi pistää pöytään jotain nokkosta makeampaa.

Jätetään siis nokkoset alkuviikkoon ja laitetaan lautaselle vähän tuoretta hedelmää ja pakastemarjaa, ja viimeistellään koko komeus paahteisella hasselpähkinämurulla, salmiakkihunajalla ja salmiakille maistuvalla cashewkermalla. Kuulostaako monimutkaiselta? No ei se oikeasti ole.

Kaikki lähti oikeastaan viimeisiä päiviä vetelevästä mangosta, joka olikin sisältä kaikkea muuta kuin kypsänkeltainen. Pakastimesta löytyi vielä jokunen pussukka viime vuoden vattua ja paahteista hasselimuruakin oli hieman banoffeemaljan jäljiltä jäljellä. Myös Lakufestareilta mukaan saatu savuinen salmiakki odotti testausta hunajapurkissa.

Jäljelle jäi oikeastaan vain cashewkerman ”vatkaus” ja ainesten nostelu lautaselle. Ja mikä parasta, niin samaan syssyyn syntyi toinenkin samanhenkinen, mutta erilainen terveempi herkku. Ja ehkä vielä kolmaskin! Näihin palaamme vielä =)

MANGO-VADELMALAUTANEN, SAVUSALMIAKIN MAKUISTA PÄHKINÄKERMAA JA PAAHTEISTA HASSELMURUA

2-3 annosta

  • 1 tuore mango
  • ~150-200 g pakastevadelmia (tuoreetkin passaa)
  • 1/2 annosta savuisella salmiakkihunajalla maustettua cashewkermaa (ohje alempana)
  • savuista salmiakkihunajaa
  • paahteista hasselpähkinämurua (tai hasselpähkinärouhetta)
  • koristeluun tuoretta minttua
  1. Kuori ja paloittele mango. Sekoita mango sekä (jäiset) vadelmat varovasti erillisessä astiassa.
  2. Valmista cashewkerma sillä aikaa kun vadelmat hieman sulavat. Jos vadelmat ovat tuoreita, niin koko homman voi aloittaa tästä.
  3. Annostele mango-vadelmaseos tarjoilulautasille tai -kulhoihin. Lisää reunoille (tai mangon ja vadelmien päälle) hieman savuista salmiakkihunajaa. Ripottele lautaselle paahteista hasselpähkinämurua. Pursota sopiviksi katsomiisi kohtiin salmiakkista cashewkermaa ja koristele kokonaisuus muutamalla mintunlehdellä.

SAVUISELLA SALMIAKKIHUNAJALLA MAUSTETTU CASHEWKERMA

  • 3 dl cashewpähkinöitä (liotettuna)
  • 1 1/2 dl vettä
  • ~1 – 1 1/2 tl savuista salmiakkihunajaa (tai puhdasta salmiakkihunajaa)
  • ripaus suolaa
  1. Mittaa cashewpähkinät ja vesi tehosekoittimeen. Ellei tehosekoittimesi ole huipputehokas, niin suosittelen liottamaan cashewpähkinöitä vedessä ennen käyttöä useamman tunnin.
  2. Surauta pähkinät sileäksi kermaksi. Lisää hieman suolaa ja sekoita tasaiseksi. Puolikas annos riittänee, joten poista noin puolet pähkinäkermasta ja lisää joukkoon salmiakkihunajaa makusi mukaan. Sekoita käsin (pienempi määrä saattaa olla hankala sekoittaa tehosekoittimessa).
  3. Säilytä salmiakkista cashewkermaa tarvittaessa suljetussa astiassa jääkaapissa. Käytä jäljelle jäänyt kerma esim. jäätelöön (ohje tulossa), jota voi säilyttää pakastimessa pidempäänkin. Cashewkerman voinee pakastaa myös sellaisenaan tai säilyttää ainakin muutamia päiviä jääkaapissa.

Tietysti voi surauttaa kerralla vain puolikkaan kerma-annoksen, mutta oma tehosekoittimeni tekee parempaa jälkeä ja helpommin isommilla määrillä. Pienet määrät tahtovat nousta terien ulottumattomiin kannun reunoille, jolloin pähkinäkerma jää rakeiseksi ja sitä saa olla jatkuvasti tökkimässä alaspäin.

Huomaa, että cashewkerma saa jäädä paksuhkoksi, koska salmiakkihunajan lisääminen notkistaa sitä enemmän kuin olisin osannut odottaa.

HUOM!!! Jos helpot makuhunajat kiinnostavat, niin kerropa kiinnostuksestasi!

Näillä nimittäin syntyy yksi, jos toinenkin kesäherkku pikaisesti. Lurauta lisätwistiksi esim. jätskin tai marjojen päälle. Jos innostusta löytyy riittävästi, niin saattaapi olla, että tänä kesänä Paleokaupasta saa Soppa&Salaatti -reseptien lisäksi myös salmiakkista hunajaa =)

Salmiakkisen suloista viikonloppua Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Limenraikas, rapsakka kyssäkaali-retiisisalaatti

Tervetuloa auvoisa(?) arki sekä kevään ja kesän raikkaat salaatit myös tänne blogin puolelle! Tässä on nyt juhlittu ja herkuteltu ihan riittämiin tälle keväälle. Juhannus tulee! Mutta ei ihan vielä. Onneksi. Koska se tarkoittaa, että koko kesä ja tuoreet kauden kasvikset ovat vielä edessä. Me likes!

Avataanpa Paleokeittiön kesäsesonki raikkaalla ja ihanan rapsakalla kyssäkaalisalaatilla. Kyssäkaali on ollut yksi mun suosikkikasvis siitä lähtien, kun uskaltauduin sitä ensimmäistä kertaa jokunen vuosi sitten kokeilemaan. Hyvää sellaisenaan, mutta toimii mainiosti myös kypsennettynä.

Täydensin tällä kertaa kyssäsalaattia keväisellä retiisillä sekä pirteällä vihreällä omenalla. Vihreän omenan lisäksi rapsakkuuteen raikkautta tuovat tuore minttu sekä lime salaatinkastikkeen muodossa. Ja hippasen lykkäsin mukaan myös lämpöä jalopenosta ;)

Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta kerron saman toistamiseen; salaatinkastike tekee salaatin! Ilman makuja yhteen sitovaa kastiketta lautasella on vain eri tavoin pilkottuja kasviksia. Ei mikään huono vaihtoehto sekään, mutta kyllä kunnon salaattiannos kannattaa kastikkeessa uittaa. Kastikkeen sekoitteluun kun ei montaa minuttia mene.

RAPSAKKA KYSSÄKAALI-RETIISISALAATTI LIMEKASTIKKEELLA

3-4 annosta

  • 2 pienehköä kyssäkaalia (~400-500 g kuorittuna)
  • 1/2 punttia retiisejä (enemmänkin sopii laittaa, mulla oli vaan puolikas nippu jäljellä)
  • 1 vihreä omena (Granny Smith kuorittuna)
  • 1 pienehkö jalopeno
  • tuoretta minttua
  • luomulimen kuorta raastettuna

Limettinen salaatinkastike

  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 3 rkl limenmehua
  • 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
  • 1 rkl hunajaa
  • hyppysellinen suolaa ja rouhittua mustapippuria
  1. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset keskenään esim. haarukalla.
  2. Kuori kyssäkaali ja omena. Suikaloi molemmat veitsellä tai vihannesleikkuria (mandoliini) apuna käyttäen. Pese retiisit ja siivuta ohuiksi viipaleiksi. Poista jalopenosta siemenet ja kuutioi minikuutioiksi. Hienonna minttu.
  3. Sekoita salaattiainekset keskenään, lisää salaatinkastike ja sekoita lisää.
  4. Annostele lautaselle, raasta päälle hieman limenkuorta ja koristele annos mintunlehdillä.

Limellä raikastettu kyssäkaali-retiisisalaatti maistuu ihan sellaisenaan, vaikkapa kevyenä salaattilounaana. Kokeile myös lisukkeena!

Ja juu, salaatista olisi saanut nätimpääkin, jos nälkä ei olisi jo kurninut vatsassa ja olisi ottanut hieman enemmän aikaa ja tarkkuutta pilkkomiseen. Mutta näin arkena tällainen rustiikkisempikin salaatti kelvannee.

Minä pistin tällä(kin) kertaa salaatin päärooliin ja käytin annoksessa salaatin sijaan lisukkeena rasvaista ja mausteista, lisäaineetonta, pannulla paistettua chorizo -makkaraa. Helppoa, nopeeta ja aika kiva kombo, jossa salaatin raikkaus tasapainottaa mukavasti rasvaista makkaraa.

Ja jottei tule väärinkäsityksiä, niin lienee paikallaan muistuttaa, että emännän maailmassa rasva ei ole kirosana. Niin kauan, kun on kyse luonnollisista eläin- ja kasvirasvoista. Rasva on kaveri, koska sen avulla jaksaa ja se pitää nälkää pidempään!

Raikkaan rapsakkaa kevään jatkoa Sinulle!

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa

Mustaa makiaa Tukholman Lakritsifestivaaleilla

Kun kutsu pari viikkoa sitten järjestetyille maailman suurimmille lakritsifestivaaleille Tukholmaan kävi, niin täytyy kyllä myöntää, että en miettinyt sekuntiakaan vastatako kutsuun myöntävästi vai ei. Jokunen on jo ehtinyt huomauttamaan, että eihän laku oo paleoo. Itse asiassa lakritsi on hyvinkin paleoo (se lakritsijuuri, you know ;))! . Ja sopii aivan mainiosti maustamaan myös modernin luolamiehen aterioita ja/tai herkkuhetkiä.

Noh, tottahan mä tiesin, että lakufestareilla tarjonta painottuu aika pitkälti makeispuolelle, koska tulipa käväistyä Suomen vastaavassa tapahtumassa jo viime marraskuussa. Mutta jos näin hieno kokemus täytyy ruokasuuntaukseen vedoten ohittaa, niin pipoa lienee syytä höllätä ja nostaa vähän silmiltä. Matkailu avartaa ja paleovapaat ovat joskus paikallaan. Ja tämä matka lakritsimaahan oli kyllä kokonaisuudessaan aika mieletön reissu!

Sitä paitsi, Tukholma on eräs mun lempparikaupungeista. Olin kovasti lähdössä nauttimaan Tukholman keväästä, mutta Ruotsin ilmatila tarjoili meille kyllä harvinaisen kylmää kyytiä. Ehkä Tukholman kevät jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta, mutta onneksi edessä on vielä koko pitkä, kuuma kesä!

Tarjolla oli vaikka mitä purnukkaa, pötköä ja lodjua lakritsiin ja salmiakkiin liittyen! Mitä moninaisimpien lakumakeisten maistelun lisäksi jo kahdeksatta kertaa järjestetyillä messuilla mm. lakukokkailtiin, viihdytettiin perheen pienimpiä erilaisin ohjelmanumeroin, maisteltiin kolmen ruokalajin lakritsimenuta, skoolailtiin lakritsaisella messudrinksulla (tsekkaa ohje), kisailtiin Ruotsin suosikkilakun tittelistä, ihasteltiin lakritsitaidetta ja virkistäydyttiin vaikka festarispan lakuhieronnassa!

Kaikkeen ei emäntä kerinnyt, eikä olisi kyllä kyennytkään. Mutta tummanpuhuva messuhalli tuli kyllä tutkittua läpikotaisin ja vaihdettua ajatuksia monen näytteilleasettajan kanssa. Eiköhän lähdetä pienelle muistelomatkalle lakumaahan? ;)

Mitä tekee suomalainen ensimmäiseksi, kun se lähtee ulkomaille? No bongaa toisen suomalaisen tietty!

Ihailtavan monta suomalaista olikin messuilla edustamassa kotimaata. Isompien makeistehtaiden lisäksi myös pienempiä toimijoita, kuten mm. Nami Tupa (jonka veriappelsiini-salmiakit olivat muuten yksi suosikeistani) sekä itselleni jo ennestään tutut Real Snacksin perunalastut sekä Huhtasrinteen makuhunajat, joista uutuuksina messuilla salmiakilla ja aniksella maustettu Anitsi sekä savuinen salmiakkihunaja. Sain näitä uutuuksia purnukat mukaani, joten jotain hyvää, hunajaista herkkua lienee luvassa ;)

Lakritsi- ja suklaataidettakin päästiin lakufestareilla ihastelemaan ja maistelemaan. Vai mitä mieltä olet näistä suklaalähteistä ja ”kullalla” koristelluista suklaalevyistä? Melkoisia taidonnäytteitä oli messuhalli täynnä, mutta ihan oikeaa taidetta edusti Kol-Artin pikkasen pirumainen pronssiveistos SULT, joka oli jatkojalostettu savuiseksi lakumakeiseksi.

Karkkia oli kyllä kaikenlaista kipoissa ja kupeissa enemmän kuin laki sallii ja vatsa hyvän olon rajoissa vetää!

Makeisia osasin odottaa, mutta leivoksia en! En ainakaan näin isossa mittakaavassa. Ja melkeinpä kaikissa mukana oli myös lakritsi tai salmiakki. Jäi tällä kertaa maistamatta, mutta kuvia oli ihan pakko napsia näin kauniista kuppikakuista.

Tarjolla oli niin vadelma-lakritsi -kuppikakkua kuin salmiakkiakin. Kuppikakuissa JA macaron -leivoksissa. Messuilla oli mukana myös naapurimaa Norjan julkkis-bloggari -leipuri ja TV-tähti Manuela Kjeilen (Passion 4 baking). Ihan vaan todellisille herkkusuille ja ruokaesteetikoille vinkiksi ;)

Kauniita ja veikkaanpa, että myös aika maistuvia suklaakonvehteja muutama, esimerkiksi. Tumma samppanjatryffeli kuulostaa kyllä kivalta herkulta. Kevään ja kesän juhliin =)

Italialaisen Amarellin osastolla meikä melkein sekosi! Ei niinkään karkeista vaan kaikista näistä ihanista peltipurnukoista ja puteleista. Harvinaisen tyylikäs tapa tarjoilla namia!

Ja hammastahnaa. Siis ihan oikeasti hammastahnaa!

Ei pelkkää mustaa makiaa, vaan vähän myös valistusta! Tiedätkö, miltä lakritsi luonnossa näyttää? Lakritsinjuuri lienee ulkönäöltään joillekin tuttu, mutta ainakin mä näin nyt ensimmäistä kertaa ihkaelävän lakritsin.

Myös lakritsin vaikutuksista terveyteen oli kerrottu. Lakritsin laksatiivinen ja verenpainetta nostava vaikutus tunnetaan yleisemmin, mutta tiesitkö, että laku vähentää myös ruokahalua, on lemmenrohto ja lievittää kuukautiskipuja? Joka naisen unelma siis. Suklaan lisäksi ;)

Mun mielestä messujen parhailta makeisilta maistuivat jo aiemmin mainitsemani Nami Tuvan veriappelsiinisalmiakit, Brand of Gevlen Mackmyra savuviskipastillit (joihin ihastuin jo Suomen tapahtumassa), PastillFabrikenin ”marjaenergia” pastillit sekä Chocolatten lakritsitryffelit.

Lakritsitryffelit olivat niin hyviä, että niitä ostin pari pussukkaa isukille tuliaisiksi. Saatoin syödä muutaman myös itse ;).

”Marjaenergia” -pastillien tiimoilta käytiin mielenkiintoinen keskustelu, kun mä en vaan voinut käsittää, että mikä marja se sellainen energiamarja oikein on, hah hah! No eihän se mikään marja ollut vaan maku, joka lienee tutumpi energiajuomien käyttäjille.

Ruokapuolitarjonta tuli omalla kohdalla käytyä valitettavan huonosti läpi, koska takki alkoi olla jo tyhjä ja pää lakritsinmaistelusta sankassa sumussa. Mutta myös lakritsin käyttöä ruoanlaitossa ja nimenomaan ruoanlaittoon suunnattuja tuotteita oli esillä. Kuvassa Doug ”Lakritsikokki” Spiik sekä hänen tuotteitaan ja palveluitaan. ”Rent a chef” – aika hyvä idea! Palkata lakukokki ;)

Aluillaan olevaa grillikautta silmällä pitäen vinkiksi nämä lakritsaiset glaseerauskastike, kuivamausteseos sekä chutney. En tiedä saako Suomesta, mutta jos ei saa, niin tekee ite!

Loppuun vielä lakuLOVEA! Sillä rakkautta lakufestareilla oli tarjolla yllin kyllin! Purkin, jos toisenkin kylkeä koristivat nuo neljä ISOA kirjainta sydämin koristeltuina.

Kuvissa tanskalaisen Johan Bülowin messulahjontaa. Rakkauspalleroisissa maistuu chili-lakun kanssa vadelmainen suklaa, ruskeat edustavat perinteisempää lakritsin ja suklaan liittoa.

Erittäin positiivinen ja mieluinen ylläri oli tyylikkääseen pakkaukseen ja peltirasiaan pakatut, pienet chili-lakritsimakeiset, joita voin hyvillä mielin suositella, jos jossain vastaan tulevat. Ovat käsintehtyä ja gluteenitonta luomulakritsaa, jossa todellakin maistuu chili! Koostumuskin on mun mielestä kiva; ei perinteistä lakritsaa vaan toffeemaista.

Mitä jäi lakritsifestareilta erityisesti mieleen?

  • tupa tupaten täynnä väkeä alusta loppuun saakka!
  • laaja ja monipuolinen messutarjonta
  • L.O.V.E – määrän sijaan muut pohjoismaat näyttävät panostavan ennen kaikkea laatuun ja omaleimaisuuteen sekä tuotteissa, että pakkauksissa – tykkäsin!
  • suklaan ja lakritsin liitto on, pysyy ja kehittyy
  • orvokit! – orvokkia oli mukana yllättävän monissa makeisissa

Eniten harmittamaan jäi tämän lakritsaisen kolmen ruokalajin menun missaaminen. Ensi kerralla sitten!

Jos kaiken kattava tutustuminen lakritsin ja salmiakin maailmaan alkoi innostamaan, niin Tukholmaan asti ei tarvitse lähteä. Seuraavat Lakritsi- ja Salmiakkifestivaalit järjestetään Helsingin Wanhassa Satamassa lokakuun lopussa, 29.-30.10.2016. Ehkä kannattaa pistää jo päivämäärä muistiin! ;)

Lakritsaista kesää Sinulle!

Lakritsifestivaalit emännälle tarjosi Lakritsfestivalen / Lakrits Sverige AB.
Sisältö UNIQ Content -tuotantoa.

UNIQ CONTENT Yksilöllistä sisällöntuotantoa ja -hallintaa yrityksesi tarpeisiin.

Seuraa facebookissa!Seuraa Twitterissä!Seuraa Instagramissa!Seuraa Pinterestissä!Seuraa Bloglovin`issaTilaa uutiskirje!Paleokauppa